Lue keskustelun säännöt.
Miehen perhe ei hyväksy minua, mikä neuvoksi?
31.03.2015 |
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä pian neljä vuotta, naimisiin menimme viime kesänä. Koko suhteemme ajan anoppi ja appi ovat tehneet miehelle selväksi sen, etteivät hyväksy minua. Heidän mielestään olen loinen, koska en tienaa yhtä paljon kuin mieheni, sillä opiskelen toista korkeakoulututkintoa ja teen vain osa-aikaisesti töitä. Olen heidän mielestään myös liian lihava miehelleni (ylipainoa on kyllä, mutta ei siinä määrin, että olisi haitaksi terveydelle. Treenaan nykyään myös PT:n kanssa ja liikun kolmesta seitsemään kertaan viikossa, eli hitaasti, mutta varmasti tähän on tulossa muutosta) ja yllytän miestäni "tuhlaamaan rahansa", sillä meillä on lemmikkejä, pidämme matkustelusta ja harrastamme molemmat myös valokuvausta, mihin käytämme rahaa. Omiin ostoksiini käytän aina omia rahojani, maksan itse kaikki laskuni ja osallistun ruokakuluihin yhtälailla. Toki siinä mielessä hyödyn mieheni paremmasta taloudellisesta tilanteesta, että sinkkuna en asuisi omistusasunnossa eikä minulla olisi varaa pitää autoa.
Minua syyllistetään kaikista valinnoistamme, arvostellaan sitä, etten tee tarpeeksi töitä (en tietenkään voi tehdä kokopäivätyötä, kun opiskelen kokoaikaisesti), kaikista hankinnoistamme (aivan sama, vaikken itse käyttäisikään esimerkiksi mönkijää), jos saan mieheltäni lahjan, se on automaattisesti saatu kiristyksen tuloksena, ja sopivasti unohdetaan se, että ihan yhtälailla ostan itsekin miehelleni lahjoja. Minua haukutaan siitä, etten ole käsityöihminen tai tunnista esimerkiksi sienilajeja.
Luulin pitkään, että ongelma on vain miehen vanhempien kanssa. Sattumalta sain selville, että myös miehen veli vaimoineen on samoilla linjoilla, kun kuulin vahingossa erään keskustelun miehen veljen vaimon ja tämän sisaren välillä. He nimittäin pohtivat, miten saisivat mieheni uskomaan, että hänen kannattaisi ottaa avioero ja haukkuivat minua muutenkin keskenään.
Olen erittäin ahdistunut ja hämmentynyt tilanteesta, sillä olen aina pyrkinyt olemaan kohtelias ja mukava kaikille. En ole aiemmin ollut tilanteessa, jossa aikuiset ihmiset vihaavat minua syistä, johon en voi itse vaikuttaa. Mieheni on erittäin hyvin tukenani, mutta ahdistun myös siitä, että hän joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan tärkeiden ihmisten välillä. Tilanne satuttaa miestäni, sillä hän joutuu jatkuvasti kuuntelemaan, kun oma perhe haukkuu hänen vaimoaan. Mies on moneen otteeseen sanonut perheelleen, että rakastaa minua, suhteemme on tasapainoinen enkä minä käytä miestä hyväkseni, kuten perhe väittää.
Rakastan miestäni syvästi, mutta tämä asia painaa mieltäni ja ahdistaa. Pelkään, että joku päivä mies alkaa uskoa perhettään. Pelkään, että tasapainoilu perheen ja rakkauden välillä käy miehelle liian raskaaksi. Tunnen syyllisyyttä siitä, että miehen välit perheeseensä ovat viilenneet takiani. Pelkään sitä, mitä tapahtuu, kun joskus saamme lapsia. Joutuvatko lapsemme kuuntelemaan, kun heidän äitiään haukutaan? Vai joutuuko mieheni tuossa vaiheessa katkaisemaan välit perheeseensä, kuten uhkaa? En haluaisi olla syy perheen hajoamiseen, ja olenkin monesti yrittänyt sovitella miehen perheen käytöstä miehen suuttuessa, mieheni olisi esimerkiksi mieluiten jättänyt kokonaan perheensä kutsumatta häihimme, mutta minä sanoin, että heidät pitää kutsua, jos haluamme joskus pienintäkään toivoa sille, että minut hyväksyttäisiin. Oma perheeni on ottanut mieheni avosylin vastaan ja tulemme loistavasti toimeen sukuni kanssa, joten siksikin tuntuu oudolta, että minua inhotaan niin syvästi toisella puolella.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Ajoittain mietin jopa, olisiko mieheni onnellisempi ilman minua, mutta mies vakuuttaa, että mieluummin katkaisee välinsä perheeseen kuin jättää minut.
