Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Itseriittoisuus ja vastuu omasta onnesta
04.03.2015 |
Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota monessa eri paikassa, mutta varsinkinkin puolison etsintään painottuvissa blogiteksteissä, psykologin neuvoissa ja ihan täällä av-palstallakin julistettuihin "jokainen on vastuussa omasta onnestaan", "jokainen on vastuussa omista tunteistaan", "ei saa olettaa että toinen ihminen tuo onnea"-ajatuksiin.
Itse olen aina ajatellut, että ihmiset ovat toki vastuussa ennen kaikkea itsestään, mutta myös toistensa hyvinvoinnista. Pohjoismaisten hyvinvointiyhteiskuntien synty perustuu hyvin pitkälti tasa-arvoisuuteen, mahdollisuuksien antamiseen heikompiosaisillekin ym., ei siis pelkästään omaan napaan tuijottamiseen.
Yksilötasollakaan en oikein ymmärrä sellaista itseriittoisuuden ihannetta, jossa ihmissuhteet eivät muka saisi vaikuttaa onnellisuuteen. Eristäminen muista ihmisistä on kautta aikain ollut yksi rangaistuskeino, sen verran ihminen kuitenkin ihan oikeasti tarvitsee muita ihmisiä ollakseen onnellinen. Itse tosin olen hyvin yksinkin viihtyvä introvertti, en edes kovin seurallinen, mutten edes minä selviäisi masentumatta yksinäisyydessä. Olen ollut pitkään sinkkuna ja iän karttuessa huomaan yhä enemmän ja enemmän kaipaavani intiimiä ja läheistä kanssakäymistä jonkun kanssa, olisin oikeastaan valmis perustamaan perheen.
Tietenkään onni ei saa riippua vain yhdestä seikasta vaan mielekäs elämä muodostuu monesta eri osa-alueesta. Vaikkei puoliso olekaan ainoa onnellisuutta lisäävä tekijä elämässä, niin kyllä puoliso kuitenkin on mukana tuomassa sitä onnea. Samaa onnea minäkin toivon joskus tuovani omalle puolisolleni. Olenko ajatuksineni täysin yksin?
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue vähemmän ensitreffit alttarilla -ketjua, niin ymmärrät, etteivät kaikki ajattele noin.
Olet käsittänyt onnellisuuden väärin. Jos joku asia saa sinut onnelliseksi, sen pois ottaminen tekee sinut siis onnettomaksi. Sinä puhut ilosta, tytyväisyydestä, hyvinvoinnista mutta et onnellisuudesta joka on asenne. Ihmisiä tulee ja menee mutta onnellisuus säilyy.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 21:49"]
Mulle ei parisuhde tuo onnea, päinvastoin. Pitkään olen ollut sinkkuna ja tehnyt elämästäni onnellisen. Saan onnea muista asioista. Ajatus puolisosta saa oksentamaan. Ihmisiä on erilaisia. En silti ole itseriittoinen, vaan hyvinkin paljon toiset huomioon ottava.
[/quote]
Mäkin saan onnea toki myös muista asioista. Olen muutenkin luonteeltani peruspositiivinen. Kuitenkin väitän, ettei juuri kukaan pysty olemaan onnellinen täydessä yksinäisyydessä, kai sullakin kuitenkin tärkeitä ihmissuhteita on elämässä, esim. ystäviä?
Parisuhteista oon kans sitä mieltä, että molempien tulisi tukea toisiaan, ei tietenkään liian yksipuolisesti tai liikaa itsensä kustannuksella eikä toisaalta omia ongelmia saa vyöryttää toisen niskaan. Mutten myöskään ymmärrä sitä ajatusta että ollaan suhteessa tasan niin kauan kuin itsellä on kivaa ja on ongelmatonta koska eihän sitä olla vastuussa muusta kun oman onnen etsinnästä. "Meidän onnen" tavoittelu olisi kuitenkin mun mielestä tärkeämpää kuin vain "mun onnen" tavoittelu.
Oon varmaan nyt vaan lähinnä jumittanu huomaamaan näitä omaa ajattelua vastaan sotivia mielipiteitä mutta siksihän täällä kysynkin, että en kai mä nyt ihan yksin ajatuksineni ole.
-ap
Aamuteevessä puhuttiin miten sattumat kohtaavat ihmistä ja joilta ei voi välttyä. Sattumat ohjaavat ihmiselämää ja täytyy sanoa, että minulla kävi hyvä sattuma puolison suhteen !
