Lue keskustelun säännöt.
Vauvan hoitaminen jää kokonaan miehen harteille
23.12.2021 |
Vauva syntyi heinäkuussa ja oli yhteinen kauan toivottu lapsi. Tilanne on kääntynyt vähitellen niin, että vaimo hoitaa vaan pakollisen eli pumppaa pulloon maitoa kun pyydän, pitää vauvaa sylissä vain kun minulla on kädet täynnä ja kaikki läheisyys tulee minulta isältä. Olemme molemmat kotona, mutta vaimoa kiinnostaa enemmän koiran hoito ja lenkitys kuin vauva. Tasan kaksi kertaa vaimo on vaihtanut vauvalle vaipan ja pesettänyt, mutta silloinkin olin vieressä katsomassa että kaikki menee hyvin. En syyttele tai kritisoi vauvan hoidosta vaimoa eikä vaimo ole masentunut, mutta kysyttäessä syytä vastasi että onhan lapsella isä joka voi hoitaa. Onhan pojalla isä mutta riittääkö se? Vauva on muuten hyvissä käsissä mutta pelkään, että tästä jää jotenkin etäinen suhde äitiin. Voiko olla?
Kommentit (68)
Jos tämä on totta, niin ei kuulosta normaalilta. Kyllä jokainen normaalilla äidinvaistolla varustettu äiti haluaa pitää vauvaansa sylissä, hoitaa ja helliä riippumatta siitä kuinka paljon isä lasta hoitaa.
Itsekin ilolla otin vastaan ne lepohetket kun vauva oli isänsä hoivassa, mutta ei kenenkään tarvinnut erikseen kehottaa minua ruokkimaan tai pesemään vauvaani. Ja vauvan itku raastoi sydäntä, teki mieli ottaa hänet isän sylistä ja lohduttaa itse. En myöskään raaskinut olla pois kotoa ollenkaan ensimmäisinä kuukausina. Kaikki ajatukset pyöri vauvassa ja siinä että onhan hänellä kaikki hyvin.
Mies on aivan loistava isä, ja hoitanut lasta tasapuolisesti alusta saakka, silti itselläni oli tarve olla koko ajan paikalla ja nähdä että vauva oli tyytyväinen ja kunnossa.
Onko ap:lla työpaikkaa? Miten tuollainen äiti voi olla vauvan kanssa kahdestaan kotona? Eihän tuollainen käytös riitä millään tavalla tyydyttämään vauvan perustarpeita.
Jos olisin ap, niin kävisin ilman vaimoa juttelemassa jonkin alan ammattilaisen kanssa ja kuvailisin täysin rehellisesti vaimon kyvyttömyyden äitiyteen ja vauvan hoitamiseen. Ehkä sitä kautta sitten voisi saada jotain diagnoosia ja apua.
Ei ole vauvankaan terveen kehityksen kannalta hyvä, että äiti on noin välinpitämätön ja tunteeton. On todella hyvä, että ap osaa ja jaksaa olla vauvan kanssa, mutta samassa taloudessa asuva kylmä ihminen varmasti aiheuttaa omat ongelmansa. Sama juttu niillä lapsilla, joilla äiti kyllä hoivaa, mutta isää ei koko lapsi kiinnosta, kyllä siitä jokin trauma jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tervetuloa tavallisen äidin elämään
Vierailija kirjoitti:
Pumppaa pulloon maitoa kun pyydät? Entä mitä hän tekee maidolleen muuten? Provohan tämä on.
Maidon pumppailun perusteella munkin mielestä provo. Jos meinaa oikeasti pumpata maidon pulloon, ei imettää, niin sen pumpun kanssa pitää tosiaan oleskella aika pitkiä aikoja (ei vain silloin, kun joku "pyytää"), ja monella maito ehtyy lypsäessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa oudolta ettei äitiä lainkaan kiinnosta oma vauva. Ei ole kiintynyt normaalisti? Oletko varma ettei ole mitään synnytyksenjälkeistä masennusta?
Minkälainen kiintymys äidillä sitten pitäisi olla vauvaan? Toivon asiallista vastausta, vaikka tiedän ettei ihan normaali tilanne ole tämä. Vauva hoidetaan kyllä yhdessä, vaikka vetovastuu onkin minulla eli isällä.
