Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voisko joku "diagnosoida" äitini? Vai onko vika minussa?
01.04.2015 |
Kuitenkin Kui Moikka,
Olen 21v ja kipuilen kovasti aikuistumista ja itseni etsimistä. Itsetuntoni on täysi nolla ja minua vaivaa jatkuva häpeän tai pelon tunne, aivan sama missä olen tai mitä teen- tuntuu että olen tiellä ja/tai turha. Kamppailen päivittäin itsemurha ajatuksien kanssa. Haluaisin keskustella jonkun kanssa jolla on samankaltaisia kokemuksia äidistään. Tai haluaisin vain edes kerrankin, ensimmäistä kertaa elämässäni keskustella jonkun kanssa.
Äitini on uskomattoman laiska ja välinpitämätön hyvin, hyvin monien asioiden suhteen.Toisten, taas usein täysin mitättömien asioiden kanssa ylitarkka ja kyttäävä. En ole koskaan saanut häneltä (hyvin hoidetun vauva-ajan jälkeen) oikeaa apua ongelmiini. Olen aina ollut yksin. Koulukiusaamiseeni hän ei puuttunut lainkaan, sain vapaasti käydä murrosiässä haisevissa vaatteissa koulussa, harrastuksia/lomamatkoja ei ole koskaan suunnitellut, ruokailu on ollut pelkkää tuputtamista ja periksi antamista (olen ollut lapsesta saakka ylipainoinen). Äiti o joko lukenut/katsonut telkkaria, vuodesta toiseen, päivästä toiseen. Minä olin koneella. Se oli helppoa eikä vaatinut häneltä mitään osallistumista.
Kavereita en ole oikeastaan kehdannut kotiin tuoda.Äitini muuttuu typerryttävän, ylitsevuotavan ystävälliseksi. Hän on esim. antanut rahaa. Häneltä puuttuu muutenkin totaallisesti normaaleiden käytösmallit. Äiti käyttäytyy kuin palvelijani välillä. Mitään ei olisi tarvinnut tehdä, ei kotitöitä, rahaa tuli pyytämättä ja tuputtaen, jatkuvasti oltiin passaamassa. Tämän "hemmottelun" kääntöpuolena on sairaalloinen pelottelu ja aliarviointi. Minä en saanut itse hakea töitä, äitini yritti väkisin tunkea mukaan työhaastatteluun. Lapsena en saanut kokata, siivota tai tehdä oikeastaan mitään, ilman että hän tuli hatkuvasti "korjaamaan" ja parantamaan. En pysty mihinkään, en osaa mitään ja kaikki on hengenvaarallista. Hän käveli lakkaamatta päältäni, esim. jos yritin itse puhua lääkärissä sanottiin "turpa kiinni", hän vastasi puolestani jos minulta kysyttiin jotain, jos siivosin huoneen ja vein muovipussin eteiseen, että olisin vienyt koulun jälkeen kuerrätykseen oli se purettu takaisin huoneeseni, sain ukkekodin ja suunnittelin sen sisustusta, kotiin tultuani äiti oli laittanut nukkekodin... Oikeastaan millään mitä sanoin ei ollut vaikutusta.
Äiti oli hysteerinen todella, todella oudoista asioista. Saatan kuolla hissiin, hän suuttuu valtavasti jos ajan autoa, kaikki on aina hengenvaarallista. Myöskin pienet mokat (avaimen hukkaaminen, kännykän hukkaaminen) johtivat järkyttävään rähinään ja pelkäsin tuota kuollaksen, mutta koululla ei ollut mitään väliä.
Äitini suhtautuu minuun todella oudosti. Hän kehuu minua epärealistisesti ja ylitsevuotavasti, mutta pitää itsestään selvänä etten voi lähteä yliopistoon ulkomaille koska en pärjäisi. Hän suuttui tolkuttomasti, kun suunnittelin
abikeväänä
reilaamista. Olen väsynyt. Tiedän, että olen aikuinen ja vastuussa itsestäni.Tiedän, että olen syyllinen tämänherkiseen tilanteeseeni. kuitenkin olisi kiva kuulla ulkopuolisen näkemystä. Olen pohtinut onko sairaalloisen huonon itsetuntoni ja tämän suhteen linkkiä. Olisi terapeuttista puhua muiden kanssa, joilla on ollut vaikea äitisuhde.