En päivääkään vaihtaisi pois tuon sattuman kanssa.
Toivottavasti hyvä tuuri jatkuu vielä pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä tarkoitetaan vain sitä, että ei pidä odottaa toisen tekevän itseä onnelliseksi jollakin ihmetempulla. Tai kuvitella että puolison tärkein tehtävä on mun viihdyttäminen.
Nuo on niitä kliseitä, jotka on helppo ymmärtää väärin. Niillä myös neuvotaan väärin, mainitsemaasi itseriittoisuuteen tai yksin pärjäämiseen/toiselle alistumiseen. Niin on tehty kautta aikojen.
Perusidea kai on, että jos toinen tekee onnettomaksi, ei turhaan jää siihen. Ei tee itseään riippuvaiseksi toisesta tai toista itsestään.Ottaa elämästään vastuuta.
Mutta kun no man is an island, ei kukaan tule toimeen ilman inhimillistä vuorovaikutusta -ellei ole täysin epäsosiaalinen persoona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärrän mitä ap ajaa takaa, mutta ymmärrän ajatuksen "jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan ja tunteistaan" hiukan eritavalla. Me tarvitsemme yhteyttä muihin ihmisiin ja nimenomaan aitoa vuorovaikutusta, missä meidät hyväksytään omana itsenämme. Kuitenkaan emme voi ulkoistaa vastuuta omasta onnellisuudestamme kenenkään toisen ihmisen varaan. Ihmisen tulisi nähdä se hyvä mikä hänellä on ja pyrkiä kohti sitä mitä haluaa saavuttaa. Tämä taas on tietyllä tapaa itsestä kiinni, kun muuhun ei oikein voi vaikuttaa. Loppu on sitten ehkä sattumaa..
Jokainen ihminen oikeasti on yksin. Toki ympäröivä tilanne ja ympäröivät ihmiset tuovat oman osansa ihmisen mielentilaan, mutta periaatteessa se on vain se pieni osa, mauste. Onni tulee sieltä ihmisestä itsestään, ajatusmaailmasta, kyvystä kohdata vastoinkäymiset ja haasteet. Tämä on hirveän vaikea, jopa mahdoton selittää, koska tämän tajuamiseen, "oivaltamiseen" meni itseltänikin aikaa hirveästi, oikeastaan koko eletty elämäni.
Mikään ulkopuolinen tekijä ei horjuta omaa onnellisuuttani tai onnettomuuttani yhtään sen enempää, kuin sen itse annan horjuttaa.
Tämä ajatusmalli saa minut vaikuttamaan ylimieliseltä besserwisseriltä, mitä en kuitenkaan ole. Elämä on ikioma, ainutlaatuinen kokonaisuus ja olen vain itse vastuussa sen tuomista tunteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="ExoPol" time="04.03.2015 klo 22:41"]Jokainen ihminen oikeasti on yksin. Toki ympäröivä tilanne ja ympäröivät ihmiset tuovat oman osansa ihmisen mielentilaan, mutta periaatteessa se on vain se pieni osa, mauste. Onni tulee sieltä ihmisestä itsestään, ajatusmaailmasta, kyvystä kohdata vastoinkäymiset ja haasteet. Tämä on hirveän vaikea, jopa mahdoton selittää, koska tämän tajuamiseen, "oivaltamiseen" meni itseltänikin aikaa hirveästi, oikeastaan koko eletty elämäni.
Mikään ulkopuolinen tekijä ei horjuta omaa onnellisuuttani tai onnettomuuttani yhtään sen enempää, kuin sen itse annan horjuttaa.
Tämä ajatusmalli saa minut vaikuttamaan ylimieliseltä besserwisseriltä, mitä en kuitenkaan ole. Elämä on ikioma, ainutlaatuinen kokonaisuus ja olen vain itse vastuussa sen tuomista tunteista.
[/quote]
Olen vain itse vastuussa sen tuomista tunteista?
Ai juoppoisän lapset on vain itse vastuussa juoppoisän tuomista tunteista, pelosta häpeästä turvattomuudesta epätoivosta? Sairaan lapsen vanhemmat on itse vastuussa onnestaan ja tunteistaan kun kuolemanpelko kuristaa kurkusta? Orvoksi jäänyt lapsi on itse vastuussa tunteistaan ja omasta onnellisuudestaan kun kaipuu on suunnaton?
