Pitäisikö exän nykyiselle kertoa miten hän suhteemme päätti ?
Suhteessamme oli ylä ja alamäkiä, viimeiset 3kk oli kuitenkin yhtä rakkauden huumaa, ja oli puhetta jäkikasvusta jne. perus hömppää. Viimeisen kerran kun näimme, hän kertoi että olen tärkein ihminen hänelle ja rakastaa enemmän kuin mitään muuta, ja kuinka ei malttaisi olla erossa 3 päivää kun hän lähti vanhempiensa kanssa laivalle, näinä 3 päivänä(pisin aika näkemättä suhteessa) en viitsinyt soittaa hänelle koska olin järjestämässä vuosipäivällemme hänelle yllätystä, 200 ruusua, 200 kynttilää + hotelli. Laivalta palattuaan hän tulee kuitenkin suruissaan ja lähtee ovet paukkuen huutaen että "et edes yrittänyt". häneltä yritin kysyä että mitä oli tapahtunut, koskaan en vastausta saanut ja hän lähti kyynelehtien pois. Satoja tekstiviestejäkin hänelle sydäntäni vuoden aikana vuodatin, kuitenkaan vastausta koskaan saamatta, mitä noina 3 päivänä tapahtui. Ainoastaan "en muista, haluan enemmän, et edes yrittänyt". kunnes hän lakkasi vastaamasta kokonaan, ja näin tunne herkälle ihmiselle se koitui tuhoksi. Eräänlainen ihme pelasti.
Tapahtuneesta on lähes 10 vuotta, hän edelleen on mielessäni päivittäin, tuntuu että kaikki muistuttaisi hänestä edelleen vaikken ole häntä nähnyt kuin ohimennen näinä vuosina uuden kumppanin kanssa. En häntä takaisinkaan halua, vain tietää syyn mitä tapahtui, ja mitä hänelle kuuluu nykyään ?
En ole halunnut uutta parisuhdetta kyseisen kokemuksen jälkeen, koska en halua kokea vastaavaa menetystä enää koskaan. Itselläni on nykyään seksisuhde varattun kanssa. Joka vain todistaa kuinka petollisia jotkut voivat olla. Kenties niin kävi minullekin.
Pitäisikö hänen nykyiselle kumppanilleen kertoa kuinka kylmästi ja tietämättömästä syystä hän suhteemme lopetti vaikka hän väitti olevansa niin rakastunut ?
En haluaisi kenellekkään käyvän näin, pitäisikö hänen uutta kumppaniaan varoittaa miten ihana ja täydellinen voi muuttua hetkessä sydäntä raastavan kylmäksi hiljaisuudeksi. Näin on käynyt jo kerran, ja historia tunnetusti toistaa itseään.
Kenties saisin helpotusta myös itselleni varoittamalla, koska tuska ei tunnu menevän ohi koskaan ja ehkä hän osaisi varautua paremmin. Kenties mies ymmärtää paremmin miestä, koska ex-tyttöystävää en ainakaan ymmärrä.
Mitä niinä 3 päivänä tapahtui.
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista kuin epätietoisuus.
Irina - Vastaukset
Kommentit (189)
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:44"]
Ap on narsisti. Ei näe vikaa itsessään, syyttää vain muita ja korostaa omaa erinomaisuuttaan. Narsistit ovat monesti suhteen jälkeen vainoajia. Mitäköhän mahtoi heidän suhteessaan tapahtua ennen eroa? Sitä hän ei kerro. Ehkä ap järjesti kohtauksen ennen tyttöystävän laivalle menoa. Tyttöystävää pelotti ja hän onnistui pakenemaan vain valehtelemalla rakastavansa. Heillä oli ollut suhteessa ongelmia ja tyttöystävä oli katkera siitä, ettei ap edes yrittänyt. Tämä on tulkintani.
[/quote]
Ennen eroa emme olleet koskaan edes kunnolla riidelleet, kaikki tuntui olevan täydellistä, kunnes hän veti sen mielikuvan kuin vessasta alas.
