isä-tytär suhde?
Oletko/olitko läheinen isäsi kanssa ja mitä se sinulle merkitsee? Minulla oli isä, joka jaksoi tehdä kaikki niin kuin halusin :D
Kommentit (37)
En ollut. Ei isää kiinnostanut mun elämä. Ei se puhunut tai leikkinyt mun kaa. Kittas vaan kaljaa. Mut ihan sama. Onneks mulla oli sisko. Itse kyllä aion tehdä lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ihan varmasti haluaa niitä itsekin ja ymmärtää, että se tarkoittaa myös sitä, että lapselle tulee isä. Haluan lapsilleni isän, joka rakastaa, sanoo sen, kyselee kuulumisia, leikkii, halaa jne.
Mulle kans käyny niin, että isä on mulle ihan vieras vaikka samassa talossa asuttiin..
Näin aikuisiällä ihan kiusallista yrittää olla tekemisissä.
Vieraaksi jääminen ei ole pahinta, mitä isä voi tehdä. Isä voi myös olla lämmin, jotta voi sitten halutessaan olla taas kylmä ja lannistava. Onneksi aikuisena ei tarvitse enää välittää.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 22:12"]
Mulle kans käyny niin, että isä on mulle ihan vieras vaikka samassa talossa asuttiin.. Näin aikuisiällä ihan kiusallista yrittää olla tekemisissä.
[/quote]
Sama täällä. Ahdistaa ajatuskin, jos joskus joutuisi kylään yksinään ilman miestä ja lapsia sen luo.
Mun isä on maailman tärkein, vaikka olenkin jo yli 20v. Soittelee jos en ole viikkoon käynyt kylässä ja kertoo että on ikävä. Usein sanoo kuinka ylpeä on minusta ja siskostani.
Ihana ja fiksu ihminen muutenkin.
Iskä on aivan mahtava♥ Nyt kun jo omillani asun niin iskä soittelee monta kertaa viikossa ja käy kylässä kerran viikossa. On vieny mua pikkutytöstä asti "treffeille" käydään leffassa/syömässä/keilaamassa tms aina välillä ihan kahdestaan.
Lapsena ja nuorena oli läheisempi suhde, isä oli paljon mukana harrastukissa jne. Sitten alkoi pikku hiljaa alkoholisoitua ja samassa tahdissa kuin viinan käyttö on lisääntynyt on suhde etääntynyt. Nykyään soitellaan vaan jos on jotain oikeaa asiaa (eli harvoin), nähdään kun tarvin kotikaupungissa yöpaikkaa ja sellaisia tilanteita välttelen. Joskus käydään porukalla sisarusten kanssa syömässä, mutta aika väkinäistä on.
Olin aina iskän tyttö, aina sen mukana tekemässä kaikkia äijäjuttuja ja viihdyin aina paremmin iskän kanssa ja oli erittäin lämmin isäsuhde ja se oli tosi huolehtiva ja ihana, mutta sitten se kuoli ku olin 6v.
En ole koskaan ollut kovin läheinen isäni kanssa. Teininä joskus kävin kyllä isän kanssa kaksin pohjoisessa, mutten ollut koskaan läheinen. Nykyään lähinnä yritän sietää häntä äitini ja lasteni takia. Isäni on lapsille huippu isoisä, lapsenlapset ovat hänelle kaikkikaikessa. Veljeni ei tule yhtään toimeen isäni kanssa, enkä ihmettele, niin kurjasti isäni on veljeäni kohdellut. Ei väkivaltaa tms.. mutta henkistä mitätöimistä veljeni teini-iästä lähtien.
Mun iskä on mulle maailman tärkein ihminen. Mistä vaan voin puhua, pienestä pitäen kuskasi harrastuksiin, kustansi ne, auttaa edelleen rahallisesti huonoina kuukausina. Soittelee päivittäin, käy kylässä joka viikko. Voin soittaa vaikka keskellä yötä, iskä kyllä vastaa ja hakisi varmasti kuun taivaalta jos se olisi mahdollista. Olen 23.
Minä ja vanhempi sisareni olemme isän prinsessoja vaikka kummatkin ollaan jo yli 20 :)
Aina kun menen vanhempien luona käymään niin juoksen heti halaamaan isää ja me heitellään meidän omaa läppää joka päivä :D yhdessä aina häärätään keittiössä ja käydään kaupassa jne. Meillä on aina tosi hauskaa :)<3 isälle voin puhua mistä vain.
Äidin kanssa olen ollut aina etäisempi. Jos oli huolia tai muuta, äiti ei ikinä lohduttanut tai tsempannut. Pakotti kaikkeen mahdolliseen ja mun mielipiteitä ei kuunnella ja äiti on aina mielestään oikeassa kaikissa asioissa. Äitikin on mulle tottakai hyvin rakas ja on meilläkin hauskaa lähes aina kun olen kotona. Iskällä ja mulla vaan on nin sama huumirintaju jne. Isä aina kannusti ja lohdutti ja olen tukenut isääni vaikeina aikoina esim alkoholiongelman takia vuosia sitten, toisin kuin sisko ja äiti. Kummatkin vanhemmat ovat rakkaita<3 iskän kans on mukavempi heittää läppää kun ei oo niin tosikko!
Mun isä on ollut mulle aina todella läheinen. Ainut suhdetta hiertänyt asia oli se, kun hän ennen jostain syystä syytti aina minua kaikista pienistä arjen "ongelmista". Jos tyhjä maitopurkki oli jäänyt jääkaappiin, se oli minun vikani. Jos kaupassa käydessä hihnalle oli jäänyt jokin tuote, minä olin sen unohtanut. Vähän aikaa kuunneltuani otin kissan pöydälle ja kysyin suoraan, minkä takia syyttää aina minua. Ei kai ollut tajunnut tätä itse ja pyysi itkien anteeksi. Sen jälkeen välit ovat olleet paremmat kuin koskaan :)
Meillä isä on aika semmonen perus suomalainen mies, joka ei paljon turhia puhu eikä näytä tunteita. Näyttää aina teoilla kuitenkin välittävänsä. Lapsena ja nuorena kuskasi aika harrastuksiin, ei ikinä valittanut vaikka kuukausimaksut oli yli 200 euroa ja treenejä joka päivä jne. Ja esim nyt, yli 20-vuotiaana, olin tänään käymässä kotona ja iskä puuhaili pihalla jotain. Tuli jonkun ajan kuluttua ilmottamaan, että nyt on mun autoon keaärenkaat vaihdettu. Eikä oltu siis puhuttu mistään renkaiden vaihdosta. Tää vain esimerkkinä, semmonen isä meillä. Halailuja ja puheluita meillä ei pahemmin oo, mutta silti tietää että jos oisin toisella puolella maapalloa ja mulle tulis joku pienikin hätä, niin isä olis varmasti seuraavalla mahdollisella koneella tulossa apuun:)
Isä ei ollut minulle kovin läheinen, kun olin alle kouluikäinen. Myöhemmin läheisempi, ja teini-ikäisenä pidin isästäni enemmän kuin äidistäni. Isä oli hienotunteinen herrasmies, äiti halusi puuttua asioihini, mitä en voinut sietää.
Isäni on henkisesti kylmä, tunteeton ihminen, joka on jäänyt minulle täysin vieraaksi. Senpä takia sydäntäni lämmittää kovasti nytkin kuunnella, kun oma mieheni makoilee sängyssämme tyttäremme kanssa lukemassa kirjaa ja laulamassa ja peuhaamassa.