Ehdinkö kesäksi ihannemittoihin? Nyt 169/67
Olen viime vuoden aikana pudottanut - 5 kg kevyellä ruokavaliolla, mutta tänä keväänä innostus lopahti. Nyt pienen paussin jälkeen intoa loppupudotukseen alkaa taas löytymään. Oleb joskus vuosia sitten Nutrannut onnistuneesti ja pääsin ihannemittoihin, jopa 54 kg asti. Sitten tuli surua ja paino nousi. Nyt en tuollaista painoa edes osaa tavoitella, mutta joku alle 60 kg olisi varmaan sopiva. Nyt kaipaisin kovasti tsemppiä. Saliharjoittelua on 1xvko ja kahvakuula 1xvko sekä kävelyä yms. lisäksi. Aiemmin olen ollut innokas juoksija, joten sitäkin taas harkitsen:)
Kommentit (18)
Mitä järkeä on nutraamisessa? Pysyykö siten paino muka myös pitkään poissa?
No ihan samalla tavalla pysyy kuin millä tahansa laihdutuksella kunhan ei sitten mässäile vaan syö kohtuullisesti.
Siis mitä toi 'Manlet' tarkoittaa?
Ehdit. Voit laihtua terveellisesti 2 kiloa kuussa. Eli kesäkuun lopulla painaisit 60 kg. Kesähän alkaa kunnolla vasta silloin. Ei siihen pussikeittoruokavaliota tarvita. Syö monipuolisesti. Vältä kovaa rasvaa ja sokeria. Syö paljon kuitua, niin suolisto toimii. Ja liiku ja nuku riittävästi. :)
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 17:51"]
Siis mitä toi 'Manlet' tarkoittaa?
[/quote]
Ylipainoiset, vahvoiksi ilmaan mitään treeniä tekemättä itseään luulevat miehet nimittelevät sillä normaalipainoisia urheilullisia miehiä, jotka pystyvät juoksemaan silmukoita takaperin näiden pullukoiden puuskuttaessa eteenpäin. Enemmänkin käytössä jenkeissä, jossa sairaalloinen ylipaino alkaa olla normi.
No miten tuo 'Manlet' liittyy Ap:n laihdutukseen? :o
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:02"]
No miten tuo 'Manlet' liittyy Ap:n laihdutukseen? :o
[/quote]
Tiedä häntä. Tutkimattomia ovat ylipainoisten tiet.
Itseni suosima ja paras laihdutusvinkki. Mieti mitä syöt. Ota vain kohtuullinen pienehkö annos, älä santsaa. Jos tekee mieli syödä, ota kurkku, omena tms. Juo vettä. Aina kun tekee mieli syödä, Mieti mitä olet päivän aikana jo natistanut. Pidä hedelmä- ja vihannesmäärät kotona runsaina
En kyllä itsekään ymmärrä miten 'Manlet' liittyy painon pudotukseeni? Olen nainen. t. Ap. Mutta kiitos hyvistä ajatuksia herättävistä vinekistä. Mielellään vielä ottaisin vinkkejä ja kokemuksia vastaan:)
Onko useampi sitä mieltä, että vielä ehtisin kesäksi laihtua?
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:09"]Onko useampi sitä mieltä, että vielä ehtisin kesäksi laihtua?
[/quote]
Ihan varmasti! On testattu, että vappuna vielä ehtii aloittaa ja kuukaudessa kiloja pois! Hyvin ennättää ja kunhan saat pidettyä tilanteen yllä
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:09"]
Onko useampi sitä mieltä, että vielä ehtisin kesäksi laihtua?
[/quote]
Minä en ehtisi. Olen kerran pudottanut painoa normaalipainon sisällä ja kahdeksan kilon pudotukseen meni puoli vuotta.
Samaa pohdin minä. Olen lähes samoissa mitoissa. Mistä saisin sen inspiraation?! Tsemppiä sulle:)
täällä 170/71 ja mietin tuota nutrilettia
No onpas meitä suht saman kokoisia täällä! Mulla ja miehelläni on Nutriletistä ihan hyviä kokemuksia, varsinkin laihdutuksen alussa vauhdittamaan painonpudotusta. Mutta ei se mitään herkkua oo, ainakaan hetken päästä:) Mutta kyllä mä sitä suositella voin.
Niin ja ajattelin, että huomenna voisin aloittaa Nutraamisen. Mutta kun se alku on niin vaikeaa. Nälkä tuolla pysyy hyvin pois kyllä, kunhan ekat päivät kestäisi...:/