Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pitäisikö seurustelevalla parilla mielestäsi olla yhteisiä kavereita?

Vierailija
01.04.2015 |

Olen seurustellut hiukan päälle 2,5 vuotta, ja olen miettinyt kaveriasiaa. Minulla ja poikaystävälläni on aivan eri kaveriporukat. Aiemmin olisin halunnut tutustua poikaystäväni kavereihin, mutta hän vain viiletti kavereittensa kanssa. Nyt kun aikaa on kulunut, osat ovat vaihtuneet. Haluaisin itse olla vain omien kavereitteni kanssa ja poikaystävä haluaisi raahata minua joihinkin juhliin.

Noh, olen muutamia kertoja tavannut poikaystävän kavereita, enkä ole saanut hyv kuvaa heistä, eivätkä he ole välttämättä ollenkaan ystävällisiä minulle. On muutama kaveri, jotka voivat jutella minulle jotain, mutta siihen se jää. Loput kohtelevat minua kuin ilmaa (kaveriporukka on iso). Esimerkiksi kerran olimme baarissa viiden porukalla. Eräs poika liittyessään seuraan moikkasi kaikkia muita, mutta ei edes katsonut minua päin. Olimme tavanneet kyllä jo aiemmin, joten vieraudesta ei ollut kyse. Lisäksi noin kuukausi toisessa baarissa yritin ottaa kontaktia kaikkiin noin 10:een ihmiseen, vain kaksi vaivautui noteeraamaan minut. Itku tuli.

Jos poikaystävä saa minut maaniteltua mukaansa jonnekin illanviettoon, joudun istumaan koko illan lähes yksin. Ei kauheasti innosta menemään enää mukaan.

Poikaystäväni taas ei juurikaan välitä omista kavereistani, ja hän on kaiken lisäksi antanut itsestään huonon kuvan käytöksellään, joten minun kavereitteni kanssa olo ei tule kysymykseen.

Lähes kaikki juhlapäivät olemme viettäneet erillämme, olemme viettäneet vain kaksi halloweenia, yhden itsenäisyyspäivän & minun 17-vuotis- ja pojan 18-vuotissyntymäpäivät yhdessä. Esim. kaikki kolme uv:ta olemme olleet erikseen.

Mietin nyt, että onko tämä normaalia? Anteeksi kilometrin mittainen viesti.

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
2/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tosiaan kuulosta kivalta. Teillä ei ilmeisesti ole lapsuudenkotia ja sukulaisia, vai eikö näiden kanssa ole vielä ajankohtaista tavata? Epäkohtelias käytös on joka tapauksessa epäkohteliasta. Jos mies ei edistä asiaa, niin hänelle on tärkeämpää kaverit kuin sinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei pidä olla yhteistä kaveripiiriä. Se voi olla jopa rasite.

Parisuhteessa olisi kuitenkin hyvä ottaa toinen huomioon ystävineen.

22 vuoden kokemuksella mä vaadin, että ollaan yhdessä kahdesti vuodessa isosti ja joka kuukausi on treffit.

Sama toisin päin.

Onhan meilläkin ystäväpiirit tutustuneet toisiinsa näiden vuosien aikana. Pari uutta pariskuntaa putkahtanut, ettei täysin eristyksissä olla näiden asioiden kanssa.

Sä olet saanut tolkuttomaan huonoa kohtelua huono käytöksiltä ihmisiltä. Hurjasti voimia ja rakkautta teille.

Vierailija
4/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä ei ole ihan normaalia, että isot juhlat vietetään erikseen. Parit yleensä haluavat viettää ne yhdessä, ja jos ei kahdestaan, niin sitten sovitaan minkä "porukan" kanssa.

Tuollaisessa tilanteessa kun on eri kaveripiirit, niin se porukan valinta voi olla vuorottaista. Eli esim. uutena vuonna miehen kavereiden kanssa ja jussina naisen jne...

Vierailija
5/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 02:01"]Mun mielestä ei ole ihan normaalia, että isot juhlat vietetään erikseen. Parit yleensä haluavat viettää ne yhdessä, ja jos ei kahdestaan, niin sitten sovitaan minkä "porukan" kanssa.

Tuollaisessa tilanteessa kun on eri kaveripiirit, niin se porukan valinta voi olla vuorottaista. Eli esim. uutena vuonna miehen kavereiden kanssa ja jussina naisen jne...
[/quote]
Mua ei haluta poikaystävän kaveriporukan juhliin enkä itse halua ottaa poikaystävää mukaani. Tää on vähän noidankehä. -AP

Vierailija
6/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 01:44"]Ei tosiaan kuulosta kivalta. Teillä ei ilmeisesti ole lapsuudenkotia ja sukulaisia, vai eikö näiden kanssa ole vielä ajankohtaista tavata? Epäkohtelias käytös on joka tapauksessa epäkohteliasta. Jos mies ei edistä asiaa, niin hänelle on tärkeämpää kaverit kuin sinä.
[/quote]
Siis asumme molemmat vielä kotikotona, ja kyläilemme tietysti. Sukulaisilla emme juurikaan käy, ja silloinkin vain omien vanhempien kanssa. Mammat, kummit ym. poikaystäväni on tavannut. Itsekin olen joitakin poikaystävän sukulaisia tavannut.