Kommentit (48)
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 19:01"]
Siipeilet miehesi asunnossa ja hän kustantaa vielä auton sinulle?
Asunto+auto on vähintään 500 euroa loisimista kuukaudessa. Mitä väliä monettako tutkintoa hankit, jos nämä eivät johda mihinkään ammattiin.
41v m
[/quote]
Mistä päättelet, etten maksaisi autosta ja asunnosta mitään? Se, ettei minulla olisi varaa omistusasuntoon ja autoon yksin, ei tarkoita, etten osallistuisi kuluihini kykyjeni mukaan. Auto on muutenkin pääasiassa miehen käytössä, vaikka toki tarvittaessa minäkin sitä saan käyttää.
Mitä tulee opiskeluun, olen tehnyt töitä koko ajan opiskellessani tätä toista tutkintoa, eikä ole mitään syytä sille, miksi en työllistyisi tälle uudellekin alalle aikanani, sillä jo työharjoitteluni on palkallinen, mikä on harvinaista tällä alalla.
[/quote]
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme kun tätäkin arvotaan trolliksi. Mun elämä on lähes samoilla spekseillä just tuota.
Ap, minkä tasoinen koulutus sinulla on ja minkä tasoinen miehelläsi? Entä miehesi perheellä?
Minun neuvoni on, että kohota itsesi tuon appivanhempiesi lapsellisen käytöksen yläpuolelle. Pidä pääsi pystyssä ja päätä tiukasti, että appivanhempasi saavat jupista ja napista, kiukutella ja vaikka polkea jalkaa mutta pysy itse viileän asiallisena. Itsestään he narrin tekevät juonittelulla ja piikittelyllä. Se ei ole aikuisen ihmisen käytöstä. Käy paikalla "edustamassa" miehesi rinnalla silloin kun se on kohteliaisuussyistä tarpeen (kun teidät on kutsuttu juhliin tms), hymyile seesteisesti ja ylläpidä omalta puoleltasi rauhallista mutta etäistä käytöstä. Tee miehellesi selväksi, että hänen ei tarvitse katkaista välejä perheeseensä, et vaadi valitsemaan mutta että itse voit ottaa hieman etäisyyttä miehesi perheeseen. Kaikkea ei tarvitse sietää. Miehesi perheen on aika ymmärtää, että miehesi on aikuinen ja hänen parisuhteensa ja avioliittonsa on HÄNEN parisuhteensa ja avioliittonsa. Vanhempien hyväksyntää te ette tarvitse.
Jos he haluavat levittää pahaa mieltä ympärilleen ilkeilemällä, tehkööt sen keskenään. Sinun ei tarvitse sitä kuunnella. Viileän rauhallinen etäisyys on mielestäni kypsempää kuin dramaattinen välien katkaisu.
Minulla on myös samasta kokemusta. Tutustuimme kun minä olin vasta aloittanut opiskeluni ja mieheni oli jo vakaassa ja hyväpalkkaisessa työssä. Ensin olin kuulema vain rahan perässä, kun valmistuin ja pääsin työelämään olin pintaliitäjä. Jos en ollut meikannut niin olin homssuinen jos taas olin ehostanut niin olin tälläytynyt. Pitkään jaksettiin, välillä oli pintapuolisesti parempia aikoja, välillä tilanne repesi totaalisesti. Muutamaan otteeseen yritin asiallista keskustelua pöydän ääressä, kertoen miten pahalta minusta tuntuu ja että pyytäisin edes asiallista käytöstä. Haukut sain päin naamaa ja paljon pahanpuhetta selkäni takana. Liian pitkään siedettiin.
