Koiran eutanasian jälkeinen suru

Mulla meni puoli vuotta.Mulla ei enää ollut muita huollettavia.

Voimia sinulle! terv. koiran omistaja

Nuorempana meni vaikka kuinka kauan. Itse asiassa olin pitkään ilman lemmikkejäkin siksi, kun tuntui etten kestä enää yhtään lemmikin kuoleman surua. 

Mutta nyt minulta kuoli 15-vuotias vanhuskoira viime elokuussa, ja olin yllättynyt että enpä näköjään enää olekaan niin herkkä. On tässä ollut läheisten ihmistenkin menetyksiä, joten kai kuolemiseen vain on jotenkin tottunut. Itkin eläinklinikalla kun lopetusta tehtiin ja kun sain viettää hetken koiran ruumiin äärellä. Mutta sitten menin töihin ja pystyin hoitamaan työni. Illalla itkin kotona huutoitkuna ikävää, mutta melkeinpä se oli sillä ohi. Seuraavana päivänä jo katselin kuvia koirasta ja koin vain haikeansuloisia hyviä muistoja, en enää ahdistusta ja tuskaa. Tiesin, että sillä koiralla oli ollut hyvä ja täysi elämä, ja että oli hyvä aika päästä pois.

Ei ole kokemusta omasta lemmikistä. Suunnittelen kissan ottoa lähiaikoina ja ehkä jonain päivänä myös koiran. Lemmikin kuolema olisi itselleni varmaankin melkoinen tyrmäysisku. Siskon perheen koira jonka seurana olin muutaman kerran näitten rivitalossa perheen ollessa kesälomamatkalla ja jota ulkoilutin joskus kun olin käymässä kuoli 15 vuotta sitten ja muistan vieläkin erittäin hyvin puhelun jossa asia selvisi kun kuulin asiasta toisen käden kautta.

Eka koirani jouduttiin lopettamaan yllättäneen löytyneen syövän nopeasti edettyä kolmisen vuotta sitten ja kyllä mä sitä surin kuin lähiomaista. Meillä onneksi oli lapset ja toinen koira talossa, joten älyttömäksi murehtimiseksi ei elämä sentään jämähtänyt. Aina silloin tällöin tuli itkaistua varmaan reilut puoli vuotta sen jälkeen. 

Enemmän varmaan kaipasin sitä koiraa kuin vaikka appea sitten kun hänestä aika jättää. 

Multa on kuollut 4 koiraa ja tämän viimeisimmän kohdalla surua on vielä 4 kuukauden jälkeenkin. Itkin kun vein koiran eläinlääkäriin, itkin siellä koko ajan, itkin automatkan, koko seuraavan viikonlopun ja sen jälkeen vähän väliä. Enää en itke. Kaipaan ja murehdin teinkö oikean ratkaisun.

Tsemppiä! Ei se tyhjyyden tunne ja ikävä katoa koskaan, mutta kipu ja suru laimenee viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta. Olen menettänyt 2 rakasta koiraa ja yhden sielunkumppani-kissan. Viimeisimmän koiran kuolemasta on nyt 2,5 vuotta. Toisinaan yksin ollessani (etten saa hullun leimaa, heh) toistelen rakkaiden lemmikkieni nimiä ja tuttuja fraaseja ääneen, se tuntuu hyvältä. Onneksi näen lemmikeistäni joskus unia, ne on ihania hetkiä. Ihan kuin kävisivät moikkaamassa, että hyvin täällä "rajan takana" menee. :)

Minulle tämä oli neljäs koirasta luopuminen (kaikki ovat eläneet yli 10 vuotta). Vanhempani ovat kuolleet ja työssäkin kohtaan paljon kuolemaa. Mutta mutta, kun joku todella tärkeä poistuu elämästä, sellainen rakas joka on ollut mukana jokapäiväisessä elämässä, ikävä on suunnattoman suuri.

Monet ovat jopa verranneet, ettei omista vanhemmista luopuminen kuolemalle ollut niin raskasta kuin lemmikistä luopuminen. No harvalla meistä ne vanhemmat ovatkaan enää mukana jokapäiväisessä arjessa. Voi kunpa aikaa voisi siirtää vauhdilla eteenpäin, tai....paljon taaksepäin :'(

Ketjun aloittaja

N. 3,5 vuotta sitten jouduin luopumaan kissastani. Me elimme yhdessä lähes 8 vuotta ja se oli joka reissussa mukana, reipas poika kun oli. Viikottain edelleen tulee mieleen ja ikävä iskee.
.
Uusi kissa on mietinnässä ja harkinnassa, mutta mutta.Ei vaan voi olla tai tulla toista samanveroista, oli se niin rakas.

" Multa on kuollut 4 koiraa ja tämän viimeisimmän kohdalla surua on vielä 4 kuukauden jälkeenkin. Itkin kun vein koiran eläinlääkäriin, itkin siellä koko ajan, itkin automatkan, koko seuraavan viikonlopun ja sen jälkeen vähän väliä. Enää en itke. Kaipaan ja murehdin teinkö oikean ratkaisun."

Ylläolevan kirjoittaja: onko sinulla nyt koiraa laikaan?

Ja minulla aivan sama tuo murehtiminen teinkö varmasti oikean ratkaisun oikeaan aikaan :(

aloittaja

Mun rakas ystävä lopetettiin syyskuussa syövän vuoksi. Kyllä sitä karvaturria tulee surtua vieläkin ja ikävä on kauhea. Voimia ap:lle. Ensin on sydäntärepivä ikävä, pikkuhiljaa suru muuttaa muotoaan

Oman koirani poismeno tuli vähän yllättäen, hän ei vielä ollut niin vanha. Eläinlääkärissäkin tehtiin viimeisten päivien aikana kohtalokkaita virheitä, joista syytän itseäni, etten vaihtanut lääkäriä ajoissa.

Kaikkein kamalinta oli tajuta, etten koskaan enää tule tuntemaan sellaista huoletonta iloa ja onnellisuutta kuin ennen noita kohtalokkaita päiviä. Terveyteni ja ulkonäköni kokivat pysyvän romahduksen ensimmäisen puolen vuoden aikana. Tunsin yhtäkkiä siirtyneeni keski-ikäisyyteen. Nyt tuosta on 2 vuotta ja elämäni on edelleen kuin tervassa kahlaisi. En usko se siitä juuri enää muuttuvan ainakaan paremmaksi.