Miten voi olla ystävä-/tuttavakiintiö "täysi"?

En tiedä. Olen muuttanut elämässäni niin monta kertaa maasta ja kaupungista toiseen, että tiedän, etteivät tuollaiset ystävä- tai tuttavapiirit ole mitenkään ikuisia. Kai tuo on sitä porukkaa, joka on lapsesta asti asunut samalla kylällä? Samaan ihmistyyppiin liittyvät kai nämä, jotka mainostavat avoimuuttaan ja puheliaisuuttaan, mutta ovat kykenemättömiä ottamaan kontaktia porukan uuteen ihmiseen ja ovat täysin uudessa porukassa täysin tuppisuita.

Arki on niin kiireistä, ettei aikaa yksinkertaisesti ole kuin lähimmille ystäville. Inroverttina en jaksa koko ajan olla sosiaalisessa kanssakäymisesessä (kyläilyt, kaupungilla käynti jne). Eli minulle tämä on ihan oikea syy, enkä toivoisi kenenkään siitä loukkaantuvan.

Itse olen toisen vastaajan tavoin muuttanut usein ja ne ihmiset ovat jääneet minulle tärkeiksi ilman, että kokisin millekään kiintiöille olevan tarvetta. Ehkä sellaiset koskevat kontrollihakuisempia ihmisiä? Niitä, joilla elämä on muutenkin ohjelmoidumpaa ja aikataulutetumpaa. Joskus kyllä tunnen itseni vieraaksi tässä kulttuurissa ihan hyvällä sanoen.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 06:06"]

Arki on niin kiireistä, ettei aikaa yksinkertaisesti ole kuin lähimmille ystäville. Inroverttina en jaksa koko ajan olla sosiaalisessa kanssakäymisesessä (kyläilyt, kaupungilla käynti jne). Eli minulle tämä on ihan oikea syy, enkä toivoisi kenenkään siitä loukkaantuvan.

[/quote]

Mutta tarvitseeko kaikkien tuttavien tai ystävienkään kanssa olla jatkuvasti tekemisissä? Eikö voi mennä virran mukana, olla tekemisissä kun on sopiva hetki? Joskus on myös kiva nähdä monia ihmisiä kerralla.

Yleensä tekosyy siihen, ettei kiinnosta.

Ei voi, jos ei ole sellaista kiintiötä. Joskus tuntui kyllä siltä, kun olin saanut vihdoin ihmissuhteiden osalta palaset loksahtamaan paikoilleen.

En tiedä. Riippuu niin paljon siitä, vaatiiko ihmissuhde vierailuita jne. Jos vaatii paljon, niin ei ole mahdollista. Hyvä kun anoppiloihin ehtii ja on mahdollista päästä käymään pari kertaa vuodessa muualle päin Suomea.

Ootko siis tunkemassa osaksi jotain vanhaa kaveriporukkaa?

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 06:06"]Arki on niin kiireistä, ettei aikaa yksinkertaisesti ole kuin lähimmille ystäville. Inroverttina en jaksa koko ajan olla sosiaalisessa kanssakäymisesessä (kyläilyt, kaupungilla käynti jne). Eli minulle tämä on ihan oikea syy, enkä toivoisi kenenkään siitä loukkaantuvan.
[/quote]

Minulla sama homma. Enkä kyllä koekkaan kaikkien olevan aikani arvoista.

no mikä pakkosun om ängetä jonkun hienohelmasnobin seuraan. Sillä on varmaan joku henkilökohtainen tragedia meneillään just nyt- hermoromahdus tai ukko pettää, eikä jaksa sosiaalisisa suhteita. Itte en ainakaan anelis kenenkään huomioo. Dumppaa se tollo!

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 06:40"]

Ootko siis tunkemassa osaksi jotain vanhaa kaveriporukkaa?

[/quote]

Kysyn yleisellä tasolla, en minkään tilanteen vuoksi. Mietin, että mikä se kiintiö on käytännössä eli mikä siinä tulee vastaan konkreettisesti. Enkä kysy myöskään vain itseäni koskien, jos ollenkaan. AP

Minusta tuntuu siltä, että en uskalla tutustua ja kiintyä enää kehenkään "ylimääräiseen". Pelkään jatkuvasti että joku perheenjäseneni tai sukulaiseni sairastuu tai joutuu onnettomuuteen ja kuolee. En yksinkertaisesti jaksa tähän päälle mitään tuttuja tai kavereita. Tunnen jo kaikki ihmiset joita minun tarvitsee tuntea.

Mulla ei ole ikinä kiintiöt täynnä. Kuulostaa maidontuottajalta ne joilla kiintiöt täynnä.

Niin, vaikea sanoa kun mulla ei ole yhtään ystävää enkä niitä edes yritä hankkia. Koen vaivaannuttavana käydä vierailuilla ja kahvittelemassa, mieluummin näkisin tuttuja esim. illanviettojen tai harrastusten parissa. Illanviettoja vaan ei kovin usein jaksa ja harrastuksiin on helpompi mennä yksin, kuin olla anelemassa että oisitko nyt lähdössä ja sopisiko sulle nyt; olen kyllästynyt kuulemaan selityksiä siitä, miksi just nyt ei käy. 