Viimeinen pisara minulle oli kun olin raskaana ja anoppi toivoi minulle keskenmenoa. Purskahdin itkuun, poistuin paikalta ja totesin miehelleni että en aio hänen vanhempiaan enää nähdä. Mies yritti vielä ylläpitää joitain välejä ja kävi itsekseen vanhemmillaan kylässä. Hänellä kuppi meni lopullisesti nurin kun anoppi arvosteli lapsemme ulkonäköä, oli kuulema minulta perinyt rumia piirteitä. Lapsen haukkuminen oli miehelle sitten se vihoviimeinen niitti jota ei enää verisukulaisuus pystynyt pelastamaan.
Yhdessä olemme edelleen ja onnellisia, naimisissa kohta kymmenkunta vuotta. Mies ei ole minulle katkera, vanhemmilleen on. Me yritimme viimeiseen asti eivätkä hänen vanhempansa koskaan tulleet vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyt koulusi loppuun ja menet kokoaikatyöhön. Se siitä.
Itse en hyväksy miehen perhettä. Life is a bitch.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä tossa voi tehdä, ei mitään. Olet tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Nostat pään ylpeänä pystyyn etkä selittele teidän perheen valintoja ja hankintoja. Sama juttu miehelle.
Paskaa porukkaa. Pidä puolesi ja elä elämääsi. Ja miehesi voisi vaikka yrittää olla mies sinun rinnallasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Mieheni vanhemmat + sisar eivät ole koskaan hyväksyneet minua. Mieheni isää pidetään jumalana, jolloin yksikään nainen ei ole tarpeeksi hyvä jumalan pojalle.
Kokemuksesta voin sanoa, ettei tuo touhu muutu mihinkään vuosien myötä. Kun ovat päättäneet, etten kelpaa, niin en kelpaa. Ei voi mitään. Yritän vain olla mahdollisimman vähän tekemisissä heidän kanssaan.
Yhdessä ollaan oltu miehen kanssa melkein 30 vuotta.
Ap, olette aviossa, joten miehesi on tehnyt valintansa. Puhukaa keskenänne asia suoraksi, jos tilanne on noin ahdistava. Älkää missään nimessä pilatko liittoanne moisella. Miehesi on tehtävä suvulleen selväksi, että jos sinä et kelpaa, niin sitten ei kelpaa hänkään. Ei kivaa, mutta ainakin selkeyttää tilanteen. Lykkyä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies arvostaa sinua, niin anna riskasalin olla omissa oloissaan. Ihmiset joilla ei ole mitään omaa elämää, käyttävät aikansa muiden arvosteluun. Itselleni kävi niin , että mies ei kyennyt vastustamaan sukunsa vastustusta, joten ero tuli. Miehen pitää olka mies ja valmis puolustamaan perhettään. Avioissa miehen perhe on vaimo. Vanhemnat kuolevat kuitenkin yleensä ensin. Kannattaako oma elämä tukahduttaa heidän valintojen mukaan. Ja miettiä sitten 50- kymppisenä, että voi itku , kun menin ottamaan eron naisesta, kun äiti käski. Sitten ei oke vaimoa, ( tai korvike) eikä vanhempia, jotka käskebät enää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minulla ei ole omakohtaista kokemusta tuollaisesta, mutta en kyllä sietäisi noin huonoa käytöstä. Keneltäkään. Jos vain pysyisit pois miehesi perheen luota?
Toivotan tsemppiä ja vahvaa itsesi arvostamista. Miehen sukulaiset kuulostavat idiooteilta!
Ap vaikuttaa todella hyvältä tyypiltä. Vastailee täälläkin asiallisesti myös ilkeän sävyisiin kommentteihin eikä vaadi miestä valitsemaan hänet tai perheen.
Tuo raha-asia on todennäköisesti tosiaan ihan tekosyy, keksivät varmaan jotain muuta sitten kun pääset kokoaikaisiin töihin opintojen loputtua. Ehkä tosiaan kouluttautunut nainen koetaan uhkaksi?
Minkä ikäisiä sinä ja miehesi sekä nämä sukulaiset ovat? Oletko miehen ensimmäinen tyttöystävä? Minun entisen poikaystäväni äiti inhosi minua aluksi niin ettei edes vastannut tervehdykseen, koska olin hänen kultamussukkansa ensimmäinen nainen. (Sain myöhemmin tietää että tämä kaksikko oli nukkunut samassa sängyssä vielä pojan ollessa 18-vuotias...) Mustasukkaisuuksissaan nainen sitten keksi ties mitä juttuja, m.m että olen "pleieri", koska minulla oli takana yksi 1,5 vuotta kestänyt yläasteella alkanut parisuhde ja yksi toisen osapuolen pettämiseen loppunut vajaan vuoden mittainen suhde lukiossa.
