Ekaluokkalaisen poikani luokkakaveri pitää 7v ”pelisynttärit”

Vierailija kirjoitti:

Kerrot, että kukaan ei osaa kaikkea, synttäreillä tehdään muutakin kuin pelataan (herkut ja lahjat), kaikki eivät edes voi pelata yhtä aikaa, jos on rajallinen määrä koneita ja konsoleita.

Kerro, että harjoittelemalla oppii, mutta ellei hän halua kokeilla, voi kertoa kaverilleen, että mieluummin kannustaa vierestä. Yleensä halukkaita ohjaimeen tarttujia on enemmän kuin tarpeeksi, eikä kukaan pistä pahaksi jos joku seuraa sivusta.

Juuri näi, tuskinpa siellä synttäreillä oma kone/konsoli kaikille on. Ehtii tapahtua paljon muutakin, ja siinä temmellyksessä ei pelaaminen ole pääjuttu. Lapset keksivät kyllä viihdykettä itse. Voi jopa käydä niin, että lopulta se pelaaminen ei kiinnosta ketään synttärivierasta ja lapset tekevät jotain ihan muuta. Näin meillä.

Ei siellä monta voi kerralla pelata kuitenkaan. Tuskin kukaan edes huomaa, jos joku vaan katselee muiden pelatessa. Paremminkin on ongelma saada pelaajat vaihdettua. Jos on joku muu kuin perinteisellä sorminäppäryyttä vaativalla peliohjaimella varustettu peli, niin kokeilemaan vaan. Minä en ainakaan ole mitään pitkiä pleikkapelejä synttäreillä antanut pelata, joku kerta oli vanha wii käytössä, missä hosutaan kapulat käsissä tai käytetään lautaa, missä ohjataan vartalon painoa siirtämällä. Taisi olla jousiammuntaa ja maaliin lentämistä käsiä siipinä räpiköiden ja hauskaa oli. Joskus oltiin yhden kaverin luona hänen lapsensa synttäreillä ja siellä oli oikeasti tosi tylsää, kun pari tyyppiä vain pelasi ja muut joutuivat vaan katselemaan. Joku räiskimispeli oli.

Muilta vaan ohjeita reippaasti kysymään, miten tätä pelataan ja miten ohjataan. Tuon ikäiset neuvovat hövelisti.

Kunnon humblebrag :D

Katselee kun muut pelaa. Ei kaikki kuitenkaan pelaa yhtä aikaa

Provo. Oikein ylpeilyn aihe. Joopa Joo, olishan se lapsi kaverillaan pelannut jos ei itsellä pelikonetta ja kaverilla kiinnostusta noin paljon pelaamiseen. Ei siis uskottava tarina alkuunkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osta se pelikone. Ei se tosiaan sulje pois urheilua elämästä, jos vaikka tunnin pelaa silloin tällöin. Parempi se pelikone on kuin puhelin (jonka lapsi ehkä saisi tulevaisuudessa). Nopeasti jää ulkopuoliseksi jos ei pelaa, ja varmasti tykkäisi pelata.

Miksi pitäisi väkisin saada pojat kiinnostumaan pelaamisesta? Puhelimen nyt lapsi joka tapausessa saa jossain vaiheessa oli pelikonetta tai ei.

Ei ole mikään pakko. Meillä kolme ala-yläasteikäistä poikaa. Ei ole pelikoneita. Kaikilla on kavereita ja tekemistä riittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Provo. Oikein ylpeilyn aihe. Joopa Joo, olishan se lapsi kaverillaan pelannut jos ei itsellä pelikonetta ja kaverilla kiinnostusta noin paljon pelaamiseen. Ei siis uskottava tarina alkuunkaan.

Aina yhtä hupaisaa miten jonkun mielestä täytyy olla provo, jos 7-vuotias ei harrasta konsolihärpäkkeitä.

Meillä on kolme poikaa, jotka eivät harrasta pelaamista, eikä siinä ole tosielämässä kenenkään mielestä mitään kummallista. Aina heille on riittänyt tekemistä.

Ymmärrän hyvin. Meillä sama tilanne. Tuttava juuri arvosteli, kun meillä lapset eivät osaa pelata koneilla. Ihmetteli, miten sulkeutuneita ollaan, kun aina vaan ulkoleikkejä ja muuta tekevää puuhaa. Heillä käy kuulemma enemmän kavereita ja meilläkin pitäisi.

No, vaikeaa on, kun meidän omaa väkeä ei kiinnosta pelit ja muita ei ulkoilu tai puuha. Enkä pakota. Tuttavalla on kaksi huonetta lapsen käytössä. Toisessa pelaa se oma lapsi, toisessa kaveri... On niin sosiaalista että.

Ja meillä ei muuten ole flunssia, ei ylipainoa, ei reikiä hampaissa, uni tulee helposti ja käytös on reipasta. Toisin kuin...

