Lue keskustelun säännöt.
Eka kerta terapeutilla, mistä ja miten puhua?
03.12.2021 |
Olen menossa ensimmäistä kertaa terapeutille, mutta en yhtään tiedä miten toimia siellä tai mitä mun pitäisi puhua! Mitä mun pitää alkajaisiksi kertoa? Vai päättääkö se terapeutti, mistä puhutaan? Esittää kaikkia mahdollisia kysymyksiä? Vai mitä siellä ekalla kertaa tapahtuu, kertokaa mulle.
Kommentit (34)
Ei sun tarvitse tietää eikä osata mitään, tai valmistautua. Pikku hiljaa homma lähtee liikkeelle. Kyllä terapeutti tietää, ettei sulla ole mitään käsikirjoitusta mukanasi. Ei tarvitse olla. Kerro vaikka näitä asioita mitä olet täälläkin kertonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se terapeutti ohjaa keskustelun alkuun.
Lähdet siitä liikkeelle. Äläkä jännitä tai arkaile. Terapeutti on uransa aikoina tavannut kaikenlaisia asiakkaita täysin laidasta laitaan.
Hän haluaa auttaa sinua. Ei hän sinua arvostele, eikä alenna eikä ylennä.
Hänen tarkoitus on keskustelujen kautta päästä parhaaseen mahdollisuuden lopputulokseen.
Ennenkaikkea sinun uskaltaa puhua, muutoin ei mistään tule mitään.
Ei terapeutilla ole mitään suoria ohjeita, että miten sun pitäis toimia ja elää ja olla.
Kun sinä puhut ulos niitä asioita, saatat keskustelussa huomata itse suuren määrän asioita, joita sun omassakin mielessä työstää ja tehdä sitä sisäsistä maailmaasi joustavammaksi, hyväksyvämmäksi, ja kenties jotenkin muuttaa tiettyjä tapoja ajetella ja käsitellä vaikeita asiota, juuri niitä, joiden takia sinne terapeutille menet.
Minulla kävi niin, että olin valmistautunut puhumaan vaikka mitä, mutta sitten vaan itkin ja itkin. Itkin monesti myöhemminkin. Jossain vaiheessa tuli vihan tunteet. Sitten surun. Sitten ymmärrys, ja jo kinlainen sovinto. Sain yhteyden itseeni ja omiin tunteisiini, siihen kuka minä itse olen.
Kiitos omakohtaisista kokemuksista! Tosi lohduttavaa lukea niitä. Kiitos myös rauhoittelevista ja myötätuntoisista viesteistä. Täytyy sanoa, että vähän arkailin laittaa tänne aloitusta tästä, mutta olen saanut niin mukavia viestejä teiltä, että olen tosi tyytyväinen, että rohkenin sen tehdä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Turhaa ajankulua kirjoitti:
Ei. Miksi menet . Saat hullun paperit . Tyhmää mennä. Tee töitä . Opiskele . Ne pelaa valmiilla kaavoilla oliko vaikea lapsuus kysymys kestää noin 2 vuotta . Ette ehdi koskaan siihen kohtaan miksi menit sinne .
Olen tehnyt töitä ja olen opiskellut. En jaksa aina vaan suorittaa. Haluan voida paremmin ja viihtyä omissa nahoissani. Vie varmasti aikaa joo, kun on tänne keski-ikään asti taaplattu mennä samalla kaavalla. Mutta en jaksa uskoa, että tämä turhaa olisi. Opiskelut ja työnteko ei ainakaan tilannetta paremmaksi muuta, se on jo nähty.
Ap
"En jaksa aina vaan suorittaa. Haluan voida paremmin ja viihtyä omissa nahoissani." Tässähän se aloituskohta on. Terapeutti haluaa tietää mikä sai sinut nyt tulemaan terapiaan. Tästä kaikki lähtee purkautumaan ja saat uusia oivalluksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun täytyy osata kertoa se, miksi koit tarvetta tulla terapeutin vastaanotolle ja mikä sun mieltä hiertää. Siitä se kerä alkaa sitten purkautua.
