Nuorten mielenterveys - vaaditaan liikaa? Kyseenalaistan.

Juuri tuo itseohjautuvuuden vaatimus liian aikaisin on se, joka rasittaa sekä nuoria, että koulutusjärjestelmää.

Itseohjautuvuus ja itsearviointi.

Hevonpaskaa alle 20-vuotiaiden kohdalla.

Porukka haahuilee ja opettajat yrittävät suitsia tätä haahuilevaa laumaa.

Ennen opettaja opetti ja oppilaat seurasivat.

Opettaja arvioi ja siihen oli tyytyminen.

Peruskoulu, amis ja lukio näin, siitä ylöspäin voi/pitää olla itseohjautuvuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen esitelmään ei kirjastoaikana vaadittu niin paljon kuin nykyään. Riitti että luit kirjasta asiaa ja kirjoitit siitä esitelmän. Nyt pitää etsiä netistä se päivitetty tieto (jatkuvasti tulee uutta tietoa).

Lisäksi arvosanojen merkitys on korostunut huomattavasti etenkin nyt, kun lukiosta haetaan korkeakouluihin yo-todistuksella. Rehkit 3 vuotta kuin hullu jotta arvosanat ovat huippuja eivätkä yliopistojen ovet sulkeudu naamasi edestä. Ennen riitti että kahlasi lukion läpi jotenkin ja pänttäsi pari kuukautta pääsykokeeseen. Lisäksi jo nuorena tiedostetaan tulevan työelämän kaoottisuus. Pätkää ja projektia toisensa perään, ei tietoakaan säännöllisestä toimeentulosta koulutuksesta huolimatta.

Tarviiko huolta ilmastonmuutoksesta edes mainita? Tämä oli vieras käsite edelliselle sukupolvelle.

Lisäksi ulkonäköpaineet ovat kasvaneet tolkuttomiksi somen jatkuvan kuva- ja videovirran ansiosta. Ennen kauniita ihmisiä näki telkkarissa ja naistenlehdissä, nyt ne tunkevat naamalle päivittäin joka tuutista. Ja on tutkittu juttu, että mitä enemmän kauniita ja komeita ihmisiä näkee, sitä tyytymättömämpi on itseensä. Tämä aiheuttaa ahdistusta ja myös mt-ongelmia.

Mutta joku sen jo sanoikin, aina on edeltävä sukupolvi kärsinyt ja tehnyt enemmän. Jokaisella vuosisadalla.

Entisiin arvosanoihin vaadittiin itseasiassa enemmän. Opettajathan valittaa koko ajan kuinka taso on laskenut, eikä oppilaat enää suoriudu samoista kokeista kuin aiemmin.

Ja ihan oletusarvona pidin sitä, että arvosanani olivat hyviä. Eikä vaatinut mahdottomia. Töitä tietenkin. Oli myös ihan tavallista, että opiskelijoilla oli esim. pitkä matematiikka ja sen lisäksi vielä ylim. kieli. Ruotsi oli pakko kirjoittaa ja reaali koostui useammasta aineesta. Kirjoituksissa vaadittiin huomattavasti enemmän osaamista.

Ensin sanot että ennen vaadittiin mahdottomia, sitten että oli oletus että arvosanat olivat hyviä kun ne ei paljoa vaatineet…. Hmmm

Eri

Luit väärin. Ennen vaadittiin enemmän. Mutta ei nekään vaatimukset ollut mitenkään mahdottomia.

Toinen

Älypuhelimet ja sosiaalinen media.

Koulu ei ole sen vaativampaa kuin minullakaan, alakoulu helpompaakin. Muistan kyllä omat kouluajat ja seuraan nyt peruskoululaisten koulutietä. Esitelmiin tieto otetaan Wikipediasta, turha sitä on mystifioida että pitää niin kovin hakea. Totta kai netissä tieto on uudempaa kuin tietosanakirjassa joka ennen haettiin kirjastosta.

Sosiaalinen media ja pelaaminen koukuttaa lapset ja nuoret. Ne vievät sen ajan mikä ennen oltiin ulkona, opeteltiin sosiaalisia suhteita, saatiin raitista ilmaa jotta syödään ja nukutaan paremmin. Ihan perusasioita jotka nykyään puuttuu. Ihminen elää lajilleen aivan luonnottomalta tavalla ja totta kai se näkyy.

