Hankala potilas/asiakas

Väkivaltaiset ja/tai uhkaavat päihde/mielenterveyspotilaat ovat kuormittavia. Työvuoroon mennessä ei ikinä tiedä joutuuko painimaan ja tuleeko siinä vammoja. Ei kovin kivaa, mutta jollakin tavalla siihenkin näköjään tottuu. 

Minusta potilaat harvoin ovat hankalia. Sen sijaan omaiset ovat joskus  hankalia. Mutta hekin vain joskus. On hankalaa jos omaiset kokevat tarvitsevansa jokainen erikseen saman informaation ja soittelevat ja vierailevat kukin vuorollaan kysymässä samat asiat, eivätkä saa keskuudestaan järjestetyksi kenestäkään pääasiallista informaation jakajaa. On kuluttavaa keskeyttää jatkuvasti työ näiden infoamisten takia. Toki ymmärrän huolen ja tiedon tarpeen eikä siinä voi muuta kuin kertoa ja pyytää, että jatkossa yhteyshenkilö olisi yksi ihminen. Hankalia voivat olla myös ne omaiset, joilla on negatiivisia kokemuksia eikä luottamusta terveydenhuoltoon. On raskasta kun kytätään ja varmistellaan, että omaista varmasti hoidetaan hyvin ja kunnolla. Joskus omaisilla on liian suuria odotuksia hoidon tuloksista. Saatetaan vaatia kuntoutusta, kävelytystä ja vessareissuja vaikka ihmisen tila ei ole vakaa tai hän on siihen liian huonossa kunnossa. 

Kaikista tilanteista olen selvinnyt puhumalla ystävällisesti mutta suoraan enkä ole juurikaan miettinyt asioita vapaa-ajalla. Ja ihan valtaosin potilaat ja omaiset ovat  mukavia ihmisiä, kaikenlaisista taustoista ja joukkoon mahtuu hyvinkin erikoisia persoonia ja mieleenpainuvia tarinoita. Hankaluus voitetaan ammattitaidolla, kokemuksen ja hyvien käytöstapojen avulla.

Mielestäni haastavia ovat monet ihmiset, joilla on paljon kaikenlaista taakkaa tautallaan ja sen vuoksi he ovat epävakaita ja katkaisevat helposti hoidon, jos jokin yksi asia ei miellytä. Se johtaa siihen, että apua haetaan milloin mihinkin vaivoihin sieltä sun täältä, eikä kukaan ole tyytyväinen. Tiettyyn rajaan asti pitää ymmärtää. Ihmienn ei voi historialleen välttämättä mitään.

Melko haastavia ovat myös sellaiset päihteisiin menevät ihmiset, jotka käyvät kinuamassa milloin mitäkin rauhoittavia ja kipulääkkeitä sekä hakevat lääkkeitä eri paikoista eivätkä suostu hakeutumaan hoitoon ongelmansa vuoksi. Ne samat tarinat, kun kuultu aika usein lääkkeiden suhteen.

Oma lukunsa ovat itsepäivset ihmiset, jotka ovat vakuuttuneita siitä, miten heitä tulisi parhaiten hoitaa ja tutkia ja jotka ovat kuitenkin väärässä asioiden suhteen.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 22:32"]Minusta potilaat harvoin ovat hankalia. Sen sijaan omaiset ovat joskus  hankalia. Mutta hekin vain joskus. On hankalaa jos omaiset kokevat tarvitsevansa jokainen erikseen saman informaation ja soittelevat ja vierailevat kukin vuorollaan kysymässä samat asiat, eivätkä saa keskuudestaan järjestetyksi kenestäkään pääasiallista informaation jakajaa. On kuluttavaa keskeyttää jatkuvasti työ näiden infoamisten takia. Toki ymmärrän huolen ja tiedon tarpeen eikä siinä voi muuta kuin kertoa ja pyytää, että jatkossa yhteyshenkilö olisi yksi ihminen. Hankalia voivat olla myös ne omaiset, joilla on negatiivisia kokemuksia eikä luottamusta terveydenhuoltoon. On raskasta kun kytätään ja varmistellaan, että omaista varmasti hoidetaan hyvin ja kunnolla. Joskus omaisilla on liian suuria odotuksia hoidon tuloksista. Saatetaan vaatia kuntoutusta, kävelytystä ja vessareissuja vaikka ihmisen tila ei ole vakaa tai hän on siihen liian huonossa kunnossa. 

Kaikista tilanteista olen selvinnyt puhumalla ystävällisesti mutta suoraan enkä ole juurikaan miettinyt asioita vapaa-ajalla. Ja ihan valtaosin potilaat ja omaiset ovat  mukavia ihmisiä, kaikenlaisista taustoista ja joukkoon mahtuu hyvinkin erikoisia persoonia ja mieleenpainuvia tarinoita. Hankaluus voitetaan ammattitaidolla, kokemuksen ja hyvien käytöstapojen avulla.
[/quote]
Ihana tuo viimeinen lause ja niin totta. Olen ollut hankala ja jään on murtanut nimenomaan se ammattitaito, kokemus ja kunnioitus. Arvostan... vaikkakin pakko mainita ettei se ole itsestään selvää. Hoitajia on niin moneen junaan, mutta iso kunnioitus niille hyville!

