Näin asioit kaupankassalla
Iltalehdessä oli juttua siitä kuika kaupassa tulisi valita kassajono (http://www.iltasanomat.fi/a/1425301793135). Itse käyn kaupassa lapsieni kanssa, joista toinen istuu rattaissa ja toinen odottaa aina kassan päädyssä pakkauspisteellä tutkien tavaroita. Minä maksan ja pakkaan ostokset, yrittäen samalla pitää lapseni aloillaan ja nauvoa heitä, kuinka käyttäytyä nätisti. Eipä ole meitä rattaiden ja lasten kanssa kulkevia äitejä paljon huomioitu. Ostosten pakkaaminen kestää usein hetken pidempään, sillä minun on saatava tavarani järjestykseen, jotta muovikassi mahtuu vaunujen alle. Monesti kuulee myös sanottavan, että lapseni on pakkauspisteellä seuraavan asiakkaan tiellä. Olisiko parempi, jos lapseni juoksentelisi ympäri sisääntuloaulaa? Artikkelin kommenttikenttään on myös moni kirjoittanut, että tekstiilejä/vaatteita ostavien asiakkaiden jonoa kannattaa välttää. Itse usein ostan vaatteita lapsilleni kauppareissun yhteydessä, sillä isommissa marketeissa mahtuu kulkemaan hyllyjen välissä rattaiden kanssa paljon paremmin, kuin esimerkiksi henkkamaukassa, jossa tuntuu, että olen rattaitteni kanssa koko ajan kaikkien tiellä. Yksinhuoltajana on paha jättää lapsiakaan kotiin kauppareissun ajaksi. Olisi mukava kuulla teiltä muilta äideiltä, kuinka kaupassa asioiminen sujuu, sekä vinkkejä, kuinka asioinnista lasten kanssa saisi mukavan kokemuksen, sekä itselle, että muille! :)
Kommentit (38)
Jää niiden räkänokkies kanssa kotiin niin et oo haitolla muille
Ihan pahimpia on ne, joissa 3v MirendaPetteri haluaa välttämättä laittaa kaikki ostokset, pikkukärrystään tottakai, itse kassahihnalle. Äiti/isi aikansa yrittää ottaa rivakammin niitä ostoksia, mutta kullanmurun suuttuessa antaa periksi "No laita sitten, mutta varovasti ettei putoa".
Jono pitenee, kun MirendaPetteri kieli keskellä suuta ottaa jokaisen Jacky-makupalapurkin kaksin käsin ja kurottautuu laittamaan sen kassahihan reunalle, josta äiti/isi sen sitten ujuttaa liikkuvalle kassahihnalle.. 6 vanukkaan jälkeen onkin vuorossa seuraavat kuusi pillaria sekä huonosti kiinni sidottu pussi omenoita, puolentoistalitran maitopurkki sekä jokunen muumitikkari.
Parhaassa tapauksessa mukana on myös MirendaPetterin vuotta vanhempi pikkusisar NicoJanica, joka kokee tuon kauppareissun äidin/isän auttamisvuoron olevan itsellään. Siitähän se sitten sota syntyy sisarusten välillä, kumpi saa auttaa äitiä/isää, ja äiti/isä katselee ylpeänä pää kallellaan hymyssä suin niin ihanan omatoimisia lapsiaan.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 11:40"]Jää niiden räkänokkies kanssa kotiin niin et oo haitolla muille
[/quote]
Tuotko sinä minulle oikeankokoiset vaatteet ja ruoan kotiin, jotta turvaan 'räkänokilleni' hyvän lapsuuden. Asiaton kommentti mielestäni, yhtälailla minun tulee asioida kaupassa, kuin sinunkin. Aloitusviestissäni kysyinkin juuri neuvoja tämäntyyppisten ajattelijoiden varalle. Kuinka saisin asioinnista mukavan kokemuksen sekä itselleni, että MUILLE?
