Pekka Haavistolle altistuneet nuoret jatkoivat juhlia vihreiden puoluefestareilla aamuun asti
Oireeton Haavisto oli ehtinyt vierailla puoluetoimistolla lauantaiaamuna ennen kuin sai tiedon positiivisesta testituloksestaan. Haavisto oli puhunut Kansainvälinen vaikuttaja -kurssilla, johon osallistui useita nuoria, joista osa jatkoi matkaansa puolueen festareille Espoon Korpilammelle.
Kun tieto Haaviston koronatartunnasta tavoitti puoluefestareilla viihtyvän joukkion, altistuneita kehotettiin lähtemään kotiin tai eristäytymään. Seiskan lähteen mukaan juhlat kuitenkin jatkuivat tiettävästi aamun pikkutunneille saakka.
– Koronalle altistuneet nuoret bailasivat ykköspoliitikkojen kanssa aamuun asti, vaikka kaikki tiesivät altistumisesta, lähde kertoo Seiskalle.
Mitä tämä Suomen hallitseminen oikein nykyaikana on?