Mitkä asiat muuttuisivat ja millaisiksi, jos Suomea pyöritettäisiin puhtaasti järjellä
Eli jos eläisimme sellaisessa maailmassa, jossa esimerkiksi ahneus ja vallanhimo ei olisi osatekijöinä päätösten tekemisessä.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Ahneus ja vallanhimo edellyttävät järkeä. Siksi sinä et niitä hallitse.
Mutta järkevyys ei edellytä ahneutta tai vallanhimoa. Taisi tulla sinulla pieni lapsus. :D ap
Ideaalissa yhteiskunnassa elettäisiin uuden testamentin mukaan. Ei olisi kilpailua tai rahan ahneutta. Kaikilla olisi riittävästi mutta ei liikaa. Jokainen kansalainen olisi veli tai sisko. Ei olisi politiikkaa.
Asuntoja kaavoitettaisiin tarpeen mukaan eikä maan ja kiinteistöjen ansiottomasta arvonnoususta olisi tehty koko kansan typerää pajatsoa. Maata tässä maassa riittää, ei ole mitään järkeä asua kerrostalokopeissa koko ikäänsä ja maksaa siitä saman verran kuin oikeasti tiukkaan asutuissa maissa maksetaan väljistä omakotitaloista.
Vettä ei säästeltäisi joka paikassa eli sen hinta olisi myöskin murto-osa nykyisestä. Suomesta ei vesi lopu eikä putket siitä kulu, jos vettä käytetään.
Ranskasta ei olisi ikinä ostettu ydinvoimalaa, koska ranskalaiset osaavat huonosti noudattaa sopimuksia ylipäätään. Poliittista peliä ei harrastettaisi kansan kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Ideaalissa yhteiskunnassa elettäisiin uuden testamentin mukaan. Ei olisi kilpailua tai rahan ahneutta. Kaikilla olisi riittävästi mutta ei liikaa. Jokainen kansalainen olisi veli tai sisko. Ei olisi politiikkaa.
Toisaalta Raamatussa sanotaan kyllä myös jotain sellaista, että ihminen voi hallita toista ihmistä vain kummankin haitaksi. Ja silti aina joku yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahneus ja vallanhimo edellyttävät järkeä. Siksi sinä et niitä hallitse.
Mutta järkevyys ei edellytä ahneutta tai vallanhimoa. Taisi tulla sinulla pieni lapsus. :D ap
jos on järkevä, mutta ei ahne, ei päädy asemaan jossa on valtaa tai ala yrittäjäksi tai yllä muihinkaan tällaisiin hommiin, joissa edetään ahneuden ajamana
Ahneus ja vallanhimo ovat kehitystä eteenpäin vieviä voimia. Jos ihmiset olisivat tyytyneet jo olemassa olevaan, eläisimme edelleen kuin kivikaudella. Viimeisin epäonnistunut kokeilu on kommunistinen Neuvostoliitto.
Valtion omaisuutta ei myytäisi ulkomaille.
Ja ne monopolit jotka olisi myyty ulkomaille hommattaisiin jotenkin takaisin.
Oman maan kansalaisten tarpeet olisi etusijalla.
Vanhaa sairaalarakennusta ei myytäisi sijoitusfirmalle ja sitten vuokrattaisi sitä 10 vuodeksi.
Ihmisiä ei pakotettaisi maksamaan asumisesta ylihintaa.
Mihin ylipäätään perustuu jonkun minipienen asunnon korkea vuokra?
Meillä olisi nolla jonoa sairaanhoidossa(verorahat ohjattaisiin sairaanhoitoon,vanhuksille ja koulutukseen). Nyt ne menevät esim Italialle EU:ssa, jolla on 3. suurin kultavaranto mailmassa. EU virat ovat päättäjille eläkevirkoja, ja tähän korruptioon puuttuisin. Tiet olisivat kunnossa, ja suomessa ei tehtäisi kahtiajakoa päättäjien toimesta. Ihmisille pyrittäisiin kehottamaan, eikä painostamaan mitään(päättäjät ovat töissä kansalla(jopa pääministeri Marin)). Kaikista suurista asioista järjestettäisiin kansanäänestys. Siis sellainen joka toimii. Nykyinen kansalaisaloite on naurettavaa demokratian halventamista. Ainoastaan tyhjänpäiväiset aloitteet pääsee suureen saliin, ja siellä pidetään näytelmä kosiakseen äänestäjiä. Eduskuntaan ei valittaisi vaaleilla, vaan arvottaisiin sinne ihmisiä eri yhteiskuntaluokista. Vapaaehtoinen työ tottakai, mutta palkkaa maksettaisiin hyvin siltä ajalta kun nakki napsahtaa.(enemmän kun nykykorruptiolaumalle eduskunnassa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahneus ja vallanhimo edellyttävät järkeä. Siksi sinä et niitä hallitse.
