Tuntematon nro soitti.

Pari päivää sitten töissä ollessani. Vastasin koska numeron alkuosa oli sama kuin Hyksin erään osaston jossa olen ollut hoidettavana. Mutta soittaja olikin siittäjäni. Siis biologinen isäni. En ollut n.2v jutellut hänen kanssaan ja nytkin lopetin puhelun lyhyeen, vedoten töihini. Hän haluaisi pitää yhteyttä, tiesinkin sen jo ennestään mutta hei, eikö hiljaisuuden pitäisi kertoa hälle jotain? minä en kaipaa häntä vaikka olenkin hautaan asti surullinen siitä etten saanut onnea omistaa ns hyvää isää, isää joka olisi ollut turvallinen, isää jota ei olisi tarvinnut pelätä, juosta karkuun, saada pahoinpitelyä osakseen. Isää joka olisi antanut hyvän miehen mallin. Jne.

En vieläkään halua ns altistaa omia lapsiani hänen vaikutukselleen ja lapseni ovat jo murrosiässä, teinejä. Ei tunnu siltä, että haluaisin antaa hälle sen onnen että tapaisi aarteeni. Hän tuhosi minut hyvin pitkälti ja olen käynyt pitkän ja kivikkoisen tien sen vuoksi, ei minulla ole minkäänlaista tunnesidettä häneen, ei ainakaan hyvässä mielessä. Ei edes yhtä muistikuvaa jossa olisin istunut isän sylissä, ollut kainalossa tms, iloisena ja onnellisena, turvassa.

Valitan "isä", jos luet luet tämän niin valitan, tämä on omaa aiheuttamaasi tilannetta enkä voi teeskennellä muuta, eikä minun tarvitsekaan. Siitä saat pisteet että olet pyytänyt anteeksi lapsuuttani, mutta ei se silti saa minua tuntemaan muuten tai muulla tavoin, sinä siitit minut mutta sinä myös rikoit minut, ja äidin. Ja onhan sinulla pikkuveljeni joka ei sinusta kys asioita kuulema muista ja jota en mielestäni edes lyönyt, jonka ei tarvinnut juosta pakkasyönä sinua hangessa karkuun, tulla väliin kun mätkit äitiä, jonka takaraivo ei auennut kun kaadoit pois tieltä yms. Olisin ansainnut "kunnon" isän, lapseni ukin, mutta näillä mennään ja on menty jo kauan.