Millaista elämä on vastasyntyneen kanssa?
Kuvailisitko eloa vastasyntyneen/pienen vauvan kanssa?
On niin vaikeaa kuvitella millaista se on, vaikka aika lähellä tuo aika on...
T: rv 37
Kommentit (41)
Tuojottelua ja huokailua,asioiden opettelua ja ihmettelyä.
Vauvanhoidon opettelua. Aluksi voi tulla semmoinen tunne, että aaaargh, taasko mun pitää imettää!!! Kestää vähän totutella siihen sitovuuteen. Useimmat vastasyntyneet nukkuvat paljon, joten levätä ehtii, mutta yöuni on usein katkonaista. Kestää hetken, ennen kuin oppii uusille tavoille ja vauvanhoidosta tulee rutinoituneempaa.
Vauvaa tulee ihasteltua, miten se on noin pieni ja suloinen. Oikeastaan kaikki, mitä vauva tekee, on söpöä. Välillä voi ahdistaa, ihan uudenlaiset jutut tuntuvat pelottavilta. Uudenlainen huoli astuu elämään, huoli siitä vauvasta. Aluksi voi olla tosi energinenkin olo, hormoni auttavat.
Riippuu vauvasta, mutta ensimmäiset 2 viikkoa vauvat on kuitenkin yleensä rauhallisia ja tyytyväisiä kunhan vaippa on vaihdettu ja maha täynnä. Imetystä se aika pitkälti on. Vauva nukkuu kaiken muun ajan paitsi syödessään. Moni sanoo ettei mitään saa tehtyä kun vauva on pieni mutta itse koin juuri päinvastaisesti, vauva heräsi 4 tunnin välein syömään joten kyllä tuossa välissä ehtii vaikka mitä :)
Syöttämistä, vaipanvaihtoa, nukkumista, oleilua oli mulla, mutta tietty itse voit vaikuttaa siihen. Mitä tahtoisit sen olevan
Ensimmäisenä kotona vietettynä aamuna laitoin kaverille viestin: "tää on puhasta paniikkia". Koko ajan tuntui että olisi pitänyt olla tekemässä jotain äitimäistä ja/tai äidillistä, kun taas todellisuus oli sitä imetystä, sylittelyä ja tuijottelua. Ja ihmettelyä.
Vähäinen äksöni tapahtui sitten yleensä vaipanvaihtoaikaan, ekan viikon aikana järkytyin joka kerta kun poika suihkupissasi hoitopöydälle (eli kahden metrin säteellä ihan joka puolelle) kastellen molempien kaikki vaatteet, vaihtoalustan ja vaipat. Sitten siihenkin turtui.
Kehottaisin vahvasti syömään jokainen vapaa hetki, kahden viikon iässä alkavat usein vauvan vatsakivut ja sitten ei enää syödä (tai nukuta).
Niin ja kannattaa tosiaan nukkua päivisin sillon kun vauva nukkuu, vaikka se ei täysin korvaakaan yöunien vähyyttä niin jaksaa paljon paremmin yölläkin hoitaa vauvaa. Meillä vauva heräili alkuun öisin 2 tunnin välein ja päivisin 4 tunnin välein joten päivällä oli paremmin aikaa nukkua.
Ei sitä voikaan kuvitella/tietää. Vaikka kohta joku kommentoi "että ei pitäisi tulla yllätyksenä".
Alku oli vähän rankkaa, ennen kuin täytti puoli vuotta niin helpotti. Nyt jos eläisin saman uudestaan, mutta näillä tiedoilla niin ei se niin rankkaa olisikaan.
Univelka, hormoonit, elämän tilanteeseen sopeutuminen ja synnytyksestä palautuminen tuovat siihen oman lisänsä. Samoin se mies on noviisi uudessa tilanteessa eikä osaa välttämättä tukea niin kuin itse tukea tarvitsisi. kokemus ei riipu pelkästään siitä millainen vauva on vaan se kokonaisuus.
Toki vauva merkkaa paljon. Syökö yötä päivää tunnin välein vai harvemmin. Onko helposti ärtyvä vai ns odottaja.
Mutta kyllä se hyvää aikaa oli ja paremmaksi vain muuttui.
Ensi alkuun pää aivan pyörällä hormonipöllystä ja väsymyksestä..tekee asioita ja tuntuu välillä aivan kuin kaikki olisi unta. Tunteet vaihtelevat pakahduttavasta onnesta pelkoon ja ahdistukseen. Alkuun lähinnä sohvalla istumista imettäen ja pienen ihmeen tuijottelua. Varovaista tutustumista ja ensimmäinen kerta esimerkiksi kaupassa yksin tuntuu todella oudolta (aivan kun ei olisi koskaan kaupassa käynnytkään).
Vieraita meillä ei ole koskaan käynnyt niin paljon kuin vauvan syntymän jälkeen, se oli toisaalta kivaa, mutta toisaalta aika raskasta, sillä vauva ei nukkunut ensi alkuun kovinkaan hyvin öisin ja päivällä olisi ollut kiva saada levätä vauvan nukkuessa. Sukulaisten hyvät neuvot ja vinkit (suoraan jostain 70-luvulta) myös rasittivat.