Kommentit (36)
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:44"]
Hämmästyttävän samanlainen tilanne kuin itselläni. Yksi päivä "heräsin" kun törmäsin netissä sellaiseen keskusteluun jossa kuvailtiin narsistisia äitejä. Voisiko olla tälläisestä kyse. Jotekin olen omalla kohdalla varma, että kyllä mutta olen niin heikko etten voi sisäistää sitä ajatusta vielä kunnolla ja epäröin ja vaivun takaisin "prinsessa ruususen uneen". Onneksi nyt on sellaisia tietolähteitä mitä välillä seuraamalla saan itseni pidettyä ikäänkuin hereillä. En kuitenkaan lue niitä liikaa sillä muistutus siitä että minua ei ole koskaan rakastettu on välillä vähän raskas tajuta. Varsinkin tässä tilanteessa. Pitäisi päästä psykologille mutta se on oikeasti tosi vaikeaa ja en jaksa perustella miksi. Yksityiselle ehdottomasti koska sain vaan syyllistämistä julkisella puolella.
Sanomattakin varmaan selvää että kulissit on pystyssä ja en usko oikeastaan edes lähisukulaisten tajuavan tätä. Tunsin oikeastaan ensimmäistä kertaa ylpeyttä että oikeasti tajusin tämän itse. Koska tuo on jotain sellaista mihin olisi voinut uskoa loppuelämäni.
-vauva.fi vakio trolli
[/quote]
Siis mikä toi trollijuttu oli?8Ootko nyt tosissasi vai et? Joo mullekin oli todella raskasta kun aloin tajuamaan, ettei hänen käyttäytymismallit (ja siten mun oppimat) olleet normaaleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:47"]
Mikset muuttaisi jo omaan asuntoon? Vai asutko jo?
[/quote]
asun jo.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:45"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:40"]
Kyseessä on äitisi ja et puhu pahaa äidistäsi. Ymmärrän äitiäsi koska teet häntä ärsyttäviä mokia ja vaikka ne jostain kuulostaa pieniltä niin ne voi olla todella ärsyttäviä ja isoja mokia. Lapsilla on tapana toistaa samoja ärsyttäviä mokia vaikka niistä sanottaisiin niin ei vaan mene kaaliin. Avaimien ja puhelimen hukkaaminen on todella isoja asioita ja olis ihmeelllistä ellei äitisi pinna palaisi noista. Äitisi kuulostaa ihan tavalliselta ja kaikki on hyvin kunhan lopetat mokailun. Sä olet se joka aiheuttaa sen ärsytyksen olemalla noin huolimaton.
[/quote]
Okei. Oon miettinyt samaa. Laitoin väärin ton, että avaimien hukkaaminen olisi pieni asia. Esim. käsineiden hukkaaminen aiheutti saman. Mutta verrattuna esim. huonoon koulumenestykseen, syömishäiriöön ja koulukiusaamiseen joihin ei tullut oikeastaan minkäänlaista reaktiota niin koen vähän epätasapainotettuna noi suhtautumiset.
[/quote]
Se raivari johtuu siitä että ne on äidillesi tärkeitä asioita. Sulle ei mutta äidillesi on. Kyllä sun pitäisi äitisi tyttönä tietää mikä moka sitä ärsyttää ja mikä ei. Kaverini otti ihan hirveät pinnat lapsilleen jos jotain kaatui siis ruokaa tai juomaa. Koulussa tapahtuviin on aika vaikea kenenkään puuttua tai sitten puuttuu helposti ihan liikaa ja asiat menee paljon huonompaan suuntaan.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:48"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:44"]
Hämmästyttävän samanlainen tilanne kuin itselläni. Yksi päivä "heräsin" kun törmäsin netissä sellaiseen keskusteluun jossa kuvailtiin narsistisia äitejä. Voisiko olla tälläisestä kyse. Jotekin olen omalla kohdalla varma, että kyllä mutta olen niin heikko etten voi sisäistää sitä ajatusta vielä kunnolla ja epäröin ja vaivun takaisin "prinsessa ruususen uneen". Onneksi nyt on sellaisia tietolähteitä mitä välillä seuraamalla saan itseni pidettyä ikäänkuin hereillä. En kuitenkaan lue niitä liikaa sillä muistutus siitä että minua ei ole koskaan rakastettu on välillä vähän raskas tajuta. Varsinkin tässä tilanteessa. Pitäisi päästä psykologille mutta se on oikeasti tosi vaikeaa ja en jaksa perustella miksi. Yksityiselle ehdottomasti koska sain vaan syyllistämistä julkisella puolella.