Poikaystäväni kuitenkin istui kerran alas ja puhui asiat halki äitinsä kanssa rauhallisesti ilman minua. He puhuivat täälläkin nousseista teemoista, kuten että äidin vihoittelu tarkoittaa että hän on niin dille että on valinnut huonon naisen, ja että äidin käytös loukkaa häntä, ei vain minua. Tämän jälkeen minä ja anoppikokelas ystävystyimme paremmin, ja en ainakaan hän ei sen jälkeen koskaan haukkunut minua päin naamaa.
Tarinani opetus sinulle on ehkä se, että tilanne saattaa parantua myöhemmin, mutta se ei ole kiinni siitä, miten hyvin sinä käyttäydyt. Voit olla oikea enkeli, mutta se ei auta niin kauan kuin toinen osapuoli ei halua ystävystyä.
Kyllä tuli paha mieli tätä ketjua lukiessa. Koen olevani todella onnellinen, että minut on hyväksytty, vaikka elämäni ei ole mennyt käsikirjoituksen mukaan. Koulun kävin liian myöhään ja työelämään en ole päässyt kunnolla takaisin lapsen saamisen jälkeen.
Ei sen hyväksynnän pidä todellakaan olla kiinni siitä mitä tienaa. Kyllä ihminen täytyy hyväksyä ihmisenä, oman lapsen puolisona, vaikka kaikesta ei oltaisi samaa mieltä.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 19:02"]
Eihän siinä tarvita mitään dramaattista "välien katkaisemista". Ette vain ole tekemisissä. Pikkuhiljaa vähennät tapaamisia, mies tietenkin jouluna voi vierailla jos haluaa, mutta muuten vietätte aikaa omien ystävien seurassa tai omilla sukulaisllasi. Keksit vain jokakerta jonkun syyn, miksi et pääse tulemaan, jos joku nyt edes kyselee. Esim. olet lupautunut auttamaan jalka kipsissä olevaa ystävääsi/sisartasi, on iso tentti mihin haluat valmistautua, ja tietysti klassiset flunssa/mahatauti jne. Kyllä näitä keksii.
Kun on muutamat joulut ja syntymäpäivät vietetty ilman sinua ja miestäsi, niin eiköhän ala ääni kellossa muuttumaan ja jos ei ala, niin mitä sitten? Jos teillä on joskus lapsia, niin tietysti hekään eivät ole "tarpeeksi hyviä", joten se niistä mummula vierailuista. (En kyllä omia lapsiani altistaisi moisille isovanhemmille) Ei ihmisten tuollaisia mielipiteitä/asenteita voi muuttaa. He eivät jostain syystä pidä sinusta ja vaikka tekisit mitä, ei se tule siitä muuttumaan. Olet turhan kiltti, kun ajattelet mitä he ajattelevat sinusta. Elä omaa elämääsi ja jätä tuollaiset ihme tyypit siitä elämästä pois.
[/quote]
Ja sitten käy niin kuin serkkuni perheessä, että mies havaitsi sukulaisista valittavan vaimon käyttäytyvän muutenkin kummallisesti. Lopulta paljastui, että tämä sairasti skitsofreniaa ja kaikki vaimon keksimät valitukset miehen suvusta oli sairauden tuotetta. Tässä vaiheessa mies oli jo hyvin vieroitettu omasta suvustaan, joten hän ymmärsi, että ainoa tapa ratkaista asia on ero vaimosta. Vain siten hän sai takaisin ne, jotka todella välittivät.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 19:01"]
Siipeilet miehesi asunnossa ja hän kustantaa vielä auton sinulle?
Asunto+auto on vähintään 500 euroa loisimista kuukaudessa. Mitä väliä monettako tutkintoa hankit, jos nämä eivät johda mihinkään ammattiin.
