Äitiyslomalla, eikä kukaan halua tavata :,(
Olen ihan tavallinen neljän lapsen äiti. Jäin äitiyslomalle luottavaisin mielin. Että kyllä niitä kavereita saa, vaikka onkin uusi paikkakunta. Olen huomannut että tosi vaikeaa on vaikka itse olen ollut aktiivinen. Kolmea äitiä olen pyytänyt puistoon tms ja kerran on käyty, puolin ja toisin on ollut mukavaa mutta tuosta toisesta osapuolesta kun ei kuulu oma-aloitteisesti, niin en kehtaa olla aina se joka ottaa yhteyttä. Samoin kutsuin kylään erään miehen tuttavan vaimon lapsineen. Just ennen sovittua päivää tulivat kipeiksi, ja toivotin paranemisia ja laitoin että ilmoita kun paranette niin sovitaan uusi aika. Koskaan ei mitään kuulunutkaan joten en itse kehtaa "ahdistella" asian kanssa, koska sovittiin että hän ottaa yhteyttä.
Vika ei löydy peiliin katsomalla, olen tavallinen, mukava, empaattinen äiti ja lapseni osaavat käyttäytyä. Toki puistoseuraa saisin aina yhdeksi kerraksi, jos sitä aktiivisesti etsisin. Mutta ei aina jaksa olla itse aktiivinen. Kukaan ei pyydä minua minnekään :(. Tuntuu että kaikilla muilla on iso joukko tuttavia.
Kommentit (20)
Lappeenranta. Ap
Siis miten niin takertuva? Nimenomaan en takerru, jos huomaan että toinen ei ole vastavuoroinen niin annan olla.
Lappeenrannassa on käsittääkseni kivat perhekahvilat ym. ainakin seurakunnalla. Oletko käynyt niissä? T: imatralainen
Täällä yksi lappeenrantalainen äiti vailla ystäviä! Tosin asun joutsenossa mutta lappeenrantaanhan myö kuulutaan...
SIIS mikä teitä mammoja oikein vaivaa??! Mun äitiysloma on loppumaisillaan ja mua kuvottaa , ku neljä tuntemaani äitiä kokoajan ovat vailla seuraa!! Jatkuvasti kyselevät ja ruikuttavat käymään ja ties mitä. Eikä minua kiinnosta niiden kanssa hengailu. Meillä on niin paljo kivempaa muksun kanssa kotona ihan kahdestaan<3 Miten ihmiset eivät viihdy kotonaan ja vieläpä oman rakkaan naperonsa/naperoiden kanssa? Eikä sinällään näissä äideissä mtn vikaa ole, tullaan kyllä juttuun, mutta en jaksa koko ajan olla heille seuraa pitämässä. Ja täällä jatkuu sama ruikutus "mulla on tylsää kotona" , on teillä ongelmat! Hankkikaa elämä!
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:19"]SIIS mikä teitä mammoja oikein vaivaa??! Mun äitiysloma on loppumaisillaan ja mua kuvottaa , ku neljä tuntemaani äitiä kokoajan ovat vailla seuraa!! Jatkuvasti kyselevät ja ruikuttavat käymään ja ties mitä. Eikä minua kiinnosta niiden kanssa hengailu. Meillä on niin paljo kivempaa muksun kanssa kotona ihan kahdestaan<3 Miten ihmiset eivät viihdy kotonaan ja vieläpä oman rakkaan naperonsa/naperoiden kanssa? Eikä sinällään näissä äideissä mtn vikaa ole, tullaan kyllä juttuun, mutta en jaksa koko ajan olla heille seuraa pitämässä. Ja täällä jatkuu sama ruikutus "mulla on tylsää kotona" , on teillä ongelmat! Hankkikaa elämä!
