Pitäisikö exän nykyiselle kertoa miten hän suhteemme päätti ?
Suhteessamme oli ylä ja alamäkiä, viimeiset 3kk oli kuitenkin yhtä rakkauden huumaa, ja oli puhetta jäkikasvusta jne. perus hömppää. Viimeisen kerran kun näimme, hän kertoi että olen tärkein ihminen hänelle ja rakastaa enemmän kuin mitään muuta, ja kuinka ei malttaisi olla erossa 3 päivää kun hän lähti vanhempiensa kanssa laivalle, näinä 3 päivänä(pisin aika näkemättä suhteessa) en viitsinyt soittaa hänelle koska olin järjestämässä vuosipäivällemme hänelle yllätystä, 200 ruusua, 200 kynttilää + hotelli. Laivalta palattuaan hän tulee kuitenkin suruissaan ja lähtee ovet paukkuen huutaen että "et edes yrittänyt". häneltä yritin kysyä että mitä oli tapahtunut, koskaan en vastausta saanut ja hän lähti kyynelehtien pois. Satoja tekstiviestejäkin hänelle sydäntäni vuoden aikana vuodatin, kuitenkaan vastausta koskaan saamatta, mitä noina 3 päivänä tapahtui. Ainoastaan "en muista, haluan enemmän, et edes yrittänyt". kunnes hän lakkasi vastaamasta kokonaan, ja näin tunne herkälle ihmiselle se koitui tuhoksi. Eräänlainen ihme pelasti.
Tapahtuneesta on lähes 10 vuotta, hän edelleen on mielessäni päivittäin, tuntuu että kaikki muistuttaisi hänestä edelleen vaikken ole häntä nähnyt kuin ohimennen näinä vuosina uuden kumppanin kanssa. En häntä takaisinkaan halua, vain tietää syyn mitä tapahtui, ja mitä hänelle kuuluu nykyään ?
En ole halunnut uutta parisuhdetta kyseisen kokemuksen jälkeen, koska en halua kokea vastaavaa menetystä enää koskaan. Itselläni on nykyään seksisuhde varattun kanssa. Joka vain todistaa kuinka petollisia jotkut voivat olla. Kenties niin kävi minullekin.
Pitäisikö hänen nykyiselle kumppanilleen kertoa kuinka kylmästi ja tietämättömästä syystä hän suhteemme lopetti vaikka hän väitti olevansa niin rakastunut ?
En haluaisi kenellekkään käyvän näin, pitäisikö hänen uutta kumppaniaan varoittaa miten ihana ja täydellinen voi muuttua hetkessä sydäntä raastavan kylmäksi hiljaisuudeksi. Näin on käynyt jo kerran, ja historia tunnetusti toistaa itseään.
Kenties saisin helpotusta myös itselleni varoittamalla, koska tuska ei tunnu menevän ohi koskaan ja ehkä hän osaisi varautua paremmin. Kenties mies ymmärtää paremmin miestä, koska ex-tyttöystävää en ainakaan ymmärrä.
Mitä niinä 3 päivänä tapahtui.
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista kuin epätietoisuus.
Irina - Vastaukset
Kommentit (189)
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 21:54"]
Mitähän mä just luin? Päälle kolmikymppinen mies vatvoo kymmenen vuoden (!) takaista exäänsä. Ap:n viestisi vaikuttavat siltä, ettet ihan heti ole tuosta toipumassa. Todennäköisesti vietät viisikymppisesi tuota samaa märehtien.
[/quote]
AP- Näin tässä tulee varmaan käymään, parempi vain lämmöllä muistella päivästä toiseen ja antaa heidän olla omassa rauhassa. Parempi se kiikkustuolissa on vielä muistella, että on edes kerran saanut rakastua. Se taitaa olla harvinaista nykypäivänä kun kaikki haluaa vaihtelua ja mediassa houkutellaan vaihtamaan kaikki uuteen ja parempaan. 5 vuotta vanhat asiat alkavat olla jo unohdettua antiikkia. Mutta muistoja ei kukaan voi viedä, paitsi toivottavasti edes vanhuus, vaikealta se tuntuu kun muistaa vielä kirkkaasti asioita mitä näki 5 vuotiaana.
