Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mielialat loppuraskaudessa
01.03.2015 |
Odotamme mieheni kanssa esikoistamme. La on kolmen viikon päästä ja asiat on kaikin puolin hyvin: lähes kaikki tarvittava on hankittu, vointini on fyysisesti hyvä ja olen aika pitkälle välttynyt raskauden ikäviltä puolilta mutta.. Mielialani on painunut aika alas viime aikoina. En ole koskaan ollut ulkonäkökeskeinen ihminen, enkä liioin mustasukkainen, mutta nykyään kun katson peilistä sieltä katsoo vastaan lihava ja epähaluttava nainen. Rakastan ihanaa pyöreää vauvamassuani ja miehenkin sitä silittelee ja hyväilee, mutta silti kaupungilla kulkiessani päässäni vaan takoo ajatus, että hyi kauhea minkä näköinen olen, ihmiset varmaan luulee että olen vain tooodella lihava. Toinen asia on loputon huomion ja kehujen haku mitä haluan mieheltäni. Pelkään että painostan häntä jatkuvasti kehumaan ja tunnustamaan rakkautta minulle ja mielessäni olen välillä ihan varma, että hän katsoo jokaista vastaantulevaa naista himoiten, kun oma vaimo on niin kauhea ja epähaluttava pullukka. Harrastamme edelleenkin aktiivisesti seksiä, mutta se ei meinaa riittää minulle, koska haluan jatkuvasti ja loputtomasti sitä huomiota, mitä seksin aikana mieheltäni saan, eli en siis hae tyydytystä ja orgasmia, vaan ihan vain sitä huomiota ja ns hyväksyntää. En osaa oikein paremmin tätä oloa ja tuntojani selittää, olisikin helpottavaa kuulla toisten kokemuksia? Milloin tunteesi tasoittuivat? Pitikö sinun käsitellä asioita ja tunteitasi, vai oliko parempi antaa vain olla? En ole halunnut painostaa ja vaivata liikaa miestäni ja olen yrittänyt ajatella, että parempi olla liikaa analysoimatta näitä kaikkia tunteita, ymmärrän kyllä, että nämä johtuu osin myös hormooneista, mutta haluaisin kuitenkin olla iloinen ja onnellinen, enkä jatkuvasti tuntea ikäviä tunteita.
Kommentit (17)
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 12:45"]7 jatkaa vielä tilitystään...pystyn aika hyvin juttelemaan puolison kanssa näistä tuntemuksista, suht avoimestikin, mutta ihan jatkuvasti en halua raportoida olotilojani hänelle.
Etenkin nyt, kun negatiiviset tunteet pinnassa koko ajan, ja miehellä on juuri nyt muutenkin aika kuormittava tilanne mm. työnsä puolesta...hän on ollut itsekin todellla väsynyt, mutta on ottanut ihanasti huomioon minut ja moninaiset raskauteen ja perussairauteeni liittyvät vaivat. Tuntuu kohtuuttomalta kaataa jatkuvasti näitä omia juttuja hänen kannettavakseen. siksi yritän ajatella, että kyse on nyt hormoneista ja oma tapani käsitellä tätä kaikkea uutta ja pelottavaakin tulevaa elämänmuutosta.
[/quote]
No joo, vähän sama täällä, tuntuisi todella kohtuuttomalta kaataa tätä kaikkea pahas oloa mieheni niskaan, varsinkin kun hänellä on nyt täysi vetovastuu perheen elättämisestä, välillä ihan tuntuu, että minun kuuluu tämä vaan nyt kestää ja ajattelenkin että ehkä sitten saan ihan muuta ajateltavaa kun vauva syntyy.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä vähän samanlaista. Tai en tunne itseäni lihavaksi, mutta mies ei halua enää seksiä ja se tuntuu pahalta. En minäkään välttämättä yhdyntää haluaisi, mutta mies ei halua edes, että otan häneltä suihin. Torjuu selittämättä. Olen kateellinen kaikille, ketkä saavat seksiä. Mietin vaan seksiä. Pelkään, että synnytyksen jälkeen mies haluaa vielä vähemmän. Enkä itsekään varmaan ihan pian halua. Meillä on ollut tosi aktiivinen seksielämä ja se alkoi hiipumaan joku viikko sitten. Nyt viimeiseen viikkoon ei ole ollut mitään. Hävettää ajatella tässä vaiheessa jotain panemista, mutta en voi mitään. Ja mulla rv 40+5.