Sanomattakin varmaan selvää että kulissit on pystyssä ja en usko oikeastaan edes lähisukulaisten tajuavan tätä. Tunsin oikeastaan ensimmäistä kertaa ylpeyttä että oikeasti tajusin tämän itse. Koska tuo on jotain sellaista mihin olisi voinut uskoa loppuelämäni.
-vauva.fi vakio trolli
[/quote]
Siis mikä toi trollijuttu oli?8Ootko nyt tosissasi vai et? Joo mullekin oli todella raskasta kun aloin tajuamaan, ettei hänen käyttäytymismallit (ja siten mun oppimat) olleet normaaleja.
[/quote]
Olen tosissaan. Halusin vaan ilmoittaa että vaikka olen trolli niin trollinkin takana on jonkun kasvot. Siksi tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos kuitenkin keskittyisit hoitamaan omia ongelmiasi etkä diagnosoimaan äitiäsi, jolle ei btw. varmaan yksi icd-koodi riitä... Hae apua itsellesi kunnallisen terveyskeskuksen, kriisipuhelimen, yksityisen puolen tai muun kautta, mikä sinulle nyt on mahdollista.
Vanhempiamme emme voi valita ja siksi ei ole mitään syytä jäädä miettimään heidän kyvyttömyyttään vanhemmiksi vaan pitää keskittyä paikkaamaan aiheutetut vahingot itsessä ja rakentaa ikioma ihana elämä.
Kaikkea hyvää sinulle.
Haluaisin huomauttaa, ettei äitini ole koskaan haukkunut tai nimitellyt vaikks
onkin pettynyt/suuttut päivittäin. Fyysisesti kuritti lapsena paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:52"]
Mitäpä jos kuitenkin keskittyisit hoitamaan omia ongelmiasi etkä diagnosoimaan äitiäsi, jolle ei btw. varmaan yksi icd-koodi riitä... Hae apua itsellesi kunnallisen terveyskeskuksen, kriisipuhelimen, yksityisen puolen tai muun kautta, mikä sinulle nyt on mahdollista.
Vanhempiamme emme voi valita ja siksi ei ole mitään syytä jäädä miettimään heidän kyvyttömyyttään vanhemmiksi vaan pitää keskittyä paikkaamaan aiheutetut vahingot itsessä ja rakentaa ikioma ihana elämä.
Kaikkea hyvää sinulle.
[/quote]
Siksi että tuo diagnoosi voi antaa sisäisen rauhan koska se on selitys aika helvetin monelle asialle.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:31"]
No otat ja lähet jonnekin reissuun tutustumaan itseesi ja maailmaan. Äidilläs lienee mielenterveysongelmia, joista loman ottaminen on varmaan ainoa järkevä ratkaisu!!!
[/quote]
Diagnoosista olen samaa mieltä. Äitilläsi on mitä ilmeisimmin itsellänsä mielenterveysongelma, jota hän ei ole itse tunnistanut ja johon (ehkä) ei ole hakenut apua. On itsestään selvää, että se vaikuttaa Sinuun ja sinun suhtautumiseesi maailmaan. Kirjoituksessi kuitenkin paljasti, että olet aidosti ajattelevainen selväjärkinen ihminen, vaikka olet kohdannut haastavan lapsuuden ja nuoruuden.