Niin, olen aiemmin valittanut poikaystävälle siitä, että hän vietti enemmän (ja mieluummin) aikaa kaveriensa kanssa kuin minun. Asia muuttui, ja nykyään hän haluaisi jatkuvasti olla kanssani ja raahata minua mukaansa. Noh, olis aiemmin tajunnut. En oikein usko, että >2,5 vuoden jälkeen enää onnistuisin kaveriutumaan kenenkään poikaystävän kaverin kanssa. Ensivaikutelmaan vaikuttamisen mahdollisuus oli ja meni, mua luullaan varmaan joksikin tylsäksi hissukaksi. En tosin välitä enää. -AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 01:53"]Ei pidä olla yhteistä kaveripiiriä. Se voi olla jopa rasite.

Parisuhteessa olisi kuitenkin hyvä ottaa toinen huomioon ystävineen.

22 vuoden kokemuksella mä vaadin, että ollaan yhdessä kahdesti vuodessa isosti ja joka kuukausi on treffit.

Sama toisin päin.

Onhan meilläkin ystäväpiirit tutustuneet toisiinsa näiden vuosien aikana. Pari uutta pariskuntaa putkahtanut, ettei täysin eristyksissä olla näiden asioiden kanssa.

Sä olet saanut tolkuttomaan huonoa kohtelua huono käytöksiltä ihmisiltä. Hurjasti voimia ja rakkautta teille.
[/quote]
Kiitos. -AP

Vierailija
8/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta olisi omituista jos ei oltaisi osittain samoissa porukoissa ja olisi yhteisiä kavereita. Enkä haluaisi sellaista puolisoa, jonka kaverit on jotain käytöstavattomia juntteja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 10:54"]Minusta olisi omituista jos ei oltaisi osittain samoissa porukoissa ja olisi yhteisiä kavereita. Enkä haluaisi sellaista puolisoa, jonka kaverit on jotain käytöstavattomia juntteja.
[/quote]
Miksi se olisi omituista, osaatko perustella? -AP

Vierailija
10/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ollaan oltu 15 vuotta yhdesä eikä ole yhteisiä kaveripareja. Molemmilla omat kaverit. En pidä mieheni kaveripiiristä, enkä varsinkaan niiden vaimoista. Kanamaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:n ja poikaystävän tilanne on se, että kummallakaan puolella ei porukka ole kasvanut aikuiseksi. Vaikka ikää olisi 18, se ei tarkoita, että osataan vielä käyttäytyä kuin aikuiset, kuten tästäkin esimerkistä voi huomata.

Kun on korvien väli jo kohdallaan, kummankin kavereista tulee toisellekin tuttuja ja voidaan viettää iltaa yhdessä. Kun parilla on vaikkapa yhteinen harrastus, sitä kautta saa uusia yhteisiä ystäviä, jotka eivät ole kummankaan omia erityisesti.

Joten ap, tilanne on normaali teineille mutta ei aikuisille.

Vierailija
12/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 10:58"]Ap:n ja poikaystävän tilanne on se, että kummallakaan puolella ei porukka ole kasvanut aikuiseksi. Vaikka ikää olisi 18, se ei tarkoita, että osataan vielä käyttäytyä kuin aikuiset, kuten tästäkin esimerkistä voi huomata.

Kun on korvien väli jo kohdallaan, kummankin kavereista tulee toisellekin tuttuja ja voidaan viettää iltaa yhdessä. Kun parilla on vaikkapa yhteinen harrastus, sitä kautta saa uusia yhteisiä ystäviä, jotka eivät ole kummankaan omia erityisesti.

Joten ap, tilanne on normaali teineille mutta ei aikuisille.
[/quote]
Ei oo yhteisiä harrastuksia, koska en tykkää juoksemisesta ja poikaystävä taas pelkää hevosia.

