En ole hyvä missään

Aijaa

Meitä on suurin osa ihan samanlaisia niin ettei ole mitään erityislahjakkuutta mihinkään. Ja sitten se masentaa kun verrataan näihin erityislahjakkaisiin mikä on järkyttävän väärin. Toiset oppivat hitaammin ja verrataan näihin nopeasti oppiviin. En voinut uskoa kun menin aikuiskoulutukseen mitä vertailua ja raakaa jaottelemista sillä oli ja lahjakkaiden kehumista niin että vietiin itsetunto kaikilla muilta eikä edes ikää otettu huomioon ettei keski-ikäisen oppimiskyky ole välttämättä ihan samalla tasolla kuin puolet nuoremmilla. Näin että tämä on vain lahjakkaiden yhteiskunta joita palvottiin ja muut olivat että mitä me tämmöistä sakkia opetetaan. Sama toistui kuntouttavassa työtoiminnassakin niin että sille pätevimmälle annettiin kaikki työt ja muut saivat olla omissa oloissaan eikä kannustettu mihinkään eikä viitsitty opettaa. Jos kävi tupakalla niin se jo katsottiin ettei se osaa yhtään mitään. Tupakoivia vihataan kaikkein eniten. Se että sen taukonsa juoruaa, juo kahvia ja puhuu paskaa niin on parempi kuin tupakalla käyvä. 

Ala harrastaa bulkkilageroluita.

Itsellä oli aina samanlainen olo. Sitten ymmärsin, että minulla oli huijarisyndrooma, joka juurikin nakersi työelämässä itsevarmuutta. Kannattaa tutustua, jos on sinunkin kohdalla. Muutoinkin kannattaa olla tyytyväinen, keskinkertaisuus on oikein loistavaa!

Niin kliseeltä kuin tää kuulostaakin, mutta jokaiselta ihmiseltä löytyy jotain missä on hyvä. Tämä on ihan fakta! Se vaan pitäisi jotenkin löytää, se voi olla ja usein onkin jotain sellaista mitä ei välttämättä itse edes tajua!

Olet ainakin hyvä itsesäälissä. Propsit siitä.

minä en edes pääsisi yliopistoon

Sovit siis hyvin tähän sosialistiseen utopiaamme, missä kaiken tekee huoltoyhtiö, bussikuski, lounasravintolan kokki ja päiväkodin täti.

Ei se haittaa. Riittävä on tarpeeksi hyvä. Olisihan se hienoa, jos jokainen voisi olla filmitähti, rokkari tai presidentti, mutta ei voi eikä tarvitsekaan. Tavallisesta on tullut kirosana. Oravanpyörässä pyörijästä luuseri. Mutta miksi se ei riittäisi? Jos on vaikka perhe, koti, auto, toimeentulo, harrastuksia, omasta mielestä riittävän hyvä elämä niin miksi se ei riitä? Miksi pitäisi olla enemmän? Miksi pitäisi lyödä läpi ja näyttää kaikille ansaitakseen elää ja ollakseen arvokas? Kuitenkaan yhteiskunta ei pyörisi sillä tavalla. Miksi emme voi arvostaa toisiamme ja osaamistamme. Miksi naapuri on aina vihollinen? Miksi pitää olla parempi auto kuin Petellä, enemmän harrastuksia kuin Pirkolla ja sixpack, että voi sitä muille uima-altaalla esitellä, vaikka oikeasti haluaisi syödä sohvalla suklaata. No joo, tämä nyt oli vain tällainen perjantai-illan avautuminen.

Ajattelen myös usein noin. Joskus kun innostun jostain asiasta, kuvittelen hetken, että osaan hyvin ja olen taitava. Sitten herään todellisuuteen. Kun olin lapsi, isä pudotti minut aina maan pinnalle jos onnistuin jossain tosi hyvin tai esimerkiksi toin kotiin opettajan kovasti kehuman 10+ arvosanan piirustuksen. Sanoi mulle, että eihän tuo kummoinen ole.  Sama ainekirjoituksen ja muiden kirjallisten tuotosten kanssa.  

Oon ihan nykyvuosina tajunnut, että tuon täytyy olla syynä, että vaikka olen harrastanut kirjoittamista, en ole koskaan mitään näyttänyt kellekään. En ikinä. Paitsi lukion opettaja otti ylioppilasaineeni malliksi alemmille luokille, kun sain siitä 98 pistettä. Ja pari vahingossa tapahtunutta harmillista paljastumista netin puolella, 

Meni ehkä ohi aiheen, mutta usko itseesi. Olet ihan varmasti hyvä monessakin asiassa. Maailmassa ei jokaisen tarvitse osata kaikkea

Minun suvussani on paljon käsistään näppäriä ihmisiä jotka tekee hienoja käsitöitä ja osaavat sitä sun tota. Minulle ei annettu mitään lahjoja.  Onhan se hieman kurjaa olla täysin osaamaton kaikessa. Yleensä vain satutan itseni ja rikon jotain jos yritän mitään.

Mä olen hyvä tuhlaan rahat, elämään tunteella, epäonnistumaan jne. Eli olen hyvä monessakin asiassa

Taito se on tuokin eli olla osaamatta mitään. Kokeile vaikka lotota, valkkaa kaikki muut numerot paitsi seitsemää numeroa. Kerro ne seitsemän numeroa meille niin me voitetaan täyspotti ja annetaan sulle kyllä provikat.

Älä huoli, en minäkään ole. Syynä intohimon puute ja keskittymisvaikeuksia.

Mulle annettiin aikuiskoulutuksessa diagnoosi että hahmottamisen häiriö kun lapsuudessani ei sellaisista mitään edes tiedetty vaan oli tyhmä jos oli oppimisen vaikeuksia ja päästettiin ilman ehtoja läpi kun opettaja oli niin laiska ettei ehtoja määrännyt kenellekkään ettei tullut kesäksi töitä. Olen itsekkin alkanut tietämään jossain vaiheessa että en hallitse mittasuhteita. En pärjäisi ilman miestäni joka auttaa minua ja hallitsee sen mitä minulta puuttuu. Vähän iän myötä se ongelma on lievittynyt mutta ei ole poistunut. Mieheni on sanonut ettei minun tarvitse enää mennä töihin kunhan vaan teen kotona näitä helppoja koti töitä. Saisin niin vähän palkkaa niin ettei se kuulemma meidän taloutta juuri hyödytä niin mieheni sanoi että ole työttömyyskorvauksilla. Ikääkin on jo sen verran niin ettei kukaan ota töihin vajaa 60v vuotiasta. 

Suurin osa on keskinkertaisuuksia meistä. Hankalinta on varmaan hyväksyä oma keskinkertaisuutensa.

Itsekin luulin olevani hyvä. Sitten tajusin, että ehkä olenkin keskinkertainen ja lopulta tajusin, että olen kaikessa surkean ja välttävän välimaastossa. Se oli kova paikka ihmiselle, jonka lapsuus oli täynnä kehuja ja odotuksia. Nyt tajuan, että tuo kaikki oli katteetonta puhetta. 

Helpompaa olisi ollut, jos olisi heti kerrottu, että olen surkea. Sillä tavalla olisin voinut hyväksyä asian jo pienenä ja keskittyä muuhun kuin toteutumattomien tavoitteiden tavoitteluun.