Norjassa vanhuksia kohdellaan aivan toisin kuin meillä. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

No kyllä se raha aika paljon vaikuttaa ja Norjassa rahaa on pirun paljon enemmän julkisiin palveluihin.

Norja ei mennyt euroon

norja ei lahjoita kuutta miljardia etelään

Ja niin edelleen….

Meillä olisi varaa vaikka mihin jos emme lähettelisi rahojamme maailman vaurailla kansoille tai savanneille ja aavikoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan työkseni vanhuksia. Eipä käy omaiset, vaikka vierailut on nyt sallittu, eivät edes soita. Moni vanhus ilahtuisi jos saisi joskus edes postia. Vanhuksia on talossa 30, ja viikon aikana käy ehkä kahdella omainen. Onneksi jokainen sentään saa jouluna edes hoitajilta paketin ja kortin.

Mä aina mietin minkälainen vanhus on ollut jos omaiset eivät käy. Miten on kohdellut lapsiaan aikoinaan. Aaiat eivät ole niin mustavalkoisia.

No kuinka todennäkäisenä pidät, että samassa hoitolaitoksessa jossa on 30 vanhusta, he kaikki ovat olleet sikoja lapsiaan kohtaan?

Mieti nyt vähän mitä kirjoitat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan työkseni vanhuksia. Eipä käy omaiset, vaikka vierailut on nyt sallittu, eivät edes soita. Moni vanhus ilahtuisi jos saisi joskus edes postia. Vanhuksia on talossa 30, ja viikon aikana käy ehkä kahdella omainen. Onneksi jokainen sentään saa jouluna edes hoitajilta paketin ja kortin.

Mä aina mietin minkälainen vanhus on ollut jos omaiset eivät käy. Miten on kohdellut lapsiaan aikoinaan. Aaiat eivät ole niin mustavalkoisia.

Toki tiedän tämän ja usein hankaluudet perheissä on myös hoitajien tiedossa. En vain suostu uskomaan, että lähes kaikki olisivat läheisiään kaltoin kohdelleet. Kyllä moni vanhus on oikeasti vain unohdettu.

Kinka moni teistä on asunut Norjassa? Kuinka moni teistä tietää minkälaista täällä on? Norjalainen arkipäivä työpaikoilla?

Minä olen asunut reilut 26 vuotta. Se että maa on rikas ei takaa yhtään mitään tavalliselle ihmiselle. Toki joitain sosiaalisia etuuksia on paremmin kuin Suomessa, mutta täällä ei esim. huvikseen voi jäädä roikkumaan Nav-rahalla joka vastaa siis Suomen Kelaa. Täällä kyllä pistetään ns. "naavaajat" töihin ja tienaamaan elatuksensa. Mikä on oikein.

Sairaalahoito on täysin ilmaista mikä on iso etu.

Olen jopa ammatiltani hoitoalan ihminen, työskennellyt parissakin vanhainkodissa sekä terveyskeskuksen vuodeosastolla.  Ei se täälläkään herkkua ole.  Työntekijöitä liian vähän, ja kun osa porukasta on kouluttamattomia assistentteja jotka eivät saa hoitotyöhön osallistua muuten kuin koulutetun avustajana ei heistäkään suurta apua ole jos sattuu vuoroon niin että on yksin esim. kolmen assistentin kanssa. Heistä moni on filippiiniläisiä ja muita ulkomaalaisia mutta heidän edukseen on sanottava ahkeruus ja työhalukkuus sekä vanhusten kunnioitus. 

Norjalaiset ovat mukavuudenhaluisia ja työssä helposti luistetaan. Otetaan fem minut.  Kahvihuone on aikas suosittu paikka.

Me ulkomaalaiset olemme ne tunnolliset työntekijät ja siitä olen minäkin saanut tunnustusta. 

Huvittavaa miten luullaan että öljyrahat jotenkin näkyisivät tavallisen ihmisen elämässä. Eivät näy.

Toimeentulo tietysti on helpompaa kuin Suomessa ja varallisuutta ihmisillä ihan eri tavalla. 