AP- 115 Vaikka kirjojemme kansissa onkin yhteneväisyyksiä, ei se tarkoita että sisältö olisi yhtä synkkä. Hienoa että olet päässy eroon väkivaltaisesta miehestä, mutta tekee pahaa että verrataan noin väkivaltaiseen henkilöön.
AP sä et todellakaan ole aivan terve. Unohda nyt jo se ex ja katso peiliin. Mitä teit suututtaaksesi tuon uhkaavan naisen?
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 02:20"]
Suhteessamme oli ylä ja alamäkiä, viimeiset 3kk oli kuitenkin yhtä rakkauden huumaa, ja oli puhetta jäkikasvusta jne. perus hömppää. Viimeisen kerran kun näimme, hän kertoi että olen tärkein ihminen hänelle ja rakastaa enemmän kuin mitään muuta, ja kuinka ei malttaisi olla erossa 3 päivää kun hän lähti vanhempiensa kanssa laivalle, näinä 3 päivänä(pisin aika näkemättä suhteessa) en viitsinyt soittaa hänelle koska olin järjestämässä vuosipäivällemme hänelle yllätystä, 200 ruusua, 200 kynttilää + hotelli. Laivalta palattuaan hän tulee kuitenkin suruissaan ja lähtee ovet paukkuen huutaen että "et edes yrittänyt". häneltä yritin kysyä että mitä oli tapahtunut, koskaan en vastausta saanut ja hän lähti kyynelehtien pois. Satoja tekstiviestejäkin hänelle sydäntäni vuoden aikana vuodatin, kuitenkaan vastausta koskaan saamatta, mitä noina 3 päivänä tapahtui. Ainoastaan "en muista, haluan enemmän, et edes yrittänyt". kunnes hän lakkasi vastaamasta kokonaan, ja näin tunne herkälle ihmiselle se koitui tuhoksi. Eräänlainen ihme pelasti.
Tapahtuneesta on lähes 10 vuotta, hän edelleen on mielessäni päivittäin, tuntuu että kaikki muistuttaisi hänestä edelleen vaikken ole häntä nähnyt kuin ohimennen näinä vuosina uuden kumppanin kanssa. En häntä takaisinkaan halua, vain tietää syyn mitä tapahtui, ja mitä hänelle kuuluu nykyään ?
En ole halunnut uutta parisuhdetta kyseisen kokemuksen jälkeen, koska en halua kokea vastaavaa menetystä enää koskaan. Itselläni on nykyään seksisuhde varattun kanssa. Joka vain todistaa kuinka petollisia jotkut voivat olla. Kenties niin kävi minullekin.
Pitäisikö hänen nykyiselle kumppanilleen kertoa kuinka kylmästi ja tietämättömästä syystä hän suhteemme lopetti vaikka hän väitti olevansa niin rakastunut ?
En haluaisi kenellekkään käyvän näin, pitäisikö hänen uutta kumppaniaan varoittaa miten ihana ja täydellinen voi muuttua hetkessä sydäntä raastavan kylmäksi hiljaisuudeksi. Näin on käynyt jo kerran, ja historia tunnetusti toistaa itseään.
Kenties saisin helpotusta myös itselleni varoittamalla, koska tuska ei tunnu menevän ohi koskaan ja ehkä hän osaisi varautua paremmin. Kenties mies ymmärtää paremmin miestä, koska ex-tyttöystävää en ainakaan ymmärrä.
Mitä niinä 3 päivänä tapahtui.
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista kuin epätietoisuus.
Irina - Vastaukset
[/quote]
On todennäköistä, ettet tehnyt yhtään mitään väärin, vaan eksäsi oli manipuloiva narsisti jolle siinä vaiheessa sopi järjestää kohtaus ja panna poikki. Narsisteihin jää koukkuun siksi, koska he osaavat olla aivan kertakaikkisen hurmaavia. Sua saattaa auttaa ajatus, että hänen ihanuutensa oli suureksi osaksi näyteltyä - ei siis todellista.
