Perheen kanssa tekeminen. Nyt muistan miksi EI.
Aina joku naama norsun veenä tai muuten vasn urputtaa. Onpa KIVA tehdä jotain perheen kesken. Tänään muistin taas miksi en halua. Jo ennen lähtöä alkoi kitinä, vikinä ja tappelu.
Nyt päätin etten enää IKINÄ mene perheenä minnekään.
SE EI TODELLAKAAN OLE KIVAA. Enneminkin kidutusta ja stressiä.
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 16:50"]Harmi jos ei teillä onnistu. Vaatii tosiaan kyllä joskus pitkäjänteisyyttä eikä sitä että aikuinen hermostuu. Meillä on yleensä perheenä kivaa. Niin liikuntajutuissa kun reissullakin
[/quote]
Kiva että teillä on kivaa, sitähän mä tässä halusinkin kuulla.
Pitkäkänteisyyttä tässä ollaan harrastettu 12 vuotta. Vähemmästäkin menee hermo kun joku kiukuttekee koko ajan. Puren hammasta ja yritän olla hermostumatta, mutta se ei aina onnistu kun kerta toisensa jälkeen homma menee kiukutteluksi ja kitinäksi.
Ap
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 16:08"]
Meillä ihan samaa ja yks lapsi vaan. Vaatteet saa päälle jos tappelee kolme tuntia ja jos tehdään esim kotona askarrellaan niin kauhia rääkyminen. Ei koskaan tehdä mitään korttejakaan kun ei onnistu
[/quote]
No heh heh. Jos teillä menee pukemiseen kolme tuntia, lapsesi on varmasti aistiyliherkkä. Sellasia varten on ihan omat niksit ja vinkit. Onko teillä minkäänlaista hoitosuhdetta tai ammatillista työryhmää sua tukemassa?
Luulin aluksi, että se on AP joka kitisee ja kiukuttelee ja ajattelin, että onpa ikävä aikuinen ihminen. Mutta sehän syyttääkin 12-vuotiasta lastaan elämänsä pilaamisesta.
Voi, niin tiedän tuon tunteen. Meidän poika on lievästi asperger ja kaikki "yhteiset kivat jutut" on yleensä kaikkea muuta kuin kivaa, ikävä kyllä. Ensin ne lähtötappelut, sitten se kitinä jatkuu joka ikisestä asiasta. Käytiin tänään uimassa, meni yllättävän hyvin kunnes kotiinlähtiessä saatiin erittäin yksityiskohtainen ja kovaääninen monologi asioista jotka meni hänen mielestään pieleen. Pakostakin joutuu vähän karsimaan niitä yhteisiä tekemisiä, koska itsellä ei vaan hermot kestä loputtomiin. Joskus vaan on helpompaa jäädä kotiin, kaikille.
Symppaan täysillä. :)Osaan erittäin hyvin kuvitella sen stressin, vitutuksen ja pettymyksen, mitä tuollainen aiheuttaa. Onneksi omassa kahden aikuisen perheessämme on mukava tehdä yhdessä juttuja. Kukaan ei kitise tai aiheuta ongelmia. Muistan jo lapsenakin nauttineeni enemmän puuhailusta kavereiden kanssa tai yksikseni kuin vanhempien kanssa. Perheretket eivät vain sovi kaikille.
Meillä lähteminen takkuaa miehen vuoksi. Ihan sama minne ollaan menossa, aina jotain hämminkiä ja säätöä ja kireä tunnelma. En edes tajunnut tätä ennen kuin tein 5-vuotiaan kanssa kahdestaan reissun Berliiniin. Kaikki sujui niin helposti ja mutkattomasti, että ihmettelin ihan.
Meillä kitkaa aiheuttaa se, että minä haluan olla ajoissa ja jättää pelivaraa, mies on sellainen joka tykkää sännätä paikalle viimeisellä minuutilla.
Älkää nyt viitsikö. Ei jokaisella kiukuttelevalla lapsella ole aspergeria tai muuta lääketieteellistä diagnoosia. Pienet lapset kiukuttelee, kun ne on väsyneitä tai nälkäisiä tai eivät muuten saa vastakaikua vanhemmiltaan. Mutta monet aikuiset eivät ymmärrä sitä, mitä tarkoittaa lapsen rytmiin tai ehdoilla eläminen. Sitten kun sillä äidillä itsellään on 4-vuotiaan kärsivällisyys ja se stressaa ja hermostuu niin eihän se eläminen ole kivaa.