Jos jotakin niin pitäisi aloittaa kampanja että puhelimet pois ja some kiinni, jos nyt ei kokonaan niin kertoa ihan suoraan mitä se tekee psyykelle ja miten voisi vähentää. Koska kysehän on riippuvuudesta jonka vanhemmat jo pienille lapsille sallivat. Miten lapset osaisivat päästä siitä irti? Koulussa pitäisi herätellä nuoria kyseenalaistamaan kaiken maailman instoja ja snäppejä ja tiktokkeja, ne kun ihan tutkitusti aiheuttaa sitä masennusta nuorilla ihmisillä. Kannustaa kokeilemaan millaista olisi elämä välillä ilman, etsiä sitä omaa identiteettiä ihan oikeasta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmat johtuvat eniten siitä, että vaaditaan lapsia ja nuoria olemaan asteikolla 4-10 vähintään 11½ osaamiseltaan ja persoonaltaan, ulkonäköä unohtamatta että kelpaisivat mihinkään. Mitään tulevaisuutta ei ole, mitä ottaa tavoitteeksi. Vaaditaan taistelemaan kaikesta saamatta mitään. Vaikka voittaisit maailmanmestaruuden uudella ennätysajalla, tulee viestiä että olisi pitänyt pystyä parempaan tai että kampaus olisi pitänyt olla jotain ääliötä miellyttävä että olisi vaivautunut katsomaan suoritustasi.

Mikään ei riitä, mikään ei kelpaa ja syyllistetään päälle vielä siitä että mielenterveys horjuu. Ennen kelpasi jonnekin jopa peruskoulun vitosen papereilla. Koki itsensä tärkeäksi, osaksi kokonaisuutta. Silloin vaadittiin olemaan hyvä siinä yhdessä hommassa, ei jumalasta yksi ylöspäin kaikin tavoin.

Luuletko, että peruskoulussa ei enää ole näitä vitosen oppilaita? On tietysti ja yleensä hekin paikkansa löytävät. Toki vitosen rimakin on laskettu hurjan alas, että ei vaadita siihenkään arvosanaan juuri mitään.

Ope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on resilienssi. Ei resilientti.

Varmaan onkin. En tarkistanut kirjoitusvirheitä ennen lähettämistä.

Kirjoitusvirhe olisi esim ”realienssi” tai ”resilie ssi”. Toistuva väärän termin käyttö ei ole kirjoitusvirhe.

Selvä. Sovitaan, että ajatusvirhe. Ymmärsit kuitenkin.

Kristiina xx kirjoitti:

Mä luulen, että nykyajan uusperheet aiheuttavat lapsille psyykkisiä ongelmia. Että perheeseen muuttaa yhtäkkiä joku mies, jolle äiti tulee pian raskaaksi ja muutaman vuoden kuluttua taas sama homma.

Tai isä päättää lähteä uuden matkaan ja jättää perheen.

Kristiina xx kirjoitti:

Mä luulen, että nykyajan uusperheet aiheuttavat lapsille psyykkisiä ongelmia. Että perheeseen muuttaa yhtäkkiä joku mies, jolle äiti tulee pian raskaaksi ja muutaman vuoden kuluttua taas sama homma.

No jos tälle tielle lähdetään niin otetaan nyt myös esiin ne isät, jotka hylkäävät lapsensa. Se se vasta on traumatisoivaa.

Näissä keskusteluissa on mielenkiintoista se, että pahimmat kyseenalaistajat ovat usein juuri heitä joilta omakohtainen kokemus masennukseen/muihin mielenterveysongelmiin sairastumisesta puuttuu kokonaan. Ei ole myöskään sama asia sairastua ensimmäisen kerran keski-ikäisenä kuin jo lapsena/nuorena, jolloin identiteetti ja kasvaminen ovat vielä aivan keskeneräiset.

Eihän nuo ole toisensa poissulkevia. Lapsilta varmasti vaaditaan nykyään vähemmän selkeitä asioita "tiskaa tiskit" "siivoa huone jos haluat viikkorahaa" "opi näätäelämet ulkoa". Sen sijaan abstrakteja vaatimuksia on tullut tilalle "luo uskottava somepresenssi"

Sitä ei voi oikein sanoa, onko vaatimukset lisääntyneet vai vähentyneet, mutta ainakin ne ovat muuttuneet epämääräisemmiksi. Tämä ei monelle lapselle ja nuorelle ole helppoa. Aikuisellekin on helpompaa jos päivän päätteeksi voi sanoa, saiko hommat tehtyä vai ei, saati sitten lapselle.

