Oletteko joskus tietoisesti eronneet epäsopivasta kaverista?

Kun kerran teillä on kummisuhde (välillisesti, mutta kuitenkin, etenkin jos lapsi on pienempi), niin et voi noin vaan erota kaveristasi. Tai voit, mutta kyllä aika paska ihminen olet. Hän on sinuun niin paljon luottanut, että on valinnut sinut aikoinaan lapsensa kummiksi. Mitä jos istuisit alas ja miettisit asiaa. Mitä tarkoittaa että kaverisi on itsekeskeinen? Usein ihmiset jotka moittivat toista itsekeskeisiksi, ovat itse hyvin itsekeskeisiä. Heille kelpaavat vain täydellisen alistuvat ja myötäilevät seuralaiset. Jos toinen osoittaa merkkejä omista tarpeista ja omasta tahdosta, he ovat heti "itsekeskeisiä".

Nim. Kokemusta on

Se että olet hänen tyttärensä kummi, tekee teille aika paljon yhteistä. Paitsi tietysti jos olet hylännyt tämän kummilapsenkin.

Eronnut kaverista?

Olen. Tosin siinä ei ollut mitään kummiutta sotkemassa asiaa. Lakkasin vain pitämästä yhteyttä. Kun kaveri teidusteli syytä, sanoin että olen muuttunut ( alkanut pitää omia puoliani) ja että minulla on "uusi pää" , se tarkoitti uusia ajatuksia siitä, miten haluan tulla kohdelluksi. Eipä kiinnostanut ystävääni enempää selvittää, miten minä sitten haluan tulla kohdelluksi, eikä ollut enää yhteytdessä. 

Minä taas en viitsinyt yrittääkään selvitä enää kyseisen ystävän kanssa kun kaikkea mitä sanoin mitätöitiin ja kritisoitiin enkä edes tarvinnut kyseistä ihmistä niin kipeästi elämääni. Mutta olihan se silti kuin olisi kätensä katkaissut, en mielelläni tee kellekään noin. Mutta olisi ollut myös ystävälläni mahdollista tutustua minuun uudelleen, joten en katso aivan yksipuolisesti häntä jättäneeni, aloin vain olla ihan erilailla. Ja siihen kuului se, etten enää myötäillyt häntä. 

Tuo kummius on minusta aivan turha asia, siihen en vetoaisi sekuntiakaan, jos en kyseisen ihmisen kanssa toimeen tulisi. Olen kirkon jäsen, minulla on kummi ja lapseni on kastettu. Heidän kumminsa ovat kummeja vain paperilla, toki miehen suvusta, mutta emme halua rasittaa ketään millään kummiriitillä. Se tarvittiin vain lapsen saamiseksi kirkon jäseneksi.

Mulla "epäsopiva" kaveri katkaisi välit ja siinä samassa meni kummilapsikin. Kuulostan ehkä kamalalta, mutta ei haittaa yhtään. Kaveri oli loppuajasta niin kamala, katkera, ilkeä ja pahansuopa että oli vain hyvä että katkaisi välit minuun. Lasta käy sääliksi. ,

Mulla on samanlaisia ajatuksia kummilasteni äiteihin. Olen sitä mieltä, että kummius pilasi välit näihin ihmisiin. Olen kyllästynyt myös siihen, että tapaamisiin yleensä liittyy jotain minua koskevia velvoitteita, mutta mukava yhdessäolo puuttuu.

Olen vähentänyt yhteydenpidon minimiin. Yhdelle kummilapsen perheelle laitan joulukortin vuosittain ja yhteydenpitoni on siinä.

Minusta on erottu tietoisesti, vaikkakaan en tiedä varsinaista syytä. Selitykseksi annettiin liian erilaiset elämäntilanteet. Olen pohtinut mitä tein väärin. Ehkä juorusin epähuomiossa hänen jostain henk koht asiasta jollekin toiselle tai sitten olin epäkiitollisen oloinen hänen avustaan. Nämä ovat ainoat syyt, mitä etsimällä etsien keksin. Mielestäni olisi reilua sanoa vuosia tuntemalleen ystävälle syy välien täyteen katkaisemiseen ja antaa mahdollisuus parantaa tapojaan tai edes pyytää anteeksi. En kuitenkaan ole paha ihminen eikä kukaan muu ystävistäni ole tuntenut tarvetta irtisanoa ystävyyttämme enkä ole ollut sen kummempi kenenkään muunkaan ystäväni kanssa. Mielestäni ap teet palveluksen ystävällesi, jos sanot suoraan, että koet hänen olevan liian itsekäs. Hän voi sen seurauksena kehittyä ihmisenä. Sitähän tämä elämä on: uuden oivaltamista ja oppimista ja sitä kautta viisastumista. Kukaan meistä ei ole valmis.

