Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi pakottaa auttamaan sukulaisia - kuinka toimia?
01.04.2015 |
Mieheni äiti, anoppini, asuu 200km päässä meistä toisessa kaupungissa. Meillä oli ennen tapana vierailla viikonlopun ajan hänen luonaan kerran kahdessa kuukaudessa. Kun yövyimme anopin luona kävimme myös tapaamassa mieheni muita sukulaisia jotka asuvat samassa kaupungissa kuin anoppi.
Mieheni setä sai vuosi sitten sairauskohtauksen ja sen jälkeen hän on osittain ollut muiden avun varassa. Kyseinen setä asuu kyllä itsenäisesti mutta sukulaiset käyvät häntä useasti viikon aikana katsomassa ja auttamassa kauppareissuissa ja kotiaskareissa. Me aloimme kerran viikossa ajamaan setää katsomaan sairauskohtauksen saannin jälkeen. Halusimme auttaa setää ja viettää yhdessä aikaa. Etenkin mieheni äiti oli asiasta kovin tyytyväinen että otimme sedän asioita hoitaakseen. Vähitellen meidän joka viikkoista käyntiämme alettiin pitää itsestäänselvyytenä kaikkien toimesta, etenkin miehen äidin. Hän alkoi pitää täysin selvänä sitä että ajamme joka viikko 200km päästä miehen setää katsomaan ja hoitamaan hänen asioitaan. Aina seuraavana päivänä siittä kun olimme setää käyneet katsomassa anoppi jo soittikin kysyäkseen minäs päivänä ensviikolla ootte tulossa tänne. Ja usein sai kuulla että "kun tuutte niin olis tällasta ja tällasta hommaa mitä voisitte sitten tehdä".
Ensin alkuun oli mukava olla avuksi ja käydä tapaamassa miehen sukulaisia useammin kuin ennen ja anoppia itseään. Mutta pikkuhiljaa homma alkoi käydä raskaammaksi. Käymme kuitenkin itse normaalissa päivätyössä ja tottahan toki sitä haluaisi joskus olla oman miehen kanssa kahdestaan kotona vapaapäivän tai tehdä jotain omia harrastuksia sen sijaan että suhaisi autolla edestaas 400km ja juoksisi toisten ihmisten asioilla ja tekisi muiden ihmisten kotityöt. Kun aloimme sitten puhella ettemme taida joka viikko tulla etenkin anoppi siittä "hermostui" ja esitti vastaväitteitä kuinka meitä nyt tarvitaan ja niin odotetaan ja että olisi tärke tulla. Lopulta jouduimme aina valehtelemaan syyn, miksi emme joinakin viikkoina päässeet tulemaan. Vetosimme esimerkiksi ylitöihin. Kun oikeasti tahdoimme vain olla kahden yhden viikonlopun koton, käydä elokuvissa tai ravintolassa syömässä.
Anoppi liukastui kuukausi takaperin ja hänen nilkkansa ja ranteensa murtui. Anoppi ei voi ajaa autoa eikä hän oikeastaan voi tehdä mitään erikoista itse ilman apua. Hän asuu yksin. Nyt me olemmekin saaneet sitten sedän auttamisen ohessa juosta myös viikottain auttamassa anoppia. Kun tulemme anoppilaan hän alkaa oikopäätä jakamaan ensin omia töitään joita tehdä. On kirjoittanut kauppaostokset valmiiksi listalle ja lähettää meidät käymään kaupassa. Sen jälkeen hän yleensä pyytää että laitamme ruokaa hänelle/itsellemme, sen jälkeen yleensä on sekalaisia kodinhoidon töitä; imurointia, pyykkäystä, lattian luuttuamista, mankelointia ja verhojen vaihtoa. Tämän jälkeen anoppi "paljastaa" luvanneensa tälle sedälle että me tulemme vielä kyseisenä päivänä auttamaan myös setää esimerkiksi kauppaostosten hoidossa. Kaikenkukkuraksi anopilla on taipumus toisinaan lupailla myös muille sukulaisille meidän apuamme ilman kysymättä meiltä. Anoppi esittää myöskin kaikki "työkomennuksensa" sellaiseen sävyyn että niistä ei kehtaa kieltäytyä. Pyytää että käymme kaupassa hänelle koska hän ei pysty itse kun paikat murtuneet ja ruoka loppu ja me olemme nuoria ja jaksavia joilla on 4kättä yhteensä. Ja sanoo että lupasi setäparalle että me tulemem auttamaan koska hänellä ei ole muita apulaisia sillepäivälle ja emmehän me voisi jättää setää pulaan.