Kaiken pitäisi olla niin mukavaa koko ajan. Tuntuu että intistäkin on tehty joku mukavuuslaitos jossa vaan päähän silitellään jne. Jotenkin puuttuu sellainen kyky vaikeuksien sietämiseen tai siitä ettei elämä ole aina niin mukavaa. Kaiken pitäisi olla koko ajan niin helppoa ja mukavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa kuin ap. Jotenkin tuntuu että kaikkeen tarjotaan kriisiapua, siis ihan mitättömiin juttuihin. Eipä ennen juuri järkytytty vaikka olisi "hirtetty mies" roikkunut tienposkessa. Ennen mentiin jalkaisin tai kävellen kouluun, niin nyt vaan joko vanhemmat vie, tai ajellaan sähkölaudalla sinne eikä juuri liikuta. Ennen oli normaalia mennä töihin koulun ohessa ja nykyään tuntuu ettei kukaan ole edes kesätöissä missään. Oletetaan että vanhemmat tai valtio hoitaa kaiken. 

Minusta tuntuu ettei nykynuorisolla ole sellaista "toleranssia" mihinkään vaan kaikesta järkytytään, masennutaan ja mennään sekaisin. 

"Nykyään ei olla edes kesätöissä missään". Nykyään on kesätyöt erittäin kiven alla! Ikävuodet 14-25v joka vuosi hain kesätöitä ja varsinkin parikymppisenä lähetin oikeasti satoja työhakemuksia. Ainoastaan kahtena kesänä pääsin töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmat johtuvat eniten siitä, että vaaditaan lapsia ja nuoria olemaan asteikolla 4-10 vähintään 11½ osaamiseltaan ja persoonaltaan, ulkonäköä unohtamatta että kelpaisivat mihinkään. Mitään tulevaisuutta ei ole, mitä ottaa tavoitteeksi. Vaaditaan taistelemaan kaikesta saamatta mitään. Vaikka voittaisit maailmanmestaruuden uudella ennätysajalla, tulee viestiä että olisi pitänyt pystyä parempaan tai että kampaus olisi pitänyt olla jotain ääliötä miellyttävä että olisi vaivautunut katsomaan suoritustasi.

Mikään ei riitä, mikään ei kelpaa ja syyllistetään päälle vielä siitä että mielenterveys horjuu. Ennen kelpasi jonnekin jopa peruskoulun vitosen papereilla. Koki itsensä tärkeäksi, osaksi kokonaisuutta. Silloin vaadittiin olemaan hyvä siinä yhdessä hommassa, ei jumalasta yksi ylöspäin kaikin tavoin.

Luuletko, että peruskoulussa ei enää ole näitä vitosen oppilaita? On tietysti ja yleensä hekin paikkansa löytävät. Toki vitosen rimakin on laskettu hurjan alas, että ei vaadita siihenkään arvosanaan juuri mitään.

Ope

Armoviitoset resurssipulan tms takia ovat aivan järkyttävä karhunpalvelus kaikkein eniten näille oppilaille itselleen. Eikö nykyään enää jätetä luokalle ketään?

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole tuo mitä joutuu tai ei joudu tekemään. Stressi tulee siitä tiedosta mitä koko ajan ympäristöstä tulee mihin täytyy pystyä. Pitää saada hyvät arvosanat että pääsee hyviin jatko-opintoihin, koska koulutusvaatimukset on nousseet niin poskettomiksi.

Ja jotenkin kuvittelet, että nuo vaatimukset oli erilaisia joskus vuonna 1970?

Nykynuorten ongelmana on se, että he ovat pienestä pitäen olleet päivähoidossa, jossa joku toinen sanelee minuuttiaikataulun. Lapselle itselleen ei ole aikaa, hän on aina osa ryhmää - vieläpä ryhmää, jossa kaikki ovat samanikäisiä. Jo siellä asetetaan tietyt tavoitteet ja aikuiset tarkkailevat koko ajan kirjaten huomioitaan, niitä negatiivisia.