41v m
[/quote]
Mistä päättelet, etten maksaisi autosta ja asunnosta mitään? Se, ettei minulla olisi varaa omistusasuntoon ja autoon yksin, ei tarkoita, etten osallistuisi kuluihini kykyjeni mukaan. Auto on muutenkin pääasiassa miehen käytössä, vaikka toki tarvittaessa minäkin sitä saan käyttää.
Mitä tulee opiskeluun, olen tehnyt töitä koko ajan opiskellessani tätä toista tutkintoa, eikä ole mitään syytä sille, miksi en työllistyisi tälle uudellekin alalle aikanani, sillä jo työharjoitteluni on palkallinen, mikä on harvinaista tällä alalla.
[/quote]
Eikö yliopistossa harjoittelu ole aina palkallista? Tai ainakin kaikki tuttuni on tehneet harjoittelunsa niin, että siitä on saanut palkkaa, joten aika outo tuo viimeinen lause.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 20:12"]
Minun neuvoni on, että kohota itsesi tuon appivanhempiesi lapsellisen käytöksen yläpuolelle. Pidä pääsi pystyssä ja päätä tiukasti, että appivanhempasi saavat jupista ja napista, kiukutella ja vaikka polkea jalkaa mutta pysy itse viileän asiallisena. Itsestään he narrin tekevät juonittelulla ja piikittelyllä. Se ei ole aikuisen ihmisen käytöstä. Käy paikalla "edustamassa" miehesi rinnalla silloin kun se on kohteliaisuussyistä tarpeen (kun teidät on kutsuttu juhliin tms), hymyile seesteisesti ja ylläpidä omalta puoleltasi rauhallista mutta etäistä käytöstä. Tee miehellesi selväksi, että hänen ei tarvitse katkaista välejä perheeseensä, et vaadi valitsemaan mutta että itse voit ottaa hieman etäisyyttä miehesi perheeseen. Kaikkea ei tarvitse sietää. Miehesi perheen on aika ymmärtää, että miehesi on aikuinen ja hänen parisuhteensa ja avioliittonsa on HÄNEN parisuhteensa ja avioliittonsa. Vanhempien hyväksyntää te ette tarvitse.
Jos he haluavat levittää pahaa mieltä ympärilleen ilkeilemällä, tehkööt sen keskenään. Sinun ei tarvitse sitä kuunnella. Viileän rauhallinen etäisyys on mielestäni kypsempää kuin dramaattinen välien katkaisu.
[/quote]
Pitkälti näin olemmekin tähän mennessä toimineet, vaikka toki mies on puolustanut minua tiukkasanaisestikin, kun vanhemmat ovat suoraan haukkuneet minua. Välien katkaisu on vasta aivan viimeinen vaihtoehto, jos haukkuminen pahenee esimerkiksi siinä vaiheessa, kun on lapsia joskus.
Koulutustaustasta kyselleelle: Minulla on työn alla toinen AMK-tutkinto, miehellä on ammattikoulutausta, mutta työn puolesta paljon matkustelleena ja lisää kouluttautuneena maailmankuva on laajempi. Miehen koko perhe muutoin on käynyt vain ammattikoulun ja ollut ns. duunarihommissa koko ikänsä. Sinänsä ei toki ihme, ettei tuollaisella taustalla perheellä löydy ymmärrystä ja arvostusta kouluttautumista kohtaan.
-AP
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 19:01"]
Siipeilet miehesi asunnossa ja hän kustantaa vielä auton sinulle?
Asunto+auto on vähintään 500 euroa loisimista kuukaudessa. Mitä väliä monettako tutkintoa hankit, jos nämä eivät johda mihinkään ammattiin.
41v m
[/quote]
Mistä päättelet, etten maksaisi autosta ja asunnosta mitään? Se, ettei minulla olisi varaa omistusasuntoon ja autoon yksin, ei tarkoita, etten osallistuisi kuluihini kykyjeni mukaan. Auto on muutenkin pääasiassa miehen käytössä, vaikka toki tarvittaessa minäkin sitä saan käyttää.
Mitä tulee opiskeluun, olen tehnyt töitä koko ajan opiskellessani tätä toista tutkintoa, eikä ole mitään syytä sille, miksi en työllistyisi tälle uudellekin alalle aikanani, sillä jo työharjoitteluni on palkallinen, mikä on harvinaista tällä alalla.