Narsisti ? Päinvastoin, en osaa arvostaa enää itseäni lainkaan, koska olen onnistunut loukkaamaan itselleni tärkeintä ihmistä niin paljon ettei hän pysty edes puhumaan enää. Itsetunto on ainoastaan tiedostettu, muuten sitä ei ole. En pidä itseäni enää minkään arvoisena ja olen hyväksynyt että minun on parempi elää yksin, en ansaitse ketään, mutta en täältä myöskään halua poistua koska se satuttaisi perheen jäseniä, en haluaisi satuttaa ketään, kenties kertomalla saisin vähennettyä toisen tuskaa mahdollista tulevaa tuskaa jota viestini voisi auttaa ennakoimaan.
Exää ei kannata miettiä laisinkaan ja varsinkaan exän nykyiseen ei pidä ottaa minkäänlaista yhteyttä. Kannattaa jatkaa eteenpäin ja hankkia täysin uudenlainen suhde. Rakkautta löytyy valtamerien takaa.
http://www.asumaansuomeen.fi/seurustelu-ja-deitti
Narsistilla nimenomaan on sen ohuen kuoren alla rikkinäinen minuus. Ehkä sinun kannattaisi lukea aiheesta ajatuksella lisää. Oma isäni on ihan diagnosoitu narsisti ja tauti on hyvin tuttu.
Ap, älä pilaa elämääsi. Exäsi teko oli kohtuuton ja järjetön. Et tehnyt mitään väärin, joten älä tee nytkään. Vastauksia ei vain joskus saa ja lopulta siihen tottuu, kun rakkauttakaan ei enää ole. Rakastatko siis yhä exääsi?
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 18:11"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 17:36"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 17:18"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 09:16"] Ap hyvä, koita päästä jo yli asiasta. Hän ei luultavasti oikeasti rakastanut sinua, tai sitten rakasti, mutta huomasi jo silloin henkisen epävakautesi ja päätti suhteenne tekosyyhyn vedoten. Laitoit hänelle eronne jälkeen satoja tekstiviestejä? En yhtään ihmettele miksi hän esti sinut! Ja mitä luulet voittavasi jos kerrot hänen puolisolleen kymmenen vuoden takaisesta episodista? Teet vain itsesi naurunalaiseksi ja vaikutat mielenterveyspotilaalta... [/quote] Haluaisin vain varoittaa miestä siitä että kaikki ei välttämättä ole sitä miltä vaikuttaa ja että kannattaisi varautua pahimpaan jos tämä nainen alkaa rakkauttaan tunnustaa tavallista useammin, koska hänen rakkauzen tunnustuksensa ei välttämättä pidä paikkaansa. Kenties nainen on pahasti persoonallisuus häiriöinen koska ei tiedä edes itse omia asioitaan tai voi niistä puhua, ja sen takia varoittaa myös. [/quote] Sinä itse kuulostat pahasti persoonallisuushäiriöiseltä. Oletan että jos näyttäisit nämä kirjoitukset psykiatrille, saisi hän jonkinlaista diagnoosia aikaiseksi. En tiedä mitä sanoa, olet sairaudentunnoton enkä halua neuvoa sinua käyttäytymään normaalimmin, koska nyt noiden hyypiövibojen ansiosta ihmiset osaavat varoa sinua. Oletko aina ollut tuollainen?
[/quote]
Siitä lähtien kun piti oppia yksin elämään olosuhteiden pakosta hyvinkin nuorena, lähes kaiken itseoppinut, nykyiset koulutusjärjestelmät vaimentavat lapsia, ja rajoittaa heidän kykyään oppia tarjoamalla kaikkea turhaa mikä ei yksilöä kiinnosta, ja pusertaen "kaikki" saman suppilon läpi. Ja jos ei selvinnyt niin minulla ei ole koskaan ollut isä hahmoa.
Ja olisihan se hienoa että erikoispsykologi voisi vielä kertoa oman näkökantansa, juoppoja on kuultu. Ensimmäisellä sivulla vastaus 5/48 ollut tähän menessä upein vastaus, kiitos tästä sen lähettäneelle, tuli pieni helpotuksen tunne kun tuota luki.