[/quote]Tuo on ihan totta :) Ja sit kun itse haluan jonkun seuraa ja haluan lähteä käymään esim. yksin jonkun luona niin on takuulla se ystävä millä ei ole ainuttakaan lasta :D
En jaksa niitä mammoja...meidän Ville sitä tätä tuota....blaa blaa blaa! Ei pysty!!!!
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:19"]SIIS mikä teitä mammoja oikein vaivaa??! Mun äitiysloma on loppumaisillaan ja mua kuvottaa , ku neljä tuntemaani äitiä kokoajan ovat vailla seuraa!! Jatkuvasti kyselevät ja ruikuttavat käymään ja ties mitä. Eikä minua kiinnosta niiden kanssa hengailu. Meillä on niin paljo kivempaa muksun kanssa kotona ihan kahdestaan<3 Miten ihmiset eivät viihdy kotonaan ja vieläpä oman rakkaan naperonsa/naperoiden kanssa? Eikä sinällään näissä äideissä mtn vikaa ole, tullaan kyllä juttuun, mutta en jaksa koko ajan olla heille seuraa pitämässä. Ja täällä jatkuu sama ruikutus "mulla on tylsää kotona" , on teillä ongelmat! Hankkikaa elämä!
[/quote]
No mä oon ainakin sen verran sosiaalinen että kaipaan muitakin ihmisiä ympärille kuin vauvan joka ei edes puhu vielä. Sullahan sitä elämää ei ole kun makaat vaan kotona etkä edes kaipaa ikäistäs seuraa. Onneksi mulla on lapsellisia ja lapsettomia kavereita joita nähdä ja kaikki pitää mun lapsesta tosi paljon. Ja ap:lle, tosi harmi toi sun tilanne, ja harmi että asun Helsingissä, muuten mielellään tulisin pitää seuraa.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:48"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:19"]SIIS mikä teitä mammoja oikein vaivaa??! Mun äitiysloma on loppumaisillaan ja mua kuvottaa , ku neljä tuntemaani äitiä kokoajan ovat vailla seuraa!! Jatkuvasti kyselevät ja ruikuttavat käymään ja ties mitä. Eikä minua kiinnosta niiden kanssa hengailu. Meillä on niin paljo kivempaa muksun kanssa kotona ihan kahdestaan<3 Miten ihmiset eivät viihdy kotonaan ja vieläpä oman rakkaan naperonsa/naperoiden kanssa? Eikä sinällään näissä äideissä mtn vikaa ole, tullaan kyllä juttuun, mutta en jaksa koko ajan olla heille seuraa pitämässä. Ja täällä jatkuu sama ruikutus "mulla on tylsää kotona" , on teillä ongelmat! Hankkikaa elämä! [/quote] No mä oon ainakin sen verran sosiaalinen että kaipaan muitakin ihmisiä ympärille kuin vauvan joka ei edes puhu vielä. Sullahan sitä elämää ei ole kun makaat vaan kotona etkä edes kaipaa ikäistäs seuraa. Onneksi mulla on lapsellisia ja lapsettomia kavereita joita nähdä ja kaikki pitää mun lapsesta tosi paljon. Ja ap:lle, tosi harmi toi sun tilanne, ja harmi että asun Helsingissä, muuten mielellään tulisin pitää seuraa.
[/quote]
ÄLÄ KUULE MULLE SANO, että muka makaan kotona! Leikitään naperon kanssa ja kuunnellaan musiikkia, ulkoillaan ja laitetaan ruokaa. Käyhä mt-toimistossa nii helpottaa sulla tuo ylenpalttinen sosiaalisen seuran kaipuu.
