millä saan taivuteltua kiinnostavan naisen kanssani ulos?
Olen ollut kiinnostunut eräästä naisesta jo 3 vuoden ajan. Olen lähestynyt häntä monellaisilla eri keinoilla, kasvotusten, tekstiviestein ja puhelimella lähestyen ja samassa harrastusryhmässä olemalla. sanotaan että olen yrittänyt kaikkea.
Ihastukseni kohde on on vaikeasti lähestyttävää tyyppiä. Hän ei seurustele ja sen vuoksi en ole luovuttanut yrittämästä. Olen ollut kunnioitettavan kärsivällinen mutta nyt kolmen vuoden jälkeen jo väsynyt tähän kissa ja hiirileikkiin.
Millä keinoin saan tämän kissa ja hiirileikin vihdoin loppumaan ja suhteestamme virallisempaa seurustelua? Se asia on varma että en suostu luovuttamaan ennen kuin tuo nainen lähtee kanssani treffeille.
Kommentit (28)
Olet siis pyytänyt häntä ulos ja hän on kiletäytynyt?
Usko, että ei on ei. Sinua voidaan tarpeen vaatiessa syyttää vainoamisesta.
Rahalla, tai sitten rahalla. Ei kuitenkaan kannata tarjota sitä suoraan (kuten ei penistäkään), vaan erilaisilla kuorrutuksilla, joiden alla piilevästä potentiaalista ei kuitenkaan tule jäädä mitään epäselvyyttä.
Nainen, jota ei saa rahalla, ei ole normaali. Ei sitä kannata edes tavoitella.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:16"]
Olet häiriintynyt. Hae itsellesi ammattiapua.
[/quote]
aika vahva väite minua tuntematta. Olen vaikuttavassa asemassa työpaikalla ja minulla on pitkä ura ja hyvät tulot. Lisäksi olen sangen komea ja luotettava, hellä ja uskollinen. olen kaikin tavoin mies, jollaisesta useimmat naiset haaveilevat kumppanikseen. se että olen sattunut näkemään yhteisen tulevaisuuden erään juuri tietyn naisen kanssa, ei tee minua häiriintyneeksi. Odottelen asiallisia vastauksia, muut jätän tästedes tylysti huomiotta.
Et mitenkään, koska hän ei halua. Miksi ihmeessä haluat treffeille naisen kanssa, joka ei pidä sinusta? :O Ihan sairasta.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:18"]Rahalla, tai sitten rahalla. Ei kuitenkaan kannata tarjota sitä suoraan (kuten ei penistäkään), vaan erilaisilla kuorrutuksilla, joiden alla piilevästä potentiaalista ei kuitenkaan tule jäädä mitään epäselvyyttä.
Nainen, jota ei saa rahalla, ei ole normaali. Ei sitä kannata edes tavoitella.
[/quote]
Mistä helvetistä te miehet olette saaneet päähänne että rahalla saa naisen? Huoran joo, tuntitaksalla, mutta ei normaalia naista.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:20"]
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:16"]
Olet häiriintynyt. Hae itsellesi ammattiapua.
[/quote]
aika vahva väite minua tuntematta. Olen vaikuttavassa asemassa työpaikalla ja minulla on pitkä ura ja hyvät tulot. Lisäksi olen sangen komea ja luotettava, hellä ja uskollinen. olen kaikin tavoin mies, jollaisesta useimmat naiset haaveilevat kumppanikseen. se että olen sattunut näkemään yhteisen tulevaisuuden erään juuri tietyn naisen kanssa, ei tee minua häiriintyneeksi. Odottelen asiallisia vastauksia, muut jätän tästedes tylysti huomiotta.
[/quote]
MOT. Olet häiriintynyt ja fakkiutunut tähän yhteen asiaan, joka on pakkomielle.
Lisäksi trollaat täällä, nainen.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:21"]
Et mitenkään, koska hän ei halua. Miksi ihmeessä haluat treffeille naisen kanssa, joka ei pidä sinusta? :O Ihan sairasta.