Mulla oli ihan samat fiilikset. Noin 7 kuukaudelle asti tunstin itseni hehkeäksi ja kauniiksi, sen jälkeen vain valtavaksi valaaksi. Synnytyksen jälkeen oli myös totuteltava, keho tuntui hirveän löllöltä ja jotenkin löysältä koko nahkakin. Tissit olivat isot, mutta välillä pehmeät ja jotenkin lörpöt/tyhjät. Sitten kun vauva valvottaa ja tulee ne silmäpussit. Huomasin että olooni auttoi tosi paljon se, kun alotin vaunulenkit noin 3 vkon päästä synnytyksestä, raitis ilma tekee hyvää ja kunto alkoi kohentua pikkuhiljaa. Vauva on nyt vasta 2 kk ja heti jos en tee lenkkejä niin meinaa tulla sellanen tosi löysä olo ja itseinho. Ruokahalu on valtava imetyksen takia, silti laihduin ekalla viikolla 10 kiloa, mutta en enää sen jälkeen.
Ymmärrän niin täysin tuon tuon inhottavan tunteen, joka tulee tuosta torjutuksi tulemisesta! Se tulee minulle niin herkästi ja niin pienistä asioista ja mikä siinä onkin, että omassa päässä se alkaa paistumaan kuin pullataikina. Minustakin tuntuu niin tyhmältä, kun nämä omat ajatukset tuntuu niin pinnallisilta ja kun mielestäni en oikeasti edes ole pinnallinen ihminen normaalisti, eikä minulle ulkonäkö ole tärkein ja ykkösasia ihmisessä, mutta mikä siinä onkin, että nyt se pyörii mielessä koko ajan? Neuvolassa käydessä kaikki muut äidit ovat niin kauniita ja olivatpa he kuinka isoja tahansa, heistä näkyy se raskaus ja he näyttävät oikein hehkuvan, välillä olen yksin ihan itkenyt, että miksi en minäkin näytä noin kauniilta. Kyllä sitä tuntee itsensä sitten jälkeenpäin niin tyhmäksi, vaan minkäs sitä itselleen voi.
Ao
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kun lukee muidenkin kokemuksia, niin huomaan ettei tässä tarvitse ihan yksinäiseksi ja oudoksi itseään tuntea, ehkä tämä on yleisempää kuin mitä puhutaan, tuntuu että puhutaan vaan siitä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta eikö tämmöinenkin ole omiaan ruokkimaan sitä, että eikö olisi parempi puuttua tilanteeseen hyvissä ajoin ja ennalta ehkäistä sitä mahdollisimman hyvin? Noh, oli miten oli, rohkenen sanoa, ettei näitä tunteita pidä hävetä eikä pitää niin outona, vertaistuki tulisi kyllä tarpeeseen!
Ap
Mä oon raskaana, rv 23 ja täsmälleen tollasia tunteita. Älkää nyt sanoko että se on tällästä koko loppuraskauden! Siis aivan läpipaska olo kokoajan, tunnen itteni niin lihavaks ja vastenmieliseks. Kiukuttaa kokoajan ja sit toisaalta tunnen itteni vielä paskemmaks kun kiukuttelen miehelle. Ihan loputon noidankehä.