Oletko miettinyt sitä, minkälaisen kuvan annat lapsellesi yhdessä tekemisestä? Oletko itse koko ajan netissä ja sitten lähdette hampaat irvessä pitämään kivaa? Jos kaikki ei mene niin kuin haluat, alatko itse kiukutella?
No jos teillä on aina ollut tuollaista, niin sitten sille ei varmaan enää voi mitään. Meillä on 5 poikaa ja lähtemiset on myös välillä yhtä tuskaa ja varsinkin miehellä on olematon pinna lasten kanssa näissä tilanteissa. Mutta kun vihdoin päästään lähtemään niin kyllä meillä yleensä on kivaa. Joskus tietty jotain kränää tulee, mutta se nyt on ihan normaalia. Ja kyllä meillä vielä 13-vuotiaskin haluaa aina lähteä mukaan.
Meillä toimii lähdön helpottajana se, että hyvissä ajoin valmistellaan ja pakataan. Mutta kieltämättä on tosi ärsyttävää kun moneen kertaan saa patistaa poikia ylös sohvalta pelejensä ääreltä. Ja siis itse kuitenkin ovat halunneet lähteä (mihin sitten millonkin mennään, uimaan, laskettelemaan, jne.)
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 19:48"]No jos teillä on aina ollut tuollaista, niin sitten sille ei varmaan enää voi mitään. Meillä on 5 poikaa ja lähtemiset on myös välillä yhtä tuskaa ja varsinkin miehellä on olematon pinna lasten kanssa näissä tilanteissa. Mutta kun vihdoin päästään lähtemään niin kyllä meillä yleensä on kivaa. Joskus tietty jotain kränää tulee, mutta se nyt on ihan normaalia. Ja kyllä meillä vielä 13-vuotiaskin haluaa aina lähteä mukaan.
Meillä toimii lähdön helpottajana se, että hyvissä ajoin valmistellaan ja pakataan. Mutta kieltämättä on tosi ärsyttävää kun moneen kertaan saa patistaa poikia ylös sohvalta pelejensä ääreltä. Ja siis itse kuitenkin ovat halunneet lähteä (mihin sitten millonkin mennään, uimaan, laskettelemaan, jne.)
[/quote]
Meillä valmistellaan poikaa lähtöön jo useamman tunnun ajan, silti kiukuttelee. Meillä miehellä kans lyhyt pinna ja sit on kaks kiukuttelijaa. Itse yritän sit toimia rauhanlähettiläänä.
On keskusteltu jne, mikään ei auta.
Tänään nyt päätin ettei enää tehdä mitään. Menen yksin jos menen. Nökötetään sit himassa.
Sanoin tänään miehelle ja pojalle että turha tulla ehdottamaan mitään tekemistä tai menemistä koska en aio enää kuunnella tuollaista tämän päivän kaltaista kiukuttelua. Nyt on sit täys sota päällä täällä kotona.
Ap
Minä ihmettelin talvilomalla kylpylässä, kun monella äidillä tuntui olevan jo valmiiksi asenne, että minä tässä yritän keksiä hauskaa tekemistä, mutta kun te ette osaa... Hirveää tiuskimista lapsille, jotka ainakin minun silmiini käyttäytyivät hyvin ja mukisematta. Eräskin äiti nalkutti, kun lapsi pakkasi vaatteensa pukuhuoneen kaappiin väärässä järjestyksessä.
Varmasti menee reissut pieleen, jos aikuiset ovat jo valmiiksi pinna kireällä ja sillä asenteella, että mitähän tästä taas tulee.
Liikaa lapsia? Tai käyttekö liian harvoin ja asetatte kauheat paineet yhden reissun onnistumiseksi`?
No tuollaistahan se on joskus on. :) Minunkin pitäisi tapella uhmise ensin vessaan pissille, sitten tapella sille ulkovaatteet päälle, sitten ulos, sitten ulkona saada tenava paremmalle tuulelle että lähdettäisiin pulkkamäkeen (koska tyyppi ei suostu kävelemään eikä istumaan pulkkaan). Niin paljon helpommalla pääsen, kun en ota tuota pienempää lasta ylipäänsä mukaan mihinkään. Kaikkein hauskinta on nykyään ottaa vaan isoin lapsi ja lapselle joku kaveri, ja mennä jonnekin missä lapset mellastavat keskenään ja itse saa olla vaikkapa netissä. :P
Minulla on viisi sisarusta (ei olle mtn uskiksia) ja silti homma pelittää :D Asenneongelmia?