[/quote]
Eivät naiset itse tiedä mitä haluavat. Mies tietää naista paremmin, mikä hänelle on parhaaksi.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:21"]Et mitenkään, koska hän ei halua. Miksi ihmeessä haluat treffeille naisen kanssa, joka ei pidä sinusta? :O Ihan sairasta.
[/quote]
Eivät naiset itse tiedä mitä haluavat. Mies tietää naista paremmin, mikä hänelle on parhaaksi.
[/quote]
Just joo. Siinäpä oikea jumalan lahja naisille.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:24"] [quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:21"]
Et mitenkään, koska hän ei halua. Miksi ihmeessä haluat treffeille naisen kanssa, joka ei pidä sinusta? :O Ihan sairasta.
[/quote] Eivät naiset itse tiedä mitä haluavat. Mies tietää naista paremmin, mikä hänelle on parhaaksi. [/quote]
Väärin.
Minustakin aloittaja tarvitsee apua pakkomielteeseensä. Ymmärräthän, että sinä ahdistelet tuota naista. Jätä hänet rauhaan, hän EI ole kiinnostunut.
Jos nainen jännittää sua. En itse ottaisi tosissani jos komea pomo pyytäisi treffeille. Onko sun maine millainen? Naiset voi keksiä mitä tahansa, ettei muutkaan saa sua, jos ei hekään.
Kokemusta on. T. Nainen, nykyään tämän tavoitellun kanssa ollut naimisissa yli 34 vuotta.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:32"]

..mitä vittua.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:29"]
Minustakin aloittaja tarvitsee apua pakkomielteeseensä. Ymmärräthän, että sinä ahdistelet tuota naista. Jätä hänet rauhaan, hän EI ole kiinnostunut.
[/quote]
Eihän siitä voi olla varma, ehkä hän vain esittää vaikeasti tavoiteltavaa?
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:32"]
Jos nainen jännittää sua. En itse ottaisi tosissani jos komea pomo pyytäisi treffeille. Onko sun maine millainen? Naiset voi keksiä mitä tahansa, ettei muutkaan saa sua, jos ei hekään.
Kokemusta on. T. Nainen, nykyään tämän tavoitellun kanssa ollut naimisissa yli 34 vuotta.
[/quote]
höpö höpö... Jos on mennyt jo kolme vuotta (!!) eikä edes treffejä niin pitää osata jo luovuttaa. Aloittaja ei osaa ottaa pakkeja vastaan.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:34"][quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:29"]
Minustakin aloittaja tarvitsee apua pakkomielteeseensä. Ymmärräthän, että sinä ahdistelet tuota naista. Jätä hänet rauhaan, hän EI ole kiinnostunut.
[/quote]
Eihän siitä voi olla varma, ehkä hän vain esittää vaikeasti tavoiteltavaa?
[/quote]
I'm not playing hard to get, I'm playing leave me the fuck alone.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 17:13"]
Olen ollut kiinnostunut eräästä naisesta jo 3 vuoden ajan. Olen lähestynyt häntä monellaisilla eri keinoilla, kasvotusten, tekstiviestein ja puhelimella lähestyen ja samassa harrastusryhmässä olemalla. sanotaan että olen yrittänyt kaikkea.
Ihastukseni kohde on on vaikeasti lähestyttävää tyyppiä. Hän ei seurustele ja sen vuoksi en ole luovuttanut yrittämästä. Olen ollut kunnioitettavan kärsivällinen mutta nyt kolmen vuoden jälkeen jo väsynyt tähän kissa ja hiirileikkiin.
Millä keinoin saan tämän kissa ja hiirileikin vihdoin loppumaan ja suhteestamme virallisempaa seurustelua? Se asia on varma että en suostu luovuttamaan ennen kuin tuo nainen lähtee kanssani treffeille.
[/quote]
se vähän riippuu! onko sulla jo lähestymiskielto tuolle vai ei?
Pieraise sen nenään