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 22:20"]Jos joku jää vaivaamaan teitä, niin miten saatte sen pois mielestä?
[/quote]
Niistä puhutaan kollegoiden kanssa. Eikä ne aina katoa mielestä. Ammatista tulee osa persoonaa.

Terveydenhoitajalla on monella eri työskentelysektorilla asiakkaita eikä potilaita :) kun joku sanoi että terveydenhuollossa olisi vain potilaita.

Hankalia tilanteita entisessä työssä oli esimerkiksi se, kun asiakaalla on ollut lääkärille soittoaika, ajan koittaessa ei ole vastannut puhelimeen-> suuttuu henkilökunnalle kun ei voida luvata lääkärin soittavan takaisin sillä siunatulla sekunnilla.. Välillä teki mieli hakata seinään päätä kun sai ottaa kaikki valitukset niskoilleen, mutta olla silti asiallinen ja kohtelias. Muuten kohdalleni on sattunut hyvin mukavia ja ymmärtäväisiä asiakkaita, jotka ymmärtävät ettei ole minun (hoitajan) vika että asiat ei aina mene juuri heidän tahtonsa mukaisesti. Työasioita en mieti kotona. Osastolla ollessani ensimmäinen kuoleman kohtaaminen tietysti mietitytti hieman pidempään.

Työskentelen sosiaalipuolen päivystyksessä marginaaliryhmän kanssa. Meillä on tietyt säännöt ja käytännöt jotta homma pelittäisi. Hankaluuksia tulee välillä, kun joku haluaisi erityiskohtelua ja poikkeuksia säännöistä. Tänään juuri yksi asiakas äänitti keskustelun, kun hänelle kerrottiin, ettei täytä enää meidän asikaskriteereitä, eikä näin ollen voi enää käyttää palvelua. Harvoinpa noita tulee kotona mietittyä. Ehkä joskus kun on levotonta ja jatkuvaa vääntöä asioista. Työryhmässä tuuletetaan ihan huolella.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 22:43"]

Työskentelen sosiaalipuolen päivystyksessä marginaaliryhmän kanssa. Meillä on tietyt säännöt ja käytännöt jotta homma pelittäisi. Hankaluuksia tulee välillä, kun joku haluaisi erityiskohtelua ja poikkeuksia säännöistä. Tänään juuri yksi asiakas äänitti keskustelun, kun hänelle kerrottiin, ettei täytä enää meidän asikaskriteereitä, eikä näin ollen voi enää käyttää palvelua. Harvoinpa noita tulee kotona mietittyä. Ehkä joskus kun on levotonta ja jatkuvaa vääntöä asioista. Työryhmässä tuuletetaan ihan huolella.

[/quote]

Keskustelun nauhoittaminen on käsittääkseni laitonta jos siihen ei ole toisen osapuolen suostumusta. 

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 22:15"][quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 22:09"]3.&4. kansa samaa mieltä. Masennuspotilaat ei yleensä ole ns hankalia. Päihteiden väärinkäyttäjät sitävastoin voivat olla monesta syystä aika haastavia.
Työ ei seuraa kotiin, ei tätä työtä voisi tehdä jos se seuraisi.
[/quote]
Vähän eri mieltä :) mutta ymmärrän pointin. Esim terveuskeskuksissa ja sairaalassa päihdepotilaat on hankalia. Päihdepuolella taas kivoja perusjamppoja. Olen työskennellyt sekä että, joten näkökulmaa on hippusen. Itse viihdyin päihdepuolella ja meininki oli rentoa villin lännen tyyliin ;)
Kaikkia ei voi pelastaa ja nuorten kuolemat olen ottanut raskaasti. Itken salaa joskus vieläkin joitain kymmenen vuotta sitten kuolleita kovia kohtaloita. Uupunut en ole enkä vois vaihtaa työtä. Kyl tää on kutsumusta. Saan niin paljon itsekin, vaikka välillä pohjissa mennään.
[/quote]
Jeps, lyhensin vähän vastaustani. Sairaalassa päihdepotilaat ovat siis hankalia, jos putki katkeaa äkkiseltään, ja lääkkeiden kanssa on oltava tarkka, lähinnä se ympäristö tekee potilaasta haastavan. Uskon että päihdepuolella tilanne on toinen :)

Miksi halusit lääkäriksi, hoitajaksi tms. vaikka teidän työtä usein arvostellaankin?

