Ketä presidenttiä tai ministeriä olet eniten hävennyt ?
Tulee mieleen ainakin kielitaito. Virkamiesruotsi (luettuna) ja lähes natiivi suullinen englanti hyväksyttävissä.
Toisekseen kunkin maan protokolla ja tavat tulisi tuntea.
Kommentit (67)
Kyllä se on Maria Ohisalo.
Inhoan Marinia ja Anderssonia, mutta Ohisalo on vielä beyond heistäkin. Niiiiiin vastenmielinen!
Off topic!
Timo Soinin ei olisi pitänyt mennä sinne abortinvastaiseen juttuun TYÖmatkallaan. Se on ihan selvä. Olen täysin samaa mieltä, vaikka olen nainen ja vastustan aborttia.
Mutta kun mainitsette, että hän vastustaessaan aborttia vastusti myös ihmisoikeuksia, niin ei nyt niinkään.
Kun kenenkään naisen (ei puhuta nyt rikoksista!) ei ole pakko harrastaa seksiä ilman ehkäisyä. Äidiksi ei tulla kädestä pitämällä. Seksiin kuuluu vastuu.
Ajattelen itse niin, että myös sikiöllä kuuluisi olla ihmisoikeudet. Ja abortissa poljetaan yhtälön kaikista heikoimman ihmisoikeuksia. Samoin ajattelen tapahtuvan silloin, kun päihdeäitejä ei laiteta pakkohoitoon.
Joten ihmisoikeuskysymyksenä sen Timonkin näkemyksen voi todella nähdä.
Siis että puolustetaan ihmisoikeuksia molemmilta kannoilta. Toiset vain puolustavat naisten, toiset sikiöiden oikeuksia (joita ei virallisesti Suomessa ole olemassa mutta soisin olevan).
Raiskattujen äitien kohtalo puolestaan on hyvin harvinainen, mutta ihan hirveä enkä minä osaa olla siinä ihan yhtä ehdoton.
Mutta lapsesta voisi myös luopua. Ei häntä näin taloudellisesti hyvinvoivassa maassa (globaalisti) varsinkaan tarvitse tappaa.
Tuossa tehdään minun mielestäni toinen rikos ensimmäistä korjaamaan.
Katri Kulmunia oli kyllä aina vähän kiusallista katsella ja kuunnella. Hyvä, että erosi. Oli liian vaativassa tehtävässä.
Jari Lindström, Sininen tulevaisuus -puolueesta
En ole hävennyt. Lähinnä säälitti, kun oli laitettu hommaan, josta oli ihan pihalla. Sen ajan mitä nyt hommassa oli.
Siis tämä Aino-Kaisa Pekonen.
Mikähän noissa demareissa on, kun tulee mieleen Halosen Bushin krakan korjaillut, Urpilaisen takuutukset ja Marinin teinipelleilyt.
Anne Berneriä. Hän tuhosi taksit.
Vierailija kirjoitti:
Off topic!
Timo Soinin ei olisi pitänyt mennä sinne abortinvastaiseen juttuun TYÖmatkallaan. Se on ihan selvä. Olen täysin samaa mieltä, vaikka olen nainen ja vastustan aborttia.
Mutta kun mainitsette, että hän vastustaessaan aborttia vastusti myös ihmisoikeuksia, niin ei nyt niinkään.
Kun kenenkään naisen (ei puhuta nyt rikoksista!) ei ole pakko harrastaa seksiä ilman ehkäisyä. Äidiksi ei tulla kädestä pitämällä. Seksiin kuuluu vastuu.
Ajattelen itse niin, että myös sikiöllä kuuluisi olla ihmisoikeudet. Ja abortissa poljetaan yhtälön kaikista heikoimman ihmisoikeuksia. Samoin ajattelen tapahtuvan silloin, kun päihdeäitejä ei laiteta pakkohoitoon.
Joten ihmisoikeuskysymyksenä sen Timonkin näkemyksen voi todella nähdä.
Siis että puolustetaan ihmisoikeuksia molemmilta kannoilta. Toiset vain puolustavat naisten, toiset sikiöiden oikeuksia (joita ei virallisesti Suomessa ole olemassa mutta soisin olevan).
Raiskattujen äitien kohtalo puolestaan on hyvin harvinainen, mutta ihan hirveä enkä minä osaa olla siinä ihan yhtä ehdoton.
Mutta lapsesta voisi myös luopua. Ei häntä näin taloudellisesti hyvinvoivassa maassa (globaalisti) varsinkaan tarvitse tappaa.
Tuossa tehdään minun mielestäni toinen rikos ensimmäistä korjaamaan.
Mielipiteesi on yhä sekava kuin pitää ulkominiteriä joka tekee vastoin Suomen kantaa.
Ensin kirjoitit että sikiöllä on ihmisoikeudet mutta samaan viestiin laitat että äidin kohtalolla on väliä.
Pyydän että katsot peliin ja etenkin sisällesi ja mietit mitä mieltä oikeasti olet. Olet jakomielinen nyt.
Tunsin myötähäpeää Kekkosesta. Palmuun kiipeily ja julkiset naisseikkailut. Anneli Jäätteenmäen faxit ja Sipilän sähköpostit.
Katainen ja Räsänen sekä Urpilainen . Stalin on kyllä häpeä myös jos ulkomaita katsoo sitä koko älytöntä touhua ei mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Off topic!
Timo Soinin ei olisi pitänyt mennä sinne abortinvastaiseen juttuun TYÖmatkallaan. Se on ihan selvä. Olen täysin samaa mieltä, vaikka olen nainen ja vastustan aborttia.