Oli miten oli, Suomeen en enää palaisi. En edes eläkkeellä. Tämä on ollut kotimaa jo niin pitkään etten täältä enää lähde. 

Mutta jos ruoho on vihreämpää aidan tällä puolen, tulkaa kokeilemaan. Kultaa täällä ei puuveitsellä vuolla ja kieli ja tavat on opeteltava. Mutta jos siihen on valmis, mikä estää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan työkseni vanhuksia. Eipä käy omaiset, vaikka vierailut on nyt sallittu, eivät edes soita. Moni vanhus ilahtuisi jos saisi joskus edes postia. Vanhuksia on talossa 30, ja viikon aikana käy ehkä kahdella omainen. Onneksi jokainen sentään saa jouluna edes hoitajilta paketin ja kortin.

Mä aina mietin minkälainen vanhus on ollut jos omaiset eivät käy. Miten on kohdellut lapsiaan aikoinaan. Aaiat eivät ole niin mustavalkoisia.

Sen verran yleistä tuo on että mä kyllä miettisin millainen yhteiskunta meillä ylipäätään on. Miten me oikeasti suhtaudutaan läheisiimme, onko heillä meille mitään merkitystä.

Mä ainakin myönnän, että harmittaa todella paljon kuinka vähän kävin mummoni luona palvelutalossa. Silloin kun mummo asui lähelläni, kävin hänen luonaan vähintään kerran viikossa. Kun muisti heikentyi, pyysimme hänelle palvelutarpeen arviointia. Hän ei saanut mitään palveluita. Lopulta kaatui kotonaan. Puol vuotta osastolla odottamassa tehostetun palveluasumisen paikkaa. Sinä aikana romahti kunto ja ilmeni muistisairaus. Palvelutalo oli kotoani n 15km päässä ja julkisilla sille menee noin tunti. Tuo matka on surkea (teko) syy, mutta mulle se on yksi syy miksi tulee käytyä niin harvoin. Lisäksi omat voimavarat, jotka eivät aina riitä edes siihen että kävis kaupassa ja tekis ruokaa. Sen sijaan toiseen mummoon on aina ollut etäiset välit. Hän asuu vielä kotona ja hänellä on ollut kova elämä, eikä hän pelkää muistella sitä. Jokainen käynti on vanhojen muistelua ja elämän voivottelua. Pelkään pahoin, et musta tulee samanlainen. Toisaalta taas toivon, etten ikinä elä noin vanhaksi (yli 80v), koska molempien elämä vaikuttaa kamalalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan työkseni vanhuksia. Eipä käy omaiset, vaikka vierailut on nyt sallittu, eivät edes soita. Moni vanhus ilahtuisi jos saisi joskus edes postia. Vanhuksia on talossa 30, ja viikon aikana käy ehkä kahdella omainen. Onneksi jokainen sentään saa jouluna edes hoitajilta paketin ja kortin.

Mä aina mietin minkälainen vanhus on ollut jos omaiset eivät käy. Miten on kohdellut lapsiaan aikoinaan. Aaiat eivät ole niin mustavalkoisia.

Sen verran yleistä tuo on että mä kyllä miettisin millainen yhteiskunta meillä ylipäätään on. Miten me oikeasti suhtaudutaan läheisiimme, onko heillä meille mitään merkitystä.

Niin. jos on ollut paljon stressiä elämässä vanhemmillla, he kohtelevat lapsia huonosti ja jäävät vieraiksi. Jos on paljon stressiä elämässä aikuisilla lapsilla - köyhyys, asuntolaina, työttömyys - niin tottahan he yrittävät pistää vähän energiansa uuteen jälkipolveen ennemmin kuin vanhempiinsa. Kyllä siinä voidaan yhteiskuntaa katsoa ja miettiä, painaako se liian ahtaalle yksilöitä, jos omat lapset ja omat vanhemmat meinaavat jäädä heitteille. Kaipa monikin koittaa pistää parastaan ainakin alun perin, mutta jos ei jaksaminen riitä kaikkeen niin se ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisia siellä taitaa olla vahustenhoitajina. Ja filippiinejä.

