Tein tänään raskaustestin... ahdistaa

Abortti. Ihan sama jostain arvomaailmasta. Jokainen ei-haluttu lapsi on liikaa.

Mitä mieltä mies on asiasta?

Onko sinulla auttavia käsiä ympärilläsi? Vuosi lapsen syntymästä on varmasti todella rankkaa aikaa, mutta eikös neuvolastakin saa apua? Jos miehesi on alkoholisoitumassa ja masentumassa, yritä tukea häntä kuiville, mutta muista, että vastuu on hänen. Selviät kyllä, jos tahdot ja otat kaiken avun vastaan. Lisäksi myös voisit hakea hoitopaikkaa kahdelle vanhemmalle lapselle vaikka muutamana päivänä viikossa, jos näyttää siltä. 

En voisi koskaan tehdä aborttia, ja olen ollut 3 lähes peräkkäin syntyneen lapsen väsynyt äiti. Mutta selvisin ajasta, ja nyt lapset ovat parhaat kaverukset. Toki minulla on lapsista hyvin huolehtiva mies, eikä ero ole meille vaihtoehto tilanteesta riippumatta. Tsemppiä! Löydä voimavarasi ja usko elämään!

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 00:29"]

Mitä mieltä mies on asiasta?

[/quote]

Mies ei tiedä vielä, on parin päivän reissulla sukulaisilla. Mutta niin hyvin kuin mieheni tunnen, hän on luultavasti raskauden jatkamisen kannalla. 

Ap

Abortti on aina hyvä ratkaisu.

Up

Niin, anortti on hyvä ratkaisu jos vaan pystyt elämään sen kanssa. Itsellä kolme pientä lasta ja lapsiluku on täynnä mutta jos vahinko kävisi niin en varmaan pystyisi sitä aborttia tekemään.

Teidän rahallinen tilanne ei sitten ehkä
Niin kovin tiukka ole kuitenkaan jos alkoholiin riittää rahaa? Miehen nyt pitäisi jokatapauksessa hankkia apua, oli uutta lasta tulossa tai ei. Ja sinun jokatapauksessa alkaa hakea töitä jos mies ei kerta töitä löydä, ei kai teidän molempien kannata kotona olla.

[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 23:47"]Tein tänään positiivisen raskaustestin. Kun näin ne kaksi viivaa, tuntui, että maailmani romahti, kaikelta katosi suunta. Ahdistaa käydä vessassa, raskaustesti on siellä kaapissa. Tarkistan joka kerta, onko siinä varmasti ne kaksi viivaa. Toivon vain, että heräisin, ja kaikki olisikin vain pahaa unta. Kuukautisten olisi pitänyt alkaa tänään. Kaksi viikkoa pelkäsin tätä päivää ja nyt olen itkenyt koko päivän. 

Minulla on ennestään kaksi lasta, joista nuorin 1v 2kk. Esikoisella meneillään paha uhmakausi. Avioliitto tuntuu vetelevän viimeisiään, mies jäi työttömäksi ja on siitä asti ollut masentunut, ja ehkä pian jo alkoholisoitunut. En ole enää varma, rakastanko miestäni riittävästi. Minä olen kotihoidontuella, mutta ei ole minullakaan enää työpaikkaa tiedossa. Säästömme olemme jo syöneet, taloudellinen tilanteemme on äärimmäisen tiukka. Huoli nuorimmaisen lapsen terveydentilasta on osana jokapäiväistä arkeamme. Minipillereitä olen syönyt liki vuoden. Syy tähän raskauteen on tietenkin niiden unohdus kahtena peräkkäisenä päivänä, eli itseäni tästä saa syyttää, tiedän sen itsekin. Juuri kun olin saamassa arjesta kiinni haastavan elämänvaiheen jälkeen, käy näin. 

Olen miettinyt aborttia, mutta jotenkin se sotii arvomaailmaani vastaan. Entä jos katuisin sitä koko loppuelämäni? Jos jään miettimään, että minulla voisi olla vielä kolmaskin lapsi? Toisaalta, en ole vakuuttunut siitä, että jaksaisin kolmen pienen lapsen kanssa. Erokin saattaa tulla päivänä minä hyvänsä. Riitelemme joka viikko mm. rahasta ja miehen alkoholinkäytöstä. Olisi helpompaa olla kahden lapsen yksinhuoltaja/lähivanhempi, kuin kolmen. Mitä jos palan loppuun, ja menetän kaikki lapseni? Voi kun joku sanoisi, että kaikki järjestyy... 

Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia? mihin ratkaisuun päädyitte? Oliko ratkaisu mielestänne oikea jälkeen päin ajateltuna? 

Niille jotka aikovat kommentoida "Olisit käyttänyt ehkäisyä", niin älkää turhaan. Olen hokenut tuota lausetta itselleni viimeiset kaksi viikkoa. Mutta vahinko on jo tapahtunut.
[/quote]itselleni ei tulisi mieleenkään abortti. En vaan voisi viedä elämää toiselta. Ja olen kyllä ollut huonommassakin tilanteessa yllätysraskauden huomatessani.

Sun on vain tehtävä kuten sun järki ja sydän sanoo. Kummin päin päätätkin, niin teet sen sillä tiedolla ja tunteella mikä sulla nyt tässä tilanteessa on. Saatat katuakin myöhemmin, mutta sellaista se elämä joskus on. Sun on nyt vain ajateltava mitä juuri nyt elämältä haluat. Ja tuohon pärjäämiseen kolmen lapsen kanssa, niin muista että elämä kantaa, aina on asioilla tapana järjestyä.
Mutta minusta kuulostaa siltä, että raskaus on nyt sun pienempi murhe, suurempi on avioliiton tila tällä hetkellä ja siksi se uusi raskaus tuntuu niin pahalta. Kun sitä ihminen tapaa ajatella, että perheeseen syntyvä lapsi on aina iloinen asia, mutta jos perhe onkin onneton....
Tsemppiä <3

Itsellä 3 lasta 3vuoden sisällä. Rankkaa oli ja mies vielä joi vielä silloin. Nuorimmaisen ollessa 7kk laitoin eropaperit vetämään. Tuntui helpommalta jatkaa ilman miehen tuottamaa pahaamieltä ja alkoholin mukanaan tuomaa epävarmuutta. Ensin mies suuttui ja räyhäsi,etten saisi mitään mukaani jos lähden. Sanoin ,että minulle riittää lapset, muuta en tarvitse. Asiaa ajateltuaan mies meni AA:han ja raitistui. Siitä on jo 18 vuotta. Raittiina on pysynyt. Kyllähän elämä on rankkaa 3 pienen kanssa, mutta äkkiä se sitten helpottaa. Ja laita mies tekemään osuutensa sekä lapsenhoidossa että kotitöissä. Onnea odotukseen. Itse en pystyisi aborttia tekemään.