[/quote]
Ymmärrän, että puheet sinun mielenterveydestäsi voivat loukata ja tuntua ikävältä. Voi olla myös ettet sisäistä tätä palautetta kunnolla, mutta sulla on nyt oikeasti itsetutkiskelun paikka ja mahdollisuus. Viestiesi perusteella et osaa ottaa omasta käytöksestäsi vastuuta, etkä näe toiminnassasi vikaa. Se on pelottavaa.
[/quote]
Komppaan tätä.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 12:02"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 17:45"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 17:25"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 17:18"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 09:16"] Ap hyvä, koita päästä jo yli asiasta. Hän ei luultavasti oikeasti rakastanut sinua, tai sitten rakasti, mutta huomasi jo silloin henkisen epävakautesi ja päätti suhteenne tekosyyhyn vedoten. Laitoit hänelle eronne jälkeen satoja tekstiviestejä? En yhtään ihmettele miksi hän esti sinut! Ja mitä luulet voittavasi jos kerrot hänen puolisolleen kymmenen vuoden takaisesta episodista? Teet vain itsesi naurunalaiseksi ja vaikutat mielenterveyspotilaalta... [/quote] Haluaisin vain varoittaa miestä siitä että kaikki ei välttämättä ole sitä miltä vaikuttaa ja että kannattaisi varautua pahimpaan jos tämä nainen alkaa rakkauttaan tunnustaa tavallista useammin, koska hänen rakkauzen tunnustuksensa ei välttämättä pidä paikkaansa. Kenties nainen on pahasti persoonallisuus häiriöinen koska ei tiedä edes itse omia asioitaan tai voi niistä puhua, ja sen takia varoittaa myös. [/quote] Jättäisit naisparan rauhaan. Kuulostat pakkomielteiseltä.
[/quote]
Niin haluaisinkin, mutta koska hän ei halua helpottaa oloani kertomalla mitä tapahtui, kenties hänen nykyinen miehensä oppisi varomaan kokemukseni kautta varomaan häntä edes hieman ettei tämä nainen särkisi hänen sydäntään samalla tavalla. Kenties saisin helpotusta olooni siitä että mies saa tietää miten hänen nainen on entistään kohdellut. Jos mies pettää se on miehen vika jos nainen pettää niin miksi siitäkin on tehty miehen vika.
Vaikka olenkin seksisuhteessa naisen kanssa joka on parisuhteessa, niin minä en petä ketään, se nainen tulee itseään tyrkyttämään, onko sekin minun vikani? Kyseisellä naisella ei ole edes puhelinnumeroani eikä minulla hänen. Tiedän koska hän on ovella, koska luonani ei käy muita kutsumattomia vieraita, enkä aina avaa edes ovea hänelle sen jälkeen kun hän kertoi aloittaneensa parisuhteen. Mutta ihminenkin on loppupelissä vain vaistojaan seuraava himokas eläin.
[/quote]
Exäsi on kertonut sinulle syyn ratkaisuunsa. Teillä oli pitkään mennyt heikosti ja kun olitte erossa pisimmän ajan kuin kertaakaan suhteenne aikana, sinä et vaivautunut kertaakaan ottamaan häneen yhteyttä. Olitte erossa kolme päivää tilanteessa, jossa nainen oli vielä herkillä ja epävarma aikaisempien ongelmienne takia. Ja sinä et yhtä ainutta puhelua tai edes tekstaria katsonut tarpeelliseksi hänelle suoda. Miksi sinulle ei riitä, että tämä katkaisi kamelin selän? Naisen näkökulmasta et edes yrittänyt eikä hän jaksanut enää. Sinä mokasit ja tulit jätetyksi. Miksi et kelpuuta sitä syyksi?