Olet käsittänyt väärin! Eivät nuo ohjeet kannusta itseriittoisuuteen, vaan enemmän itsetietoisuuteen, jotta ymmärtää onnen olevan ennen kaikkea tasapainoa itsensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärtänyt yhtään ap sun tulkintaa. Mun mielestä, ajatus että on itse vastuussa onnellisuudestaan, on itsestään selvä fakta, elämän totuus.
Todella itseriittoista on juuri kuvitella, että "minä tässä istua nakotan ja odotan että juuri sinä teet minut onnelliseksi, muuten olen todella onneton ja se on sun syy."
Tässä on kyse siitä kuka sen kissan hännän nostaa... ja vastaus tietysti on, että kissa itse!
Jos et osaa olla onnellinen itsesi kanssa, kuinka joku toinenkaan voisi olla onnellinen sun kanssa? Ja jos olet onnellinen vain jonkun toisen kanssa, niin onhan se hirveä taakka sille toiselle ihmiselle, koska sen parisuhteesta tulee duuni ja pakkopullaa, kun pitää koko ajan pitää pari tyytyväisenä, ettei se vaan murru tai masennu.
Jos on omaan elämäänsä tyytyväinen, sitä onnea jakaa muillekin ilman mitään vaatimuksia. Jos ei saa toiselta vastarakkautta, ei tarvitse murtua, kun koko persoona ja identiteetti ja elämän onni ei ole vaan sen yhden kortin varassa.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:50"]
[quote author="ExoPol" time="04.03.2015 klo 22:41"]Jokainen ihminen oikeasti on yksin. Toki ympäröivä tilanne ja ympäröivät ihmiset tuovat oman osansa ihmisen mielentilaan, mutta periaatteessa se on vain se pieni osa, mauste. Onni tulee sieltä ihmisestä itsestään, ajatusmaailmasta, kyvystä kohdata vastoinkäymiset ja haasteet. Tämä on hirveän vaikea, jopa mahdoton selittää, koska tämän tajuamiseen, "oivaltamiseen" meni itseltänikin aikaa hirveästi, oikeastaan koko eletty elämäni. Mikään ulkopuolinen tekijä ei horjuta omaa onnellisuuttani tai onnettomuuttani yhtään sen enempää, kuin sen itse annan horjuttaa. Tämä ajatusmalli saa minut vaikuttamaan ylimieliseltä besserwisseriltä, mitä en kuitenkaan ole. Elämä on ikioma, ainutlaatuinen kokonaisuus ja olen vain itse vastuussa sen tuomista tunteista. [/quote] Olen vain itse vastuussa sen tuomista tunteista? Ai juoppoisän lapset on vain itse vastuussa juoppoisän tuomista tunteista, pelosta häpeästä turvattomuudesta epätoivosta? Sairaan lapsen vanhemmat on itse vastuussa onnestaan ja tunteistaan kun kuolemanpelko kuristaa kurkusta? Orvoksi jäänyt lapsi on itse vastuussa tunteistaan ja omasta onnellisuudestaan kun kaipuu on suunnaton?
[/quote]
Ei, lapset eivät pysty tähän ajatusmalliin, eikä tätä mitenkään voi lapsen mieleen edes soveltaa.
Mutta kyllä, kuolemansairaan lapsen vanhemmilla on mahdollisuus valita joko totaalinen suru ja romahtaminen, masennus, epätoivo ja itsetuho. Tai sitten totaalinen suru, romahtaminen ja sen jälkeen herääminen uuteen, erilaiseen elämään ilman lasta ja mahdollisuus onneen. Se on kiinni omasta ajatusmallista..Ympäröivästä tilanteesta huolimatta ihminen on kykenevä löytämään positiivisia hiukkasia, jotka muodostavat ison palan ihmisen elämässä. JOS ihminen on siihen valmis ja halukas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 23:01"]
En ymmärtänyt yhtään ap sun tulkintaa. Mun mielestä, ajatus että on itse vastuussa onnellisuudestaan, on itsestään selvä fakta, elämän totuus.
Todella itseriittoista on juuri kuvitella, että "minä tässä istua nakotan ja odotan että juuri sinä teet minut onnelliseksi, muuten olen todella onneton ja se on sun syy."
Tässä on kyse siitä kuka sen kissan hännän nostaa... ja vastaus tietysti on, että kissa itse!