Juu, mutta saavat parempaa palkkaa kuin Suomessa.

Se nostaa kummasti työhaluja ja intoa tehdä oma työnsä viimeisen päälle hyvin.

Miten se parempi kohtelu käytännössä näkyy? Kerrotko esimerkkejä? Hoidan itse vanhuksia työkseni ja kyllähän se liian pieni hoitajamitoitus hoidon laatua laskee. Eli rahalla saa.

Mutta toinen pointti on se, että ei Suomessa kukaan vihaa vanhuksia. Olen huomannut, etteivät ihmiset ymmärrä, että vanhuus on hiipumista, sairauksia, niiden kanssa pärjäilyä. Mummolla on pissat vaipassa, koska mummolla ei ole enää pidätyskykyä. Pappa on sidottu geriatriseen tuoliin, koska kaatuisi satavarmasti ja löisi päänsä sekä saisi luunmurtumia. Vaipat ja sitomiset eivät ole siis kidutuskeinoja, vaan välttämättömyyksiä. Mutta näistä valitetaan ja näistä keskustellaan pitkään omaisten kanssa.

Haluan kyllä tietää, millaiset hoitolinjat muualla maailmassa on vanhuksille. Onko elämä pitkä väkisin ja lääkittynä, vai hyväksytäänkö hieman rennompi ja lyhyempi elämä, esim lääkkeitä vähentämällä tai jättämällä suonensisäinen nesteytys/lääkitys antamatta, kun ihminen on jo hyvin heikkokuntoinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan työkseni vanhuksia. Eipä käy omaiset, vaikka vierailut on nyt sallittu, eivät edes soita. Moni vanhus ilahtuisi jos saisi joskus edes postia. Vanhuksia on talossa 30, ja viikon aikana käy ehkä kahdella omainen. Onneksi jokainen sentään saa jouluna edes hoitajilta paketin ja kortin.

Mä aina mietin minkälainen vanhus on ollut jos omaiset eivät käy. Miten on kohdellut lapsiaan aikoinaan. Aaiat eivät ole niin mustavalkoisia.

Sen verran yleistä tuo on että mä kyllä miettisin millainen yhteiskunta meillä ylipäätään on. Miten me oikeasti suhtaudutaan läheisiimme, onko heillä meille mitään merkitystä.

Tämä.

Suomessa on myös koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen Euroopan kärkiluokkaa.

Lisään vielä tuohon vanhusten "unohtamiseen", että moni asuu toisella paikkakunnalla tai lapsia ei ole ollenkaan. Ja moni vanhus on muistisairauden edettyä todella raskas keskustelukumppani. Haluaa kotiin, vaikkei siellä pärjää, ei suostu allekirjoittamaan palvelukoti hakemusta, haukkuu kotiin toimitetun ruoan, haluaa omaisen seuraneidiksi, ei suostu maksamaan siivoojaa. Hoitajana kun seuraa niitä keskusteluja, niin huh huh... Annan synninpäästön omaisille, jotka eivät käy vanhusta katsomassa, kyllä siihen joku syy aina on.

Nro 29

Suomessa esim. lähihoitajien arvostus on 0. Muissa maissa hoitohenkilöstöä arvostetaan. Itse 59vuotiaana lähihoitajana, olen kokenut niin ala- arvoista kohtelua työpaikoilla omaisilta, että ei tosikaan. Haukutaan, tehdään valituksia, vaaditaan oman äidin/ isän yksilöhoitoa, vaikka hoitajia on 2kpl ja hoidettavia 20. Huudetaan, että tyhmät hoitsut istuvat vain tietokoneen ääressä, vaikka pitäisi olla pitämässä äitiä kädestä kiinni. Jos isällä on vääränväriset sukat jalassa, valitetaan. Kuka tätä enää jaksaa? Olen mieluummin työttömänä.

Äitini sai hyvää hoitoa sairaalassa, samoin mummini.

Vierailija kirjoitti:

Heillä on se reilun triljoonan euron öljyrahasto ja meillä on päätetty äänestää jälleen kerran vasemmistopuolueet valtaan.