Niin ja mitä tulee muiden tavaroiden hiplailuun pakkauspisteellä tyttäreni toimesta, olen opettanut lapselleni, ettei vieraiden tavaroihin kosketa. Jos hän jostain syystä kuitenkin koskee, arvostan sitä, että se joiden ostoksosta on kyse, kertoo lapselleni, ettei hän pidä siitä. Omat silmät kun aina eivät valitettavasti näe kaikkea. Tälläiset tilanteet ovat hyvä oppitunti lapselleni vuorovaikutustaitojen oppimiseen. :)
[quote author="ExoPol" time="03.03.2015 klo 11:52"]Ihan pahimpia on ne, joissa 3v MirendaPetteri haluaa välttämättä laittaa kaikki ostokset, pikkukärrystään tottakai, itse kassahihnalle. Äiti/isi aikansa yrittää ottaa rivakammin niitä ostoksia, mutta kullanmurun suuttuessa antaa periksi "No laita sitten, mutta varovasti ettei putoa".
Jono pitenee, kun MirendaPetteri kieli keskellä suuta ottaa jokaisen Jacky-makupalapurkin kaksin käsin ja kurottautuu laittamaan sen kassahihan reunalle, josta äiti/isi sen sitten ujuttaa liikkuvalle kassahihnalle.. 6 vanukkaan jälkeen onkin vuorossa seuraavat kuusi pillaria sekä huonosti kiinni sidottu pussi omenoita, puolentoistalitran maitopurkki sekä jokunen muumitikkari.
Parhaassa tapauksessa mukana on myös MirendaPetterin vuotta vanhempi pikkusisar NicoJanica, joka kokee tuon kauppareissun äidin/isän auttamisvuoron olevan itsellään. Siitähän se sitten sota syntyy sisarusten välillä, kumpi saa auttaa äitiä/isää, ja äiti/isä katselee ylpeänä pää kallellaan hymyssä suin niin ihanan omatoimisia lapsiaan.
[/quote]
Ja nämä samat aiheuttaa vitutusta jo siinä vaiheessa kun ollaan kärryjä ottamassa. Kinastellaan kumpi saa ottaa ne kärryt ja sitten kun saadaan asia lopulta päätettyä niin niillä kärryillä tuupitaan aikuisten nilkoille ja äiti ja isit vaan hymisee ku ne omat rakkaudenhedelmät on niin tarmokkaita. Sitten tietenkin kun pitää jotain ottaa esim juuri ne omenat niin lapset alkaa vinkua että minä minä ja tietenkin joka toisen pitää antaa ottaa toinen ja joka toisen toinen ja pakko parkkeerata kärryt ja kakarat siihen eteen niin että muut ei pääse ohi tai ei pääse ottamaan sitä tuotetta
Juuri eilen tälläinen ap:n kaltainen kotirouva oli illalla kaupassa neljän kersansa kanssa ja kaikilla oli oma pikku ostoskärry. Juoksivat pienten kärryjen kanssa kaksi kertaa minua päin ja monia muitakin päin. Äiti vaan hymistelee kun pikku räkänokat nyt on niin villejä. Helvetti että ärsyttää.
Onko kenelläkään oikeasti vinkkejä, kuinka välttäisin muiden asiakkaiden paheksuvat ilmeet? Usein pelkkä läsnäoloni riittää tähän. Ostoskärryjen kanssa en pelaa, laitan ostoskorin rattaiden päälle. Toinen lapseni kävelee vierelläni, toinen istuu rattaissa. Pyrin aina asioimaan kaupassa ennen tai jälkeen lounasajan, jolloin en ole kaupastaan nopeasti eväitä hakevien duunarien tiellä.
Miksei kaupoissa voi olla pikakassojen lisäksi kassoja rattaiden kanssa asioiville? Toimisikohan ne?
[quote author="ExoPol" time="03.03.2015 klo 11:52"]
Ihan pahimpia on ne, joissa 3v MirendaPetteri haluaa välttämättä laittaa kaikki ostokset, pikkukärrystään tottakai, itse kassahihnalle. Äiti/isi aikansa yrittää ottaa rivakammin niitä ostoksia, mutta kullanmurun suuttuessa antaa periksi "No laita sitten, mutta varovasti ettei putoa".