Kotona vanhemmilla ei ole aikaa, koska ruuhkavuodet. Lasten kanssa ei eletä arkea, heidän kanssaan suoritetaan. Lapsi oppii olemaan kohde niin päivähoidossa kuin kotona, jolloin ei opi tuntemaan itseään lainkaan.

En väitä, että jokainen koti on päivähoitoa parempi tai että vanhemman pitää jäädä lapsen kanssa kotiin. Väitän, että kasvaakseen ihmiseksi lapsi ei tarvitse 16 hengen laumaa, sellainen 4 lapsen pienryhmä riittäisi ihan hyvin ja kerran päivässä käytäisiin olemassa osa isompaa yhteisöä vaikka leikkipuistossa. Ja jokainen päivä pitäisi täyttää tekemisellä, joka itseä kiinnostaa eikä niin, että seuraavat 6 vko olet kiinnostunut intiaaneista, koska aikuiset niin päättivät.

Opettajien roolin muutos valmentajiksi. Lukio on nykyään kovin erilainen verrattuna 80-luvun lukioon.

Kotitehtäviä ja niiden oikeellisuutta ei tarkasteta, tekee pitkästä matematiikasta haastavan, etenkin kun soveltavia tehtäviä on paljon.

Nykyajan näköalattomuus vaivaa nuoria. Itse en edes ole koskaan ollut mikään stressaaja vaan peruskoulun, lukion sekä yliopiston vedin aika rennosti läpi. Nyt minulla ylempi korkeakoulututkinto ja ihan hyvä työ, mutta siitä huolimatta tuntuu, että ei tässä elämässä ole oikeastaan mitään pointtia. Työpaikat häviää, eriarvoisuus tulee vain kasvamaan, ilmastokriisi painaa päälle. Koronakriisikin näyttää tulleen jäädäkseen. Tulevaisuus ei oikeasti vaikuta kovin valoisalta minunkaan silmiin vaikka minulla kaikki pitäisi olla ihan kohdillaan. Voin vaan kuvitella minkälainen mielenmaisema on niillä minua tunnollisimmilla opiskelijoilla tai nuorilla joilla elämässä on ollut enemmän vastoinkäymisiä esim. koulupaikan tai työpaikan saamisen suhteen.

N25

Itse näen älylaitteiden korvanneen vastuullisen vanhemmuuden eli on helpompi laittaa jo pienelle ruutu nenän eteen jotta saa itse rauhassa katsella omaa ruutua. Passiivinen elämäntyyli ruokkii passiivisuutta. Lisäksi netti riippuvuuden aiheuttajana on lähes heroiinin tasolla. Nykyään näkee myös liian neuvottelevaa kasvatusta joka johtaa lapsen turvattomuuden tunteeseen kun pienelläkin lapselta kysytään mitä hän haluaisi. Lapsi ja nuori tarvitsee auktoriteetin jota kunnioittaa, jos tässä mennään pieleen alkaa lapsi pompotella vanhempaansa mennen tullen. Lisäksi nuorilta usein puuttuu yhteisöllisyys tai sitten ollaan yhdessä mutta älypuhelimilla, joka ei tietenkään pelkästään huono asia ole mutta passivoi helposti. Itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu sekä vertailu ja kilpailu ovat omiaan ruokkimaan pahoinvointia.

Vierailija kirjoitti:

Kaiken pitäisi olla niin mukavaa koko ajan. Tuntuu että intistäkin on tehty joku mukavuuslaitos jossa vaan päähän silitellään jne. Jotenkin puuttuu sellainen kyky vaikeuksien sietämiseen tai siitä ettei elämä ole aina niin mukavaa. Kaiken pitäisi olla koko ajan niin helppoa ja mukavaa. 

Samaa mieltä. Ja samaa mieltä kuin ap. Mitään ei kestetä, paha mieli tulee kaikesta ja siihen tarvitaan monen kuukauden sairaslomaa, töissä ei jakseta käydä kun joutuu niin aikaisin heräämään ja vielä jotain suoritteitakin tehdä sen palkkansa eteen. Aivan käsittämättömän itsekäs ja laiska sukupolvi, tämä kakskymppisten lahnojen lauma. En enää ikinä palkkaa ketään alle 4-kymppistä, ei voi mitään.