Ihan viime viikoille asti mies oli se joka halusi kokoajan seksiä ja yritti tehdä aloitteita ja mä torjuin sen kun ei tehnyt yhtään mieli seksiä, nyt mies ei enää yritä ja mulla on ihan onneton olo kun en kiinnosta sitä enää.
En halua edes miettiä miltä musta tuntuu synnytyksen jälkeen kun maha on sellanen roikkuva tyhjä säkki, sitten sitä vasta tunteekin ittensä varsinaiseks seksipommiks :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 19:56"]Mä oon raskaana, rv 23 ja täsmälleen tollasia tunteita. Älkää nyt sanoko että se on tällästä koko loppuraskauden! Siis aivan läpipaska olo kokoajan, tunnen itteni niin lihavaks ja vastenmieliseks. Kiukuttaa kokoajan ja sit toisaalta tunnen itteni vielä paskemmaks kun kiukuttelen miehelle. Ihan loputon noidankehä.
Ihan viime viikoille asti mies oli se joka halusi kokoajan seksiä ja yritti tehdä aloitteita ja mä torjuin sen kun ei tehnyt yhtään mieli seksiä, nyt mies ei enää yritä ja mulla on ihan onneton olo kun en kiinnosta sitä enää.
En halua edes miettiä miltä musta tuntuu synnytyksen jälkeen kun maha on sellanen roikkuva tyhjä säkki, sitten sitä vasta tunteekin ittensä varsinaiseks seksipommiks :(
[/quote]
Kyllä mulla on aikoja kun sivelen vatsaani ja olen ylpeä siitä, eikä koko ajan joka hetki tunnu pahalta, tämä on melkoista vuoristorataa! Ehkä tässä kohtaa pitäisi keskittyä niihin arjen pieniin iloihin ja lakata liikaa kelaamasta ja analysoimasta, tiedän että on helpommin sanottu kuin tehty, mutta haluaisin ainakin uskoa, että kyllä tämä vielä iloksi muuttuu!
Ap
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 20:01"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 19:56"]Mä oon raskaana, rv 23 ja täsmälleen tollasia tunteita. Älkää nyt sanoko että se on tällästä koko loppuraskauden! Siis aivan läpipaska olo kokoajan, tunnen itteni niin lihavaks ja vastenmieliseks. Kiukuttaa kokoajan ja sit toisaalta tunnen itteni vielä paskemmaks kun kiukuttelen miehelle. Ihan loputon noidankehä. Ihan viime viikoille asti mies oli se joka halusi kokoajan seksiä ja yritti tehdä aloitteita ja mä torjuin sen kun ei tehnyt yhtään mieli seksiä, nyt mies ei enää yritä ja mulla on ihan onneton olo kun en kiinnosta sitä enää. En halua edes miettiä miltä musta tuntuu synnytyksen jälkeen kun maha on sellanen roikkuva tyhjä säkki, sitten sitä vasta tunteekin ittensä varsinaiseks seksipommiks :( [/quote] Kyllä mulla on aikoja kun sivelen vatsaani ja olen ylpeä siitä, eikä koko ajan joka hetki tunnu pahalta, tämä on melkoista vuoristorataa! Ehkä tässä kohtaa pitäisi keskittyä niihin arjen pieniin iloihin ja lakata liikaa kelaamasta ja analysoimasta, tiedän että on helpommin sanottu kuin tehty, mutta haluaisin ainakin uskoa, että kyllä tämä vielä iloksi muuttuu! Ap
[/quote]
Pakkohan sen on muuttua iloks jossain vaiheessa, eihän tätä muuten kukaan tekis ;)
Nyt pitää vaan päästä pahimmista hormonimyrskyistä yli. Mua auttaa paljon jo se että saan vertaistukee netistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös sille omalle miehelle puhuminen ja tunteiden ja pelkojen kertominen on helpottanut!
Ap
Voi, ihan samoilla viikoilla mennään aloittajan kanssa ja hyvin samanlaisia tuntemuksia käyn läpi...