T. Itsekin ison trauman jälkeen nyt terapeutille uskaltautunut.
Mietin sitäkin, että mitenkähän jos on monta saman aikaista ja rinnakkaista ja limittäistä ongelmaa, niin onko tapana keskittyä enemmänkin yhteen kerrallaan vai käydäänkö niitä kaikkia läpi vähä sitä mukaan, mikä kulloinkin vaikuttaa olevan päällimmäisenä vai onko mahdollista pureutua moneen asiaan kerralla, ottaa kokonaisuus saman tien haltuun? Toki kai varmasti riippuu myös käsiteltävistä ongelmistakin, jos on esim paljon syys-seuraus - suhteita.
Ap
Alussa lähdimme kartoittamaan taustaani. Juttelimme lapsuuden kokemuksista, peloista ja toiveista, perheestä, koulusta yms. Ja siitä sitten eteenpäin. Itsellä tuo taustan "kartoitus" kesti pitkään mutta hyvä niin sillä useimmat ongelmani juontuvat lapsuudesta.
Nykyään käyn enää harvajaksoisesti tapaamisissa, ja yritänkin käydä tunnin aikana läpi kaiken olennaisen. Toki jos on yksi isompi asia niin keskitytään siihen.
Jotenkin kaikki on itsellä mennyt ihan omalla painollaan. Esim huono fyysinen kunto ja huonot kodinhoidon taidot ovat olleet syystäkin ihan pohjimmaisena keskustelunaiheissa. Jotenkin se oleellinen on aina noussut pinnalle ja jos on tarvinnut ottaa vähän taukoa ja etäisyyttä jostain rankasta niin on voinut käsitellä jotain pienempää ongelmaa.
En tiedä onko kaikilla samanlaisia kokemuksia, mutta itse koen että fokus on aina ollut niissä sen hetken kaikkein tärkeimmissä tai kiinnostavimmissa asioissa
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille kaikille asiallisista ja rohkaisevista vastauksista! Mukava saada ymmärtäväisiä ja tsemppaaviakin viestejä täällä :). Menen siis uteliain ja rennoin mielin sinne, ilman suorituspaineita ja "toimintasuunnitelma". Jätetään homma ammattilaisen haltuun :).
Ap
Ja hei terapeutille voi hyvin myös sanoa, ettet tiedä mistä aloittaisit tai että koet, ettet tiedä mitä terapiassa ”kuuluisi” puhua. Ei tartte jännittää. :) Toivottavasti saat apua tilanteeseesi!
T. Eräs terapeutti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun täytyy osata kertoa se, miksi koit tarvetta tulla terapeutin vastaanotolle ja mikä sun mieltä hiertää. Siitä se kerä alkaa sitten purkautua.
T. Itsekin ison trauman jälkeen nyt terapeutille uskaltautunut.
Mietin sitäkin, että mitenkähän jos on monta saman aikaista ja rinnakkaista ja limittäistä ongelmaa, niin onko tapana keskittyä enemmänkin yhteen kerrallaan vai käydäänkö niitä kaikkia läpi vähä sitä mukaan, mikä kulloinkin vaikuttaa olevan päällimmäisenä vai onko mahdollista pureutua moneen asiaan kerralla, ottaa kokonaisuus saman tien haltuun? Toki kai varmasti riippuu myös käsiteltävistä ongelmistakin, jos on esim paljon syys-seuraus - suhteita.
ApAlussa lähdimme kartoittamaan taustaani. Juttelimme lapsuuden kokemuksista, peloista ja toiveista, perheestä, koulusta yms. Ja siitä sitten eteenpäin. Itsellä tuo taustan "kartoitus" kesti pitkään mutta hyvä niin sillä useimmat ongelmani juontuvat lapsuudesta.
Nykyään käyn enää harvajaksoisesti tapaamisissa, ja yritänkin käydä tunnin aikana läpi kaiken olennaisen. Toki jos on yksi isompi asia niin keskitytään siihen.
Jotenkin kaikki on itsellä mennyt ihan omalla painollaan. Esim huono fyysinen kunto ja huonot kodinhoidon taidot ovat olleet syystäkin ihan pohjimmaisena keskustelunaiheissa. Jotenkin se oleellinen on aina noussut pinnalle ja jos on tarvinnut ottaa vähän taukoa ja etäisyyttä jostain rankasta niin on voinut käsitellä jotain pienempää ongelmaa.
