Miten selviätte pitkäkestoisen stressin kanssa?

Onko paikkakunnallasi mielenterveyskuntoutujien omaisten vertaistukiryhmää? Kysypä vaikka terveyskeskuksesta.

Ihan hyvä vinkki! kiitos!

Vertaistuki on tosiaan kultaakin kalliimpi asia :)

Lisäksi sinun voisi olla hyvä käydä jonkun ammattilaisen kanssa juttelemassa. Nekin, jotka näitä hoitaa työkseen, saa työnohjausta ja purkavat tilanteita keskustelemalla. Sinulta puuttuu se työyhteisön tuki. Ei kenenkään kuulukaan jaksaa yksin tuollaista kuormaa :) Siskon hoitotaholta voisit kysyä jos pidätte hoitoneuvottteluita tms., sanot vaan reilusti että sulla on jaksamisongelmia ja tarviit tukea.

Paljon voimia!

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:04"]

Onneks sun siskollas on helppo elämä! Voisit myös ajatella, että siskollesikin voisi tehdä hyvää, jos et olisi koko ajan "tukemassa" tai tukemassa häntä. Oman elämän hallintakyvyn tukeminen olisi aika tärkeetä aikuiselle mt-potilaalle ja joskus tekee vaa ihan hyvää, jos siskosi selviytyisi kriiseistään välillä ilman tukeasi. Kun sun voimat aina välillä ehtyy, niin tohon ihmissuhteseen tulee tosi haitallinen "marttyyri"asenne sulle ja sen huomaaminen ei tee hyvää siskollesi tai sulle. Elleet sitten just nauti marttyriudestasi...mikä tekee tosta entistä sairaampaa...

Onneksi maailmassa on vielä ihmisiä jotka myös huolehtivat ja välittävät läheisistään. Tästä sinun kommentista tulee mieleen että taidat olla itse aika autettava. Ilmeisesti loukkaannut heti jos huomaat että SINUN kanssasi ei aina ole mukavaa. Tyyliin mitäs autat jos kerran väsyt, hirvee marttyyri kun ei ilosta kiljuen vietä kanssasi aikaa aina sinun ehdoillasi? Ja SINUN ei tietenkään tarvitse muita ymmärtää eikä auttaa, eikös? Ehkä sinulle tekisi hyvää koittaa  harjoitella muiden huomioon ottamista, empatiaa ja vastuuta. Me emme kukaan tässä maailmassa pärjää ilman toisia. Jos elämä käy liian raskaaksi niin voi jopa olla niin ettei enää erota metsää puilta vaan olettaa kaikkien olevan itsekeskeisiä marttyrejä.. Hyvä Ap, tämä maailma tarvitsee sellaisia kun sinä. Siskosi voi jonain päivänä voida paremmin ja saatte kumpikin viettää hyvää ja laadukasta elämää! Olen itsekin kulkenut samanlaisella polulla ja hyvällä vertaistuella saat varmasti hyviä eväitä matkaan mukaan. 

KIITTI!!!

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:58"]

Nro 4 lisää vielä, että netistäkin varmaan löydät vertaistukea ensi hätään!

Katso vaikka tuolta : http://www.otu.fi/

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 18:49"]

Itse olen siskoni ainoita sukulaisia jotka hänestä huolehtii. Hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia ja olen ollut jo vuosia hänestä huolissani/ahdistunut tai muuten vaan stressaantunut. Välillä kun on parempia jaksoja olen tosi iloinen ja onnellinen. Elämä tuntuu kevyeltä ja nautin pienistä arjen asioista. Sitten tulee joku hälyytysmerkki että joku saattaa olla vialla ja sitten alkaa taas huoli ja hoitoon saattaminen, sairaalassa vierailut ja lopulta taas kuntoutus. Miten ihmeessä ihmiset pärjää näin haastavien asioiden kanssa? Haluaisin nauttia elämästäni enkä kantaa niin suurta murhetta aina mukanani..

[/quote]

Ymmärräs se että vaikka huolehdit ja autat siskoasi muista myös huolehtia itsestäsi, älä polta itseäsi samalla. Ymmärrä myös se että asiat menevät ja tapahtuvat juuri niin kuin ne menevät ja tapahtuvat.

Kiitos paljon! Täytyy tosiaan nyt selvitellä näitä asioita. On käynyt mielessä että työntekijöillä on työnohjausta varmasti ihan syystä ja minulla ei ole ollut mitään ohjausta vaikka aika haastavia juttuja on tässä tullut vastaan kieltämättä.. Kiitos teille vastauksistanne nekin jotenkin tuo pientä lohtua :)

Nro 4 lisää vielä, että netistäkin varmaan löydät vertaistukea ensi hätään!

Katso vaikka tuolta : http://www.otu.fi/

Onneks sun siskollas on helppo elämä! Voisit myös ajatella, että siskollesikin voisi tehdä hyvää, jos et olisi koko ajan "tukemassa" tai tukemassa häntä. Oman elämän hallintakyvyn tukeminen olisi aika tärkeetä aikuiselle mt-potilaalle ja joskus tekee vaa ihan hyvää, jos siskosi selviytyisi kriiseistään välillä ilman tukeasi. Kun sun voimat aina välillä ehtyy, niin tohon ihmissuhteseen tulee tosi haitallinen "marttyyri"asenne sulle ja sen huomaaminen ei tee hyvää siskollesi tai sulle. Elleet sitten just nauti marttyriudestasi...mikä tekee tosta entistä sairaampaa...

Eiköhän raskaat ja vaikeatkin asiat kuulu elämään siinä missä ilo ja onnellisuuskin. Itse edustan sellaista ajatusta että vaikka lopputuloksesta ei aina tiedä ja vaikka kaikki voi mennä täydellisesti pieleenkin, ei ikinä kannata luovuttaa! Aina kannattaa olla toivon ja valon puolella!! Omia resursseja voi oppia säätelemään ja varmasti olet jo oppinutkin ainakin jonkun verran. Elämä on oppimista monessa mielessä. Oppiminen rikastuttaa elämää ja antaa asioille syvällisempiä ulottuvuuksia. Ei se aina mukavaa ole, mutta ainakin on elänyt elämänsä niinkuin on uskonut hyväksi. Yleensä tällaiset ihmiset ovat loppujen lopuksi niitä onnellisimpia! Onnellinen elämä ja helppo elämä ei ole sama asia. Valoa ja iloa, kyllä se siitä! Ja muista yksi päivä kerrallaan tai vaikka vaan yksi hetki kerrallaan kahvin ja tuoreen pullan parissa!!