Tiettyjen somevaikuttajien / bloggaajien kulutushysteria
Seuraan useampaa bloggaajaa / somevaikuttajaa, ja olen järkyttynyt siitä kulutuksen määrästä! Miten on vielä mahdollista, että vuonna 2021 jotkut kuluttavat täysin vastuuttomasti?
Tästä on yksi hyvä esimerkki: Didem. Hänellä on varmasti se 40 talvitakkia ja koko ajan uusia takkeja näkyy somessa. Ja tiedän kyllä, että he saavat tuotteita, mutta onko se sitten ok, kestävä peruste?
Kun taas mm Petra Korpi on muotivaikuttaja, mutta silti hänellä ei ole sellaista hysteriakuluttamisen tarvetta mitä monella on. Kerran hän esimerkiksi olisi saanut nimeltä mainitsemattomalta aurinkolasibrändiltä uudet lasit, mutta hän ei halunnut vaan veti kampanjan niillä vanhoilla hyväksi todetuilla samaisen brändin aurinkolaseilla.
Eli koska tähän meidän vaikuttajien kulutustottumuksiin ärähdetään? Miksi kukaan ei nosta kissaa pöydälle ja kysy asiaa heiltä?
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Yksi juttu mitä välillä ihmettelen on se miten paljon vaatteita ja leluja lahjoitetaan julkkisten/bloggaajien lapsille. Esimerkiksi Sara Parikan lapsille lähetetään kumpiakin ihan jatkuvasti. Ja niitä sitten esitellään seuraajille. Ja varmasti osa jää nöyttämättäkin. Joskus käynyt mielessä että eikö niitä voisi lahjoittaa oikeasti tarvitseville. Tämä pari ainakin on tarpeeksi rikas ostaakseen itsekin. Ja mihin ne kaikki tavarat edes mahtuu. Hirveän isoja leluja. Ja vaatteitakin varmaan kierrättää lapsilla niin tarviiko koko ajan uusia
Tämä on yksi räikeä esimerkki siitä, miten vauraus kasaantuu niille joilla on jo ennestään asiat erinomaisesti, sen sijaan että se jakaantuisi tasaisesti. Ne joilla on varaa ostaa itsekin ja todennäköisesti jo ennestään kaikki tarpeellinen moninkertaisesti, saavat ilmaiseksi vielä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Hei hyvä aloitus! Mietin tässä, että mitä me itse voisimme tehdä, jotta näiden somettajien kulutushysteriaan saataisiin jotain tolkkua?
Emme seuraisi heitä? Emme ostaisi heidän kampanjoidensa kautta mitään?
Yksi hyvä esimerkki on myös Maisa Torppa. Koko ajan jotain Elloksen kertakäyttörytkyä päällä.
1. Lopettakaa seuraaminen
mutta jos tuo on liian radikaalia ja aina tekee mieli käydä kurkkimassa kuulumisia niin:
2. Lähettäkää palautetta yhteistyöyrityksille ja somettajalle itselleen
3. Kommentoikaa kriittisesti mutta asiallisesti
4. Älkää ostako mitään mainostettua. Edes itse googlaamalla yrityksen verkkosivuille.

Tämä hyvä!
Musta tää olis myös tärkeä aihe nostaa esille, miten vaikuttajat, joista (erityisesti nuoret) ihmiset ottavat mallia, pitäisi näyttää esimerkkiä muille. Mitä on merkitystä sillä, kellä on hienoimmat lumput jos kohta meidän jäätiköt on sulaneet ja yhä enemmän viruksia pyörii keskuudessamme?
Tämä on minuakin mietityttänyt. Esim. Linda Pyrä ja Sofia Ruutu myös esimerkkejä tästä. Jokainen postaus liittyy johonkin tuotteeseen tai uusien hankintojen esittelyyn, näissä tapauksessa luksustuotteiden.
Tällöin joulunalusaikana tämä oikein pistää silmään kun koko ajan on yhteistyöpostauksia ja niiden mukana saatu ympäristönsaastuttamisvaatteita. :(
Itsehän te kannustatte tuohon kuluttamiseen seuraamalla tällaisia typeriä vlogeja. Teille niitä tavaroita markkinoidaan, jotka niitä katsotte. Aivan älytöntä paheksua mainostajaa, kun ite ostat.

Öööö mitenkä väärässä joku voi ollakaan! :D :D
Meinaatko, että ne jotka kehtaavat käydä esimerkiksi leffassa ja näkevät siellä mainoksia ovat itse niitä jotka kannustavat kuluttamiseen?! Tai ne jotka hyvänen aika katsovat maikkaria ja näkevät mainoksia, kuinka kehtaavat!
Jep. Jokainen klikkaus blogiin, jokainen instatykkäys, jokainen stoorin katsominen tuo näille rahaa.