Vauva.fi kyselytuokio peleistä
Askarruttaa sitten videopelien ikärajat, joululahjaideat, tuotteiden jakelu tai pelaaminen ilmiönä, niin PAN Visionin Riku Olkkonen vastailee käyttäjien kysymyksiin tiistaina 14.12.2021 klo 14:00 – 16:00. Vuonna 1983 perustetusta Toptronics Oy:stä tuli osa PAN Visionia 2005. Yritys toimii jakelijana lukuisille suomen suosituimmille pelisarjoille, kuten FIFA, NHL, Farming Simulator, Battlefield sekä WRC. Lisäksi erilaiset peliaiheiset tavarat, tarvikkeet sekä esimerkiksi Harry Potter sarjan tuotteet kuuluvat PAN Visionin jakeluun. Ennen PAN Visionia Riku Olkkonen toimi FIGMAn toiminnanjohtajana ja mm. asiantuntijana nykyisen kuvaohjelmalain valmisteluryhmässä. Riku Olkkonen on ollut pelialalla yhteensä yli 20 vuotta.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Myydäänkö keräilyesineitä nyt korona aikana enemmän kuin ennen esimerkiksi pelien keräilyversioita? Olen huomannut että ystäväni keräilevät kaikkea kun ei ole muuta tekemistä.
Keräilyesineiden suosio on kasvanut. Tarjontakin on lisääntynyt. Vaihtoehtoja löytyy reilusti. Pelien keräilyversiot ovat myös erittäin suosittuja.
Ylläpito kirjoitti:
Ennakkokysymys:
Mikä olisi paras tietokonekokoonpano pelaamiseen alle 2000 euron? Mielummin sellainen valmiskone jonka voisi ostaa Gigantista, Powerista tai vastaavista paikoista.
Vähän alle 2000 eurolla saa jo erittäin hyvän PC-kokoonpanon. Pelaajan on itse päätettävä mikä on tärkeintä konetta valittaessa. Mainitsemiesi lisäksi kannattaa tutustua ainakin https://www.jimms.fi/ ja https://www.verkkokauppa.com/ valikoimiin.
Vierailija kirjoitti:
miitkä ovat olleet urallasi sellaisia huippuhetkiä?
Huippuhetkiä on monia. Ensimmäisenä mieleen tulee Ylen kanssa yhteistyössä tehty pelien palkintogaala. Onhan tässä tullut myös tavattua mielenkiintoisia ihmisiä niin Suomessa kuin ulkomailla.
Ylläpito kirjoitti:
Ennakkokysymys:
Miksi on niin vähän kaksin- ja moninpelejä pelikonsoleille, ne on kaikista hauskimpia kun voi jonkun kanssa pelata?
Onhan noita tarjolla paljon etenkin verkossa pelattuna. Oletko kokeillut esim. It Takes Two -peliä?
Vierailija kirjoitti:
Mikä olisi hyvä joululahja 11v tytölle?
Pelipuolelta palaan aiemmin mainitsemaani Farming Simulator -peliin. Ihan toisaalta tulee mieleen Harry Potter -tuotteet. 11-vuotias tyttö lienee jo ehkä lukenutkin kirjoja. Valikoimaa löytyy paljon taikasauvoista tupavaatteisiin jne.
Haluaisin kysyä yleisestä debatin aiheesta: Onko e-urheilu urheilua vai ei?
Osan mielestä tuntuu olevan, osan mielestä ei ole.
Osa vetoaa fyysisen liikkuvuuden vähyyteen, tosin onhan esimerkiksi shakki mielletty urheiluksi jo 80-luvulta lähtien. Miksei siis e-urheilukin..
Mitä ajattelet tästä debatista ja mistä ajattelet tällaisen debatin kumpuavan?

Onko e-urheilu urheilua? Eiköhän se ole urheilua vaikka ei olekaan liikuntaa. Henkilökohtaisesti mulla on taustaa myös urheilun puolelta. Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana. Aiemmin on keskusteltu mm. onko autourheilu urheilua - "voiko Keke Rosberg olla vuoden urheilija?". Eipä tainnut kukaan enää julkisuudessa pohtia oliko sunnuntaina eläköitynyt Kimi Räikkönen urheilija. e-urheilu on urheilua siinä missä muutkin urheilut.
