Uranaiset - tukeeko puolisonne teitä?

Koirani tukee minua niin ylä kuin alamäessä.

Sinkku. Jo nuorena oli liian vaikea löytää miestä, joka tukisi. Parempi ilmaisu ehkä että miestä joka ei lyttää.

Tukee, ja on useampi lapsi. Olemme täysin tukiverkottomia eli isovanhemmat tms ei ole ikinä auttaneet.

Mieheni on kiltti ja hoitaa kotihommia mielellään ja hoitaa enemmän lapsia kuin minä. Jos näin ei olisi, ei olisi mulla sitä uraakaan, tai siis en olisi voinut ottaa tehtäviä vastaan. Nytkin reissaan ja käyn eri ksupungissa töissä.

Tätä ei moni ajattele puolison valinnassa (eikä sen nyt tietenkään laskelmoitua pidä ollakaan), mutta naisen uran mahdollistaa joko loistava mies tai loistavat tukiverkot. Ja jos tukiverkkoja ei ollenkaan ole niin silloin pitää valita todella hyvä mies.

Vierailija kirjoitti:

Tukee, ja on useampi lapsi. Olemme täysin tukiverkottomia eli isovanhemmat tms ei ole ikinä auttaneet.

Mieheni on kiltti ja hoitaa kotihommia mielellään ja hoitaa enemmän lapsia kuin minä. Jos näin ei olisi, ei olisi mulla sitä uraakaan, tai siis en olisi voinut ottaa tehtäviä vastaan. Nytkin reissaan ja käyn eri ksupungissa töissä.

Tätä ei moni ajattele puolison valinnassa (eikä sen nyt tietenkään laskelmoitua pidä ollakaan), mutta naisen uran mahdollistaa joko loistava mies tai loistavat tukiverkot. Ja jos tukiverkkoja ei ollenkaan ole niin silloin pitää valita todella hyvä mies.

Se on juuri näin! Ja jos onni potkaisee oikein kunnolla, niin näiden molempien yhdistelmä! Silloin on tie auki tähtiin eikä tarvitse tehdä valintoja uran ja perheen välillä vaan saa molemmat.

Tukee. 

Olen tosin toisella kierroksella naimisissa ja ensimmäisestä miehestä ero tuli juuri minun urakehitykseni vuoksi. En silloin ollut vielä edes esimies, saati johtaja tai tienannut edes puolta siitä mitä nyt, mutta työhön kuului silloin säännöllisiä ulkomaanmatkoja ja palkka nousi kolmessa vuodessa avioliiton alusta ohi miehen. Samassa tahdissa miehen asenne muuttui. Häntä ärsytti suunnattomasti, jos jouduin olemaan perjantaisin pidempään töissä kuin hän (hänen vuoronsa päättyi aina klo 12 perjantaisin) tai lähdin viikoksi työmatkalle, enkä ollut iltaisin kotona. Isommasta palkasta  ja akateemisen ammatin "tarpeettomuudesta" tuli koko ajan enemmän kuittauksia. Lopulta mies hankki sivusuhteen ja halusi eron. Nyt hänellä on osa-aikatyötä tekevä vaimo, joka on ollut jokaisen lapsen kanssa kotona 3 vuotta.

Toisella kertaa avioituessani tienasin jo merkittävästi miestä enemmän ihan parisuhteen alusta alkaen ja varmistelin moneen kertaan, että urani, palkkatasoni ja työni laatu ei haittaa häntä. Ja tällä kertaa osui kohdalle mies, jota ei haittaa ollenkaan että vaimo tienaa ja on hyvässä asemassa. Hänen mielestään on vain hyvä asia, että perheeseen tulee rahaa, vaimo on onnellinen ja lapsilla on turvatumpi tulevaisuus. Mieheni ei ole uraorientoitunut ja vastaa mielellään lasten arjesta enemmän kuin minä. Minä taas maksan perheen kulut käytännössä yksin, miehen palkka menee hänen asuntolainaosuutensa ja autonsa maksuihin, säästöön, harrastuksiin ja lahjoihin. 