Olen miettimässä jonkinlaista eroa vanhasta ystävästä. Hän ei pidä puhelimessa puhumisesta, mutta ei toisaalta halua juuri koskaan nähdäkään. Joskus hän sanoo, että tule käymään. Ja olen vuosien varrella mennytkin. Koskaan hän ei kuitenkaan tule minun luokseni.

Asumme lähekkäin, eli matkan pituudesta ei ole kyse. Vaikka kuinka monta kertaa olen vuosien varrella pyytänyt. Hän ei jostain syystä vain tule. Minulla ei ole lemmikkieläimiä, joten se ei voi olla syynä. Olen pyytänyt häntä ottamaan lapsensa mukaan, koska minulla samanikäisiä lapsia, joten lastenhoitokaan ei voi olla se ongelma. Koen tämän loukkaavana.

Tämä vanha ystäväni on aina ollut luonteeltaan hyvin itsekeskeinen. Maailma pyörii hänen ympärillään. Kaikki vieraat tulevat hänen kotiinsa, hän ei juuri kyläile. Kaikki kävelylenkit yhdessä alkavat hänen luotaan, hän ei tunne normaalia vastavuoroisuutta. Jos hänen kanssaan puhuu puhelimessa, puhelu kestää minuutin-pari, ja sitten hänen täytyy lopettaa, koska hänellä on niin kauhea kiire. Tätä kiirettä on kestänyt samanlaisena toistakymmentä vuotta.

Noin kerran vuodessa hänellä ei ole kiire, yleensä jonain kesälomapäivänä. Silloin hän saattaa soittaa ja pyytää luokseen seuraneidiksi. Muuten menisin mielelläni, mutta ystävyyssuhteen pyöriminen hänen tarpeidensa ympärillä on alkanut kyllästyttää minua niin paljon, että en enää yleensä mene, vaikka vapaata olisikin. Jos minä olen yksinäinen, ja tarvitsen ystävää, hän ei koskaan tule - koska hänellä on niin kiire.

Ymmärrän kyllä nykyihmisen kiireen, mutta en hyväksy sitä että järjestää elämänsä niin että on ihan aina kiire, vuosikausia, joka hiton päivä ja ilta ja viikonloppu ja lomillakin. Tai saahan sitä elää niin, jos se on se oma elämäntapa, mutta en näe miten sellainen ihminen voisi olla kenenkään todella hyvä ystävä. Hän elää täysin vain itseään varten.

10 jatkaa vielä:

Olen noista asioista sitten päätellyt, että hän ei ole todellinen ystäväni. Hän on vuosien varrella puhunut meistä ystävinä kyllä. Mutta minusta näyttää siltä että "ystävä" tarkoittaa hänelle samaa kuin "hänen elämäänsä kyselemättä mukautuva tuttu naispuolinen ihminen". Ainakin meidän ihmissuhteemme on ollut enimmäkseen sentyyppinen, muista hänen "ystävistään" en tiedä.

Minulle ystävä tarkoittaa sitä, että ollaan läheisiä, halutaan nähdä toista silloin kun voidaan ja ollaan valmis raivaamaan kalenterista vähän tilaa sille säännöllisin väliajoin tai edes joskus. Halutaan kertoa omia asioita ja kuunnella toisen asioita. Ollaan toisen tukena kun toinen sitä tarvitsee ja se on molemminpuolista. Ollaan vastavuoroisia silleen jotakuinkin, ei laskien kertoja, mutta niin että soitteleminen ei ole pelkästään toisen harteilla. Nähdään paikoissa joihin molempien on helppo tulla. Molemmat ovat kiinnostuneita toistensa asioista yleisesti ottaen. Ystävää kaivataan, halutaan olla yhteydessä.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:49"]

Minusta on erottu tietoisesti, vaikkakaan en tiedä varsinaista syytä. Selitykseksi annettiin liian erilaiset elämäntilanteet. Olen pohtinut mitä tein väärin. Ehkä juorusin epähuomiossa hänen jostain henk koht asiasta jollekin toiselle tai sitten olin epäkiitollisen oloinen hänen avustaan. Nämä ovat ainoat syyt, mitä etsimällä etsien keksin. Mielestäni olisi reilua sanoa vuosia tuntemalleen ystävälle syy välien täyteen katkaisemiseen ja antaa mahdollisuus parantaa tapojaan tai edes pyytää anteeksi. En kuitenkaan ole paha ihminen eikä kukaan muu ystävistäni ole tuntenut tarvetta irtisanoa ystävyyttämme enkä ole ollut sen kummempi kenenkään muunkaan ystäväni kanssa. Mielestäni ap teet palveluksen ystävällesi, jos sanot suoraan, että koet hänen olevan liian itsekäs. Hän voi sen seurauksena kehittyä ihmisenä. Sitähän tämä elämä on: uuden oivaltamista ja oppimista ja sitä kautta viisastumista. Kukaan meistä ei ole valmis.