Pelaatko itse ja jos pelaat niin mitä pelaat tai mitä kaikkia pelaat? Konsoli vai pc?
mun mielestä pelien ikärajat pitäisi olla silleen että ne pelit jonka ikärajat on yli 18 vuotiaille niin voisi olla yli 16 vuotiaille ja ne pelit jonka ikärajat on yli 16 vuotiaille niin voisi olla yli 12 vuotiaille ja ne pelit jonka ikärajat on yli 12 vuotiaille niin voisi olla yli 7 vuotiaille
Vierailija kirjoitti:
Pelaatko itse ja jos pelaat niin mitä pelaat tai mitä kaikkia pelaat? Konsoli vai pc?
Mun suurin peli-innostus on jo jäänyt. 90-/00-luvuilla tuli pelattua todella paljon. Ehkä tässä pätee se vanha suomalainen sananlasku: suutarin lapsella ei ole kenkiä. Jos/kun pelaan niin PS4:lla pelaan tai sitten iPhone/iPad jotain kevyempää.
ihminen kirjoitti:
mun mielestä pelien ikärajat pitäisi olla silleen että ne pelit jonka ikärajat on yli 18 vuotiaille niin voisi olla yli 16 vuotiaille ja ne pelit jonka ikärajat on yli 16 vuotiaille niin voisi olla yli 12 vuotiaille ja ne pelit jonka ikärajat on yli 12 vuotiaille niin voisi olla yli 7 vuotiaille
Ikärajat herättävät aina keskustelua. Mä itse olen näiden nykyisten puolella. Jokaiselle pelillehän ikärajaluokittelu tehdään erikseen vallitsevien ohjeiden mukaan. Kuvaohjelmalain mukaan pelit noudattavat yleiseurooppalaista luokittelupohjaa joten yksittäisiä kulttuurieroja saattaa esiintyä. Yleisesti ottaen luokittelu on erittäin toimiva. En antaisi Fortnitea 7-vuotiaalle pelattavaksi. Vanhemmathan sen ikärajan noudattamisen lopulta kuitenkin päättävät. Ihan kuin monen muunkin kasvatukseen liittyvän asian.
Millaisia läpipeluun jälkeisiä yllätyksiä tai fanfaareja on jäänyt mieleen tavallisen game over tekstin lisäksi?
Vierailija kirjoitti:
Millaisia läpipeluun jälkeisiä yllätyksiä tai fanfaareja on jäänyt mieleen tavallisen game over tekstin lisäksi?
Mun oma pelaaminen on jo lähes tulkoon esihistoriaa. Vaikka olen paljon kaikkea tehnytkin niin huono puoli on se että ihan kaikkea en enää muista. Pelaan nykyään todella vähän...
Halusitko peli alalle jo nuorena vai oliko se sattumusten kautta? Onko neuvoja sellaiselle joka haluaisi peliallalle?
Vierailija kirjoitti:
Halusitko peli alalle jo nuorena vai oliko se sattumusten kautta? Onko neuvoja sellaiselle joka haluaisi peliallalle?
Kaupalliset opinnot ja sen jälkeiset työt veivät minut vähän niin kuin vahingossa pelialalle. Pelialalla on paljon erilaisia työpaikkoja tarjolla. Pelinkehityksen puolella enemmänkin. Kaupallisella puolella vähemmän. Jos haluat pelialalle niin hakeudu omaa kiinnostustasi vastaavaan koulutukseen. Siitä se tie aukeaa.
Mitä luulet että tulevaisuudessa tapahtuu tai mitä trendejä on näkyvissä? Onko esimerkiksi VR pelien tulevaisuus vai joku muu? Entä miten pelityylit onko niissä jotain sellaisia jotka näyttävät selkeästi nousevan esimerkiksi roolipelit, battle royalet, simulaattorit jne?
