Irtisanominen, kun vuokranantaja ei vastaa
Eli haluttaisiin irtisanoa nykyisen vuokra-asunnon vuokrasopimus, mutta vuokranantaja ei ole useista yrityksista huolimatta vastannut soittoihin tai viesteihin.
Ensimmäisen kerran soitettiin jo helmikuun puolella ja laitettiin viestiäkin, tuolloinhan oltaisiin vielä saatu sopimus päättymään nyt 1.4. ja nyt sitten kai menee jo 1.5. asti. Meillä olisi jo seuraava asuntokin odottelemassa, mutta ei kai auta muu kuin odotella tuonne toukokuuhun asti.
Mutta miten voisimme vuokranantajaa koittaa vielä tavoitella? Sähköpostiosoitetta ei ole ja asuu niin kaukana ettei luultavasti ole mahdollista mennä ovella käymään, kuin ihan viimeisenä vaihtoehtona.
Onko enää mitään mahdollisuutta saada sopimus päättymään jo 1.4. kun kuitenkin ollaan irtisanomisesta jo yritetty soittaa ja laitettu viestiäkin helmikuun puolella?
Vuokranantaja oli todella mukava ja joustava, silloin kun 1,5 vuotta sitten tähän muutettiin, mutta sen koomin ei ole kuultu mitään. En silti usko, että tahallaan jättäisi vastaamatta. :/
Kommentit (12)
Asuuko kaukana? Jos ei, niin käy paikanpäällä irtisanomassa vuokrasuhde.
Jos voit todistaa että irtisanottu niin menoksi vaan. Lähetä kirje.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 16:24"]
Eli haluttaisiin irtisanoa nykyisen vuokra-asunnon vuokrasopimus, mutta vuokranantaja ei ole useista yrityksista huolimatta vastannut soittoihin tai viesteihin.
Ensimmäisen kerran soitettiin jo helmikuun puolella ja laitettiin viestiäkin, tuolloinhan oltaisiin vielä saatu sopimus päättymään nyt 1.4. ja nyt sitten kai menee jo 1.5. asti. Meillä olisi jo seuraava asuntokin odottelemassa, mutta ei kai auta muu kuin odotella tuonne toukokuuhun asti.
Mutta miten voisimme vuokranantajaa koittaa vielä tavoitella? Sähköpostiosoitetta ei ole ja asuu niin kaukana ettei luultavasti ole mahdollista mennä ovella käymään, kuin ihan viimeisenä vaihtoehtona.
Onko enää mitään mahdollisuutta saada sopimus päättymään jo 1.4. kun kuitenkin ollaan irtisanomisesta jo yritetty soittaa ja laitettu viestiäkin helmikuun puolella?
Vuokranantaja oli todella mukava ja joustava, silloin kun 1,5 vuotta sitten tähän muutettiin, mutta sen koomin ei ole kuultu mitään. En silti usko, että tahallaan jättäisi vastaamatta. :/
[/quote]
Itse pistin tilisiirron viestiin irtisanomisilmoituksen, sähköpostilla sama ilmoitus ja olin valmis pistämään myös kirjeenä, jos noihin ei olisi reagoitu mitenkään. Vuokraemäntä ei asunut suomessa, joten en ollut ensimmäisenä kirjattua kirjettä pistämässä.
Jos voit todistaa viestin lähettämisen helmikuussa niin kait se irtisanominen silloin virallisesti alkaa helmikuussa? Vai onko joku eri mieltä?
Irtisanominen kuuluu tehdä kirjallisesti, joten kirjettä menemään vaan.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 16:39"]
Jos voit todistaa viestin lähettämisen helmikuussa niin kait se irtisanominen silloin virallisesti alkaa helmikuussa? Vai onko joku eri mieltä?
[/quote]
Muistelin vain joskus lukeneeni, että irtisanominen alkaa, kun vuokranantaja on saanut tiedon siitä. En vain enää löytänyt sitä tietoa mistään niin yksiselitteisesti kerrottuna.
Puhelimessa on kyllä kaikki viestit ja soitotkin tallessa.
Jäin miettimään tuota ovella käymistä. Voi olla, että saisin auton käyttöön ja pääsisin käymään paikanpäällä, mutta onko se liian tungettelevaa?
-ap
Teet kirjallisen irtisanomisilmoituksen ja käyt viemässä postilaatikkoon, jos et uskalla ovelle viedä.
(Turha on valitella, että miksi vanhaa ketjua pitää nostella, mutta voi olla mahdollista, että moni muukin voi olla tässä samassa tilanteessa)
Up
Vierailija kirjoitti:
(Turha on valitella, että miksi vanhaa ketjua pitää nostella, mutta voi olla mahdollista, että moni muukin voi olla tässä samassa tilanteessa)
Up
Voivat kyllä käyttää hakua, jos kiinnostaa. Turha nostella ketjuja varuiksi.
Laita kirjattu kirje vuokranantajalle.