t. 16v
Meillä ihan samaa ja yks lapsi vaan. Vaatteet saa päälle jos tappelee kolme tuntia ja jos tehdään esim kotona askarrellaan niin kauhia rääkyminen. Ei koskaan tehdä mitään korttejakaan kun ei onnistu
Meitä pn vain kolme eli mies, poika 12v js minä. Ei olla pitkään aikaa käyty missään juuri tuon takia. Sama homma nyt. Käytiin useinkin jossain vaikka kiukuttelua olikin. Sit viimeisellä kerralla saun niiiiin tarpeekseni kuunnella sitä samperin kiukuttelua, että päätin ettei mennä mihinkään. Tämänpäiväinen kokeilu osoittautui fiaskoksi, joten olkoon. Enää en yritä. Meen yksin, paaaaaljon helpompaa.
Ap
Olisiko aika hakea jotakin ulkopuolista keskusteluapua? Pelkästään rehellinenkin ystävä voisi auttaa teitä näkemään, mikä aiheuttaa tuon tilanteen... Onko oma asenteesi kunnossa? Onko perheessänne ns. lähtöjännitystä?
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 16:16"]
Olisiko aika hakea jotakin ulkopuolista keskusteluapua? Pelkästään rehellinenkin ystävä voisi auttaa teitä näkemään, mikä aiheuttaa tuon tilanteen... Onko oma asenteesi kunnossa? Onko perheessänne ns. lähtöjännitystä?
[/quote]
Mitäpä jos aloittajan perheessä ei ole mitään vikana? Mitäpä, jos se on tuollaista, kun perheessä on esimurrosikäinen, joka mieluiten viettää aikaansa kavereiden kansa/netissä/omissa jutuissaan?
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 16:17"][quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 16:16"]
Olisiko aika hakea jotakin ulkopuolista keskusteluapua? Pelkästään rehellinenkin ystävä voisi auttaa teitä näkemään, mikä aiheuttaa tuon tilanteen... Onko oma asenteesi kunnossa? Onko perheessänne ns. lähtöjännitystä?
[/quote]
Mitäpä jos aloittajan perheessä ei ole mitään vikana? Mitäpä, jos se on tuollaista, kun perheessä on esimurrosikäinen, joka mieluiten viettää aikaansa kavereiden kansa/netissä/omissa jutuissaan?
[/quote]
Kun se on aina ollut tällaista. Mistä minä tiedän mikä noitten "poikien" pään sisällä liikkuu. Ennen lähtöä kaikki ok, mutta auta armias kun pitää ruveta valmistautumaan, niin kiukuttelu alkaa. Ja se kiukuttelu jatkuu koko ajan. Sen jälkeen minä olen huonolla tuulella loppupäivän kun olen niiiiin pettynyt ja stressaantunut.
Ap
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 17:11"]
Voi, niin tiedän tuon tunteen. Meidän poika on lievästi asperger ja kaikki "yhteiset kivat jutut" on yleensä kaikkea muuta kuin kivaa, ikävä kyllä. Ensin ne lähtötappelut, sitten se kitinä jatkuu joka ikisestä asiasta. Käytiin tänään uimassa, meni yllättävän hyvin kunnes kotiinlähtiessä saatiin erittäin yksityiskohtainen ja kovaääninen monologi asioista jotka meni hänen mielestään pieleen. Pakostakin joutuu vähän karsimaan niitä yhteisiä tekemisiä, koska itsellä ei vaan hermot kestä loputtomiin. Joskus vaan on helpompaa jäädä kotiin, kaikille.
[/quote]
:D :D :D Tuollaista se on meilläkin as-lapsen kanssa. Joskus suu auki kuuntelen lapsen monologeja, kuinka yksi sun toinen asia on pielessä. Otetaan sitten soppaan ADHD-veljensä, joka säheltää samalla tavalla kuin isänsäkin, niin johan tuossa on naurussa pitelemistä.
Minä olen niin uupunut näiden perheretkien jäljiltä, että menen tavallisesti nukkumaan heti, kun pääsen kotiin. Tiputin sitten lasten isän muonavahvuudesta erinäisten syiden vuoksi sekä tein paljon itsetuntemusharjoituksia, ja perheretket ovat ruvenneet sujumaan vähän paremmin.