Hope yhdistys
Onko yhdistys luotettava? Haluaisin yrityksen kautta tukea harrastustoimintaa sitä kautta, mietin vain, että menevätkö tuet oikeasti tarvitseville, tarkistetaanko hakijoita?
Kylmää kyytiä tuli kun autoin paikallisen fb yhdistyksen kautta. Joten en luota enää noihin yksityisten keräyksiin yhtään.
Kommentit (4)
Oma kokemus näistä on se ettei mene välttämättä rahat vähävaraisille lapsiperheille, vaan ne jaetaan perheille jotka ovat lastensuojelun asiakkaita. Minä olin köyhä yh, mutta lapsellani ei ollut lastensuojeun tarvetta, sillä hänestä pidettiin huolta ja olin hyvä vanhempi, en käyttänyt päihteitä jne. Ainoa ongelma oli rahojen riittämättömyys. En siis saanut lapselleni harrastusrahaa, tai jouluavustusta, koska niitä saadaksemme meidän olisi pitänyt olla lastensuojelun asiakkaita. Sellaiset perheet ympärilläni saivat näitä avustuksia joissa ei ollut rahahuolia, muttta vanhemmat joivat, tai äiti juoksi miehissä ja lapsilla oli siksi huono olla kotona.
En ole nyt rikkaampanakaan osallistunut noihin keräyksiin, niin paha mieli jäi kun tämä asia minulle selvisi, enkä apua saanut itse vaikak olisin sitä kipeästi tarvinnut.
Itse olen lahjoittanut säännöllisesti Pelastusarmeijalle. Niillä oli ainakin takavuosina hyvä prosentti sen suhteen, mikä osuus lahjoituksista meni avuntarvitsijoille. Johtivat kirkkaasti tilastoja. Varmaan aina osa syödään kuormasta, mutta ei niin iso osa, kuin muilla. Esim. Unicefilla meni muistaakseni n. 40% sivukuluihin silloin kun näistä aikanaan luin. Asiat tietenkin muuttuu, enkä tiedä, miten luotettava esim. Pelastusarmeija nykyisin on...
-vähän ohi aiheen...
Tuskin menee tarvitseville. Paras tavara menee vetäjille ja näiden lähipiirille. Kunnat avustavat vähävaraisia lapsia harrastuksissa toimeentulotuella tai erillisillä avustuksilla.