AP- 2vk elinaika/tappouhkaus määräaika umpeutui viime yönä. Kenties tämä exänikin suunnittelee samaa, parempi antaa vain naisten olla omassa rauhassa ja pysyä iki-sinkkuna. Välttyypähän hulluilta ja agressiivisilta naisilta, eikä tarvi enää tappouhkauksia pelätä, jos käyttää vain maailman vanhinta ammattia. He eivät edes saa koskaan tietää missä asuu tai edes koko nimeä, eikä heitä se kiinnosta, sekä aina saa mitä haluaa, ilman pelkoa kenenkään tunteiden kärsimisestä.
Kaikki kommentit jo 3 kertaa lukeneena, ja menneitä muistellen, kommentit exäni narsistisuudesta taitaa olla totuudenmukaisimpia. Hän syytti suhteen alkuaikoina minua asioista jotka jälkikäteen ajateltuna ovat olleet hänen omia ajatuksiaan minusta mm. "et edes välitä minusta" (miksi muuten ei olisi voinut kertoa mikä muutti kaiken noiden 3pv aikana), "et edes yritä" (monesti hänen arkeaan ilahdutin pienillä asioilla ilahduttaakseen hänen päiväänsä, mm. yhteisillä ruokatauoilla arkisin, mutta hänen puolestaan ei vastaavaa "yritystä" ollut kertaakaan.
Jopa häneltä saamani joululahjat, ja ulkomaan tuliaiset, hän myönsi ettei ollut itse valinnut, silloin ihmettelin että miten hän edes on voinut hankkia minulle toisen valitseman lahjan, ei omaa päättäväisyyttä lainkaan, tai omaa kykyä arvioida mistä toinen pitää, lahjat olivatkin omien mieltymysteni vastaisia joka kerta ja vaikutti ettei lahjan valitsija todellakaan tuntenut minua lainkaan, eikä ihme koska lahjat eivät olleet kertaakaan hänen omia valintoja/ideoita, ihmettelen vain miksi hän edes sen myönsi joka kerta ettei lahjat olleet hänen valitsemiaan. Ja luottamuspula hänen puolestaan taisi olla suurin syy, ei suhde voi pelata jos luottamus ei ole molemminpuolinen. Ja kenties olin hänellekin vain "välivaihe" jonka pystyi heittämään menemään kun jotain vähänkään silmää mielyttävämpää tuli vastaan.
Suhteen päättämisen jälkeen hänet näinkin n.6 kertaa eri miesten seurassa ensimmäisten 3kk aikana. Ensimmäinen kerta toisen miehen seurassa alle viikko eron jälkeen, joten ei hän minusta tainnut välittää edes promillea siitä mitä häntä kohtaan tunsin, ja hänen omat sanansa mm.
- "oletko varma ettet kyllästy minuun vähän ajan kuluttua ja vaihda toiseen?" alkanut nyt kiertää kun muistellut tarkemmin. Kaikki syytökset mitä hän luuli minusta osoittautuikin jälkikäteen, hänen omiksi ajatuksiksi minusta. Ehkä jonain vuonna kohtaan vielä rehellisen naisen jotka ei olisi vainoharhainen, ja ystävystyn hänen kanssaan. Erittäin epätodennäköista näyttää taas olevan se että löytäisi rehellisen omatoimisen/itsenäisen naisen joka olisi yhtä viriili kuin itse.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:33"]
Tuo ei enää normaalia ole! Fakta on se ettet sä tarvi mitään vastauksia sun exältä, sä oot tehnyt asiasta itsellesi vaan pakkomielteen. Todella pelottava ajatus että exä vielä kymmenen vuoden jälkeen laittais viestiä tivaten eron syitä, ei ihme että on estänyt numerosi... Mikähän sulle vielä diagnosoitaisiin jos olisit täysin rehellinen psykologille..