Olemme koittaneet hienovaraisesti kieltäytyä auttelusta. Emme toki kaikesta, mutta kun olemme anoppia auttaneet ja tämä sitten paljastaa että on lupanut apuamme muille sukulaisille keksimme toisinaan hätävaleita että olemme sopineet jonkin oman menon vielä illalle että emme kyllä millään ehdi jokapaikkaan kaikkia tänään auttamaan. Tällöin anoppi kimpaantuu ja sanoo että kyllä sitä ja sitä on nyt pakko käydä auttamassa kun ei ole muita ja se ei meiltä niin paljon vaadi ja kauaa vie.
Ahdistaa tämä tilanne suunnattomasti. Toki ymmärrän että anoppi ei rampana ja käsi murtuneena oikeasti pysty itse paljoa tekemään mutta hänen asenteensa on ärsyttävä. Ikäänkuin apumme olisi itsestäänselvyys. Ehkä anopin auttaminen vielä menisi, tarjoaahan hän yösijaa kotoaan, mutta se että lupailee kaikki sukulaiset ympäriinsä että me voimme käydä poikkeamass auttamassa on jo liikaa. Viime kerralla kun vierailimme anopin luona kävi niin että hänen yksin asuva veljensä soitti ja kertoi että astiakaapin astioita oli "tullut alas". Anoppi totesi puhelimeen että "nuoripari onkin täällä mun luona ja ne tulevat auttaan sua siivoamaan sen siivon. Ne lähtevät tästä juuri". Totesimme että emme kyllä ajatelleet lähteä että ei meillä voi olla aina velvollisuus auttaa kaikkia. Anoppi muuttui punaiseksi ja sanoi että kyllä sinne on mentävä että ei hänen veljeä kukaan muukaan voi auttaa ja että ei se kauaa vie. Kieltäydyimme uudelleen jolloin anoppi oli loppuillan meitä kohtaan erittäin kireä.
Tänään armas anoppi siellä soittelikin ja sanoi että seuraavaksi kun tullaan (oltiin luvattu mennä pääsiäisen aikaan yhdeksi yöksi anoppilaan) niin "tulkaas sitten ilman kiirettä että kerkeätte sitä veljeäni auttamaan niiden risojen astioiden kanssa sillä veli ei ole saanut niitä siivottua vieläkään siellä ne on maassa. Lupasin että kun tuutte seuraavaksi niin menette apuun".
Kiukuttaa niin pirusti. Enkä mielestäni ole itsekäs. Mutta mitä tässä tilanteessa voisi tehdä?! Emme voi kieltäytyä antamasta apua anopille+sukulaisille. Koska anoppi alkaa painostamaan ja inttämään. Vaikka miten olemme koittaneet selittää että jaksaminen ei riitä eikä kaikkien passaus voi olla meidän velvollisuutemme mutta kun ei mene perille. Ja mielelläni autan anoppia mutta kun en jaksaisi auttaa montaa muutakin sukulaista vielä päälle.
Kommentit (57)
Seuraavan kerran kun menette anoppia auttamaan, niin sovi miehesi kanssa etukäteen, että laitatte hanskat välittömästi naulaan ja lähdette kotiin jos
1) anoppi kasaa teille liikaa töitä
2)on vittumainen
3)lupaa teidät johonkin muualle hommiin
Lähtekää siis välittömästi pois, älkää edes puhuko anopille mitään. Jos anoppi oikeasti tarvitsee apua, niin kannattaisi olla vittuilematta avuntarjoajille.
Sopikaa esim sedän kanssa, että sovitte hänen kanssaan suoraan, koska voisitte häntä auttaa, esim kerran pari kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku mainitsi säästöt. eihän suurten ikäluokkien ihmiset saisi rahojansa käyttää, vaan jättää perinnöksi. sen olen täällä oppinut.
Soita anopin asuinkunnan sosiaalitoimeen ja sano, että anoppi on liikuntakyvytön eikä ole ketään auttamassa. Tuskin jättävät kotiin kuolemaan. On näitä vastaavia tapauksia joka kunnassa, osa pysyvästi vaivaisia ja osa tilapäisesti. Kodinhoitaja, kotisairaanhoito, tms. huolehtii.