Turvaverkkoja meillä ei ole ollut yhtään koko aikana, joten allekirjoitan aikaisemmin tässä ketjussa kirjoitetun viestin, että naisen tehdessä uraa ja perheen ollessa ilman turvaverkkoja, pitää valita todella hyvä mies. 

Vierailija kirjoitti:

Koirani tukee minua niin ylä kuin alamäessä.

Pääseekö koira riittävän usein asioilleen ja lenkille?

Joskus aikoinaan ex totesi ettei tekninen koulutus sovi naisille. Siitä syystä on ex. Olin jo työelämässä kun tapasin nykyisen mieheni eli ei alanvalinta ongelmaa hänellä :)

Hoitaa kotia ja lapsia tasapuolisesti ja joustaa mun palaverien (vaikkapa lapsen hammaslääkärit) ja pidempien työpäivien mukaan. Kuvittelisin tämmöisen parisuhteen olevan ihan normaalia, miksi tyytyä huonompaan?

Olen vasta opiskelemassa, mutta nyt jo on tullut sanomista, että hän ei halua minun olevan yhtä työhön keskittynyt kuin hän on. Jaa-a, mitähän hittoa minä korkeakoulussa sitten edes teen? Tosin kyllä häntä selkeästi jokin tökkii siinäkin vaihtoehdossa, että minä en menisi töihin. Ilmeisesti ainoa mihin hän olisi aidosti tyytyväinen olisi, että minä tyydyn johonkin surkeasti palkattuun duunarihommaan, ja kokopäivätyöstä huolimatta revin sitten jostain jaksamisen ja ajan olla lopun aikaa perinteinen söpö pikkurouva.

Musta tuntuu, ettei miehet usein tiedä itsekään, mitä haluavat. Toisaalta halutaan jotain pullaa leipovia kotirouvia, jotka odottaa kotona ruoka valmiina miestä töistä kotiin, ja toisaalta sitten märistään, että naisen pitää osallistua elannon ansaitsemiseen. Kuka kertoisi miehille, että naisillakin on rajallinen määrä tunteja vuorokaudessa ja että kaikkea ei vaan voi saada?

Mulla ja miehelläni on yhteinen yritys, joten kyllä tukee. 

Teoriassa se on miehistä hienoa, että nainen tienaa omat rahansa, eikä tarvitse miestä elatukseen. Kuitenkin käytännössä se ei mene näin, ainakaan omalla kohdallani. Exääni korpesi suunnaattomasti minun vaativa työ, isompi palkka ja iltaan jatkuvat kokoukset. Ulkomaan matkoja ei ollut, mutta jouduin usein turvautumaan ulkopuolisiin lastenhoitajiin, koska mieheni "ei halunnut olla mikään piika" - hoitaa omia lapsiaan siis. Erohan siitä viimein tuli, enkä ole sen jälkeen uutta miestä kaivannut. Lapsetkin jo lentäneet omilleen, nyt tässä nautitaan työnteosta ja omasta ajasta.

Jotenkin hullua, että miehet olettavat automaattisesti naisen kantavan vastuun yhteisistä lapsista ja kodista miehen tehdessä uraa, mutta kun tilanne on toisinpäin, niin se ei olekaan oletus vaan joku ihme uhraus.

Tottakai tukee. Se on miehen itsetunnosta kiinni ei mistään muusta.

Lähtökohtaisestikin valitsin sivistyneen miehen, joka arvostaa korkeakoulutusta ja uraorietuneisuutta.

Meillä ei ole vielä lapsia, ollaan nuoria vielä. Mieheni tienaa itseasiassa minua vähemmän, muttei se haittaa häntä.

Minä teille naisen uran näytän.

Riitta

Vierailija kirjoitti:

Koirani tukee minua niin ylä kuin alamäessä.

Onko sinulla vaikeuksia pysyä pystyssä?

Uranaisilla on usein ostosiivoojat, kun eivät itse jaksa siivota omaa kotiaan.

Vierailija kirjoitti:

Uranaisilla on usein ostosiivoojat, kun eivät itse jaksa siivota omaa kotiaan.

Mistä lähtien siivoaminen on ollut uranaisten hommaa? Entä uramiesten?