Ei triljoonan vaan biljoonan. Ja tyhmät mammat yläpeukuttaa vaikka heittää 1000 kertoimella.

Paitsi että norja on sosiaalisesti demokraattinen siellä ei ole porvarikusetusta kun osaavat ajatella. Suomi on ihan tutkitusti euroopan oikeistolaisin maa ja se taas tarkoittaa että köyhiä on paljon kun rahat halutaan itselle. Verorahat menevät muille kuin maksajille. Kepun alkiolaisuus on vitsi.

Saksassa sosiaaliDEMOKRAATIT ajoivat maahan minimipalkkalain 12 e/h ja sosiaalista asuntorakentamista 400 000 asuntoa vuodessa eli köyhäkin voi saada oman kämpän. Samalla pien ja keskisuuret yritykset pysyvät pystyssä kun on ostovoimaa. Eipä pahemmin uutisoida täällä. Norjassa sama meininki.

Vierailija kirjoitti:

Heillä on se reilun triljoonan euron öljyrahasto ja meillä on päätetty äänestää jälleen kerran vasemmistopuolueet valtaan.

Nyt tuli miljoonakertainen virhe, toivottavasti et ole työssäsi rahan kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan työkseni vanhuksia. Eipä käy omaiset, vaikka vierailut on nyt sallittu, eivät edes soita. Moni vanhus ilahtuisi jos saisi joskus edes postia. Vanhuksia on talossa 30, ja viikon aikana käy ehkä kahdella omainen. Onneksi jokainen sentään saa jouluna edes hoitajilta paketin ja kortin.

Mä aina mietin minkälainen vanhus on ollut jos omaiset eivät käy. Miten on kohdellut lapsiaan aikoinaan. Aaiat eivät ole niin mustavalkoisia.

Asia voi olla niinkin yksinkertainen, että vanhus asuu muuttotappiopaikkakunnalla, jossa ei ole työpaikkoja, ja lapset ovat muuttaneet työn perässä satojen kilometrien päähän, tai jopa ulkomaille.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Pohjois-Pohjanmaalta. Lähdin opiskelemaan Helsinkiin, ja nyt perheeni asuu pääkaupunkiseudulla. Työpaikat, lasten koulut ja harrastukset, kaikki on täällä.

Vanhempani ovat vielä hyväkuntoisia eläkeläisiä, mutta pelkään sitä päivää jos he joutuvat laitoshoitoon. Olen ainoa lapsi, joten stressaan jo etukäteen, että kuinka autan heitä täältä käsin asioiden hoitamisessa, ja kuinka usein voin vierailla jne. Pelkkä ajomatka yhteen suuntaan vie yli 9 tuntia.

Arvo kysymys. Norja ei myöskään syötä rahojaan kreikkaan ja sen jälkeen huononna omien kansalaistensa elämää. Norjalaisille oma maa ja oman maan kansalaisten hyvinvointi on ykkössijalla. Suomessa ei näin valitettavasti ole.

Tyypillinen tapaus, esimerkiksi omalla kohdallani oli että vanhemmat erosivat kun olin nuori, ja perustivat uudet perheet. Sen jälkeen näin isääni tyyliin kerran kymmenessä vuodessa. Asui uuden vaimonsa kanssa toisella puolella maata. Joutui sitten lopulta hoitolaitokseen, yhä lähes tuhannen kilometrin päässä minusta.

Kaksi kertaa kävin katsomassa, kunnes kuoli. Työttömänä ei niin vain hypätä kylässä usein toisella puolen maata, ja sitä jotenkin erkaantuu vanhemmistaan henkisesti kun he eroavat ja perustavat uudet perheet ja kohdistavat huomionsa niihin. Sen jälkeen sitä on ikään kuin reliikki vanhemmilleen, muisto menneestä jota ei hirveästi haluta muistella. Kun isäni kuoli, niin me olimme henkisesti jo kaukana toisistamme. Niin siinä usein käy kun jokaisen elämä menee eri suuntaan.