Oma ulkonäkö, josta en tavallisesti hirveästi stressaa, saa peiliin katsottaessa itkun kurkkuun. Kiloja on tullut yli 15 ja loppuraskauden turvotukset, liikkumattomuus ja huonosti nukutut, kivuntäyteiset yöt näkyy naamasta. Tuntuu typerältä surkutella noin pinnallisia, mutta näky vie mielialan matalaksi.
Osasyy tähän ulkonäön vatvomiseen on ollut varmasti se, että miehen toiveesta seksi vähentyi jo raskauden puolivälin paikkeilla aika paljon ja viimeisen kolmanneksen kohdalla jäi kokonaan. Nyt alkaa itselläkin on niin hankala oo, että en seksiä kaipaa enää, mutta aikaisemmin otti todella koville. Etenkin kun olin itse halukas ja samaan aikaan todella herkkä pahoittamaan mieleni mistä tahansa... Mies on selittänyt seksiasiaa omalla hämmennyksellään ja vauvan satuttamisen pelolla, ja selkeänä hetkenä uskonkin häntä ja ymmärrän hänen tuntemuksiaan. Asiastaon puhuttu, mutta torjutuksi tulemisesta on näköjään tosi vaikea päästä yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli vähän erilaisia ongelmia mielialojen kanssa, masensi ja ahdisti ensiksi synnytys ja raskauden loppuminen, sitten vauvanhoito ja kahdenkeskeisen ajan loppuminen. Itkin kokoajan mutta pikkuhiljaa miehelle puhumalla alkoi helpottua. Pari kuukautta synnytyksen jälkeen oli mielialat tasaantuneet :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli ei kannata säikähtää näitä omia tunteitaan ihan liikaa siis. :)
Mielelläni lukisin muidenkin kokemuksia.
Ap
Minulla on myös tuo tunne , että varmaan pidetään lihavana vain eikä raskaana olevana. Olen valitettavasti saanut myös vahvistuksen tälle kun kaikki kenelle olen sanonut piakkoin poistuvani äitiyslomalle ovat olleet ihan puulla päähän lyötyjä. Olen rv:llä 32.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 21:34"]Minulla on myös tuo tunne , että varmaan pidetään lihavana vain eikä raskaana olevana. Olen valitettavasti saanut myös vahvistuksen tälle kun kaikki kenelle olen sanonut piakkoin poistuvani äitiyslomalle ovat olleet ihan puulla päähän lyötyjä. Olen rv:llä 32.
[/quote]
No olen huomannut, että ihmiset jotka eivät ole tienneet ja olen kertonut olevani äitiyslomalla, ovat olleet vähän ihmeissään, mut eivät ole sitä näyttäneet ja sitten taas jos olen ystävilleni tästä puhunut, he vaan sanovat että älä välitä, kyllä sen näkee, no joo, totta kai kun he tietävät asiasta, niin hehän näkivät sen jo alkuviikoista lähtien!
Ap ps. Tsemppiä sinulle loppumetreille!
Alue: Aihe vapaa
7 jatkaa vielä tilitystään...pystyn aika hyvin juttelemaan puolison kanssa näistä tuntemuksista, suht avoimestikin, mutta ihan jatkuvasti en halua raportoida olotilojani hänelle.
Etenkin nyt, kun negatiiviset tunteet pinnassa koko ajan, ja miehellä on juuri nyt muutenkin aika kuormittava tilanne mm. työnsä puolesta...hän on ollut itsekin todellla väsynyt, mutta on ottanut ihanasti huomioon minut ja moninaiset raskauteen ja perussairauteeni liittyvät vaivat. Tuntuu kohtuuttomalta kaataa jatkuvasti näitä omia juttuja hänen kannettavakseen. siksi yritän ajatella, että kyse on nyt hormoneista ja oma tapani käsitellä tätä kaikkea uutta ja pelottavaakin tulevaa elämänmuutosta.