[/quote]

Kysyitkö sinä koskaan, että mistä tämä ystävyyden katkemainen johtui? Tuli vain mieleen, että voihan hän olla olettanut, että asia on sinullekin selvä. Varsinkin jos kyseessä on ollut henkilökohtaisten asioiden juoruamisesta, joita epäilit epähuomiossa tehneesi. Se olisi minulle ainakin ystävyyden tuhoava tekijä, olettaen että kyse on jostain todella henkilökohtaisesta jonka toivosin pitävänikin henkilökohtaisena ja olisin siitä suurella luottamuksella avautunut. Saattaisin myös olettaa tuolloin, että ystävä itsekin tietää mihin suhteemme katkesi. 

Joka tapauksessa muuten ole kanssasi toki samaa mieltä, on reilua sanoa toiselle suoraan miksi seura ei enää kelpaa. Ja kaikkihan me kehitymme jatkuvasti. Sinuna olisin kuitenkin itsekin kysynyt suoraan asiasta.

Itselleni on myös käynyt noin että hyvä ystävä lakkasi pitämästä yhteyttä, vastaamasta puheluihin jne. En voinut mitenkään ymmärtää miksi tai mitä olin tehnyt. Kun kysyin syytä, hän kertoi samoin kuin täällä jo joku toinenkin asian ilmaisi, että olimme kasvaneet erilleen ja hän koki kaiken sanomiseni kritiikkinä ja ettei tahtonut kaltaisteni henkilöä elämäänsä. Pyysin anteeksi sillä hänen kritisoimisensa ei ollut todellakaan ollut tarkoitukseni. En kuullut hänestä sen koommin enää koskaan.
Olen samaa mieltä kuin 9 eli olisi ollut reilua voida vuosien ystävyyden jälkeen edes keskustella, "korjata tavat" ja saada mahdollisuus jatkaa ystävyyttä. Hän oli asiaa pohtinut ehkä jo pidempään siitä minulle mainitsematta. Minulle se tuli täysin puun takaa varoittamatta. Onneksi tämä on ainoa kerta kun näin on käynyt ja muihin ystäviini välit ovat avoimet ja läheiset.

En muísta mikä ap:n varsinainen kysymys oli...
Mutta joskus kaverit kehittyvät eri suuntiin elämän varrella. Sillä tavalla eri suuntiin, että joskus toinen tai kumpikaan ei halua enää jatkaa ko. suhdetta.

Minulla oli kouluaikoina hyvä ystävä. Olimme tosi paljon yhdessä. Vähitellen vuosien mittaan, aikuisuudessa, hänen persoonallisuutensa alkoi häiritä minua yhä enemmän. Ei siis ollut aikaisemmin häirinnyt, tarkoitan. Hän oli tavatessammekin niin sanottu järkevä tyttö joka laski kustannuksia ja ravasi kirpputoreja ja oli tarkka asioista ja hänellä oli monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Ei se silloin haitannut, ol vain hauskaa että joku on nuorenakin järkevä ja hänen kanssaan saattoi käydä talouteen liittyviä keskusteluja ja niin edelleen.

Aikuisena hän kuitenkin kehittyi siihen suuntaan, että tämä "taloudellisuus" alkoi tuntua ikävältä, kun se suuntautui myös ystäviin. Lahjat jos hän niitä antoi olivat roskiksesta kaivettuja, pakkaukset ainakin likaisia, sisällä oli jotain marketkrääsää. Enole koskaan himoinnut kalliita lahjoja tai edes lahjoja. Mutta se meni ihan loukkaavaksi. Mielestäni etenkin jos on jokin oikea juhlatilaisuus, kuten valmistujaiset, tuodaan hieman arvokkaampi lahja eikä mitään omaa pieneksi jäänyttä vaatetta revenneessä muovipussissa.