[/quote]
AP- Tämä on todettu: http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/erityisherkka-ihminen-kokee-kaiken-voimakkaammin-ja-unohtaa-siina-samassa-huolehtia-itsestaan/4751432#.VXdW09bWMeR.facebook
Ei sanaakaan laivalla tapahtuneesta mikä sai rakkauden haihtumaan, ja se vaivaa päivittäin edelleen. Sentään se on vahvistunut ja tullut selväksi, muutamaa poikkeus kommenttia lukuunottamatta, etten ole parisuhteeseen lainkaan kelpaava, koska en exän mukaan millään tavalla "edes yrittänyt" suhteen aikana, ja näistä viestien "tykkäämisistä" päätellen olen vain mielenvikainen yksilö, joka ei mielenrauhaa todellakaan ikinä ansaitse, päivittäisen helvettini täysin ansainnut, ja että exäni käytös oli täysin hyväksyttävää ja ymmärrettävää.
Kyllä koen olevani uhri, äärimmäisen henkisen väkivallan uhri. Suhteen jälkeen aiheutin sitä todennäköisesti myös hänelle, vaikken sitä todellakaan tarkoittanut, tuntui vain pahalta kun hän ei voinut kertoa mikä meni vikaan, mitä tein väärin, virheitä ei halua toistaa, mutta miten voi oppia virheistä jos ei tiedä mitä teki väärin ?
Vuosia asiaa miettien syyksi on kiteytynyt joku kolmesta asiasta mitä laivalla saattoi tapahtua, haluaisi vain mielenrauhan oliko se joku näistä syistä, ne kaikki, vai jokin neljäs syy mitä en ole edes ajatellut.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:30"]
Oikeasti ap, mitä väliä?
[/quote]
Ainoastaan oma mielenrauha. Mutta eihän sillä ole mitään väliä, kärsin siitä vain päivittäin.
AP- Ja tähän päälle saanut vielä viimeisimmältä naiselta tappouhkauksen, viimeinen pisara, eipä tässä ole toisaalta kuin viikko elinaikaa, jos naisen uhkauksissa on mitään perää. Tästä lähin en lähesty enää ikinä naisia muulla kuin rahalla, ja heitä pidän pelkkinä sperman tyhjennys telineinä, kerta sitä tähän mennessä pelkästään luultukin, tästä lähin se pitää paikkansa, sovinistina tämä viimeinen viikko helpompaa.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 18:25"]
Hei jätkä. Tuo asioiden vatvaaminen EI ole normaalia. Siis tuo että mietit asiaa herätessäs ja näet unia asiasta... Laitat vieläkin viestiä... Tulee todellakin raukka-fiilis tästä. Ihan oikeasti, lääkkeistä vois olla hyötyä sulle. Elämä on elämistä varten, ja sä elät vieläkin menneessä. Ryhdistäydy. On minutkin dumpattu kertomatta syytä, ja sen hetken "suuri rakkauskin" on näin tehnyt, mutta normaalin suruajan jälkeen sitä on vaan jatkettu eteenpäin. Ehkä sulla on vaan napsahtanut poikki jotain siellä sisällä etkä nyt millään onnistu siirtymään eteenpäin henkisesti.
[/quote]
Niin vielä laittanut viestiä alle kerran vuodessa, vain koska asia vaivaa edelleen. Ja kyllä jotain päässäni on takuuvarmasti "napsahtanut" ennen suhteen päättymistä näin useampia unia viikossa, nyt noin kerran vuodessa, olen jopa kirjoittanut unet ylös ettei unohtuisi. Yhdessä näistä unista olin tummaihoisen miehen kanssa viettämässä iltaa paikkakin vaihtui ja törmättiin hänen "tyttöönsä" joka oli unessa ex, ja hän sanoi hymyillen, ai tekin tunnette" tähän heräsin ärimmäisen hyvän tuulisena, oliha se ensimmäinen kerta kun hä minulle mitään vuosiin sanoi vaikks tiesin ettei se ollut totta tuntui silti hyvältä tietää että hänellä oli hyvä mies johon unessa tutustui.