Eli antaisin lapsen valita, meneekö synttäreille. Se on lapsen juttu. Toki kannustaisin sopivasti, mutta en pakottaisi. Meilläkin voisi helposti olla vaellus- tai hiihtosynttärit ihan sopumatkoin ikäryhmät huomioiden. Silti uskallan väittää, että kaikki eivät haluaisi tulla, eikä siitä loukkaannuttaisi. Ei kaikkia kiinnosta samat jutut, eikä tarvitsekaan. Silti toki kaikkea kannattaa kokeilla reippaasti.

Terveen itsetunnon kehitys vaatii, että lasta kannustetaan myös pois sieltä omalta mukavuusalueelta. Kukaan ei ole kaikessa hyvä. Jos joku pilkkaa tuossa tilanteessa sekin on sitä elävää oppimateriaalia, jota ei kannata ohittaa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin. Meillä sama tilanne. Tuttava juuri arvosteli, kun meillä lapset eivät osaa pelata koneilla. Ihmetteli, miten sulkeutuneita ollaan, kun aina vaan ulkoleikkejä ja muuta tekevää puuhaa. Heillä käy kuulemma enemmän kavereita ja meilläkin pitäisi.

No, vaikeaa on, kun meidän omaa väkeä ei kiinnosta pelit ja muita ei ulkoilu tai puuha. Enkä pakota. Tuttavalla on kaksi huonetta lapsen käytössä. Toisessa pelaa se oma lapsi, toisessa kaveri... On niin sosiaalista että.

Ja meillä ei muuten ole flunssia, ei ylipainoa, ei reikiä hampaissa, uni tulee helposti ja käytös on reipasta. Toisin kuin...

Eli antaisin lapsen valita, meneekö synttäreille. Se on lapsen juttu. Toki kannustaisin sopivasti, mutta en pakottaisi. Meilläkin voisi helposti olla vaellus- tai hiihtosynttärit ihan sopumatkoin ikäryhmät huomioiden. Silti uskallan väittää, että kaikki eivät haluaisi tulla, eikä siitä loukkaannuttaisi. Ei kaikkia kiinnosta samat jutut, eikä tarvitsekaan. Silti toki kaikkea kannattaa kokeilla reippaasti.

Hohhoijaa

Vierailija kirjoitti:

Terveen itsetunnon kehitys vaatii, että lasta kannustetaan myös pois sieltä omalta mukavuusalueelta. Kukaan ei ole kaikessa hyvä. Jos joku pilkkaa tuossa tilanteessa sekin on sitä elävää oppimateriaalia, jota ei kannata ohittaa.

Itselläni on ollut arkoja lapsia, enkä kyllä usko että heidän kehitykselleen olisi tehnyt mitenkään hyvää tulla pilkatuksi sen kerran, kun ovat epämukavuusalueelleen uskaltaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveen itsetunnon kehitys vaatii, että lasta kannustetaan myös pois sieltä omalta mukavuusalueelta. Kukaan ei ole kaikessa hyvä. Jos joku pilkkaa tuossa tilanteessa sekin on sitä elävää oppimateriaalia, jota ei kannata ohittaa.

Itselläni on ollut arkoja lapsia, enkä kyllä usko että heidän kehitykselleen olisi tehnyt mitenkään hyvää tulla pilkatuksi sen kerran, kun ovat epämukavuusalueelleen uskaltaneet.

Tämä voi olla todella hankalaa arkojen lasten kanssa. Omilla vanhemmillani oli kaksi moodia: ei edes yritetty rohkaista vaan annettiin olla tai sitten hermostuttiin minun arkuuteeni. Pitäisi löytää se tasapaino että tuetaan lasta uuden kokeilussa mutta ei laiteta liian hankaliin tilanteisiin jotka pahimmillaan traumatisoivat.

Olin arka lapsi ja minusta tuli arka aikuinen koska ne kerrat kun vanhemmat "tukivat" uuden kokeilussa he tekivät sen niin voimalla että aloin vain entistä enemmän pelätä kaikkea uutta.

Tuollainen "kyllä vaikeuksista oppii" asenne on vaarallinen arkojen lasten kasvatuksessa. Kaikki eivät vain ihan oikeasti kestä yhtä paljon vaan tarvitsevat lempeämpää tukea. Ja heistä voi kasvaa ihan kunnon tuottavia kansalaisia jos saavat tarvitsemansa tuen. Liian kovat kasvatuskeinot taas tuottavat vain mielenterveysongelmia.

Tunnen ihan liian monta ihmistä jotka on kasvatettu "nyt reipastut ja olet rohkeampi, s**tana" mentaliteetilla eikä heistä suinkaan tullut vahvoja aikuisia vaan ahdistuneita ja masentunteita.