Nykyajan hirveät lapset
Tapaus 1:
*
Olimme parin kaverin kanssa piknikillä (kesällä) muutama vuosi sitten. Siinä pyörivät kokoajan pari pikkutyttöä, n.7-8v. Ajattelimme, että niistä päästäisiin eroon jos annettaisiin pari karkkia pussistamme. Nehän ottivat karkit ihan mielellään. Siinä sitten juttelimme aina välillä ja ottivat lisää karkkia. Vartin päästä lihavammalla tytöllä oli meidän karkkipussi sylissä ja ahmi niitä kuin olisivat omiaan! Minua ja kavereitani suoraan sanoen vitutti tuollainen porsastelu, ja seuraavan kerran kun tulivat niin sanoimme jotakin porsastelusta ja käytöstavoista. Suuttuivat ja lähtivät pois, mutta siinä vaiheessa alunperin lähes kilon irtokarkkipussissa oli jäljellä noin 100 grammaa. (Olimme varhaisteinejä, emme siis mitään pedariaikuisia. Pakko kertoa.)
*
Tapaus 2:
*
Eilen olin ystäväni kanssa vain hengailemassa nuortenpuistossa (en jaksa selittää). Siellä oli myös bussillinen ykkösluokkalaisia. Kukaan ei käyttäytynyt niin kuin minun lapsuudessani, kaikki kiroilivat, tukistivat ja löivät toisiaan ja esittelivät keskisormiaan. Aika kamalaa mielestäni.
*
Pyydän, älkää nyt aloittako hirveää paskavyöryä aiheesta "meidän Jessica-Emmi-Yosefiina ja Jari-Pecca-Cýllervó ovat täydellisiä ja ei saa yleistää..", koska en nyt yleistä. Tarkoitan vain näitä hirviökakaroita.
Kellään omia kokemuksia?
Kommentit (71)
Miten niin nykyajan. Ennenkään kaikki lapset olleet samanlaisia, oli huonosti ja vielä huonommin käyttäytyviä ja jotkut tosin käyttäytyivät hyvin silloin kun vanhempansa olivat läsnä, mutta niitä vähän halveksittiin. Kokemusta 50-luvulta asti.
Olin joskus kaverini kanssa normaalisti iltapäivällä kaupungilla, ja kävelimme hiljaisempaa katua pitkin. Yhtäkkiä paikalle ilmaantuu 3 noin 7-vuotiasta pikku pimatsua, jotka alkoivat huutaa meille jotakin tämänsuuntaista:
"Kattokaa, katuhuoria! Huoria! Seksityttö, pornotyttö!"
Oltiin siinä sitten että jaa mitä ihmettä :D Nämä pikkutytöt olivat siis TÄYSIN tuntemattomia. Kun itse olin tuon ikäinen (siitä ei ole edes pitkään) olisin ollut ihan kauhuissani jos piti sanoa jollekin "isolle" pojalle tai tytölle jotain. Ja tämä ei ole edes ainoa tapaus, missä alle 10v lapset tulevat syytämään jotain törkeyksiä.. :/
-13v tyttö2
siis annoitte heille karkkia että pääsisitte eroon? :D he taisivat ymmärtää karkin tarjoamisen täysin päinvastoin, sehän vaikuttaa siltä että nimenomaan haluatte heidät roikkumaan seuraanne. sitten vielä suututte, kun lapset käyttäytyvät lasten tavoin, ja haluavat kivoilta tyypeiltä lisää karkkia.. hohhoijaa.
Arvaa vaan tiedänkö mistä puhut. Olen töissä yläkoulussa - eikä se meininki alakoulussakaan se siistimpää ole.
Joo. VOI KAUHISTUS. VOI JEESUS. HERRANJUMALA!!!
Menes nyt teini demiin siitä valittamasta.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:29"]Minusta taas pahimpia ovat teinit. Ei niin mitään käytöstapoja tai kykyä miettiä, milltä heidän toilailunsa sivullisista kuulostavat. Pelkkää vittu vittu vittu.... Vastaantulijoita ei väistetä, roskat tippuvat siihen, missä pussi/paketti on sattunut tyhjenemään, kovalla äänellä kailotetaan ja huudatetaan järkyttävää mökää kännykän kauttimesta. Se on sitä, kun kotona ei ole opetettu, että kyseinen Mirkku-Lissu ei olekaan maailman napa, ja kaikki muut ihmiset eivät olekaan olemassa vain palvellakseen ja ihaillakseen teiniä. Ja annas olla, jos sanoo kaupassa, että anteeksi, minä olin jonossa kassalle sinua ennen... Sitä niskojen nakkelun, huorittelun ja kovaäänisen valittamisen määrää.