Jotain on siis napsahtanut koska en enää unia juurikaan näe. Ja jos koskus näen niin ne on poikkeuksetta exästä, mutta monesti niistä herännyt hyväntuulisena ja onnellisena hänen puolestaan. Unohda on helpommin sanottu kuin tehty. Tänne asiasta kirjoittaminen on ollut avun pyytämistä normaaleilta ihmisiltä, ja useimmat leimaavat mielenvikaiseksi ilman rakentavaa kommenttia.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 18:58"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 18:25"]

Sulle on annettu rakentavaa palautetta. Olisi hyvä jos myöntäisit itsellesi, ettei käytöksesi ja pakkoajatuksesi ole normaaleja. Olet ehkä luonut rankkojen kokemustesi vuoksi defenssinä sellaisen yli-ihmiskuvitelman itsestäsi. Korostat joka viestissäsi omaa erinomaisuuttasi ja vierität ongelmasi muiden niskoille.
Mitä sä tekisit sillä vastauksella? Se ei muuta mitään. Se ei välttämättä ole edes totuus. Yleensä kun ihminen jätetään niin taustalla on se ettei tunteita vaan enää ole tarpeeksi. Yksinkertaista.
Kymmenen vuotta on helvetin pitkä aika. On todella outoa ettet ole päässyt asian yli. Kenestä tahansa olisi pelottavaa jos joku kaukainen exä vuosien ajan edes harvakseltaan jankuttaisi "mitä silloin tapahtui?"
Mieti mitä sinä sillä tiedolla tekisit. Miksi et pysty hyväksymään, ettei hän rakastanut sinua sittenkään.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:11"]
Mitä sä tekisit sillä vastauksella? Se ei muuta mitään. Se ei välttämättä ole edes totuus. Yleensä kun ihminen jätetään niin taustalla on se ettei tunteita vaan enää ole tarpeeksi. Yksinkertaista.
Kymmenen vuotta on helvetin pitkä aika. On todella outoa ettet ole päässyt asian yli. Kenestä tahansa olisi pelottavaa jos joku kaukainen exä vuosien ajan edes harvakseltaan jankuttaisi "mitä silloin tapahtui?"
Mieti mitä sinä sillä tiedolla tekisit. Miksi et pysty hyväksymään, ettei hän rakastanut sinua sittenkään.
[/quote]
Juuri tämä on se suurin ongelma, että miksi väittää että rakastaa ja antaa kuvitelman että yhteinen elämä on kovimmassa nousu huumassa jos meinaa seuraavana päivänä jo jättää toisen ilman selitystä. En vain ymmärrä, olisi se syy kiva tietää oli se sitten totuus tai valhe, kun saisi vain jonkun selityksen mitä tapahtui. Hyväksynyt jo sen ettei hän minua rakastanut, mutta olisi kiva tietä miksi väittää muuta. Ja tämän takia tekisi mieli varoittaa hänen nykyistään, kenties hän kertoo hänellekin rakastavansa vaikkei edes todellisuudessa rakasta.
Tuo ei enää normaalia ole! Fakta on se ettet sä tarvi mitään vastauksia sun exältä, sä oot tehnyt asiasta itsellesi vaan pakkomielteen. Todella pelottava ajatus että exä vielä kymmenen vuoden jälkeen laittais viestiä tivaten eron syitä, ei ihme että on estänyt numerosi... Mikähän sulle vielä diagnosoitaisiin jos olisit täysin rehellinen psykologille..
Mä haluaisin nähdä sen hallin jossa noi 200 kynttilää olisi ollut palamassa. Tai oikeastaan siitä näkisin vaan rauniot.
Ja ei, rasittava menneisyydessä vatvoja, sulla ei ole enää mitään tekoa toisen ihmisen elämässä. Ja tuo vuoden kestänyt tekstarihäiriköinti on jo omiaan kertomaan että sulla vippaa vintillä ja lujaa.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:33"]
Tuo ei enää normaalia ole! Fakta on se ettet sä tarvi mitään vastauksia sun exältä, sä oot tehnyt asiasta itsellesi vaan pakkomielteen. Todella pelottava ajatus että exä vielä kymmenen vuoden jälkeen laittais viestiä tivaten eron syitä, ei ihme että on estänyt numerosi... Mikähän sulle vielä diagnosoitaisiin jos olisit täysin rehellinen psykologille..