toivotin paranemisia ja laitoin että ilmoita kun paranette niin sovitaan uusi aika
- ette te mitään sopineet, että hän ottaa yhteyttä, sinä ilmoitit niin... eli rimpautahan vaan, ei siinä ole mitään noloa.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:40"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:48"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:19"]SIIS mikä teitä mammoja oikein vaivaa??! Mun äitiysloma on loppumaisillaan ja mua kuvottaa , ku neljä tuntemaani äitiä kokoajan ovat vailla seuraa!! Jatkuvasti kyselevät ja ruikuttavat käymään ja ties mitä. Eikä minua kiinnosta niiden kanssa hengailu. Meillä on niin paljo kivempaa muksun kanssa kotona ihan kahdestaan<3 Miten ihmiset eivät viihdy kotonaan ja vieläpä oman rakkaan naperonsa/naperoiden kanssa? Eikä sinällään näissä äideissä mtn vikaa ole, tullaan kyllä juttuun, mutta en jaksa koko ajan olla heille seuraa pitämässä. Ja täällä jatkuu sama ruikutus "mulla on tylsää kotona" , on teillä ongelmat! Hankkikaa elämä! [/quote] No mä oon ainakin sen verran sosiaalinen että kaipaan muitakin ihmisiä ympärille kuin vauvan joka ei edes puhu vielä. Sullahan sitä elämää ei ole kun makaat vaan kotona etkä edes kaipaa ikäistäs seuraa. Onneksi mulla on lapsellisia ja lapsettomia kavereita joita nähdä ja kaikki pitää mun lapsesta tosi paljon. Ja ap:lle, tosi harmi toi sun tilanne, ja harmi että asun Helsingissä, muuten mielellään tulisin pitää seuraa.
[/quote]
ÄLÄ KUULE MULLE SANO, että muka makaan kotona! Leikitään naperon kanssa ja kuunnellaan musiikkia, ulkoillaan ja laitetaan ruokaa. Käyhä mt-toimistossa nii helpottaa sulla tuo ylenpalttinen sosiaalisen seuran kaipuu.
[/quote]
Vaan Suomessa sosiaalisuus on mt-ongelma..,
Harmillinen tilanne. Tietääkö nää tutut joita oot puistoon yms. kutsunu, että paikkakunta on sulle uus eikä suurta lähipiiriä ole siellä saatavilla? Kun itsellä on ainakin se kokemus, että välillä omien piirien olleen jo pitkään samat, on vaikea muistaa ja löytää energiaa yhteydenpitoon uuden tutun kanssa.
Onhan se kuitenkin aina tietyllä lailla "raskaampaa" nähdä uutta tuttavaa kuin vanhaa ystävää. Ja sitten kun itsellä ei akuuttia seurantarvetta, ni helposti se jää.
Eli mä suosittelen kyllä ottamaan välillä yhen kerran ainaki yhteyttä vielä sen jälkeen kun tuntuu ettei toinen koskaan ehdi. Ja ehkä voisi olla hyvä myös sanoa tutuille että on vähän tylsää kotona vauvan kanssa ku ei tunne oikeen ketään. Ja sit tietty vauvakahvilat, jumpat, muskarit yms ja sieltä sitten rohkeesti vaan tutustumaan
Mulla oli parikymppisenä toi fiilis ku asuin eri paikkakunnalla mistä oon. Tiiän mitä tarkoitat. Nyt kun olen palannut juurilleni niin mulla on vaan lapsuudesta, kaikista kouluista, töistä, kavereiden kautta, synnytyssairaalasta ja puistosta, mieheni vaimoista ym. niin hirveästi tuttavia et oon ihan pyörällä enkä ehdi yleensä itse ehdottamaan mitään ja välillä tuntuu et tekis mieli vetää henkeä kun tulee niin paljon ehdotuksia. En silti ajattele ikinä et en haluais nähdä jotain.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:19"]SIIS mikä teitä mammoja oikein vaivaa??! Mun äitiysloma on loppumaisillaan ja mua kuvottaa , ku neljä tuntemaani äitiä kokoajan ovat vailla seuraa!! Jatkuvasti kyselevät ja ruikuttavat käymään ja ties mitä. Eikä minua kiinnosta niiden kanssa hengailu. Meillä on niin paljo kivempaa muksun kanssa kotona ihan kahdestaan<3 Miten ihmiset eivät viihdy kotonaan ja vieläpä oman rakkaan naperonsa/naperoiden kanssa? Eikä sinällään näissä äideissä mtn vikaa ole, tullaan kyllä juttuun, mutta en jaksa koko ajan olla heille seuraa pitämässä. Ja täällä jatkuu sama ruikutus "mulla on tylsää kotona" , on teillä ongelmat! Hankkikaa elämä!