Sopikaa sedän kanssa keskenänne että milloin käytte ja mitä silloin teette hänen luonaan. Teette sedän luona sovitut jutut.
Mitä jos kävisitte ihan vain päivä visiiteillä anoppilassa? Soitatte ja sovitte etukäteen mitä siellä teette. Jos tulee motkotusta jo puhelimessa sanotte että töissä on todella rankkaa eikä huvita tulla jos apu ei kelpaa vaan marmatetaan. Jos anoppi sanoo tyyliin että hän kuolee nälkään ja Kalevin astiat ovat edelleen siellä lattialla niin sanotte että anoppi voi soittaa sitten sosiaalitoimeen josta saa apua itselleen ja Kaleville...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiva jos joku viitsisi antaa vinkkejä, tilanne on ihan kamala!
Eikä kyse ole siittä että olisin itsekäs ja laiska. Olemme niin paljon auttaneet ja puolestani voin/voimme edelleen auttaa ihmisiä mutta olisi kiva saada joku roti touhuun. Ei ole meidän velvollisuutemme käydä vuoroperään auttaamssa ties ketä sukulaista aina kun tulee tarvi auttavalle käsiparille. On lisäksi mielestäni anopilta törkeää luvata apuamme eteenpäin meiltä kysymättä. Kun yritämme kieltäytyä hän syyllistää minkä ehtii ja lopulta "pakon edessä ajaa" meidät kuitenkin milloin ketäkin sukulaista auttamaan pitkällisen saarnan jälkeen miten me olemme nuoria ja miten meiltä ei kauaa se vie ja miten ei voida jättää pulaan vanhaa ihmistä ja tottakai menememme ja niin edelleen. Ainoa, toisinaan toimiva keino, on keksiä jonkinlaisia hätävaleita miten olemme illaksi sopineet käyvämme tapaamssa vaikka kaveria tai muuta mutta tällöinkin anoppi hermostuu ja kärttää emmekö voisi perua menoamme kun pitäisi sitä ja sitä auttaa ja se olisi niin tärkeätä ja ei veisi kauaa.
Viesti 2: Ei voikaan mutta tekee niin. Usein silloin kun olemme anoppilassa niin joku sukulainen soittaa hänelle ja kertoo että nyt olisi homma X ja apua tarvitaan. Anoppi hihkaisee puhelimeen että "nuoripari on täällä, tulivat juuri. He voivat tulla auttaan sua". Eikä kysy edes meiltä mitään vaikka oltaisiin samassa huoneessa. Puhelun päätteeksi _ilmoittaa_ että Kalevi-Petteri soitti ja tarvii apua asiassa X ja lupasin että te käytte auttamassa kun varmaan sen verran ehtisitte kun Kalveri-Petteri ei muualta saa apua.".
Vaikka tuollainen kuinka kiukuttaa niin on myös viheliästä tyyli jolla anoppi esittää nuo auttamisvaatimukset. Esittää ne heti etukäteen sellaisessa mudoossa että niistä on hanakala alkaa kieltäytymään ja etenkään töksäyttää että "Ei nyt jakseta".
Lisäksi mieheni ei jaksa ikinä väittää äidilleen vastaan vaan katsoo helpommaksi suostua aina äitinsä kotkotuksiin mutta itse en oikeen hyväksy anopin toimintamallia tuosta puolestalupailusta ja siinä onkin soppa valmis kun helotetaan kaikki kolme punaisina; anoppi raivona jos ei mennä auttamaan, mä raivona siittä että anoppi lupailee meidän puolesta asioita ja mies siittä ettei tiedä miten perin olisi; inttäisi äidilleen vastaan vai antaisi asian olla ja tekisi kuten äitinsä sanoo=pääsee helpomalla ja välttää perheriidan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No varmasti on vaikea kieltäytyä siinä hetkessä kun hän on jo ehtinyt luvata.
Siksi pitääkin istua alas keskustelemaan hänen kanssaan silloin kun tilanne ei ole päällä ja lupauksia ei ole vielä annettu. Ei hän voi luvata teitä kellekään kysymättä lupaanne. Sanokaa vaikka puolivitsillä, että ihmiskauppa on Suomen laissa kielletty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi pitää istuttaa alas, mennä itse viereen, ottaa kädestä kiinni, katsoa silmiin ja sanoa "tämä ei käy. Autamme sinua mielellämme mutta et voi luvata meiltä kysymättä että ehtisimme joka paikkaan. Ymmärsitkö?"
