Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä tekisit tilanteessani?

Vierailija
31.03.2015 |

Olemme noin 30-vuotias pariskunta, ja olemme olleet yhdessä reilut pari vuotta. Kaikki muu toimii erinomaisesti paitsi seksi. Meillä on yhteiset unelmat tulevaisuuden suhteen, emme riitele kotitöistä, rahasta tms. Meillä ei ole lapsia, mutta lapset ovat olleet toiveissa jo vuoden, joten ehkäisyä ei ole käytetty. En ole kuitenkaan tullut raskaaksi, sillä meillä on seksiä keskimäärin kaksi kertaa kuussa.

Ongelma on siis siinä, että miestä ei vaan huvita seksi useammin, tosin ei suostu myöntämään sitä. Asiasta on puhuttu viimeisen parin vuoden ajan monta monta kertaa, ilman tuloksia. Joskus harvoin meillä on ollut viikon ajan hieman enemmän seksiä, mutta sitten tahti taas tipahtaa normaaliinsa. Alan olla älyttömän turhautunut, katselen jo muita miehiä joka puolella ja mietin, voisinko harrastaa seksiä heidän kanssaan. Edellisen kerran aiheesta on puhuttu reilu viikko sitten, jolloin kerroin miehelle, että harkitsen hyvin vakavissani jo eroa asian vuoksi. Mies ei halua missään nimessä erota, mutta ei hän silti myöskään jaksa tehdä mitään tilanteen parantamiseksi. En ole saanut minkäänlaisia vastauksia siihen, että mitä asialle voisi tehdä, enkä itsekään keksi enää mitään. Olen yrittänyt puhua asiasta, tehdä aloitteita, olla puhumatta asiasta, olla tekemättä aloitteita jne... Mies tuntuu olevan täysin tyytyväinen silloin, kun annan asian vaan olla. Hän ahdistuu, jos yritän puhua asiasta tai jos teen aloitteita. Mitä ihmettä voisin siis tehdä, minulta alkavat olla ideat lopussa. Onko tätä ylipäätään mahdollista edes pelastaa? En haluaisi erota.

Kommentit (22)

Vierailija
21/22 |
31.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä välitä. Lapsen jälkeen ei suakaan enää kiinnosta ja homma on balanssissa :)

Vierailija
22/22 |
31.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä kuvittelet seksin määrälle käyvän jos jo alkuvaiheessa (olette olleet vasta 2v. Mikä on yleensä vielä sellaista "ollaan toisten kimpussa kuin jänikset"-tyyppistä seksiä) seksin määrä on lopahtanut jo pariin kertaan kk? Lopulta elät seksittömässä suhteessa. Lähde menemään. Ellei syynä ole sitten se ettei mies halua vielä lasta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi kuusi