No en tiedä oliko normaali minulla mutta minä kiinnyin jo vauvaan raskaana olleessani ja synnytyksen jälkeen olin kiinni vauvassa enkä antanut edes isän vaihtaa vaippoja yms. Miten vaimosi käyttäytyi raskaana?
Ilahduimme molemmat, kun vauva ilmoitti tulostaan ja raskausaikana vaimo silitteli vatsaa ja iloisesti kertoili kuinka ei malta odottaa näkevänsä vauvan ensikerran. Synnytys meni suhteellisen hyvin ilman komplikaatioita, vaikka onhan se aina iso uurastus mutta lääkärin mukaan synnytys oli helppo. Olen parhaani mukaan yrittänyt alusta saakka tukea vaimoa. Yhteisestä päätöksestä sovimme, että pidimme vauvan odotuksen salassa ja ilmoitimme vauvasta vasta kun tämä oli syntynyt. Päädyimme tähän, kun vaimo sanoi ettei halua lisäpaineita ulkopuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä todettiin että lapsi tarvitsee äitiään myös myöhemmin joten mies hoiti lapsen lähes kokonaan ensimmäisen vuoden jotta sain palautua. Pahoinvointi oksentaminiseen, kaikki muut raskausvaivat ja pahentunut perussairaus olivat sellainen yhdistelmä että en ole koskaan kokenut olevani sairaampi kuin raskauden lopussa eikä synnytys ratkaissut läheskään kaikkia ongelmia. Raskauden jälkeenkin oli hankaluuksia saada perussairaus hallintaan ja meni suunnilleen 9 kuukautta ennen kuin tuli ensimmäinen päivä jolloin koin olevani taas kunnossa.
Saanko kysyä mikä perussairaus sinulla on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa tavallisen äidin elämään
En ole koskaan halveksinut saati haukkunut naisia tai äitejä vaan arvostan suuresti.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa synnytyksen jälkeinen masennus. Puhu neuvolassa.
Itsekästä vastuuttomuutta !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotta vastasyntynyttä voi ruokkia rintamaidolla, niin sitä on joko imetettävä tai pumpattava melkein jatkuvasti. Ei tosiaan vain pyydettäessä. Olen tosin kuullut, että jotkut eivät vain halua imettää, ei niin että ei pystyisi kivun tai vähäisen maidon tulon vuoksi.
Itse tuoreena äitinä en tajua, miten joku normaalin kirjolla oleva äiti ei ala hoivaamaan lastaan. Itsellä ainakin hormonit ihan pakottivat siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa oudolta ettei äitiä lainkaan kiinnosta oma vauva. Ei ole kiintynyt normaalisti? Oletko varma ettei ole mitään synnytyksenjälkeistä masennusta?
Minkälainen kiintymys äidillä sitten pitäisi olla vauvaan? Toivon asiallista vastausta, vaikka tiedän ettei ihan normaali tilanne ole tämä. Vauva hoidetaan kyllä yhdessä, vaikka vetovastuu onkin minulla eli isällä.
No en tiedä oliko normaali minulla mutta minä kiinnyin jo vauvaan raskaana olleessani ja synnytyksen jälkeen olin kiinni vauvassa enkä antanut edes isän vaihtaa vaippoja yms. Miten vaimosi käyttäytyi raskaana?
Ilahduimme molemmat, kun vauva ilmoitti tulostaan ja raskausaikana vaimo silitteli vatsaa ja iloisesti kertoili kuinka ei malta odottaa näkevänsä vauvan ensikerran. Synnytys meni suhteellisen hyvin ilman komplikaatioita, vaikka onhan se aina iso uurastus mutta lääkärin mukaan synnytys oli helppo. Olen parhaani mukaan yrittänyt alusta saakka tukea vaimoa. Yhteisestä päätöksestä sovimme, että pidimme vauvan odotuksen salassa ja ilmoitimme vauvasta vasta kun tämä oli syntynyt. Päädyimme tähän, kun vaimo sanoi ettei halua lisäpaineita ulkopuolelta.
Eikö teillä ole minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja? Miten on mahdollista ettei kukaan nähnyt vauvamahaa koko aikana? Itsellänikin maha tuli näkyviin melko myöhään, mutta sen peittely alkoi olla mahdotonta puolenvälin jälkeen. Me emme ole kovin sosiaalisia ihmisiä, mutta näemme silti muitakin säännöllisesti, edes korona ei ole pudottanut kaikkia kontakteja pois, vaikka paljon on kanssakäymistä vähentänytkin.