Jos et osaa olla onnellinen itsesi kanssa, kuinka joku toinenkaan voisi olla onnellinen sun kanssa? Ja jos olet onnellinen vain jonkun toisen kanssa, niin onhan se hirveä taakka sille toiselle ihmiselle, koska sen parisuhteesta tulee duuni ja pakkopullaa, kun pitää koko ajan pitää pari tyytyväisenä, ettei se vaan murru tai masennu.
Jos on omaan elämäänsä tyytyväinen, sitä onnea jakaa muillekin ilman mitään vaatimuksia. Jos ei saa toiselta vastarakkautta, ei tarvitse murtua, kun koko persoona ja identiteetti ja elämän onni ei ole vaan sen yhden kortin varassa.
[/quote]
Aamen. Tässäpä se kokonaisuudessaan, mitään poistamatta ja mitään lisäämättä.
On totta, että mukavien ihmisten seura lisää onnellisuutta. Mutta olet itse vastuussa siitä, että ympäröit itsesi niillä mukavilla ihmisillä. Ystävyyssuhteiden ylläpito vaatii aikaa ja vaivannäköä.
Hankalia aiheita. Koska olen peräisin läheisriippuvaisesta perheestä, jossa toisten syyllistäminen oli arkipäivää, kavahdan ajatusta että joku alkaa laittaa mua vastuulliseksi omasta onnellisuudestaan tai onnettomuudessaan. Läheisriippuvuudessa niin tapahtuu sillä seurauksella että siitä omasta kasvusta ja elämästä ei tule mitään. Ihminen on "laumaeläin" ja todellakin tarvitsee muita kasvaakseen itsekseen ja voidakseen olla onnellinen. Harva ihminen on onnellinen ilman tunneperäisiä, vuorovaikutteisia ihmissuhteita. Mutta: toisilta ihmisiltä ei tulisi siltikään odottaa mitään. Perheessä tietysti työnjakoa ja luottamusta- jos niin on sovittu jne. Mutta siis toinen ei ole vastuussa sun tunteistasi, ei sitten millään lailla. Jos niin ajattelee, suhde ei voi olla tasavertainen, vaan siitä tulee sairaalla tavalla riippuvainen, siihen sisltyy vallankäyttöä ja toinen alkaa tukahtua. Huomaan, että ihmiset, joilla riippuvuusongelmia on, eivät voi käsittää sitä, että jokainen on todellakin erillinen yksilö, eikä vastuussa toisesta (paitsi lapsistaan tai muista huollettavista). Vasta kun ymmärtää mitä on olla erillinen ja vastuussa omista tunteistaan ja teoistaan, voi edes muodostaa tasavertaisia suhteita. OIkeastaan jokaisen ihmisen kuuluisi olla aika itseriittoinen. Eihän se poista toisten huomioonottamista, myötätuntoa jne, päinvastoin. Ihmissuhteissa ja varsinkin rakkaudessa kaikki perustuu siihen MITÄ SINÄ ANNAT. Siis pyyteettömästi. Välittömästi jos alat odottaa että toisen pitää tehdä sitä ja tätä jotta olisit onnellinen, rakkaus on tiessään ja tilalla sairas riippuvuus. Ja lapset ovat asia erikseen. heidän kuuluu olla riippuvaisia, se on heidän oikeutensa lapsina. En tietenkään ap tunne sinua, mutta ne itsestään terveesti vastuussa olevat ihmiset haistavat riippuvuussuhdetta hakevat ihmiset kaukaa, eivätkä halua sellaista suhdetta, koska siitä ei tule tervettä suhdetta. MItä epätoivoisemmin kaipaa jotakuta johon ripistautua, sen enemmän ihmiset väistävät. Paitsi vielä pahemmin riippuvaiset. Jos sulla on tällainen ongelma, niin kannattaisi lukea vaikka kirjallisuutta aiheesta, sitä on paljon. Voisi auttaa ihmissuhteen löytymisessä.
Alue: Aihe vapaa
Mulle ei parisuhde tuo onnea, päinvastoin. Pitkään olen ollut sinkkuna ja tehnyt elämästäni onnellisen. Saan onnea muista asioista. Ajatus puolisosta saa oksentamaan.
Ihmisiä on erilaisia. En silti ole itseriittoinen, vaan hyvinkin paljon toiset huomioon ottava.