Olen aivan varma, että mieheni pettää minua
Epäilykset alkoi viime marraskuussa, kun mies roikkui joka ilta puhelimella ja siihen ilmestyi näppäinlukko. Joulukuussa mies jäi usein töiden jälkeen "kaljalle" tai "salille". Tätä ei ollut ennen harrastanut. Kaikkea pientä epäilyttävää on tullut koko ajan mutta kaiken huippu tuli nyt. Mies oli "työmatkalla" Tampereella. Asumme pk-seudulla. Mies kertoi hotellin, jossa asuu. Hänen palatessaan löysin hänen lompakostaan kuitteja Turun hotellista. Mies selitti asian niin, että Tampereella olikin ollut täyttä. Kysyin, että senkö takia kaupunkia vaihdettiin eikä hotellia niin mies ei osannut vastata miksi menivät sitten Turkuun. Kysyin vielä eikö hänellä ollut aikeita minulle kertoa hotellin ja kaupungin vaihdosta, niin oli unohtanut kuulemma. Palattuuan purin hänen matkalaukkuaan (joka oli viikon verran lojunut makkarissa) löysin sieltä tyhjän viinipullon ja punaiset bikinin yläosan. Kysyin mieheltä viinipullosta, jonka hän sanoi juoneensa muutamana iltana ja vahingossa oli pakannut sen mukaan. Kysyin häneltä onko hänellä mitään kerrottavaa minulle - ei ollut. En siis maininnut bikini löydöstä. Eilen koko päivän (melkein) vihjailin pettämisestä. Kerroin hänelle kuinka ystävääni oli petetty ja kuinka vihaan pettäjiä. Mies oli samaa mieltä kanssani eikä mitään katumusta näyttänyt osoittavan. Tänään päivällä laitoin löytämäni bikinin yläosan makuuhuoneemme lattialla miehen vaatteiden joukkoon. Myöhemmin käskin miestä tuomaan vaatekasan minulle, kun olin täyttämässä pesukonetta - bikinit olivat kadonneet. Aika selviä merkkejä minusta? Jos otan bikinit puheeksi, saan jonkun surkean tekosyyn kuten: eikö noi ole sun tai ostin nämä sulle. Mitä tehdä?
Kommentit (45)
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 23:46"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 23:38"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 23:35"]
Mies on voinut ostaa bikinit sinulle jo aiemmin, mutta unohtanut antaa ne sitten, saattoi olla "kiva" joululahjalisuke sulle, kiihottava ja sua piristävä juttu pimeään vuodenaikaan. Niin joo, Tampereella on usein täyttä, ja itsekin jouduin Turkuun paikalliseen hotelliin, joten ihan uskottava selitys.
Mullakin tässä vuoden sisään kaverit tsempanneet enemmän kaljoille, ja pari bodaria salillekin, joten luonnollinen selitys sillekin. Uskon, että miehesi on viaton väärinymmärryksen uhri!
[/quote]
Noin mäkin sen nään, ei kunnon mies petä!
[/quote]
Niin, ja kaikkihan me muutumme vuosien saatossa, ja kehitämme uusia viattomia kujeita;)
[/quote]
Näin! Kyllä mieheltä täytyy huumoria ja pilkettä silmäkulmasta löytyä! Ihanaa suorastaan noin mahtava draamantaju :D
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 23:35"]Mies on voinut ostaa bikinit sinulle jo aiemmin, mutta unohtanut antaa ne sitten, saattoi olla "kiva" joululahjalisuke sulle, kiihottava ja sua piristävä juttu pimeään vuodenaikaan. Niin joo, Tampereella on usein täyttä, ja itsekin jouduin Turkuun paikalliseen hotelliin, joten ihan uskottava selitys.
Mullakin tässä vuoden sisään kaverit tsempanneet enemmän kaljoille, ja pari bodaria salillekin, joten luonnollinen selitys sillekin. Uskon, että miehesi on viaton väärinymmärryksen uhri!
[/quote]
Ei varmasti hotellit ole täysiä. Ehkä festari aikaan kesällä, mutta ei muuten. Mä en ainakaan enne joulua nää missään bikineitä myynnissä ja vaikka olisikin a) kuka ostaa lahjaksi vain yläosat b) ketä kiihottaa uimapuvun yläosa?
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 23:57"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 23:35"]Mies on voinut ostaa bikinit sinulle jo aiemmin, mutta unohtanut antaa ne sitten, saattoi olla "kiva" joululahjalisuke sulle, kiihottava ja sua piristävä juttu pimeään vuodenaikaan. Niin joo, Tampereella on usein täyttä, ja itsekin jouduin Turkuun paikalliseen hotelliin, joten ihan uskottava selitys. Mullakin tässä vuoden sisään kaverit tsempanneet enemmän kaljoille, ja pari bodaria salillekin, joten luonnollinen selitys sillekin. Uskon, että miehesi on viaton väärinymmärryksen uhri! [/quote] Ei varmasti hotellit ole täysiä. Ehkä festari aikaan kesällä, mutta ei muuten. Mä en ainakaan enne joulua nää missään bikineitä myynnissä ja vaikka olisikin a) kuka ostaa lahjaksi vain yläosat b) ketä kiihottaa uimapuvun yläosa?
[/quote]
Ethän sä voi tietää ihmisten mieltymyksiä. Kyllä hotellit monesti on ihan täysiä, voi olla joku seminaari, tapahtuma tms. On voinut ostaa kesällä ne bikinit, ja hukannut jo alaosan muistamattomuuttaan!
Kuka pitää tyhjää viinipulloa laukussa :D
Musta nuo todisteet ei riitä kyllä pettämistä todistamaan! Sattumaa pikemminkin!
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 00:06"]
Kuka pitää tyhjää viinipulloa laukussa :D
[/quote]
Sattui oleen palautuspullo!
Uskon paitsi että joku halusi lavastaa tuon miespolon petturiksi! Tosin surkean amatöörimäisesti!
Tai mies on niin ovela, että saa tällä lailla mustasukkaisuutta luomalla naisensa entistä totaalisemmin koukkuunsa! Hieno veto:)
Juu, en usko että mies on pettänyt, vaan sattumaa tavallista enemmän!
Jos tuossa ei ollut pettämistä, niin ei sitten missään!
Mulle tuli väkisinkin mieleen, että kakkosnainen haluaisi jotenkin viestittää vaimolle itsestään. Kyllä nuo pettämismerkit jo niin selviä ovat... Ikävä tilanne, olen pahoillani:(
En oo koskaan pettänyt, enkä petä, mutta olen ihan varma etten jättäisi laukkua purkamatta ja taskujani tarkistamatta, jos olisin vaimolta salaa ollut väärässä kaupungissa ja aivan väärässä seurassa.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:06"]