[/quote]
Sehän riippuu ihan mitä psykologille sanoo, sieltä saa ihan mitä lääkkeitä haluaa oikeilla sanoilla, tästä aiheesta juteltiin pitkään myös tämän naisen kanssa joka kutsui minua "valon lapseksi", ja hän on valmistelemassa syytettä lääkeyhtiölle jonka "hoitavat" lääkkeet ovat huomattavasti enemmän vaaraksi hoidettaville kuin hyödyksi, sekä lääkeyhtiön sisällä lähes kaikki lääkärit ja omistajat ovat "lääkekoukussa", miten voisit hakea hoitoa ihmisiltä jotka itse kaipaa hoitoa ? Ei millään muulla ole väliä, totuudella ainoastaan.
Ap on narsisti. Ei näe vikaa itsessään, syyttää vain muita ja korostaa omaa erinomaisuuttaan. Narsistit ovat monesti suhteen jälkeen vainoajia. Mitäköhän mahtoi heidän suhteessaan tapahtua ennen eroa? Sitä hän ei kerro. Ehkä ap järjesti kohtauksen ennen tyttöystävän laivalle menoa. Tyttöystävää pelotti ja hän onnistui pakenemaan vain valehtelemalla rakastavansa. Heillä oli ollut suhteessa ongelmia ja tyttöystävä oli katkera siitä, ettei ap edes yrittänyt. Tämä on tulkintani.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:44"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:33"]
Tuo ei enää normaalia ole! Fakta on se ettet sä tarvi mitään vastauksia sun exältä, sä oot tehnyt asiasta itsellesi vaan pakkomielteen. Todella pelottava ajatus että exä vielä kymmenen vuoden jälkeen laittais viestiä tivaten eron syitä, ei ihme että on estänyt numerosi... Mikähän sulle vielä diagnosoitaisiin jos olisit täysin rehellinen psykologille..
[/quote]
Sehän riippuu ihan mitä psykologille sanoo, sieltä saa ihan mitä lääkkeitä haluaa oikeilla sanoilla, tästä aiheesta juteltiin pitkään myös tämän naisen kanssa joka kutsui minua "valon lapseksi", ja hän on valmistelemassa syytettä lääkeyhtiölle jonka "hoitavat" lääkkeet ovat huomattavasti enemmän vaaraksi hoidettaville kuin hyödyksi, sekä lääkeyhtiön sisällä lähes kaikki lääkärit ja omistajat ovat "lääkekoukussa", miten voisit hakea hoitoa ihmisiltä jotka itse kaipaa hoitoa ? Ei millään muulla ole väliä, totuudella ainoastaan.
[/quote]
Sinulla ei ole sairaudentuntoa. Sanoin jo aiemmin yli-ihmisharhastasi, ja nämä juttusi pahenee koko ajan. Et osaa myöntää ongelmaasi, vaan etsit muista vikoja ja nyt näyttää että olet vielä salaliittoteoreetikkokin. Tekstisi ei kieli älykkyydestä, päin vastoin.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 19:36"]
Mä haluaisin nähdä sen hallin jossa noi 200 kynttilää olisi ollut palamassa. Tai oikeastaan siitä näkisin vaan rauniot.
Ja ei, rasittava menneisyydessä vatvoja, sulla ei ole enää mitään tekoa toisen ihmisen elämässä. Ja tuo vuoden kestänyt tekstarihäiriköinti on jo omiaan kertomaan että sulla vippaa vintillä ja lujaa.