[/quote]
Vai sinunko se elämä pitäisi hankkia? Niin lapset kuin äiditkin tarvitsevat virikkeitä ja sosiaalisia kontakteja, lapset kun vasta opettelevat sosiaalisia taitoja ja viestintää.
Sinä se erikoinen taidat olla, jos pelkkä lapsiseura täyttää sosiaaliset tarpeesi, ja tietystikään et voi edes yrittää ymmärtää, että suurimmalle osalle ihmisistä sosiaaliset tarpeet eivät täyty lapsentasoisesta kommunikaatiosta.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:40"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:48"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:19"]SIIS mikä teitä mammoja oikein vaivaa??! Mun äitiysloma on loppumaisillaan ja mua kuvottaa , ku neljä tuntemaani äitiä kokoajan ovat vailla seuraa!! Jatkuvasti kyselevät ja ruikuttavat käymään ja ties mitä. Eikä minua kiinnosta niiden kanssa hengailu. Meillä on niin paljo kivempaa muksun kanssa kotona ihan kahdestaan<3 Miten ihmiset eivät viihdy kotonaan ja vieläpä oman rakkaan naperonsa/naperoiden kanssa? Eikä sinällään näissä äideissä mtn vikaa ole, tullaan kyllä juttuun, mutta en jaksa koko ajan olla heille seuraa pitämässä. Ja täällä jatkuu sama ruikutus "mulla on tylsää kotona" , on teillä ongelmat! Hankkikaa elämä! [/quote] No mä oon ainakin sen verran sosiaalinen että kaipaan muitakin ihmisiä ympärille kuin vauvan joka ei edes puhu vielä. Sullahan sitä elämää ei ole kun makaat vaan kotona etkä edes kaipaa ikäistäs seuraa. Onneksi mulla on lapsellisia ja lapsettomia kavereita joita nähdä ja kaikki pitää mun lapsesta tosi paljon. Ja ap:lle, tosi harmi toi sun tilanne, ja harmi että asun Helsingissä, muuten mielellään tulisin pitää seuraa.
[/quote]
ÄLÄ KUULE MULLE SANO, että muka makaan kotona! Leikitään naperon kanssa ja kuunnellaan musiikkia, ulkoillaan ja laitetaan ruokaa. Käyhä mt-toimistossa nii helpottaa sulla tuo ylenpalttinen sosiaalisen seuran kaipuu.