Että on sitä syytä omassa käytöksessäänkin miksei töitä löydy - osaaville ja normaalikäytöstavat omaaville löytyy kyllä. Mikähän siinä on, että 35+ ikäiset eivät valita kaikesta, kaikki ei ole aina huonosti ja pomo ja yritys eivät ole Saatanan maanpäällisiä kätyreitä ja yhteiskuntakin toimii heidän mielestään aika ok… Asenne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmat johtuvat eniten siitä, että vaaditaan lapsia ja nuoria olemaan asteikolla 4-10 vähintään 11½ osaamiseltaan ja persoonaltaan, ulkonäköä unohtamatta että kelpaisivat mihinkään. Mitään tulevaisuutta ei ole, mitä ottaa tavoitteeksi. Vaaditaan taistelemaan kaikesta saamatta mitään. Vaikka voittaisit maailmanmestaruuden uudella ennätysajalla, tulee viestiä että olisi pitänyt pystyä parempaan tai että kampaus olisi pitänyt olla jotain ääliötä miellyttävä että olisi vaivautunut katsomaan suoritustasi.

Mikään ei riitä, mikään ei kelpaa ja syyllistetään päälle vielä siitä että mielenterveys horjuu. Ennen kelpasi jonnekin jopa peruskoulun vitosen papereilla. Koki itsensä tärkeäksi, osaksi kokonaisuutta. Silloin vaadittiin olemaan hyvä siinä yhdessä hommassa, ei jumalasta yksi ylöspäin kaikin tavoin.

Luuletko, että peruskoulussa ei enää ole näitä vitosen oppilaita? On tietysti ja yleensä hekin paikkansa löytävät. Toki vitosen rimakin on laskettu hurjan alas, että ei vaadita siihenkään arvosanaan juuri mitään.

Ope

Koulumenestys ei ole lähellekään se ainoa mittari minkä kautta lapset ja nuoret muodostavat käsitystä itsestään ja omasta arvostaan suhteessa muihin. Se on vain yksi osa-alue. Nuoret varsinkin ovathyvin epävarmoja omasta riittävyydestään ja kelpaavuudestaan muiden silmissä. T.eri

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mieltä.

"Ennen vanhaan" jos et ollut ns. lukuihmisiä, riitti että taaplasit peruskoulun läpi ja sitten kävelit jonnekin kauppaan tai rakennusmaalle kysymään töitä jotka opetettiin samalla kun teit. Sait silti vakituisen työpaikan ja palkkaa. Oli tavallista että halutessaan töissä sai olla eläkeikään asti ja uralla pystyi jopa etenemään ihan vaan käytännön kokemuksen opettamin asioiden turvin.

Nykyään maailma on armoton niille jotka eivät opi lukemalla. Jokaiseen työhön täytyy olla vähintäänkin ammattitutkinto ja työn jatkuminen on epävarmaa. Varsinkin matalasti koulutetuilla aloilla silpputyö on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Alalla kuin alalla tehostetaan järjettömyyksiin asti ja työntekijät ovat kertakäyttötavaraa jonka voi polttaa loppuun ja heittää pois.

On turha puhua (kirjoittaa) aikuisten maailman armottomuudesta, jos kyse on koulua käyvistä nuorista. Eivät he sisäistä sitä vielä, eivätkä paljon muutakaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan näköalattomuus vaivaa nuoria. Itse en edes ole koskaan ollut mikään stressaaja vaan peruskoulun, lukion sekä yliopiston vedin aika rennosti läpi. Nyt minulla ylempi korkeakoulututkinto ja ihan hyvä työ, mutta siitä huolimatta tuntuu, että ei tässä elämässä ole oikeastaan mitään pointtia. Työpaikat häviää, eriarvoisuus tulee vain kasvamaan, ilmastokriisi painaa päälle. Koronakriisikin näyttää tulleen jäädäkseen. Tulevaisuus ei oikeasti vaikuta kovin valoisalta minunkaan silmiin vaikka minulla kaikki pitäisi olla ihan kohdillaan. Voin vaan kuvitella minkälainen mielenmaisema on niillä minua tunnollisimmilla opiskelijoilla tai nuorilla joilla elämässä on ollut enemmän vastoinkäymisiä esim. koulupaikan tai työpaikan saamisen suhteen.

N25

Ethän sinä voi muuta tehdä kuin vaikuttaa omaan elämääsi ja elää sitä omalla tavallasi. Osaan asioista et voi vaikuttaa, joten turha niistä on sen kummemmin murehtia tai stressiä ottaa. Näin se on nähtävä.