Olisitteko toivoneet lapsena, että vanhempasi eroaisivat?

Kyllä toivoin, isäni on henkisesti väkivaltainen, alistava mies. Eivät kuitenkaan eronneet. Itse kasvoin suht normaaliksi, mutta veljestäni tuli samanlainen kuin isä on. Edelleen käsittelen niitä asioita ja kuinka lapsuus vaikutti itseeni, minkälainen olen itse äitinä ja puolisona.

Toivoin. Lapsuus oli aika kamala narsisti-isän takia. Hän oli alkoholisti ja piti koko muuta perhettä jatkuvassa pelossa. Me lapset rukoilimme äitiä että hän ottaisi eron mutta ei. Äitimme on aina ollut luonteeltaan heikko ja turvautunut kaikessa isään, eron ottaminen oli kai hänelle mahdoton ajatus ja ovat siksi kai vieläkin yhdessä. Tiedän että isä on myös jatkuvasti pettänyt äitiä.

Olisimme olleet niin paljon onnellisempia ilman isää..

Toivoin. Isä joi aina, kun ei ollut töissä ja huusi äidille. Kotona oli pelokas tunnelma. Samalla pelkäsin ja toivoin vanhempieni eroa.

Joo, isä oli väkivaltainen, ja epäkunnioittava minua kohtaan

Toivoin. Molemmat vanhempani ovat ihan normaaleja mukavia ihmisiä erikseen, mutta yhdessä täysi katastrofi. Jatkuvaa riitelyä ja lasten vetämistä kiistoihin mukaan. Minä vanhimpana lapsena varsinkin jouduin aina vanhempien kiistakapulaksi kun molemmat vuoronperään haukkuivat toisiaan minulle ja yrittivät puolustella itseään sillä hetkellä meineillää nolevassa riidassa. Kysyinkin heiltä pariin otteeseen, mikseivät eroa, mutta ei tullut kunnon vastausta. Ilmoitin sitten, että en ala kuunnella aikuisilta ihmisiltä tuollaista lapsellista käytöstä (olin 14v) ja kielsin heitä haukkumasta toisiaan minulle. He yllättäen ymmärsivät tilanteen ja lopettivat suurimmaksi osaksi. Tästä meni pari vuotta ja he sitten todellakin loppujen lopuksi erosivat.  Lyhyen alkusurun jälkeen kaikki oli todella paljon paremmin kuin ennen. Kodissa rauha ja vanhempieni välit pysyivät vielä sellaisina, että käytännön asioiden hoitaminen onnistui.

Toivoin, että olisivat eronneet. Jatkuva riitely, väkivalta, ryyppäys ym loivat turvattoman ympäristön. Teini-ikäisenä oireilin mm syömishäiriöillä, masennuksella, voimakkaalla kapinoinnilla.

Aina jos tulee puolison kanssa riitaa, minulle tulee sama fyysinen tunne kuin lapsena täristessäni itkien peiton alla ja peläten. Tai silloin kun vanhemman olivat lähdössä vähän juhlimaan, se tiesi 100% varmuudella riitelyä, uhkailua ja väkivaltaa pe-su välisen ajan.

Tätä kirjoittaessanikin se sama ällöttävä tunne hiipii vatsanpohjaan.

Toivoin, ja isä sitten lähtikin. Vanhemmat riitelivät, isä katoili omille reissuilleen, jotain naisia sillä taisi olla. Olin 6v ja tosi helpottunut kun isä lähti.

Kammottavaa kertomaa tämä ketju erojen syistä :/ Mikä miehiä vaivaa? Väkivaltaa ja juopottelua, narsismia ja kusipäisyyttä.