Nauhoittamisesta ei ole laitonta,vaikka siihen ei kysyisi lupaa, kun on kyse keskustelusta, jossa on itse mukana. Trust me. Kaupungin lakimieheltä tarkastettu. Ja sen saa Lada nettiinkin, jos haluaa. Mitä siinä muuta kun kieli keskellä suuta ja eleet peliin. T. 29

"Ladata" t. 29

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 22:49"]

Miksi halusit lääkäriksi, hoitajaksi tms. vaikka teidän työtä usein arvostellaankin?

[/quote]

En tiennyt mitään mistään arvostelusta. Olin lukenut Sisar Helena-kirjoja ja näin vaan tulevaisuuteni siinä. Halusin tehdä hyvää ja saada käsilläni jotain aikaan. En saanut kiinni mistään muusta alasta, mikään ei tuntunut oikein mielekkäältä. Minusta on ihan huippua kun saa hoitaa. Puhdistaa ja sitoa haavoja, antaa lääkkeitä, elvyttää, auttaa, opastaa, neuvoa, ohjata, lohduttaa, valvoa ja monitoroida. Se on vaan niin siistiä. Tehdä hyvää koko ajan. En toki sano että työ on yhtä juhlaa, se on välillä tylsää ja raskasta, mutta perusidea on minusta ohittamaton.

sellaiset joka vaativati erityiskohtelua tai mahdottomia asioita suureen ääneen, ja saavat raivokohtauksia kun eivät saa tahtoaan lävitse. nämä ovat yleensä samoja jotka soittelevat kelloa jatkuvasti, ravaavat kanslian ovella ja tunkevat muiden asiakkaiden/ potilaiden hoitotilanteisiin vaatimaan omia oikeuksiaan.. Tällaiset kiukuttelevat aikuiset eivät oikeastaan liikuta mitenkään. pystyn suodattamaan sen kitinän, ja miettimään että onko siinä kitinässä jotain todellista asiaakin taustalla. Tuskastuttavimpia ovat ehkä ne, jotka yrittävät ystävällistä esittämällä urkkia hoitajista kaiken henkilökohtaisen tiedon, omia epämääräisiä tarkoitusperiään varten, ja sitten uhkailevat tietävänsä missä asun jne. 

Sitten ovat ne jotka ovat yksinkertaisesti sairaita, eivätkä siksi enää ole tässä maailmassa. saattavat haukkua ja lyödä, yrittää purra, riisua vaatteitaan, luulevat että kukkaruukku on vessanpönttö eivätkä osaa enää kommunikoida mitenkään. He ovat raskaita hoidettavia, eivät niinkään ärsyttäviä. 

Rasittavat asiakkaat/ potilaat harvoin jäävät mielessä pyörimään, mutta jotkin traagiset tai erityisen surulliset kohtalot saatavat mietityttää. 

Sehän on aika lailla omasta persoonasta kiinni, millaisen potilaan kokee hankalaksi. Itse koen raskaaksi sellaiset, jotka ovat jo etukäteen päättäneet pitää puolensa ja taistella. Päättäneet, että jos he eivät VAADI, niin heitä tullaan väistämättä kohtelemaan ja hoitamaan huonosti. Sellaisen kanssa on raskasta keskustella, kun toinen ei edes huomaa että häneltä ei olla eväämässä yhtään mitään vaan ihan samoilla linjoilla ollaan. Vaikka viet sen pyydetyn vesilasin ihan hymyssä suin, niin toinen vaan rähjää miten hänellä on kyllä OIKEUS, veljenpojan vaimo on lakimies ja siltä on asia kysytty.

Sitten taas itse tulen loistavasti toimeen esim. muistisairaiden kanssa, ja usein jopa nautin siitä kun heidän seurassaan saa itsekin heittää vähän "vapaalle" (esim. laulaa, silittää hiuksista jne). Tykkään myös vanhoista äreistä miehistä (usein alkotaustaa) ja pienistä kiukkuisista mummoista.

En juuri mieti töitä vapaalla, ne vaan jää sinne töihin. Jotain ammatillisia asioita saatan joskus miettiä, kuten onko vaikka oma veikkaukseni jonkun potilaan diagnoosista osunut oikeaan. Vahva ammattirooli erottaa työminän ja siviiliminän todella tehokkaasti toisistaan. Kaikilla se ei ole yhtä vahva luonnostaan, vaan joidenkin täytyy sitä harjoitella enemmän.

Teen hoitotyötä, koska ensinnäkin ihmiskeho on äärettömän hieno ja monimutkainen laitos josta oppii aina vaan lisää. Samoin työssäni käytetyt koneet, lääkkeet, ihan kaikki koko ajan kehittyy ja muuttuu. Aina tulee uusia haavoja tai avanteita jollaisia et ole ennen hoitanut, tulee erikoisia sairauksia ja odottamattomia tilanteita. Toki se auttaminenkin on tärkeää, mutta haluan myös olla aina vain parempi siinä mitä teen, ja hoitoalalla voi kehittyä loputtomiin.

Burn outin sain.