Aika oli toisaalta jälkeen päin ajateltuna aivan ihanaa, mutta myös kovin raskasta. Kyyneleitä vuodatettiin paljon, johtuen hormoneista :D välillä itkin ja nauroin yhtä aikaa enkä edes tiennyt mille.
"Vauvat nukkuvat paljon". Ei siltä tuntunut. Uni/nälkä itku, imetys, nukkui puoli tuntia, heräsi ja imetys sekä vaipan vaihto. Kohta olikin heräämisestä mennyt tunti ja taas sama uudestaan. Eli tavallaan alku oli aika kiireistä.
Mulla se oli todella vuorostorataa. Välillä nautin ja välillä itkin, tunteet olivat aivan sekaisin ja muutenkin eka kuukausi oli jotenkin sekavaa aikaa. Kotoa ahdisti todella paljon lähteä edes kauppaan ja ahdisti miten sitova tämä elämänmuutos onkaan. Jälkeen päin ajatellen en ekasta kuukaudesta muista edes paljoa. Onneksi hormoonit tasautuivat suht nopeasti kuitenkin ja nyt nautin täysin nelikuukautisen pojan kanssa elämästä!
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 13:28"]
"Vauvat nukkuvat paljon". Ei siltä tuntunut. Uni/nälkä itku, imetys, nukkui puoli tuntia, heräsi ja imetys sekä vaipan vaihto. Kohta olikin heräämisestä mennyt tunti ja taas sama uudestaan. Eli tavallaan alku oli aika kiireistä.
[/quote]
Nykyisin kun joku sanoo, että vastasyntyneet vain syö ja nukkuu, naurahdan vaan. Meillä sama homma. Edes synnärillä poika ei nukkunut pitkiä yhtenäisiä pätkiä. Yöunille mentiin noin klo 01 ja aamu alkoi klo 06, kun en itse jaksanut enää yrittää saada vauvaa nukkumaan. Vauva nukkuin ympäri vuorokauden noin puolen tunnin pätkissä kuukauden ikäiseksi asti.
Haluaisin kommentoida tuohon mitä yllä sanottiin tosta vierailijoiden määrästä.. On kivaa kun käy ihmisiä kylässä mutta kannattaa tosiaan oppia sanomaan ei jos tuntuu että ei jaksa vieraita vastaan ottaa.. Oma ja perheen jaksaminen etusijalle. Lisäksi anopille voi antas roskapussin matkaan ja sukulaiset osaavat varmaan laittaa kahvinkeittimen päälle ja siivota kuppinsa koneeseen. Tietynlainen itsekkyys on sallittua mielestäni tuolloin
Hyvin pian tulee aika ettei käy kukaan. Hypetys loppuu ristiäisiin.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 13:38"]
Haluaisin kommentoida tuohon mitä yllä sanottiin tosta vierailijoiden määrästä.. On kivaa kun käy ihmisiä kylässä mutta kannattaa tosiaan oppia sanomaan ei jos tuntuu että ei jaksa vieraita vastaan ottaa.. Oma ja perheen jaksaminen etusijalle. Lisäksi anopille voi antas roskapussin matkaan ja sukulaiset osaavat varmaan laittaa kahvinkeittimen päälle ja siivota kuppinsa koneeseen. Tietynlainen itsekkyys on sallittua mielestäni tuolloin
[/quote]
Olet kyllä oikeassa. Jotenkin sitä ei vaan saanut sanottua ettei käy. Tai sitten tuli puhelimessa se "me vaan nopeasti poiketaan" tai ilmestyttiin vain ovelle..esimerkiksi enoni (jonka kanssa en juurikaan ole tekemisissä ja joka sai tietää vauvan syntymästä mummoltani) ilmestyi vain perheineen ovelle :O Synnytyssairaalaan ei sentään kukaan ängennyt, koska sain sanottua, että haluamme ehdottomasti olla rauhassa. Eli hyvä neuvo on mennä oman perheen jaksamisen ehdoilla ja sanoa suoraan jos ei jaksa ottaa vieraita vastaan (jos joku loukkaantuu niin oma on häpeä.) :)
Imetystä ja itkua, uupumusta. Kaikki vauvat ei nuku kuin hetkiä tissillä torkkuen. Ja kun pientä ei raaski huudattaakaan niin kaiken oman voi unohtaa ja haaveilla vaan ajoista kun pääsi vessaan edes tunnin sisällä siitä kun on hätä..
Mä olisin toivonut kummastakin sellaista että kun söivät ja nukahtivat niin olisi voinut laskea käsistään johonkin. Se tuntui työlläimmältä että istut koko päivän kämpässä imettämässä ja katsot että tämän kun saan käsistä teen tuon ja tuon. Lopulta sitä hetkeä ei tullut koko päivänä kun aina kun laskit johonkin alkoi huuto ja sit taas tissille. Niin että loppupäivänä antoi jo nukkua sylissä kun tiesi että muuten tulee huuto.
Minä itkin aamusta iltaan. Itkin äärettömän kivuliasta imetystä ja pahaa oloani. Masensi ja kadutti, että olin koskaan lähtenyt siihen hommaan.
Imetystä se lähinnä on... Sylittelyä ja imetystä