Vielä enemmän alkoi risoa se, että hän alkoi olla sairaalloisen pihi myös ajastaan. Tavatessa hän katseli koko ajan kelloa. Hän oli budjetoinut tapaamiselle tasan tunnin ja 15 minuuttia, sitten hänen piti taas mennä. Koko ajan oli tällaista kun tapasimme. Emme tosin tavanneet usein, koska aika piti käyttää johonkin tuottavampaan ja hyödyllisempään kuin jo "nalkkiin saatuun" ystävään, siis vanhaan ystävään. Vähän sama ilmiö kuin vanhassa avioliitossa: tuon toisen eteen ei tarvitse nähdä vaivaa, kun se on jo tuossa. Liehutaan pitkin maailmaa ja hankitaan uusia kontakteja, aina uusia kontakteja, niistä voi olla hyötyä! (tällä ystävälläni on lähes 1000 FB-kaveria)

Kummeista kun puhuttiin, niin sattuu niin että tämä nainen on myös vanhimman lapseni kummi. Pienenä hän näki tätä pari kertaa mitä muistelen lämmöllä. He leipoivat yhdessä jne. Mutta sen jälkeen ei ole aikaa herunut, ei lahjoja, ei synttärimuistamisia, Hänhän on jo kummilapsi ja hän on todistetusti täyttänyt velvollisuutensa, kun on pari kertaa lapsuudessa tehnyt jotain yhteistä lapsen kanssa. Tätä hän yhteisten tuttujen mukaan kertoo illanistujaisissa, siis muistelee sitä miten oli kivaa leipoa (katsokaa, olen hyvä kummi, olemme leiponeet yhdessä).

Ajan myötä tämä haittasi minua yhä enemmän tämä hänen luonteensa kehittyminen tällaiseen suuntaan.Olen pahoillani hänen muuttumisestaan ja siitä että menetimme aiemmin hyvän ystävyyden, ja että lapsensuhde kkummitätiin on jäänyt ohueksi (naaman tuntee ja nimen eikä vierasta kuitenkaan). Olemme edelleen tekemisissä. Mutta en ajattele hänestä kovin lämpimästi enää.

Onhan tuota tullut tehtyä usein.Moni lapsuuden ystävä on jätetty ilman huomiota kun huomannut että parempiakin ystäviä on tarjolla.Joidenkin kanssa on ystävystynyt "pakosta"kun on esim opiskeltu jotain,mutta siinä on sitten lopulta tajunnut että eivät ole kyllä oman ajan arvosta ja useista paljastunut inhottavia piirteitä.

Viimeisin ystävä,jonka jouduin jättämään vähemmälle huomiolle, oli oikeasti tosi hyvä tai ainakin luulin että olimme läheisiä.Ystävällä karkasi mopo käsistä elämän kanssa,alkoi loukkaantua todella kummista asioista ja sitten ei enää livenäkään voinut edes moi sanoa tai kuulumisia vaihtaa.Alkoi myös oma jaksaminen loppua samaisen ystävän avautumisista..Ehkä ottaa joskus yhteyttä,ehkä ei,saa nähdä.

Tunnen tuskasi ap. Olen nyt ajautunut hankalaan kaverisuhteeseen yhden vanhan tutuntutun kanssa. Tyyppi soittelee mulle monta kertaa viikossa ja kyselee kahville. Harvemmin oikeasti ehdin kun arkena pakollisten kotitöiden ja muiden jälkeen ei ole paljon mitään vapaa-aikaa. Aina joutuu puhelimessa selittelemään miten ei oikeasti ehdi. Sitten kun mennään kahville, niin onko ihme ettei maanantain turinointien jälkeen saman viikon perjantaina ole mitään uutta mielenkiintoista kerrottavaa? Työjuttuja, arjen havaintoja, sääkeskustelua. Ei tunnu kaverille kelpaavan. Yrittää pitää mut tilivelvollisena viihdyttämään häntä paremmin.

Haluaisin sanoa suoraan tälle kaverille, että mun arki on ulkopuolisen silmin niin tylsää ja työkeskeistä, että jos nähtäis ja soiteltais harvemmin, voitais viettää aikaa paljon antoisammin. Olen nyt viime kuukausina alkanut valehtelemaan päivän, illan ja loppuviikon suunnitelmista, koska on todella ahdistavaa kertoa tulevasta vapaapäivästä, jonka viettämisestä hänen kanssaan joutuu kokemaan velvollisuudeksi. Nämä kahvittelut on muutenkin olleet ihan käsittämättömiä, kun kaveri sanoo puolen vuoden paremman tuntemisen jälkeen tämän tästä mun elävän elämääni väärin, koska elän ja ajattelen elämästä eri tavalla kuin hän.

Miten sitä sitten erotaan. Epätietoisesti? Ja olen. En vain pitänyt yhteyttä enää.

up

Olen kyllä heivannut ystäviä tai ystävyys on hiipunut pois. Miksi pitäisi pitää kiinni ystävästä jonka kanssa ei toimi vuorovaikutus kumpaankaan suuntaan? Ei sellainen tee kellekään hyvää. Kummius on yhdentekevä perinne.