Minun hyväksikäyttö tarina

Stoori vois kai alkaa siitä ku juoppo isäni hyväkskäytti mua ku olin 4-6-vuotias. Oon siis biologisesti tyttö, jota oma isä kännipäissään päätti mm. nuolla. Yhdyntää ei varsinaisesti tapahtunut, mut edellämainittua useestikin, plus myöhemmin murrosiässä rintojen puristelua jne. En tietenkään tuosta penskana osannu kenellekään kertoa, vasta täysi-ikäistyttyäni tulin kertoneeksi äidilleni joka on juuri sellainen ihminen joka nostaa jutusta haloon ja syyttää itseään, joten tuosta eteenpäin olen vältellyt aihetta. Isällekin asiasta on puhuttu, mutta kieltää muistavansa. Tässä välissä pitää tietää etten kanna kaunaa hänelle, sillä selvin päin hän on hyvä tyyppi ja meillä on ihan hauskaakin.

Kokemus on vaikuttanut minuun myöhemmällä iällä, esim. äitini kertoi minun alkavan ottaa enemmän miesrooleja leikeissä juurikin samaan ajankohtaan kuin kerroin isäni tekojen tapahtuneen. Itse onnistuin sulkemaan nämä aktiivisesta mielestäni yläasteelle asti, tai ainakin esittämään itsellleni ja muille normaalia. Alakoulun lopulla alkanut murrosikä, rintojen kasvu, akne yms. aiheuttivat tietenkin koulukiusausta, puberteetti kun iski n. 11-vuotiaana. Se oli nyt sitä aikaa että jos käytit pukuhuoneessa rintaliivejä, kiusattiin, ja jos et, kiusattiin. Tisseistä piikittelyä jatkoi sitten loput ala-asteesta ja yläasteestakin. Masennusta aloin itselläni epäillä vasta kasiluokalla, jolloin mielenterveystoimistoonkin hakeuduin. Masennustani ja työkyvyttömyyttäni olen käynyt itkemässä milloin missäkin, mutta minkäänlaista terapiaa en ole saanut, ainoastaan lääkkeitä ja kevyttä jutustelua, sekä pompottelua milloin minnekin. Lukion sain jollain perkeleen ilveellä suoritettua, vaikka eipä näillä arvosanoilla paljon leuhkita. Elämässä on niin paljon vitullaan olevia aspekteja, että yksi, yhden alan ammattilainen ei tätä vyyhtä pysty purkamaan. Näitä aspekteja mm. sukupuoli-identiteetin sekalaisuus, en oikein tiedä olenko mies, nainen, vai jotain muuta, vaiko sukupuoleton. Naisellisuuteni ahdistaa niin perkeleesti, mutta tuskimpa saisin hoitoa asiaan ennen kuin olen saanut terapiaa hyväksikäyttötaustani setvimiseen, jota taas en saa ennen kuin olen hoitanut muut käytännön paskat pois alta. Aloitin toissasyksynä opiskelun amiksessakin, ja luulin jaksavani edes tämän koulutuksen loppuun asti, otin lainaa.

Nyt olen sitten 24-vuotias ja edelleen masentaa, koulunkäynti tuntuu ihan saatanan vaikealta. Olen ruma ja lihava, en jaksa käydä 30m päässä olevaa lähikauppaa pidempänä, en jaksa käydä suihkussa, en jaksa tiskata (homeasunnosta paettuani olen asunut puoli vuotta kaverin siiveellä osallistuen sähkö-, vesi- ja nettimaksuihin.. ja ruoka), en harjata hiuksiani, en edes nousta sängystä kuin syömään jotain pikanuudeleita. Mieli tekisi vaan jatkaa sairaslomaa koulusta, mutta kaverit siellä ovat ainoa henkireikä minkä takia olen koskaan jaksanutkaan siellä käydä, ja vielä toisen vuodenpuolikkaan lomaillessani ehtivät valmistua, jonka jälkeen kynnys hoitaa koulu loppuun vain nousisi entisestään. Ja mitä vittua tuon opintolainan kanssa pitäis tehdä... Tässä ei ollut nyt edes puolta kaikesta mikä mua komeroon ajaa, mutta pääsyy ainakin. Paras edistyminen oli ennen joulua kun sain järkättyä tapaamisen kuraattorin, psykologin, raiskaustuki-ihmisen ja lääkärin kanssa, mutta sinne saapuessani huomasin jotain outoa. Huone oli tyhjä lukuunottamatta huoneen nurkassa olevaa kaappia. Sulkiessani oven perässäni isäni ponnahti kaapista ulos virne naamallaan. Hän otti minut paskarautoihin ja väänsi minut lattialle. "Paskon nyt selällesi poika", hän sanoi. Isäni hieroi semikiinteää paskaansa selkääni. "Tykkäätkö poika, tykkäätkö?" hän kysyin. "No en kyl oikein tykkää", vastasin. "Ai. Luulin että oisit tykänny". Ei olla puhuttu paskaepisodista tän jälkeen.