Jono pitenee, kun MirendaPetteri kieli keskellä suuta ottaa jokaisen Jacky-makupalapurkin kaksin käsin ja kurottautuu laittamaan sen kassahihan reunalle, josta äiti/isi sen sitten ujuttaa liikkuvalle kassahihnalle.. 6 vanukkaan jälkeen onkin vuorossa seuraavat kuusi pillaria sekä huonosti kiinni sidottu pussi omenoita, puolentoistalitran maitopurkki sekä jokunen muumitikkari.
Parhaassa tapauksessa mukana on myös MirendaPetterin vuotta vanhempi pikkusisar NicoJanica, joka kokee tuon kauppareissun äidin/isän auttamisvuoron olevan itsellään. Siitähän se sitten sota syntyy sisarusten välillä, kumpi saa auttaa äitiä/isää, ja äiti/isä katselee ylpeänä pää kallellaan hymyssä suin niin ihanan omatoimisia lapsiaan.
[/quote]
Täysin samaa mieltä, paitsi tuosta vuotta vanhemmasta pikkusisaresta :D Sori...
Ei minua ainakaan haittaa kaupoissa rattaiden kanssa kulkevat äidit. Olisiko parempi, että vanhempi lapsi pysyisi vieressäsi koko kassallajonottamisen ajan kassan päässä seisomisen sijasta, jolloin tosiaan muutkin mahtuvat paremmin pakkaamaan?
Pointsit kuitenkin, että et anna lasten juoksennella missä sattuu! se vasta raivostuttavaa onkin.
En ymmärrä näitä, jotka tässä keskustelussa raivoavat siitä, että lapset juoksevat kaupoissa ja haluavat itse oman ostoskärryn - sellaiset ovat melko ärsyttäviä varsinkin jos itsellä on kiire, mutta minusta ap ei ole tällainen vanhempi, joka antaa lasten tehdä niin.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 12:07"]Onko kenelläkään oikeasti vinkkejä, kuinka välttäisin muiden asiakkaiden paheksuvat ilmeet? Usein pelkkä läsnäoloni riittää tähän. Ostoskärryjen kanssa en pelaa, laitan ostoskorin rattaiden päälle. Toinen lapseni kävelee vierelläni, toinen istuu rattaissa. Pyrin aina asioimaan kaupassa ennen tai jälkeen lounasajan, jolloin en ole kaupastaan nopeasti eväitä hakevien duunarien tiellä.
Miksei kaupoissa voi olla pikakassojen lisäksi kassoja rattaiden kanssa asioiville? Toimisikohan ne?
[/quote]
Pakkaa tavarasi ja katso, että viereiselläkin on tilaa pakata omansa. Eli jos lapsesi haluaa siellä päässä istua, anna sen olla omalla puolella ja opeta, ettei toisten tiellä olla tai toisen ostoksin kosketa. Toimii meillä ilman ongelmia.
Kiitos vinkeistä - kokeilenkin seuraavalla kauppareissulla kuinka ostosten maksaminen sujuu, jos lapsi kokoajan vieressä! -ap
Ei lapset kuulu sinne kassapäätyyn. Jollet piittaakaan niistä mielenterveysongelmaisista joiden ostokset menevät roskiin kun lapsesi hipoo heidän ostoksiaan, tai muuten ärsyttää, niin entä jos lapsi tippuu? Ainakin ennen noissa tasoissa oli varoituksetkin, niitä ei ollut ainakaan silloin tehty kestämään lapsia. Kasseja vartenhan ne ovat. Vaikea vieressä pakata kassiin kun siinä vieressä jassica-jennica pyörii kenkineen.
Mikä siinä on ku naperot pitää raahata ruokaostoksille mukaan? Veisit hoitoon ja hoitaisit itse ostokset.
Täytyy sanoa kahden pikkulapsen vanhempana, että paljon, todella paljon auttaisi se, että niitä kassoja olisi tarpeeksi. Nyt kun niitä jonoja joka tapauksessa on. Siinä ne pikkulapset menee sivussa, eivät ole mikään erityishidaste.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 12:23"]Mikä siinä on ku naperot pitää raahata ruokaostoksille mukaan? Veisit hoitoon ja hoitaisit itse ostokset.