Ylläpito kirjoitti:
Ennakkokysymys:
Onko huolestuttava ilmiö, että nykyään ammuntapelit eivät ole enää K18?
Esimerkiksi Fortnite-tietokonepeli on K12. Sitä pelaa nuoret paljon. Siinä aseilla ammutaan toisia pelaajia.Väkivallan lisäksi siinä on rippeitä kolonisaatiosta (saari jne).
Itse aloin pelaamaan Doomia (sitä alkuperäistä) 10-vuotiaana. Toki ikärajaa ja graafisuutta miettien, aikoinaan K18- leima tässä oli aivan naurettava.
MUTTA! Jos en olisi Doomiin hurahtanut, en olisi nyt it-alalla kovapalkkaisena ammattilaisena. Siivoaisin varmaan vessoja. Doomin ja Doomin kenttäeditorin käsiinsaaminen muutti luovuuden nuorena ihan uudelle tasolle. Opettelin ohjelmoimaan muksuna ihan vain että sai Doomiin tehtyä modauksia.
Pidän saman linjan oman lapseni kanssa - pelit EI ole paha asia (joo joo ja se pieni hullu vähemmistö haluaa pilata homman kaikilta, aivan kuten JOKA asiassa) vaan kannustaa luovuuteen, opetteluun, ja tekee sen hauskalla tavalla jossa saa päästää mielikuvituksensa valloilleen.
- FPS-iskä

En usko isoon muutokseen lähitulevaisuudessa. Voihan jossain olla joku uusi juttu kehitteillä kuten SingStar, GuitarHero tai Wii olivat. Niistä kun ei huudella etukäteen. VR-pelejä tulee ihan varmasti mutta en usko niiden valtaavan nykyistä suurempaa osuutta pelimarkkinoista. Pelityylien suhteen olen samoilla linjoilla. Nykyiset jatkavat. Uutta tulee kaikille eri pelityyleille = kaikille pelaajille jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Ylläpito kirjoitti:
Ennakkokysymys:
Onko huolestuttava ilmiö, että nykyään ammuntapelit eivät ole enää K18?
Esimerkiksi Fortnite-tietokonepeli on K12. Sitä pelaa nuoret paljon. Siinä aseilla ammutaan toisia pelaajia.Väkivallan lisäksi siinä on rippeitä kolonisaatiosta (saari jne).
Itse aloin pelaamaan Doomia (sitä alkuperäistä) 10-vuotiaana. Toki ikärajaa ja graafisuutta miettien, aikoinaan K18- leima tässä oli aivan naurettava.
MUTTA! Jos en olisi Doomiin hurahtanut, en olisi nyt it-alalla kovapalkkaisena ammattilaisena. Siivoaisin varmaan vessoja. Doomin ja Doomin kenttäeditorin käsiinsaaminen muutti luovuuden nuorena ihan uudelle tasolle. Opettelin ohjelmoimaan muksuna ihan vain että sai Doomiin tehtyä modauksia.
Pidän saman linjan oman lapseni kanssa - pelit EI ole paha asia (joo joo ja se pieni hullu vähemmistö haluaa pilata homman kaikilta, aivan kuten JOKA asiassa) vaan kannustaa luovuuteen, opetteluun, ja tekee sen hauskalla tavalla jossa saa päästää mielikuvituksensa valloilleen.
- FPS-iskä
Olihan se alkuperäinen Doom vähän eri näköinen kuin nykyiset K18-pelit. Kuvaohjelmalakihan antaa vanhemmille mahdollisuuden valita. Ns. luovutuskieltoa ei ole pelien kohdalla. Vanhemmat saavat ikärajojen lisäksi päättää myös ruutuajan määrän. Pelit eivät todellakaan ole paha asia. Kaikki pelaamaan vaan.
Vanhemmuus ei ole helppoa. Kokemusta löytyy kolmen oman ja kahden bonuslapsen verran. Puhelimen toimintaa rajoittavat esim. Familylinkit puhelimeen ja vanhemmille yhteinen linja käyttää ja ohjata lapsen toimintaa. Tässäkin auttaa lapsen / nuoren kanssa keskustelu.