Miten selviät kun tulee kova ahdistuskohtaus?

Rukoilen.

Ulkoilma ja kävely auttaa yleensä. Jos on joku kenelle voi kertoa ahdistuksesta niin sekin saattaa helpottaa. Myös itkeminen auttaa joskus.

Lähden ulos ja kuuntelen rakastamaani (klassista) musiikkia. Ei aina lähtö tietenkään onnistu ja aina on vaikeaa, mutta onnistuessa toimii. Mulla on luonto onneksi heti oven takana. (Sori jos kuulostaa triviaalilta, mutta tällä hetkellä toimii mulle!)

Olen opetellut hengitystekniikoita ja meditaatiota niitä hetkiä varten. Auttaa.

Mun mies yleensä huomaa milloin mua alkaa ahdistamaan ja kysyy sitten että ahdistaako mua. Jo sen myöntäminen helpottaa. Ulos lähteminen myös tekee hyvää!

Ihan Jumalaa rukoilen.

Se auttaa niitä jotka uskoo, ei aina, mutta usein.

Opin puhuttelemaan itseäni lempeästi mielessäni. Sano itsellesi, "kultamuru, ei sinulla ole mitään hätää". Se auttaa. Puhuttele itseäsi kuin parasta ystävää.

Kuuntelen musiikkia kovalla ja laulan ja tanssin. Kuuntelen äänikirjaa, yle puhetta tai jotain muuta keskittymistä vaativaa. Hulluttelen lasten kanssa eli painin ja kutittelen. Luen jotain blogia (mitä en yleensä tee) jostain hömppäaiheesta. Soitan kaverille. Katson hömppää telkusta. Keskityn rauhalliseen hengitykseen. Joskus on pakko ottaa siideri tai pari.
Siinä jotain vinkkiä..Yritä saada ajatukset pois itsestä, ahdistus menee ohi! Tsemppiä!

Tarkoitatko fyysistä vai psyykkistä ahdistusta? Tosin ne usein kytkeytyvät toisiinsa. Pari kuukautta sitten heräsin keskellä yötä tunteeseen, että en saa kunnolla happea. Olin nähnyt jotain tosi inhottavaa painajaista, jonka olen unohtanut - onneksi. En saanut uudelleen unta, vaan nousin sitten kävelemään. Se että tuntui kuin en saisi happea aiheutti psyykkisen ahdistuksen. Mietin jo, mitä ehkä pitäisi tehdä. Meillä ei ole tk:ssa yöpäivystystä. Sekin lisäsi ahdistusta. Kävelin sitten ympäri asuntoa ja rauhoittelin itseäni. Parin tunnin päästä menin takaisin sänkyyn ja unikin tuli aika pian. Aamulla oli jo ihan hyvä olo, mutta ikävä muisto siitä jäi. Kerran se on toistunut, tosin huomattavasti lievempänä. Olen kyllä miettinyt, pitäisikö kaiken varalta olla jonkinlainen lääke, että rauhoittuisi nopeammin. 

PÄÄ TÄYTEEN VAA :d

Minäkin rukoilen, mutta ei se välttämättä akuutisti ahdistusta poista. Olen vuosien varrella kokeillut tuhat ja yksi keinoa, eikä minulla mitään patenttikeinoa ole, mikä aina tepsisi. Ahdistuksellakin voi olla jokin tarkoitus. Joskus se vain pitää elää läpi, niin pahalta kuin se tuntuukin.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 21:38"]Opin puhuttelemaan itseäni lempeästi mielessäni. Sano itsellesi, "kultamuru, ei sinulla ole mitään hätää". Se auttaa. Puhuttele itseäsi kuin parasta ystävää.
[/quote]

tätä minäkin teen. Puhun sellaisia että kaikki järjestyy jne

Teen muutaman motin halkoja ja pinoilen sitten niitä.

puhutaanko tässä siis ihan oikeasta ahdistuksesta, kun et saa henkeä ja itket hysteerisesti, vai sellaisesta yleisestä ahdistuksesta kun stressaa kovasti ja on ihan toimintakykyinen lähteä vaikka just ulos?

Kaipaisin ensimmäiseen myös vinkkejä.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 21:49"]Olette kaikki hulluja!
[/quote]

elämä opettaa

ahdistuksen voi aiheuttaa myös ulkoinen seikka, väkivalta tai vaikka järkyn onnettomuuden näkyminen

itselleni sen aiheutti exän vuosia jatkunut terrori

Makaan peiton alla pimeässä tai olkkarin lattialla, yleensä helpottaa kans soittaa jollekin.

Jos tuntuu ettei happi kulje, joskus siihen auttaa mennä parvekkeelle, jos kylmä ilma

Radio auttaa: yritän kuunnella laulujen sanoja että saisin ohjattua ajatuksia muualle.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 21:30"]

Ulkoilma ja kävely auttaa yleensä. Jos on joku kenelle voi kertoa ahdistuksesta niin sekin saattaa helpottaa. Myös itkeminen auttaa joskus.

[/quote]

Minä en yleensä pysty enää itkemään kun olen oikein kunnolla ahdistunut. Se on ahdistavinta ja tuntuu aika lohduttomalta.

Kilautan kaverille. Onneksi on hyvä ystävä.