Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä yksipuolista joulumuistamista teidän puoleltanne?
Kommentit (8)
On, laitan eräille joka vuosi velvollisuudesta joululahjan postissa, vaikka koskaan ei ole tullut mitään takaisin, siis edes kiitosta.
Kyse siis kummilapsista. En vaan osaa lopettaa. Miksei opeteta käytöstapoja, että laittaisi vaikka tekstarilla ”kiitos”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole enää. Minua ei edes häirinnyt se, että muistin yksipuoleisesti, mutta se häiritsi, että välillä tuli tunne ettei muistamisestani (eleenä) pidetä. Lopetin.
Minulla on tällainen kokemus myös. Muistamiseni otettiin vastaan vinolla hymyllä, pienellä halveksunnalla. ”Jouluja.” Ymmärsin että se koettiin rasitteeksi ja annoin olla. Vähän harmi.
Tuttua on, ja vastineeksi tosiaan irtosi lähinnä halveksuntaa ja pilkkaa. Ymmärsin, ettei kyse ollut muistamisesta (joulukukka/viini), vaan minun persoonastani johon kohdennettiin kiusaamista lahjani halveksimisen kautta. Ihmisyys on suurimmaksi osaksi kuvottavaa.
No on ikävä kyllä. Miehen aikamiespoika pikkuveli "tilaa ja käy meiltä hakemassa" joka joulun alla itsetehdyt joululaatikot. Kukkaakaan ei heru vastineeksi mokomalta ryökäleeltä vaikka kehuu niitä kuskaavansa muille. Olen ajatellut että josko laittas kettuuksissaan ruoan joukkoon jotain diureettista....
No ei, annan niille lahjat joita haluan muistaa. En muille. Lapsilta odotan kyllä kiitosta, mutta muuten en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli tapana ostaa lahja kaikille niille, joiden kanssa joulua vietin. Omat vanhemmat, appivanhemmat, miehen veljen perhe. Kaikki heistä antoi lahjan meidän lapsille.
Kukaan ei edes tajunnut kun lahjoja jaettiin, että minä jäin ilman. Nyt, kun ollaan erottu ja isäni kuoli, vietän joulun kaksin äitini kanssa.
Kummitytölle laitetaan lahjat mutta ainut miten tietää että ne on menneet perille on se että katson onko lähetys haettu postista tai matkahuollosta. Taitaa olla vastaanottopäässä viestintä liian arvokasta? Pitänee harkita seuraavaksi että laitan rahat niihin aineettomiin lahjoihin...
Ei ole enää. Minua ei edes häirinnyt se, että muistin yksipuoleisesti, mutta se häiritsi, että välillä tuli tunne ettei muistamisestani (eleenä) pidetä. Lopetin.