Mutta kun mainitsette, että hän vastustaessaan aborttia vastusti myös ihmisoikeuksia, niin ei nyt niinkään.
Kun kenenkään naisen (ei puhuta nyt rikoksista!) ei ole pakko harrastaa seksiä ilman ehkäisyä. Äidiksi ei tulla kädestä pitämällä. Seksiin kuuluu vastuu.
Ajattelen itse niin, että myös sikiöllä kuuluisi olla ihmisoikeudet. Ja abortissa poljetaan yhtälön kaikista heikoimman ihmisoikeuksia. Samoin ajattelen tapahtuvan silloin, kun päihdeäitejä ei laiteta pakkohoitoon.
Joten ihmisoikeuskysymyksenä sen Timonkin näkemyksen voi todella nähdä.
Siis että puolustetaan ihmisoikeuksia molemmilta kannoilta. Toiset vain puolustavat naisten, toiset sikiöiden oikeuksia (joita ei virallisesti Suomessa ole olemassa mutta soisin olevan).
Raiskattujen äitien kohtalo puolestaan on hyvin harvinainen, mutta ihan hirveä enkä minä osaa olla siinä ihan yhtä ehdoton.
Mutta lapsesta voisi myös luopua. Ei häntä näin taloudellisesti hyvinvoivassa maassa (globaalisti) varsinkaan tarvitse tappaa.
Tuossa tehdään minun mielestäni toinen rikos ensimmäistä korjaamaan.
Enemmistö naisista on raiskattu jo lapsena osa teini iässä että älä nyt ainakaan tytöille naisille puhu mitään seksivastuusta ja ehkäisystä puhut pojille niistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Off topic!
Timo Soinin ei olisi pitänyt mennä sinne abortinvastaiseen juttuun TYÖmatkallaan. Se on ihan selvä. Olen täysin samaa mieltä, vaikka olen nainen ja vastustan aborttia.
Mutta kun mainitsette, että hän vastustaessaan aborttia vastusti myös ihmisoikeuksia, niin ei nyt niinkään.
Kun kenenkään naisen (ei puhuta nyt rikoksista!) ei ole pakko harrastaa seksiä ilman ehkäisyä. Äidiksi ei tulla kädestä pitämällä. Seksiin kuuluu vastuu.
Ajattelen itse niin, että myös sikiöllä kuuluisi olla ihmisoikeudet. Ja abortissa poljetaan yhtälön kaikista heikoimman ihmisoikeuksia. Samoin ajattelen tapahtuvan silloin, kun päihdeäitejä ei laiteta pakkohoitoon.
Joten ihmisoikeuskysymyksenä sen Timonkin näkemyksen voi todella nähdä.
Siis että puolustetaan ihmisoikeuksia molemmilta kannoilta. Toiset vain puolustavat naisten, toiset sikiöiden oikeuksia (joita ei virallisesti Suomessa ole olemassa mutta soisin olevan).
Raiskattujen äitien kohtalo puolestaan on hyvin harvinainen, mutta ihan hirveä enkä minä osaa olla siinä ihan yhtä ehdoton.
Mutta lapsesta voisi myös luopua. Ei häntä näin taloudellisesti hyvinvoivassa maassa (globaalisti) varsinkaan tarvitse tappaa.
Tuossa tehdään minun mielestäni toinen rikos ensimmäistä korjaamaan.
Soini vastusti raiskattujen abortteja. Et muutenkaan selvästi ymmärrä mistä koitat muodostaa mielipidettä kun se on vähän joka paikassa. Antaako joku muu sinulle nämä etkä edes itse yrittänyt ajatella? Jos yritit itse, niin yritä uudelleen.
Kukakohan se olis, hmm hmm
Niin joo bilesanna.
Vierailija kirjoitti:
Soini ulkoministerinä toisessa maassa osoittamassa mieltä ihmisoikeuksia vastaan on ehdoton ykkönen.
Tämä. Ja tämä tulee samalla olemaan yksi syy miksi en ikinä pysty äänestämään persuja ennen kuin tekemät jotain osoittaakseen että heille myös naiset on ihmisiä. Tähän menessä ovat toimineet juuri päinvastoin.
Sanna Marin ehdoton ykkönen. Muita en ole oikeastaan hävennyt vaikkei kaikki ole mieleen ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soini ulkoministerinä toisessa maassa osoittamassa mieltä ihmisoikeuksia vastaan on ehdoton ykkönen.
Tämä. Ja tämä tulee samalla olemaan yksi syy miksi en ikinä pysty äänestämään persuja ennen kuin tekemät jotain osoittaakseen että heille myös naiset on ihmisiä. Tähän menessä ovat toimineet juuri päinvastoin.
Soinin naisvihaan kun lisätään perus-suomalaisten ajatushautomon "ei me luottu sitä" julkaisu niin häpeän jo sitä että sana "suomalainen" on niiden nimessä ja että Soini pääsi edustamaan meitä Irlantiin. Ajatus siitä että Soini on nyt perus suomalaisen prototyyppi muille maille aihettaa todellakin häpeää vaikka en yleensä häpeä muiden tekemisiä.
Hävetti se yksi kokoomuksen täti joka kerran uutisissa selitti ettei lakeja voi muuttaa. Miten niin työstään tietämätön voi toimia kansanedustajana? Ilmeisesti niitä jotka vain painaa kiltisti sitä nappia mitä puoluejohto käskee painamaan.
Vanhasta, Supidoa ja Kanervaa.