Olen aivan varma, että mieheni pettää minua
Epäilykset alkoi viime marraskuussa, kun mies roikkui joka ilta puhelimella ja siihen ilmestyi näppäinlukko. Joulukuussa mies jäi usein töiden jälkeen "kaljalle" tai "salille". Tätä ei ollut ennen harrastanut. Kaikkea pientä epäilyttävää on tullut koko ajan mutta kaiken huippu tuli nyt. Mies oli "työmatkalla" Tampereella. Asumme pk-seudulla. Mies kertoi hotellin, jossa asuu. Hänen palatessaan löysin hänen lompakostaan kuitteja Turun hotellista. Mies selitti asian niin, että Tampereella olikin ollut täyttä. Kysyin, että senkö takia kaupunkia vaihdettiin eikä hotellia niin mies ei osannut vastata miksi menivät sitten Turkuun. Kysyin vielä eikö hänellä ollut aikeita minulle kertoa hotellin ja kaupungin vaihdosta, niin oli unohtanut kuulemma. Palattuuan purin hänen matkalaukkuaan (joka oli viikon verran lojunut makkarissa) löysin sieltä tyhjän viinipullon ja punaiset bikinin yläosan. Kysyin mieheltä viinipullosta, jonka hän sanoi juoneensa muutamana iltana ja vahingossa oli pakannut sen mukaan. Kysyin häneltä onko hänellä mitään kerrottavaa minulle - ei ollut. En siis maininnut bikini löydöstä. Eilen koko päivän (melkein) vihjailin pettämisestä. Kerroin hänelle kuinka ystävääni oli petetty ja kuinka vihaan pettäjiä. Mies oli samaa mieltä kanssani eikä mitään katumusta näyttänyt osoittavan. Tänään päivällä laitoin löytämäni bikinin yläosan makuuhuoneemme lattialla miehen vaatteiden joukkoon. Myöhemmin käskin miestä tuomaan vaatekasan minulle, kun olin täyttämässä pesukonetta - bikinit olivat kadonneet. Aika selviä merkkejä minusta? Jos otan bikinit puheeksi, saan jonkun surkean tekosyyn kuten: eikö noi ole sun tai ostin nämä sulle. Mitä tehdä?
Kommentit (45)
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 00:08"]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 00:06"]
Kuka pitää tyhjää viinipulloa laukussa :D
[/quote]
Joo, siitä saa 10 senttiä:D.
Sattui oleen palautuspullo!
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:58"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 23:35"]
Mies on voinut ostaa bikinit sinulle jo aiemmin, mutta unohtanut antaa ne sitten, saattoi olla "kiva" joululahjalisuke sulle, kiihottava ja sua piristävä juttu pimeään vuodenaikaan. Niin joo, Tampereella on usein täyttä, ja itsekin jouduin Turkuun paikalliseen hotelliin, joten ihan uskottava selitys.
Mullakin tässä vuoden sisään kaverit tsempanneet enemmän kaljoille, ja pari bodaria salillekin, joten luonnollinen selitys sillekin. Uskon, että miehesi on viaton väärinymmärryksen uhri!
[/quote]
No ei kyllä ole uskottavaa että jos hotelli Tampereella on täynnä, mennään Turkuun! Voisin uskoa jos ois menty vaik Hämeenlinnaan. Erikoinen työmatka jos se vaihtuu kokonaan toisen kaupunkiin.
[/quote]
Ymmärrän niin, että herra on halunnut vastaavan kokoiseen paikkaan!
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:06"]
Mulle tuli väkisinkin mieleen, että kakkosnainen haluaisi jotenkin viestittää vaimolle itsestään. Kyllä nuo pettämismerkit jo niin selviä ovat... Ikävä tilanne, olen pahoillani:(
[/quote]
Mulle kävi noin vuosia sitten! Olin reissussa ja kun tulin kotiin, oli vieras huulipuna vessassa. Poikaystävä ei ollut tajunnut, ettei se ollut minun. Poikaystävä sai kenkää tietenkin. Ja myöhemmin baarissa tämä huulipunan jättäjä tuli kertomaan minulle, että tahallaan jätti. No, ei heistäkään paria tullut.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 18:03"]

Naisten viestintä on näemmä nykyään aika instrumentaalista:D