Mutta järkevyys ei edellytä ahneutta tai vallanhimoa. Taisi tulla sinulla pieni lapsus. :D ap
jos on järkevä, mutta ei ahne, ei päädy asemaan jossa on valtaa tai ala yrittäjäksi tai yllä muihinkaan tällaisiin hommiin, joissa edetään ahneuden ajamana
Menikö sinulta avauksesta ohi kohta: "..jos eläisimme sellaisessa maailmassa.."?
Tämä on vain ajatusleikki. Ap
Ei sellaista asiaa olekaan kuin puhdas järki aina täytyy tehdä jonkinlaisia arvovalintoja.
Mutta uskon kyllä että moni idiootti tässä voi kertoa että puhtaalla järjellä toimittaessa toimittaisiin juuri niinkuin hänen omat poliittiset näkemyksensä ovat, eikö vaan.
ei otettaisi velkaa ja haaskattaisi rahaa loisille. verot pienenisivät, eikä pienipalkkaisten koko palkka kuluisi työn verotukseen, bensaveroihin, alveihin, autoveroihin, sähköveroihin, kiinteistöveroihin ja muihin vihreän aatteen tavallisen ihmisen rankaisuveroihin
Se ei ole enää mahdollista. Mafia hallitsee Suomeakin. Meillä oli yksi joka joutui siihen paskaan 30-vuodeksi ja se oli siitä niin katkera, että teki jenkeistä tosi rikkaan, ei Suomesta. Huolehtikaa niistä lapsistanne.
Vanhoja ei hoidettaisi eläkeiän jälkeen, jotta hoitosuhde saadaan alas.
Myytäs koko läntti eniten tarjoavalle ja perustettas Uusi Suomi jonnekin, missä kaikki naapurit on suunnilleen normaaleja, maanviljelys omillaan kannattavaa, murjua tarvitse lämmittää 3/4 vuodesta ja liikenneyhteyksien puolesta oltas joku muu, kun pussi perä.
Ranskassa ihmiset kyllästyivät maskeihin koska tajusivat että kyse oli Faucin huijauksesta:
https://twitter.com/VigilantFox/status/1466836727616741393?s=20
Maskeista luovuttaisiin heti ja niille annettaisiin vuoden turhake 2022 palkinto.
Vierailija kirjoitti:
Vanhoja ei hoidettaisi eläkeiän jälkeen, jotta hoitosuhde saadaan alas.
Päin vastoin. Vanhukset tulisi hoitaa nykyistä paremmin! Vähemmän lääkkeitä, enemmän hoitajia, ulkoilua ja virikkeitä.
Eli käytännössä vaihdettaisiin 195+ nykyisestä eduskunnasta ja kaikki nykyiset puolueet lakkautettaisiin.
Noh, aloittaisimme sillä että otettaisiin lisää velkaa mutta se käytettäisiin kokonaan investointeihin. Sen jälkeen säädettäisiin nykyisiä menoja ja tuloja isolla kädellä, painotus siinä että valtio tienaa omistuksillaan joita hankittiin. Lopetetaan rahan käyttö turhaan tieteeseen ja painotetaan sellaista jossa potentiaalia hyödyttää sekä taloudellisesti että ilmastoa, esim perovskiittipaneelit, vety, suola-akut, jne. Otettua velkaa aletaan maksamaan takaisin investointien tuotosta. Kaikki luontaiset monopolit palautetaan valtiolle, mm sähkö ja vesi.
Ahneus ja vallanhimo edellyttävät järkeä. Siksi sinä et niitä hallitse.