[/quote]
Kertonut syyn ratkaisuunsa ? Ainoastaan kesken jääneitä lauseita ja itkien juoksi pois kun yritti sitä kertoa. Ja ei laivalla tuohon aikaan edes puhelimet toiminut, että ei hänelle edes olisi pystynyt soittamaan. Siitäkin puhuttiin ennen kuin hän sinne lähti, joten ei se anna silti selitystä miksi teki kuin teki. Ja hän oli jatkuvasti mielessä ikävoiden tuon 3 pv, ja samalla tuota yllätystä järjestäessä, olen niin huono valehtelemaan että sen näkee ja kuulee, siksi en halunnut hänelle soittaa etten olisi pilannut yllätystä.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 21:49"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 21:32"]
Ja mitä sinun tunteillesi käy jos tilanne kääntyykin suna vastaan?
[/quote]
Voi kunpa kääntyisikin vastaan tai ihan mihin suuntaan tahansa, koska tähän mennessä kaikki on ollut yhtää mustaa hiljaisuutta. Mutta viestien vastaanottajana on ollut nainen, kenties mies saattaisi jotain vastata ja ymmärtää paremmin kuin nainen, kenties saada keskustelun aikaan heidän suhteessan, koska nainen ei koskaan pystynyt puhumaan menneisyydestään, kenties tämä voisi korjata heidänkin suhdettaan jos nainen on edelleen yhtä vaisu menneisyydestään. Ja mielestäni täyttä luottamusta ei suhteessa voi olla ilman että voi jakaa kaiken toisen kanssa. Kenties tämä olisi hyväksi kaikkien kannalta.
[/quote]
Onko sinun tyylisi ongelmista puhuttaessa ollut aina samanlainen kuin tässä keskustelussa? Siis että vika on aina muissa, sinä et ole tehnyt mitään väärää? Nimittäin mistään ongelmista on mahdotonta keskustella rakentavasti, jos toinen ei millään kykene ymmärtämään omaa osuuttaan niihin. Aikansa sitä jaksaa yrittää, kunnes lopulta luovuttaa.
Jotenkin vain ihmetyttää, että millainen suhde teillä on ollut, kun omien sanojesi mukaan siinä oli ollut alamäkeä vain kolme kuukautta ennen eroa. Kuitenkin kerrot että ette suhteen aikana edes riidelleet. Miksi ette riidelleet vaikka ongelmia oli? Eikö nainen vain jaksanut riidellä koska sinun tyylisi syyttää kaikesta muita, teki riitelyn hyödyttömäksi?
AP- Itsestäni niitä vikoja aina yritänkin etsiä että voisi parantaa, siksi haluaisinkin tietää mitä tein väärin. Ne ongelmat oli hänen puolestaan luottamus ongelmia alkuun, vaikkei mitään syytä ollutkaan. Luulin että niistä päästiin yli, siltä se vaikutti ainakin ne viimeiset 3kk, kun hän alkoi tulevaisuuttamme niin suunnittelemaan ja siitä puhumaan jatkuvasti, olin mukana täysillä, ikävä ettei hän tarkoittanutkaan sanomaansa, ja lähti yhtä täysillä menemään kun oli väittänyt olevansa rakastunut ja onnellinen edellisten sanojen mukaan.
Suit is up, taxi inc.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:36"]
Mä haluaisin nähdä sen hallin jossa noi 200 kynttilää olisi ollut palamassa. Tai oikeastaan siitä näkisin vaan rauniot.
Ja ei, rasittava menneisyydessä vatvoja, sulla ei ole enää mitään tekoa toisen ihmisen elämässä. Ja tuo vuoden kestänyt tekstarihäiriköinti on jo omiaan kertomaan että sulla vippaa vintillä ja lujaa.
[/quote]
200 tuikku kynttillää ei kauhean iso pussi ole, puolet siitä jo saa mahtumaan pienen eteisen lattian reunoille, jatka samaa rataa jättäen kulkuväylä ja käytä eri tasoja hyödyksesi olisi niitä kynttilöitä saanut laitettua vaikka 2000 hotelli huoneeseen, se olisi vain ollut liian iso paloturvallisuus riski 200 saa aikaan upean tunnelma valaistuksen jolloin ei muita valoja edes tarvita.