Miten estän itseäni masentumasta?

Tuntuu että raja tullut nyt vastaan. Olen työterveydessä käynyt muutaman kerran syksyn aikana ja myös työpsykologin luona. Sairaslomaa on tarjottu nyt kolmesti, mutta en uskalla ottaa sitä vaan teen mieluummin töitä niin kauan kuin pystyn. Pelkään antaa periksi, vaikka tarvitsisin aikaa toipua. Olen alakuloinen, itkuinen, en jaksa enää välittää mistään. Olen eronnut ja asun yksin, olen hirveän yksinäinen silloin kun lapset eivät ole mun luona.

Toissapäivänä oli odottamani "pikkujoulut" kolmen ystäväni kanssa. Näitä ei tullut koska kaverit perui viime hetkellä. Siis vain tuntia ennen. Olin nähnyt aika paljon vaivaa järjestelyissä, leiponut ja sen sellaista. On kuulemma kiirettä ja väsymystä. Näillä kavereilla erilaisia tapahtumia on joka viikonloppu, mulle tää oli vuoden ainoa tapahtuma. Eikä ole kyse koronan pelosta, kun samat ihmiset ovat käyneet hiljattain ravintoloissa ja keikoillakin.

Mulle tää oli jotenkin viimeinen oljenkorsi. en ole meinannut jaksaa nousta enää sängystä ja mietin vaan, miten ei oikeastaan olisi väliä onko mua olemassakaan vain ei. En enää tiedä miten tästä enää piristyisin. Lääkärillä on aina joku lääke tarjolla, mutta mitä iloa niistä on jos elämä on tällaista. Pitäisikö sitä turruttaa itsensä ja elää ne vuodet mitä vielä on jäljellä zombina.