Ei tukenut, joten on nyt ex-mies. Hänelle oli kotoa isketty aivoihin miehen ja naisen roolit tosi tiukkaan. Ja huvitti kun ex-anoppi aina ylisti poikansa matemaattista "lahjakkuutta". Sitten myöhemmin minulle selvisi, että matikan numero oli ollut yläasteella 8 (ilmeisesti muiden numeroiden rinnalla hyvä numero). Kun minä sitten sanoin, että ai no mulla oli 10, niin siltikään en ollut yhtä lahjakas kuulemma kun hänen poikansa, joka meni ammattikouluun. 

Itse en mitenkään nostanut lahjoni jalustalle, mutta pikkuhiljaa alkoi äsyttämään tämä ex-miehen äidin kehuskelu, siksi vähän kuittasin. Oli muuten myös pitkä matikka lukiossa.... 

Tuossa suvussa naisilla pitää olla sellainen naiselle sopiva ammatti: sairaanhoitaja, lastenhoitaja yms. Minä olin kummajainen IT-alan suunnitelija - nainen jolla on teknistä koulutusta ja osaamista. 

Ja muuten todellakin meillä kävi siivousfirma, koska miksi minä olisin yksinään siivonnut 200 neliön ok-taloa ja vessoja. Mies oli aivan onneton ymmärtämään miten kotia pidetään siistinä yms kotihommia. Äiti oli kotona huolehtinut sellaiset. 

Laittakaa uranaiset kuvia uristanne. Kiinnostaa kovasti. T: setämies

En koe olevani uranainen, koska en ole millään häikäisevällä uralla, vain kokopäivätyössä päällikkötasolla + luottamustehtävissä kuntatasolla. Mutta kyllä tukee. Puoliso hoitaa meillä isomman osan jokapäiväisistä siivouksista ja muista kotitöistä (minä maksan kerran kuukaudessa käyvän siivoojan). Lisäksi hän on kiinnostunut työstäni ja tehtävistäni ja jos on jotain erityisen stressaavaa niin voin avautua hänelle ja saada tukea. Lapsia ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Uranaisilla on usein ostosiivoojat, kun eivät itse jaksa siivota omaa kotiaan.

Eikö se ole vain kaikkien kannalta hyvä asia?

Oma kokemus on kyllä myös hiukan se, että monet miehet eivät pidä siitä, että nainen tienaa enemmän.

Eksä on mielellään lasten kanssa ja piti aikanaan täydet isyyslomat ja vähän enemmänkin. Me on pärjätty ihan kunnallisen päiväkodin ja iltiksen varassa. On jonkin verran ollut lastenhoitajia, lähinnä joku isompi naapurinlapsi yms. Joskus napannut Facebookista jonkun lapsenlikan.

Lapset teinejä on ja on vuosia oltu viikko-viikko-systeemissä.

Mulla käy siivooja joka toinen viikko, ruoat ostan joko itse keskitetysti tai sitten netistä kotiintoinituksrlla. Joskus wolt.

Olen valinnut sellaisen kodin, että kotitöitä on vähän. Mä en ole myöskään missään jatkuvassa sisustus/tuunaus jne rumbassa. Ei meillä arkena tehdä juuri muita kotitöitä kuin ruoanlaitto ja pyykki. Auton olen liisannut vuosikausia.

Mökkiä ei ole. Ollasn yleensä talvisin vuokrattu mökki ja kesäisin reissattu ulkomailla. Nyt sitten pari viime kesää kotimaassa. Olen harkinnut mökin hommaamista, mutta kyllä se lisää huolehdittavien asioiden määrää. Nyt kun lapset on isompia, niin ehkä onnistuisikin.

Jos aikaa on vähän niin pitää miettiä mitä haluaa, meillä ei ole omakotitaloa just sen vuoksi. Liikaa hommaa. Samoin en juuri sisusta jatkuvasti. Viisi vuotta sitten teetin ison rempan. Sen jälkeen on menty pääosin sillä.

Samoin vaatteissa ja hankinnoissa meen mahd. helpolla. En metsästä täydellisiä, riittävän hyvä kelpaa. Ostan netistä tai ennen ostin paljon lentokentiltä vaatteita. Joku istui loungessa, mä ostin lapsille kouluvaatteita.