Erästä ystävää vuosien takaa näin sattumalta ja pari kertaa kävin tapaamassa häntä, mutta tuntui kuin olisi ventovieraan kanssa jutellut; en saanut itselleni mitään noista tapaamisista.

Ehkä se ap:n tarkoittama kiintiö on täynnä silloin, kun ei uusille ihmisille ole mitään annettavaa ja kun ei itsekään enää saa mitään irti uusista tuttavuuksista.

Itselläni on vaativa, paljon matkustelua sisältävä työ. Tapaan paljon ihmisiä, joiden kanssa voin toki ystävystyä mutta aikaani en voi heille antaa. Minulla jää vain vähän aikaa töistäni ja sen ajan käytän lapsiini ja puolisooni. Muutama hyvä ystävä on pysynyt kelkassa mukana. Aikaa ystäville ei tässä tilanteessa juuri jää, ei se ole kiva sanoa aina että en pääse olen työmatkalla tai sorry, en ole nähnyt perhettäni moneen päivään. Ystäviä ei voi olla liikaa mutta muuta tekemistä kyllä. Odotan kauhulla milloin vanhemmista huolehtiminen alkaa

Niin, ihan hyviä perusteita ja pointteja täällä monilla. Harmittavaksi tämä menee lähinnä silloin, kun tuota käytetään syynä siihen ilmiöön, että monissa tapauksissa aikuisena on hyvin vaikea joskus sopia uutena oikein mihinkään porukkaan tai tutustua kunnolla uusiin ihmisiin. Nuorena ja lapsenakin oli jo tosin nähtävissä jako niihin ihmisiin, joita ei haitannut ottaa uusi ihminen mukaan rientoihin ja leikkeihin ja niihin joita se haittasi. Myös jotkut kulttuurit ovat avoimempia kuin toiset ja ihmiset niissä myös.

Tuttavia tulee jatkuvasti. En tiedä syytä, mutta mun ystävät on niitä jotka olen tumtenut vähintään 15 vuotta (5kpl). Olen nyt 36 vuotias mies. Jotenkin vaikea kuvitella, että voisin ja haluaisin ystävystyä uusien miesten kanssa. Tiedän että noi 5 tulee olemaan mun ystäviä kunnes kuolema meidät erottaa. Ja tiedän, että voin milloin vain ilmoittaa vaikka, että tarvitsen majapaikan kuukaudeksi ja se järjestyy sanoi vaimot sitten mitä tahansa. En usko, että nyt vanhemmalla iällä voisin tuollaisia suhteita enää solmia. Puolisostskaan ei voi olla ihan satavarma, mutta sydänystävistä voi.

En tiedä, kun eihän sitä nyt kaikkien kanssa tarvitse mitään sydänystäviä olla. Mutta onhan se tietenkin aina jollain lailla voimia vievää tutustua uusiin ihmisiin- itse olen sellainen, että tarvitsen niitä uusia ihmisiä löytääkseni itsestäni uusia puolia, joten en osaa samastua siihen että haluaa nähdä vain tiettyjä ihmisiä loppuelämänsä ajan.

Ystävyyssuhteet käsitetään nykyisin lähes parisuhteeksi. Tehdään porukalla kaikkea ja sitten ei käydä muiden porukoiden kanssa missään. Ulkopuolisia ei hyväksytä porukkaan ennen kun kaikki hyväksyvät tulokkaan.

Olisiko tässä kyseessä jengiytyminen. Sosiaalisuus on unohdettu ja jengit jyrää.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 03:11"]Ystävyyssuhteet käsitetään nykyisin lähes parisuhteeksi. Tehdään porukalla kaikkea ja sitten ei käydä muiden porukoiden kanssa missään. Ulkopuolisia ei hyväksytä porukkaan ennen kun kaikki hyväksyvät tulokkaan.

Olisiko tässä kyseessä jengiytyminen. Sosiaalisuus on unohdettu ja jengit jyrää.
[/quote]

Ei se ole mikään uusi ilmiö. Luepa joku vanha kirja. Vaikka Raamattu, tai Hindujen pyhiä kirjoituksia ( tai katso se maharabata minisarja) tai Shakespearia tai no melkein mitä vaan. Absoluuttista lojaaliutta pitkäaikaisille ystäville on kautta kirjoitetun historian pidetty tärkeänä. Eiköhän se ole ihan biologinen ilmiö. Danten Jumalaisessa näytelmässä helvetin syvimmällä tasolla oli kolme henkilöä, kaikki sen vuoksi, että olivat puukottaneet ystäväänsä selkään.

Mun mielestä ystävyys menee tietyillä tavoin parisuhteen ja jopa avioliiton edelle. Tiettyihin ystäviin voi varmasti luottaa. Vaikka avioliittovalassa vannotaankin myötä ja vastoinkäymisissä, nykyään puolet niistä päättyy eroon. Uskoisin, että ainakin useimmilla miehillö on ystävyyssuhteita jotka ei pääty ennen kuolemaa. Useimmilla ei ole avioliittoa joka ei päätyisi eroon. Ystävyyssuhteet ja ensimmäisen asteen verisuhteet on niitä ihmis- tai ainakin mieselämän pysyvimpiä ja varmimpia ihmissuhteita