Totta, lähetti oikein viestin vaimolle bikineitse!
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:24"]

Luultavasti olivat vielä pesemättömät, jotta vieraan naaraan kiima ja haju leijailee vaimon kiihtyneisiin sieraimiin kiihdyttääkseen parinmuodostusta itselleen edulliseen suuntaan:)
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:27"]

Naisethan osaa olla tosi eläimellisiä!
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:32"]

Sanos muuta, mutta miehen pettämisestä tässä oli kyllä kyse!
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:18"]
En oo koskaan pettänyt, enkä petä, mutta olen ihan varma etten jättäisi laukkua purkamatta ja taskujani tarkistamatta, jos olisin vaimolta salaa ollut väärässä kaupungissa ja aivan väärässä seurassa.
[/quote]
Mulla on omaa kokemusta pettämisestä, ja olen täysin samaa mieltä. Pettäjä yleensä kyllä on supertarkka ettei jää kiinni, ellei sitten nimenomaan halua jäädä kiinni ja päättää suhteen (tai vaihtoehtoisesti on vähän yksinkertainen tapaus). Kännykän kyttäys, salasanat, uudet menot ja yhtäkkinen kiinnostus omaan ulkonäköön ovat aika ehdottomia varoitusmerkkejä. Mun on vaikea uskoa ap:n tarinaa todeksi tai sitten mies on vähän vajaa.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 17:38"]

Kyllä se nainen on kuules ne bikinit sinne miehen tietämättä livauttanut, joten saatat olla itse yhtä vajaa:)