Jos suinkin kykenet, hakeudu opiskelemaan johonkin. Ei ole väliä, onko se kotimaassa vai ulkomailla, mutta voi tietenkin itsellesi olla helpompaa (äitisi takia) hakeutua ensin kotimaahan ja vaikka sitten vaihto-opiskelun kautta "vaivihkaa" vaikka ulkomaille. Kun olet päässyt opiskelemaan jonnekin, voit halutessasi hakeutua opiskelijaterveydenhuollon kautta psykologin tms kanssa keskustelemaan. Se voi joskus avata portteja.
Tärkeintä on kuitenkin, että saat hieman etäisyyttä äitiisi ja sitä kautta mahdollisuukisa toteutta omaa itseäsi ja omia halujasi ja tarpeitasi. Joskus tällainen "vähittäinen" liukuminen kauemmaksi onnistuu helpommin. Voi olla myös äidillesi helpompi tapa hyväksyä asioita.
Se, että pystyisit saamaan äitisi asiantuntijan puheille, on tuskin mahdollista.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:52"]
Mitäpä jos kuitenkin keskittyisit hoitamaan omia ongelmiasi etkä diagnosoimaan äitiäsi, jolle ei btw. varmaan yksi icd-koodi riitä... Hae apua itsellesi kunnallisen terveyskeskuksen, kriisipuhelimen, yksityisen puolen tai muun kautta, mikä sinulle nyt on mahdollista.
Vanhempiamme emme voi valita ja siksi ei ole mitään syytä jäädä miettimään heidän kyvyttömyyttään vanhemmiksi vaan pitää keskittyä paikkaamaan aiheutetut vahingot itsessä ja rakentaa ikioma ihana elämä.
Kaikkea hyvää sinulle.
[/quote]
Hohhoijaa. Odotinkin tätä. Jos nyt tän yhden vauva.fi keskustelun ajan saisin siihen keskittyä. Kun äiy
ini käyttäytyminen on mua aika
paljon muovannut. Ei mun persoona ole joku erilinnen kokonaisuus mihin ei sosiaaliset suhteet ole vaikuttaneet. Sori, hirveesti kännykkä sekoikee saatana!
Miksi pahuutta/paskuutta/kyvyttömyyttä pitäisi selitellä jollain _diagnoosilla_? Mitä helvetin hyötyä siitä nyt on, et "Ahaa munanaama oli munanaama koska narsismi ja epävakaa persoonallisuus."
Tarkoitan vaan et senkin ajan voi käyttää johonkin itselle hyödyllisempään.
T: 17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:51"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:48"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:44"]
Hämmästyttävän samanlainen tilanne kuin itselläni. Yksi päivä "heräsin" kun törmäsin netissä sellaiseen keskusteluun jossa kuvailtiin narsistisia äitejä. Voisiko olla tälläisestä kyse. Jotekin olen omalla kohdalla varma, että kyllä mutta olen niin heikko etten voi sisäistää sitä ajatusta vielä kunnolla ja epäröin ja vaivun takaisin "prinsessa ruususen uneen". Onneksi nyt on sellaisia tietolähteitä mitä välillä seuraamalla saan itseni pidettyä ikäänkuin hereillä. En kuitenkaan lue niitä liikaa sillä muistutus siitä että minua ei ole koskaan rakastettu on välillä vähän raskas tajuta. Varsinkin tässä tilanteessa. Pitäisi päästä psykologille mutta se on oikeasti tosi vaikeaa ja en jaksa perustella miksi. Yksityiselle ehdottomasti koska sain vaan syyllistämistä julkisella puolella.
Sanomattakin varmaan selvää että kulissit on pystyssä ja en usko oikeastaan edes lähisukulaisten tajuavan tätä. Tunsin oikeastaan ensimmäistä kertaa ylpeyttä että oikeasti tajusin tämän itse. Koska tuo on jotain sellaista mihin olisi voinut uskoa loppuelämäni.
-vauva.fi vakio trolli
[/quote]
Siis mikä toi trollijuttu oli?8Ootko nyt tosissasi vai et? Joo mullekin oli todella raskasta kun aloin tajuamaan, ettei hänen käyttäytymismallit (ja siten mun oppimat) olleet normaaleja.
[/quote]
Olen tosissaan. Halusin vaan ilmoittaa että vaikka olen trolli niin trollinkin takana on jonkun kasvot. Siksi tuo.
