Miten suhtautuisit jos toinen nainen alkaisi jutella vaikka kahvilassa

Mäkin olen aika ujo. Positiivista että mulla on sellainen "sosiaalinen hymy" joka levähtää naamalle heti kun on vähänkin vieraampia ihmisiä tai olen hermostunut. Mutta kun en keksi mitään sanottavaa niin tuntuu välillä että ihmiset ottaa sen niin että en sittenkään ole kiinnostunut. Ja sit kun väkisin yritän keksiä sanottavaa niin sanon jotain typerää. Onneksi olen kuitenkin helposti lähestyttävä ja ihmiset, joihin olen tutustunut enempi, pitää minusta. Mutta mulle on hankalaa viedä se tutustuminen siitä pinnallisesta/"hyvän päivän tuttuudesta" sinne ystävyystasolle. Onneksi on ystäviä kuitenkin kouluajoilta jäänyt ja olen myös ystävystynyt ystävien/sisarusten/mieheni kautta. Kaipaisin kyllä ystävää joka olisi vielä enemmän samalla aaltopituudella. Vanhempien ystävieni kanssa ollaan vähän kasvettu erilleen vaikka nautin edelleen heidän seurastaan. Uudemmistakaan ei ole löytynyt sellaista oikeasti hyvää ystävää vaikka muutamien kanssa vietetäänkin paljon aikaa milloin minkäkin syyn varjolla, ja siitäkin kyllä tykkään. Mutta tuntuu että ainoastaan mieheni ymmärtää minua kunnolla ja ei ole ketään jolle voisin oikeasti uskoutua mistään, paitsi tietysti mieheni. Voi kun joku tulisi puhumaan minulle kahvilassa ja meillä synkkaisikin ihan älyttömän hyvin :/ Eikä sen tarvitsisi, tai saisikaan olla mikään täydellisyyden ruumiillistuma, minussakin on virheitä ja "virheet" (epävarmuus, möläyttely tai vaikka erikoinen musiikkimaku) saisivat lähestyjän tuntumaan vain inhimillisemmältä ja helpommin lähestyttävältä :)