En tiedä onko kaikilla samanlaisia kokemuksia, mutta itse koen että fokus on aina ollut niissä sen hetken kaikkein tärkeimmissä tai kiinnostavimmissa asioissa
Kiitos vastauksestasi. Mitä tarkoitat harvajaksoisilla tapaamisilla? Itse tiedän henkilöitä, jotka käyvät 1-2 kertaa viikossa, mutta jotenkin koen tuon aika tiiviinä tahtina. Terapeuttia etsiessäni jotkut kuitenkin ilmoittivat, että tuo olisi se sopiva tahti ainakin alkuvaiheeseen. Tai ainakin vähintään se kerta per viikko.
Itse ajattelin, että jos kehtaisin ehdottaa tapaamista vaikka vain joka toinen viikko. Ajattelisin, että se voisi olla mulle sellainen sopiva tahti, kun tuntuu viikot menevän niin nopeasti... Ja varsinkin, jos pitää tapaamisten välillä tehdä ja käsitellä asioita jotenkin itsenäisestikin.
Itse suosittelisin alkuvaiheeseen ainakin, jos mahdollisuus, tiheämpiä tapaamisia. Riippuen tapauksesta, mutta jos sinulla on raskaita kokemuksia tai sellaisia pudempijaksoisia juttuja jotka vaikuttaa sinuun syvästi (vaikka lapsuudenkodin tunnekylmyys tai väkivaltaisuus), liikkeelle lähtee isoja vaikeitakin tunteita ja on hyvä, ettet jää niiden kanssa yksin pitkäksi aikaa. Itse kävin kolme kertaa viikossa. Oli täyttä työtä ja välillä tosi raskasta, mutta kannatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kertoisin, miksi olen hakeutunut terapiaan ja mitä toivon saavani siitä irti.
Muista sitten, että jos terapia ei ala suhteellisen pian vaikuttaa jollain havaittavalla tavalla, niin kannattaa vaihtaa terapeuttia. Ei kukaan hyödy siitä, että vain istut siellä juttelemassa, jos se ei johda mihinkään.
Eihän mikään terapeutti tai psykologi teidän ongelmia poista. He vain aivopesevät teidät ajattelemaan uudella tavalla. Toimii tyhmille, mutta ei todellisuuden tajuaville ihmisille. Kyllä jokainen järkevä tajuaa, ettei puhuminen totuuksia muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minuilla eka kerta meni sillä lailla että terapeutti kyseli taustoja ja oli sen verran ennakkoluuloinen tapaus että koin olevani joku 15v nuorisorikollinen ja hän on tekemässä minusta lasua. Tämä terapeutti ei minusta kuuluisi olla aikuisten kanssa tekemisissä ollenkaan, oli enemmän "opettajan" oloinen. Käynnin jälkeen jäin ulkopuolelle miettimään että "hetkinen, mitä juuri tapahtui? minä olen jo 45 v enkä 15 v."
Taitaa terapiat jäädä kesken.
Oman kokemukseni mukaan terapeutti kyselee ensin paljon, tutustuu sinuun ja kyselee perus jutut lapsuudesta jne. Sen jälkeen se vaan sujuu luontevasti, ei tarvitse jännittää. Itsekin olen hiljainen ja aina hän minutkin saa puhumaan, eikä ole kiusallisia hiljaisia hetkiä tai tapaamisia joissa ei olisi puhuttavaa.
Itkin oikeastaan vaan pari ekaa kertaa. Olin jo niin loppu. Sitten pikku hiljaa aloin kertoa kun hän kyseli ja tosi vaikeaa se oli kun kaikesta puhuminen alkoi itkettää.
Olin vaan päättänyt että pakko puhua vaikka miten vaikeaa olisi koska sinnitellyt koko aikuisuuden etten vaan näytä kenellekkään että en oikeasti ole vahva ja reipas vaan aivan rikki. Välillä en edes pystynyt puhumaan kun itkin niin paljon mutta ei se haitannut, oli turvallinen olo. Vastaanoton jälkeen saatoin nukkua tunteja.
Tiesin että vaan puhumalla saan ne lukot auki ja helpottaa. Ja juuri niin siinä kävi.