Minusta on myös kummallista, että vaimo halusi pitää vauvan odotuksen kokonaan salassa kaikilta. Ymmärrän hyvin, ettei alussa halua kertoa, mutta en mitenkään olisi malttanut olla kertomatta kaikille viimeistään rakenneultran jälkeen.
Jotain outoa tässä kuviossa on, ihan niin kuin vaimo jotenkin ei osaa suhtautua koko vauva-asiaan mitenkään normaalisti. Itse ainakin olin onnellinen ja ylpeä sekä raskaudesta että syntyneestä vauvasta, halusin esitellä häntä kaikille jotka vain halusivat nähdä ja kuulla asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaista se vanhemmuus on.
Niin moni mies jättää lapsen äidille, ilman mitään tunnon tuskia.
En ole koskaan ollut mitenkään äidillinen tai kiinnostunut vauvoista, mutta kiinnyin vauvaan vahvasti jo raskausaikana, ja syntymän jälkeen en voinut olla hänestä kuukausiin ollenkaan erossa. Äidinvaisto ja hormonit ovat niin vahvoja, että vauvan puolesta antaisi vaikka henkensä ilman epäröintiä. En pysty mitenkään ymmärtämään ap:n vaimoa, jokin tunne-elämän häiriö täytyy olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän siltä että lapsen äitiä ahdistaa tuo imetys asia niin paljon että se vaikuttaa kiintymyssuhteeseen. Olisi varmaan parasta että imetys lopetetaan täysin yhteisellä päätöksellä että siihen ei enää palata. Ehkä tilanne voisi sitten muuttua.
Mulla ei ole vielä lapsia mutta imetys ajatuksena on todella vastenmielinen,siis omalla kohdalla. Joillainhan nämä ajatukset muuttuu kun vauva saapuu mutta ei kai kaikilla. Sitten siihen kumminkin painostetaan niin paljon että voi olla vaikeaa myöntää itselleen tai muille että tämä ei ole oman hyvinvoinnin kannalta hyvä juttu.
Yksi syy, miksi itse olen päättänyt olla lapseton ja olen edelleen yli 40-vuotiaana on yksinkertaisesti imetyksen vastenmielisyys. En halua imettää, en pumpata maitoa, ei kiitos.
Eli on aivan mahdollista, että ap:n vaimolla on tämä sama, mutta se joko tuli esiin vaimollekin vasta nyt, tai äiti ajatteli, että kyllä se vastenmielisyys lähtee, kun vauva tulee.
Lähipiiristäni löytyy diagnosoimaton autisti nainen, jonka asenne äitiyteen ja syntyneeseen lapseen oli samanlainen. Tyyliin "Jaa, siinä se nyt on". Ei mitään iloitsemista, tunneyhteyttä, halua sen ihmeemmin olla lapsen kanssa. Lähinnä vain mekaaninen lapsen hoitaminen, koska isä teki reissutyötä ja oli paljon poissa.
Vaikkei olisi autismia, ei kaikista ole luontaisesti äidiksi. Se on naisia vahingoittava myytti, että jokainen nainen sopii äidiksi ja hurahtaa hormonien vaikutuksesta viimeistään äidiksi. Aivan samoin kuin on miehiä vahingoittavaa hokea, että mies ei hurahda vauvaan, ei osaa hoitaa vauvaa ja on vaan äidin apuriksi kelpaava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtavaa! Sitten Suomessa on ainakin yksi mies, joka tietää tasan miltä niistä sadasta tuhannesta yksin lapsen hoitavasta naisesta tuntuu, kun mies vaan puuhailee omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa oudolta ettei äitiä lainkaan kiinnosta oma vauva. Ei ole kiintynyt normaalisti? Oletko varma ettei ole mitään synnytyksenjälkeistä masennusta?
Minkälainen kiintymys äidillä sitten pitäisi olla vauvaan? Toivon asiallista vastausta, vaikka tiedän ettei ihan normaali tilanne ole tämä. Vauva hoidetaan kyllä yhdessä, vaikka vetovastuu onkin minulla eli isällä.