[/quote]
Et sinä järin tasapainoiselta vaikuta. Aggressiiviselta lähinnä, olisiko sittenkin aikuinen seura ja juttukaveri tarpeen? ;)
Ota ihmeessä yhteyttä uudestaankin. Paljon on ihmisiä, jotka ovat siinä mielessä saamattomia, että soittelisivat ja sopisivat treffejä (varsinkin jos niitä ilmaantuu muutenkin). Ei se silti tarkoita sitä, etteivät tykkäisi viettää aikaa yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:47"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:40"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:48"] [quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:19"]SIIS mikä teitä mammoja oikein vaivaa??! Mun äitiysloma on loppumaisillaan ja mua kuvottaa , ku neljä tuntemaani äitiä kokoajan ovat vailla seuraa!! Jatkuvasti kyselevät ja ruikuttavat käymään ja ties mitä. Eikä minua kiinnosta niiden kanssa hengailu. Meillä on niin paljo kivempaa muksun kanssa kotona ihan kahdestaan<3 Miten ihmiset eivät viihdy kotonaan ja vieläpä oman rakkaan naperonsa/naperoiden kanssa? Eikä sinällään näissä äideissä mtn vikaa ole, tullaan kyllä juttuun, mutta en jaksa koko ajan olla heille seuraa pitämässä. Ja täällä jatkuu sama ruikutus "mulla on tylsää kotona" , on teillä ongelmat! Hankkikaa elämä! [/quote] No mä oon ainakin sen verran sosiaalinen että kaipaan muitakin ihmisiä ympärille kuin vauvan joka ei edes puhu vielä. Sullahan sitä elämää ei ole kun makaat vaan kotona etkä edes kaipaa ikäistäs seuraa. Onneksi mulla on lapsellisia ja lapsettomia kavereita joita nähdä ja kaikki pitää mun lapsesta tosi paljon. Ja ap:lle, tosi harmi toi sun tilanne, ja harmi että asun Helsingissä, muuten mielellään tulisin pitää seuraa. [/quote] ÄLÄ KUULE MULLE SANO, että muka makaan kotona! Leikitään naperon kanssa ja kuunnellaan musiikkia, ulkoillaan ja laitetaan ruokaa. Käyhä mt-toimistossa nii helpottaa sulla tuo ylenpalttinen sosiaalisen seuran kaipuu. [/quote] Vaan Suomessa sosiaalisuus on mt-ongelma..,
[/quote]
No kyllä on jos pitää muita alkaa ahdistelee.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:06"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:40"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:48"] [quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:19"]SIIS mikä teitä mammoja oikein vaivaa??! Mun äitiysloma on loppumaisillaan ja mua kuvottaa , ku neljä tuntemaani äitiä kokoajan ovat vailla seuraa!! Jatkuvasti kyselevät ja ruikuttavat käymään ja ties mitä. Eikä minua kiinnosta niiden kanssa hengailu. Meillä on niin paljo kivempaa muksun kanssa kotona ihan kahdestaan<3 Miten ihmiset eivät viihdy kotonaan ja vieläpä oman rakkaan naperonsa/naperoiden kanssa? Eikä sinällään näissä äideissä mtn vikaa ole, tullaan kyllä juttuun, mutta en jaksa koko ajan olla heille seuraa pitämässä. Ja täällä jatkuu sama ruikutus "mulla on tylsää kotona" , on teillä ongelmat! Hankkikaa elämä! [/quote] No mä oon ainakin sen verran sosiaalinen että kaipaan muitakin ihmisiä ympärille kuin vauvan joka ei edes puhu vielä. Sullahan sitä elämää ei ole kun makaat vaan kotona etkä edes kaipaa ikäistäs seuraa. Onneksi mulla on lapsellisia ja lapsettomia kavereita joita nähdä ja kaikki pitää mun lapsesta tosi paljon. Ja ap:lle, tosi harmi toi sun tilanne, ja harmi että asun Helsingissä, muuten mielellään tulisin pitää seuraa. [/quote] ÄLÄ KUULE MULLE SANO, että muka makaan kotona! Leikitään naperon kanssa ja kuunnellaan musiikkia, ulkoillaan ja laitetaan ruokaa. Käyhä mt-toimistossa nii helpottaa sulla tuo ylenpalttinen sosiaalisen seuran kaipuu. [/quote] Et sinä järin tasapainoiselta vaikuta. Aggressiiviselta lähinnä, olisiko sittenkin aikuinen seura ja juttukaveri tarpeen? ;)
[/quote]
Just , te ootte kyllä säälittävää porukkaa. Tunnette itsenne kokonaiseksi/ehjäksi ku saatte jotain seuraa. Se on vasta surullista. Sääli että kadehditte minun ja lapseni hauskoja kotipäiviä.
Lappeenrannassa on tosi kivat avoimet päiväkodit ja seurakunnan perhekerhot. Niihin vaan!
Ehkä jos et olisi moinen ylianalysoiva takertuja, saattaisit ystäviäkin löytää.