[/quote]
Öö.. Ok. Et kykene keskustelemaan ilman, että mainitset trolliutesi? Siis miten se tähän liittyy? Eihän kukaan muu liitä sinua toisiin kirjoittamiisi viesteihin. Vai määritteletkö ton kautta itsesi?Jotenkin outoa.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:53"]
Haluaisin huomauttaa, ettei äitini ole koskaan haukkunut tai nimitellyt vaikks
onkin pettynyt/suuttut päivittäin. Fyysisesti kuritti lapsena paljon.
[/quote]
En mä osaa vastata...mun lapsista jokainen osaa huutaa pää punaisena vastaan kun alan huutamaan niille jostain. Sitä huudetaan niin kauan että sen jälkeen ainakin mä olen ihan loppu ja se on varmaan iästä johtuvaa ettei enää pysty huutamaan niin kauaa mitä mun lapset pystyy. Sen huutamisen aikana joku tulee aina huutamaan jossain vaiheessa että lopettakaa toi huutaminen ja sitten huutajia on jo taas enemmän. Nykyään mä luovutan ja siis tavallaan häviän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori, mutta mä en ymmärrä sun pointtia vaikka yritän.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:51"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:45"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:40"]
Kyseessä on äitisi ja et puhu pahaa äidistäsi. Ymmärrän äitiäsi koska teet häntä ärsyttäviä mokia ja vaikka ne jostain kuulostaa pieniltä niin ne voi olla todella ärsyttäviä ja isoja mokia. Lapsilla on tapana toistaa samoja ärsyttäviä mokia vaikka niistä sanottaisiin niin ei vaan mene kaaliin. Avaimien ja puhelimen hukkaaminen on todella isoja asioita ja olis ihmeelllistä ellei äitisi pinna palaisi noista. Äitisi kuulostaa ihan tavalliselta ja kaikki on hyvin kunhan lopetat mokailun. Sä olet se joka aiheuttaa sen ärsytyksen olemalla noin huolimaton.
[/quote]
Okei. Oon miettinyt samaa. Laitoin väärin ton, että avaimien hukkaaminen olisi pieni asia. Esim. käsineiden hukkaaminen aiheutti saman. Mutta verrattuna esim. huonoon koulumenestykseen, syömishäiriöön ja koulukiusaamiseen joihin ei tullut oikeastaan minkäänlaista reaktiota niin koen vähän epätasapainotettuna noi suhtautumiset.
[/quote]
Se raivari johtuu siitä että ne on äidillesi tärkeitä asioita. Sulle ei mutta äidillesi on. Kyllä sun pitäisi äitisi tyttönä tietää mikä moka sitä ärsyttää ja mikä ei. Kaverini otti ihan hirveät pinnat lapsilleen jos jotain kaatui siis ruokaa tai juomaa. Koulussa tapahtuviin on aika vaikea kenenkään puuttua tai sitten puuttuu helposti ihan liikaa ja asiat menee paljon huonompaan suuntaan.
[/quote]
Ok, sori, ei ollut tarkoitus dumata sun pyyntöä keskustella aiheesta. Yritin vaan jotenkin auttaa, mut väärällä tavalla. Toivottavasti saat sen jeesiä mitä tarviit!
T:17
Alue: Aihe vapaa
Asutko vielä äitisi kanssa vai oletko muuttanut jo omillesi? Jos asut vielä kotona, niin nyt olisi jo hyvä aika muuttaa omilleen, jotta saat omaa tilaa kehittyä ihmisenä ja kokeilla siipien kantavuutta. Kuulostaisi siltä, että tarvitset huomattavasti enemmän omaa tilaa äidiltäsi ja kokemusta siitä, että pärjäät itse.
Sinun tulee muistaa, että tilanne ei ole oma syysi. Nyt on kuitenkin hyvä tilaisuus ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistasi ja ottaa etäisyyttä äitiisi, niin henkisesti kuin tarvittaessa fyysisesti. On normaalia tuossa iässä vielä hakea hyväksyntää vanhemmilta, mutta se ei ole kaikkien vanhempien kohdalla hyvä ratkaisu.