En nyt välttämättä sanoisi että normaali tilanne teineille. Kaikki muut tuntemani seurustelevat parit viettävät aikaa yhteisen kaveriporukkansa kanssa. Esim. poikaystävän kaveripiirissä on meidän lisäksi kolme seurustelevaa paria. Jotkut ovat olleet yhdessä vasta pari kuukautta, ja kumppani on otettu iloisena vastaan ja mukaan porukkaan. Minua ei. -AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 10:57"]Ollaan oltu 15 vuotta yhdesä eikä ole yhteisiä kaveripareja. Molemmilla omat kaverit. En pidä mieheni kaveripiiristä, enkä varsinkaan niiden vaimoista. Kanamaisia.
[/quote]
Mä tiiän että jotkut poikaystävän kaverit ovat ystävällisiä eli heihin jollain tavalla haluaisin tutustua paremmin. Ei siellä pelkkiä kanoja tai juntteha ole. -AP

Vierailija
14/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 11:03"]

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 10:58"]Ap:n ja poikaystävän tilanne on se, että kummallakaan puolella ei porukka ole kasvanut aikuiseksi. Vaikka ikää olisi 18, se ei tarkoita, että osataan vielä käyttäytyä kuin aikuiset, kuten tästäkin esimerkistä voi huomata. Kun on korvien väli jo kohdallaan, kummankin kavereista tulee toisellekin tuttuja ja voidaan viettää iltaa yhdessä. Kun parilla on vaikkapa yhteinen harrastus, sitä kautta saa uusia yhteisiä ystäviä, jotka eivät ole kummankaan omia erityisesti. Joten ap, tilanne on normaali teineille mutta ei aikuisille. [/quote] Ei oo yhteisiä harrastuksia, koska en tykkää juoksemisesta ja poikaystävä taas pelkää hevosia. En nyt välttämättä sanoisi että normaali tilanne teineille. Kaikki muut tuntemani seurustelevat parit viettävät aikaa yhteisen kaveriporukkansa kanssa. Esim. poikaystävän kaveripiirissä on meidän lisäksi kolme seurustelevaa paria. Jotkut ovat olleet yhdessä vasta pari kuukautta, ja kumppani on otettu iloisena vastaan ja mukaan porukkaan. Minua ei. -AP

[/quote]

Siinä tapauksessa muut pojat tykkäävät noista piirin tytöistä sinua enemmän tai sitten poikakaverisi ei ole kovin korkealla kaveripiirinsä nokkimisjärjestyksessä ja se heijastuu sinuunkin. Etsi fiksumpi porukka tai itsevarmempi poikakaveri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 02:01"]

Mun mielestä ei ole ihan normaalia, että isot juhlat vietetään erikseen. Parit yleensä haluavat viettää ne yhdessä, ja jos ei kahdestaan, niin sitten sovitaan minkä "porukan" kanssa.

Tuollaisessa tilanteessa kun on eri kaveripiirit, niin se porukan valinta voi olla vuorottaista. Eli esim. uutena vuonna miehen kavereiden kanssa ja jussina naisen jne...

[/quote]

No kyllä on ihan normaalia. Kätevääkin, jos on kutsuttu useampaan paikkaan. Voi ns. hajaantua ja näin osallistua kaksiin eri kemuihin. Kyllä sitä ehtii yhdessä olla niin paljon kuin lystää muulloinkin.

Kavereista: meillä ollaan kyllä tutustuttu melkein kaikkiin kavereihin puolin ja toisin ja vietetään yhdessäkin aikaa. Mutta kukin tyylillään, eiköhän kaikki tavat ole ihan normaaleja.

Vierailija
16/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entä mitä mieltä olette tästä: noin vuosi sitten poikaystävä kutsui kaksi kaveriaan ja toisen kaverin tyttöystävän luokseen saunailtaa viettämään, minua ei. -AP

Vierailija
17/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 11:35"][quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 02:01"]

Mun mielestä ei ole ihan normaalia, että isot juhlat vietetään erikseen. Parit yleensä haluavat viettää ne yhdessä, ja jos ei kahdestaan, niin sitten sovitaan minkä "porukan" kanssa.

Tuollaisessa tilanteessa kun on eri kaveripiirit, niin se porukan valinta voi olla vuorottaista. Eli esim. uutena vuonna miehen kavereiden kanssa ja jussina naisen jne...

[/quote]

No kyllä on ihan normaalia. Kätevääkin, jos on kutsuttu useampaan paikkaan. Voi ns. hajaantua ja näin osallistua kaksiin eri kemuihin. Kyllä sitä ehtii yhdessä olla niin paljon kuin lystää muulloinkin.

Kavereista: meillä ollaan kyllä tutustuttu melkein kaikkiin kavereihin puolin ja toisin ja vietetään yhdessäkin aikaa. Mutta kukin tyylillään, eiköhän kaikki tavat ole ihan normaaleja.
[/quote]
No, me emme ole tutustuneet puolin ja toisin. On kavereita, joita kumppani ei ole ikinä nähnytkään jne. Eikä vietetä enää yhdessä aikaa, kuukausi sitten oli edellinen kerta ja se saa olla viimeinen, ainakin pitkään aikaan. Haluan unohtaa nämä ikävätkokemukseni ensin. -AP

Vierailija
18/18 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kaksi