Täällä on nyt paljon ketjuja ikäkriisistä

Mikä on toki ihan ok, on luonnollista ahdistua ajan kulumisesta ja eksistentiaalisista kysymyksistä. Haluaisin hirveästi rohkaista teitä, jotka mietitte että pitikö tähän ikään mennessä olla jo saavuttanu jotain. Ei pitänyt.

Luvassa elämänmakuista lässytystä - peräänny jos sellainen pilaa päiväsi.

Ajatus siitä että elämä olisi kokonaan ohi X-vuotiaana, koska ei ollut saanut ostettua omaa asuntoa tai erosi juuri eikä ole löytänyt uutta elämänrakkautta - se ei pidä paikkaansa. Se tunne on inhottava, todellinen, vangitseva: mutta johtuu paineista. Niiden mukaan ei ole pakko elää.

On toki olemassa biologiaan liittyvät realiteetit, ja haluan todeta sen tähän alkuun koska tottakai esim. lastenhankinta koskettaa monia ja on täysin validi huolenaihe. Biologia on yksi niistä harvoista asioista mitkä oikeasti sitoo meitä. Kaikkia. Keho muuttuu, se aiheuttaa haasteita. Ihmiselämää. Se välillä ahdistaa. Se on ok.

Mutta sen sijaan ikääntyminen henkisenä kysymyksenä, numerona, muille kerrottavana tunnisteena jostain elämänvaiheesta - se on eri asia. Jos seuraavana aamuna heräät ja ootkin vaikka 38, se ei muuta sun elämää siitä kun olit 37 yhdessä yössä.

Totta kai ne saavuttamattomat unelmat itsessään ahdistavat. Se on sitä varsinaista elämää, kun itketään ettei päästä sisään opiskelee tai kun joku jättää. Tai iloitaan uudesta rakkaudesta. Mutta ei sotketa ikää siihen, ellei asia koske biologiaa. Koska oikeasti se että onko 33 vai 37 - ei sun tarvii muuttaa elämää vaan iän perässä.

Loppujen lopuksi sitä vaan huolehtii siitä mikä vuosiluku henkkareissa lukee, vaikka niitä tarvii vilauttaa vaan silloin tällöin. Saatte itse määritellä sen, minkälaisia X-vuotiaita olette. Ei ole pakko alkaa kutomaan villasukkia vain jonkun iän vuoksi, tai vastaavasti siskoni on kutonut jo teini-ikäisestä asti kauniita töitä ja inhonnut baareja. Mitä väliä: ne jotka elää erilailla kun sä, voivat rauhassa ihmetellä sun elämää jos jaksavat - sä puolestasi viihdyt matkailemassa, bailaamassa, opiskelemassa yms. niiden kanssa jotka tekevät samoja asioita - ja voit puolestasi halutessasi ihmetellä jonkun toisen valintoja. Mutta ne hukkuu ihmetyksen loputtomaan kulkuun ja maailmankaikkeuteen. Ei sillä ole mitään väliä.

Mun kummitäti löysi uuden ja kuulemma "sen oikean" rakkauden nyt 75-vuotiaana. Toisesta samanikäisestä sinkusta. Näyttää tavallaan ikäiseltään ja tavallaan ihan nuorelta tyttöseltä sen elämänilonsa kautta. Eli ei, ei kannata luovuttaa jos ei oo tavannut ketään johonkin mennessä. Sitä saa surra asiana, mutta miksi vielä kaiken lisäksi miettisi sitä ikään sidottuna paineena. Kannattaa tehdä jotain muuta. Olette hyviä tässä ja nyt.