[/quote]
200 tuikku kynttillää ei kauhean iso pussi ole, puolet siitä jo saa mahtumaan pienen eteisen lattian reunoille, jatka samaa rataa jättäen kulkuväylä ja käytä eri tasoja hyödyksesi olisi niitä kynttilöitä saanut laitettua vaikka 2000 hotelli huoneeseen, se olisi vain ollut liian iso paloturvallisuus riski 200 saa aikaan upean tunnelma valaistuksen jolloin ei muita valoja edes tarvita.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 23:27"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 21:15"]Eksä teki sinulle todella paskamaisesti, etkä koskaan saanut selitystä tapahtumalle. on täysin ymmärrettävää että sellaisesta on vaikea päästä yli.. jopa useita vuosia. exasi käytös oli kuitenkin täysin poikkeksellista, kukaan normaali ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla. sinun on aika hyväksyä se, ettet tuntenut sinulle rakasta ihmistä. päästä irti, ja anna uusille ihmisille, ja erityisesti itsellesi mahdollisuus,. suurin osa ihmisistä ei ikinä käyttäytyisi niin kuin exäsi. kosto aikeet kannattaa unohtaa, vaikka tietysti ne tuntuisivat houkuttavilta.. eksä on kuitenkin todennäköisesti kertonut nykyiselleen oman versionsa tapahtumista, sellaisen jossa sinä olet se pahis. saattaisit itsesi vielä pahempaan soppaan, jos puuttuisit suhteeseen. [/quote] Ap vastailee itselleen tai joku muu kaltaisensa nutcase..Ei oo ihan tervettä haukkua ventovierasta ketjussa jossa tähän mennessä tullut ainoastaan kostonhimoisen stalkkaajan tarinointia. Nainen suojeli itseään ja syystä. Liian monet jää katsomaan sekoja jotka selittelee olevansa liian kilttejä..Kunnes tulee päivä kun napsahtaa ja napsahtaa naiselta rikki paikkoja vartalosta sekä toisen henkinen puoli. Ap vaikuttaa ahdistavalta ja sairaalta tyypiltä. Et miltään romantikolta vaan puistattavalta. Kokenut vst. ja kaltaisesi sairas äijä lähetti kaikille tuntemilleni ihmisille viestiä vain jotta voi pimeän mielensä mukaisesti tehdä pahojaan. Jopa samoja sanoja, hän haluaa rauhan ja selityksen..Ruusuja joita oli liikaa. Kun olin jo jättänyt ei hyväksynyt tilannetta ja ahdisteli, jatkuvia vitun viestejä ilman taukoja, ei hyvällä eikä pahalla mennyt perille. Myöhemmin lähestyi uudestaan nypityillä ruusuilla, ripotellut rituaalinomaisesti revityn kuvani ympärille. Omansa oli ehjänä siinä vieressä..Se oli varoitus. Sitten kävikin käsiksi kun en vaikuttunut tuosta kummallisesta uhkauksesta. Hyi hitto kun alkaa tehdä pahaa muistella tuota paskaa. Ja muka niin rakastunut ja muuta roskaa, halusi vain omistaa ja alistaa. Yhtä kummallisia päättyneitä parisuhdetta stooreja tuolla creepyllä aikaisemmin ja tuon jälkeen tajusi kyllä miksi naiset nostaneet heti kytkintä.
[/quote]
AP- En kirjoittanut tuota viestiä, ja miten voit myös haukkua "ventovierasta", näin pienen lapsuuteni väkivaltaa, onneksi en joutunut muuksi kohteeksi kuin vain riveleistä seinälle kun yritin mennä 7 vuotiaana mennä repimään isoa miestä naisen päältä jonka nenän hän hakkasi murtuneeksi.
Olen rauhaa rakastava ihminen, en voi ymmärtää miten voit verrata "ventovierasta", ihmiseen joka sinua kohtaan noin kauhea on ollut. Lähin mitä tein tuon suhteen, oli lähettää 24 valkoista ruusua rauhan merkiksi 2v jälkeen, johon ei siihenkään vastausta tullut. Tuollaisessa tapauksessa etenkin kannattaa varoittaa entisesi tulevia että hän on väkivaltainen, jokainen nainen ansaitsee elää ilman väkivaltaa, ja lapsuuden kokemuksesta tiedän että mies joka lyö kerran lyö ennemmin tai myöhemmin uudestaan. Älkää naiset jääkö hetkeksikään väkivaltaisen miehen piiriin.