[/quote]
Valitettavasti mummola on tosella paikkakunnalla ja tarhaan vien molemmat vasta sitten, kum äitiysloma loppuu. Miksi ihmiset suhtautuvat näin negatiivisesti lapsiin? Kuvittrlin tällä keskustelupalstalla surffailevien olevan pääsääntöisesti itsekkin tavallisia kaupassa käyviä äitejä! Taisin olla pahasti väärässä viitaten suurimpaan osaan vastauksia! -ap
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 12:23"]Mikä siinä on ku naperot pitää raahata ruokaostoksille mukaan? Veisit hoitoon ja hoitaisit itse ostokset.
[/quote]
Just. Eipä taida kaikilla olla mahdollisuus viedä hoitoon joka kauppareissun ajaksi. Sitäpaitsi, kuinka niitä lapsia opetetaan käyttäytymään julkisissa tiloissa, jos niitä ei sinne viedä? T. Se, jonka lapset osaavat käyttäytyä kaupoissa, ravintoloissa, kirjastoissa ym.
Mitäköhän varten kaupoissa on niitä pikkukärryjä? Olisiko ne tarkoitettu lasten työnnettäväksi? Vai aikuisten pikkuostoksilleko muka? Toki vanhemman kuuluu huolehtia, jotta muita päin niillä ei ajeta, mutta muuten. Jos lapsi itse kärrynsä täyttää, miksi hän ei saisi sitä myös tyhjentää? Lapsi lapsen tavalla ja aikataululla.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 12:25"]Täytyy sanoa kahden pikkulapsen vanhempana, että paljon, todella paljon auttaisi se, että niitä kassoja olisi tarpeeksi. Nyt kun niitä jonoja joka tapauksessa on. Siinä ne pikkulapset menee sivussa, eivät ole mikään erityishidaste.
[/quote]
Samaa mieltä! Siksi pyrin aina asioimaan 'hiljaisina aikoina'. :) Usein tuntui vain pelkän läsnäolomme kismittävän muita asiakkait :/ -ap
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 12:30"][quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 12:25"]Täytyy sanoa kahden pikkulapsen vanhempana, että paljon, todella paljon auttaisi se, että niitä kassoja olisi tarpeeksi. Nyt kun niitä jonoja joka tapauksessa on. Siinä ne pikkulapset menee sivussa, eivät ole mikään erityishidaste.
[/quote]
Samaa mieltä! Siksi pyrin aina asioimaan 'hiljaisina aikoina'. :) Usein tuntui vain pelkän läsnäolomme kismittävän muita asiakkait :/ -ap
[/quote]
Kannattaa a) opettaa lapsille, kuinka kaupassa toimitaan ja käyttäydytään JA b) opetella itse olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 12:27"][quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 12:23"]Mikä siinä on ku naperot pitää raahata ruokaostoksille mukaan? Veisit hoitoon ja hoitaisit itse ostokset.
[/quote]
Just. Eipä taida kaikilla olla mahdollisuus viedä hoitoon joka kauppareissun ajaksi. Sitäpaitsi, kuinka niitä lapsia opetetaan käyttäytymään julkisissa tiloissa, jos niitä ei sinne viedä? T. Se, jonka lapset osaavat käyttäytyä kaupoissa, ravintoloissa, kirjastoissa ym.
[/quote]
Ravintoloihin (pikaruokapaikkoja lukuunottamatta) en ole rattaideni kanssa vielä mennyt, ehkä rohkaisen mieleni joku kerta työntämään vaunut lounasravintolaan! Eikö useassa paikassa ole kuitenkin syöttötuolit pienimmille? Pelkään vain kovasti aiheuttavani pahennusta ravintoloissa läsnäolollani samaan tapaan kuin ruokaostoksilla. Miten ravintolat suhtautuu, jos kaivaa pienimmälle omat eväät laukusta? Onko kokemuksia? -ap
No en ole äiti, mutta mulle on ihan ok jos se sun lapsi odottaa siellä pakkauspisteellä, kunhan hiplailee niitä teidän omia tavaroita ja on selkeästi omalla puolellaan, että siinä toisella puolella mahtuu sitten toinen pakkaamaan. Ja mä kyllä sitten sanon lapselle, jos alkaa hiplailla mun tavaroita.