Ja tsorge, en edes pahasti yleistä. Tätä on teinien enemmistö ainakin silloin, kun liikkuvat kaksin tai sitä isommalla porukalla. Mitään eivät maailmasta tiedä tai ymmärrä, mutta luulevat sitäkin enemmän.
[/quote]
Minä olen kolmetoistavuotias. En tee noista mitään! En ole koskaan jättänyt roskaa maahan, siis aina olen etsinyt roskiksen tai laittanut taskuun. Kyllä, kiroilen aina välillä, mutta kukaan ei kuole siihen. Olen aina kohtelias tuntemattomiakin ihmisiä kohtaan, päästän ihmisiä tilanteesta riippuen eteeni jonossa (siis jos on joku superpieni ostos esim. Yksi maitopurkki). Älä viitsi yleistää, on meitä hyviäkin nuoria vielä olemassa.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:29"]Miks yleensäkin annat ventovieraille lapsille karkkia?
Taidat itse olla huonosti käyttäytyvä aikuinen.
[/quote]
Eikö tekstistä käy selville, että ap ei ole aikuinen. Hän oli tapahtuman aikaan varhaisteini eli n. 12-13.v
Minä näen varsin hyvin miten huonosti lapset ja nuoret käyttäytyvät.
Olen kohta 17 vuotias vielä 9lk käyvä oppilas ja peruskoulussa sitä voi todistaa parhaiten näiden kauhukakaroiden elämöintiä.
(Koulussa on ala-aste ja ylä-aste yhdistetty)
Todistin todella huonoa käytöstä viimeksi viime viikolla.. koulussa tarjoiltiin ruuan jälkeen jäätelöä ( tuutteja )
Siihen tuli kolme 10vuotiasta tyttöä, ottivat tuutit ja lähtivät kävelemään ruokalasta pois päin johon keittäjä huomautti että tuutit täytyy syödä ruokalassa.
Sitten kuulin kun tytöt sanoivat "pidä tuuttis läski " .. kauheaa !
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:29"]Minusta taas pahimpia ovat teinit. Ei niin mitään käytöstapoja tai kykyä miettiä, milltä heidän toilailunsa sivullisista kuulostavat. Pelkkää vittu vittu vittu.... Vastaantulijoita ei väistetä, roskat tippuvat siihen, missä pussi/paketti on sattunut tyhjenemään, kovalla äänellä kailotetaan ja huudatetaan järkyttävää mökää kännykän kauttimesta. Se on sitä, kun kotona ei ole opetettu, että kyseinen Mirkku-Lissu ei olekaan maailman napa, ja kaikki muut ihmiset eivät olekaan olemassa vain palvellakseen ja ihaillakseen teiniä. Ja annas olla, jos sanoo kaupassa, että anteeksi, minä olin jonossa kassalle sinua ennen... Sitä niskojen nakkelun, huorittelun ja kovaäänisen valittamisen määrää. Ja tsorge, en edes pahasti yleistä. Tätä on teinien enemmistö ainakin silloin, kun liikkuvat kaksin tai sitä isommalla porukalla. Mitään eivät maailmasta tiedä tai ymmärrä, mutta luulevat sitäkin enemmän. [/quote] Minä olen kolmetoistavuotias. En tee noista mitään! En ole koskaan jättänyt roskaa maahan, siis aina olen etsinyt roskiksen tai laittanut taskuun. Kyllä, kiroilen aina välillä, mutta kukaan ei kuole siihen. Olen aina kohtelias tuntemattomiakin ihmisiä kohtaan, päästän ihmisiä tilanteesta riippuen eteeni jonossa (siis jos on joku superpieni ostos esim. Yksi maitopurkki). Älä viitsi yleistää, on meitä hyviäkin nuoria vielä olemassa.
[/quote]
No, viitsi se ap:kin yleistää, eikö se ikärasismi olekaan niin kivaa, kun se osuu omaan nilkkaan...?
:-)
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:37"][quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:29"]Miks yleensäkin annat ventovieraille lapsille karkkia?
Taidat itse olla huonosti käyttäytyvä aikuinen.
[/quote]
Eikö tekstistä käy selville, että ap ei ole aikuinen. Hän oli tapahtuman aikaan varhaisteini eli n. 12-13.v
[/quote]
Varhaisteini on 11-12v.
Miks yleensäkin annat ventovieraille lapsille karkkia?
Taidat itse olla huonosti käyttäytyvä aikuinen.