Kuinka kauan sen nilkan ja ranteen kestää parantua? Ja missä hänen miehensä on? Missä hänen muut lapsensa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme puhuneet ja puhuneet. Mutta ette tiedä anopin luonteenlaatua. Hän on iäkäs (seitsemänkymppinen) vanhankansan ihminen joka jaksaa aina valitaa miten nuoret ovat nykyään laiskoja ja eivät auta tarpeeksi. Hän on itse ikänsä passannut kaikkia muita ja tehnyt muidenkin kotityöt omiensa lisäksi ja siksi kai olettaa että niin esimerkiksi mekin nyt toimisimme. Olemme koittaneet sanoa ettei meidän puolesta voi luvata ja ettemme jaksa auttaa kaikkia. Mutta kun anoppi päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän on toisaalta hyvin hankala ihminen. Hankala selittää kun ette tunne häntä. ne kerrat kun olemme koittaneet hänelle suoraan sanoa niin anoppi loukkaantuu ja hermostuu ja "ilmaisee mieltään" ja on taas seuraavalla kerralla unohtanut koko keskustelun ja sama meno jatkuu...
Viesi 8: Mies kuollut liikenneonnettomuudessa 10vuotta sitten, mieheni on anopin ainoa lapsi. En tiedä kauan nilkka ja ranne vielä toipuvat, molemmat ovat murtuneet ja kipsissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kamala millaista sosiaalista painostusta! Anopillasi ei todellakaan ole mitään oikeutta lupailla teidän apuanne muille asti. Jod teidän suku on oikeasti niin raihnaista, ettei rikkoutuneita astioitakaan saada siivottua päiväkausiin, niin silloin on ajankohtaista hankkia kotiapua. Te teette todella paljon enemmän kuin teille "kuuluisi", joten oikeasti teillä ei ole mitään syytä huonoon omaantuntoon, jos joskus jostain kieltäydyttekin. Noin pitkä matkakin vielä!
voisittehan te yrittää sanoa, että jos joudutte esim. perumaan omia menojanne anopin muille lupaamien auttamisten takia, ette voi käydä enää niin usein. Voisi olla myös ihan paikallaan muistuttaa, ettei teillä työssäkäyvinä ihmisinä ole rajattomasti vapaata aikaa, ja jossain välissä pitäisi pystyä myös olemaan kaksin ja rentoutumaankin. Kamala tilanne, tsemppiä kuitenkin, toivottavasti helpottaa!
kannattaa varmaan viikolla ennen tuloanne soitella ja sopia millä ehdoilla tulette jos tulette.
Me päästiin vastaavasta tilanteesta eroon kun saatiin lapsia. Oli kädet täynnä omia hommia ja se siitä.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 23:35"]
Olemme puhuneet ja puhuneet. Mutta ette tiedä anopin luonteenlaatua. Hän on iäkäs (seitsemänkymppinen) vanhankansan ihminen joka jaksaa aina valitaa miten nuoret ovat nykyään laiskoja ja eivät auta tarpeeksi. Hän on itse ikänsä passannut kaikkia muita ja tehnyt muidenkin kotityöt omiensa lisäksi ja siksi kai olettaa että niin esimerkiksi mekin nyt toimisimme. Olemme koittaneet sanoa ettei meidän puolesta voi luvata ja ettemme jaksa auttaa kaikkia. Mutta kun anoppi päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän on toisaalta hyvin hankala ihminen. Hankala selittää kun ette tunne häntä. ne kerrat kun olemme koittaneet hänelle suoraan sanoa niin anoppi loukkaantuu ja hermostuu ja "ilmaisee mieltään" ja on taas seuraavalla kerralla unohtanut koko keskustelun ja sama meno jatkuu...
[/quote]
Saatte kaiken auttamisen päälle kuulla olevanne laiskoja ja ettette auta tarpeeksi? Kiittämättömyys on maailman palkka. En oikein ymmärrä tätä, että pistetään " paha kiertämään" eli jos joku on anoppiasi kyykyttänyt aikanaan, niin hän katsoo nyt tarpeelliseksi/oikeutetuksi laittaa teidät kokemaan sama. Inhottavaa käytöstä kaiken kaikkiaan
t.11
Alue: Aihe vapaa
Miten ihmeessä anoppi voi pakottaa mihinkään? Olette anopin kynnysmattoja? :D
Oma vika jos suostutte.