No en tiedä oliko normaali minulla mutta minä kiinnyin jo vauvaan raskaana olleessani ja synnytyksen jälkeen olin kiinni vauvassa enkä antanut edes isän vaihtaa vaippoja yms. Miten vaimosi käyttäytyi raskaana?
Ilahduimme molemmat, kun vauva ilmoitti tulostaan ja raskausaikana vaimo silitteli vatsaa ja iloisesti kertoili kuinka ei malta odottaa näkevänsä vauvan ensikerran. Synnytys meni suhteellisen hyvin ilman komplikaatioita, vaikka onhan se aina iso uurastus mutta lääkärin mukaan synnytys oli helppo. Olen parhaani mukaan yrittänyt alusta saakka tukea vaimoa. Yhteisestä päätöksestä sovimme, että pidimme vauvan odotuksen salassa ja ilmoitimme vauvasta vasta kun tämä oli syntynyt. Päädyimme tähän, kun vaimo sanoi ettei halua lisäpaineita ulkopuolelta.
Eikö teillä ole minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja? Miten on mahdollista ettei kukaan nähnyt vauvamahaa koko aikana? Itsellänikin maha tuli näkyviin melko myöhään, mutta sen peittely alkoi olla mahdotonta puolenvälin jälkeen. Me emme ole kovin sosiaalisia ihmisiä, mutta näemme silti muitakin säännöllisesti, edes korona ei ole pudottanut kaikkia kontakteja pois, vaikka paljon on kanssakäymistä vähentänytkin.
Minusta on myös kummallista, että vaimo halusi pitää vauvan odotuksen kokonaan salassa kaikilta. Ymmärrän hyvin, ettei alussa halua kertoa, mutta en mitenkään olisi malttanut olla kertomatta kaikille viimeistään rakenneultran jälkeen.
Jotain outoa tässä kuviossa on, ihan niin kuin vaimo jotenkin ei osaa suhtautua koko vauva-asiaan mitenkään normaalisti. Itse ainakin olin onnellinen ja ylpeä sekä raskaudesta että syntyneestä vauvasta, halusin esitellä häntä kaikille jotka vain halusivat nähdä ja kuulla asiasta.
On sosiaalisia kontakteja, mutta koronan takia emme ole nähneet yhdessä muita. Olen käynyt töissä ja vaimo ei ole tällä hetkellä töissä. Vanhemmille ja siskolleni kerroimme ensimmäisenä kun vauva oli syntynyt.
Naisella voi olla jotain ahdistusta. Ocd ja pakkoajatuksia lapsen satuttamisesta esim.
Vierailija kirjoitti:
Naisella voi olla jotain ahdistusta. Ocd ja pakkoajatuksia lapsen satuttamisesta esim.
Vaimo on ahdostunut imetyksestä, vaikka parhaani mukaan tuen enkä missään nimessä pakota imettämään. Tärkeintä on että vauva saa hoitoa ja ruokaa. Olen kysynyt suoraan, mutta vaimo on ehdottomasti kieltänyt ettei koskaan satuttaisi vauvaa, koska on osa perhettä nyt. Se oli helpottavaa kuulla, mutta olen huolissani ja toivoisin kovasti, että vaimolla olisi läheisempi suhde vauvaan.
Onko äiti äitiyslomalla ja sinä töissä? Hoitaako äiti vauvaa sinun työpäiväsi ajan kuitenkin?
Jos roolit olisi toisin päin ei kukaan ihmettelisi, mutta kun kyseessä on äiti, on yhtäkkiä kauhean patologista.
Kuulostaa vähän siltä että lapsen äitiä ahdistaa tuo imetys asia niin paljon että se vaikuttaa kiintymyssuhteeseen. Olisi varmaan parasta että imetys lopetetaan täysin yhteisellä päätöksellä että siihen ei enää palata. Ehkä tilanne voisi sitten muuttua.
Mulla ei ole vielä lapsia mutta imetys ajatuksena on todella vastenmielinen,siis omalla kohdalla. Joillainhan nämä ajatukset muuttuu kun vauva saapuu mutta ei kai kaikilla. Sitten siihen kumminkin painostetaan niin paljon että voi olla vaikeaa myöntää itselleen tai muille että tämä ei ole oman hyvinvoinnin kannalta hyvä juttu.