Lue keskustelun säännöt.
kauemmas ajautuminen suhteessa
01.12.2021 |
Miehen kanssa on vaikeaa. Tiuskimista puolin ja toisin, ei oikein osata olla toistemme kanssa. Tuntuu, että ollaan ajauduttu erilleen. Seksiä on ollut mun makuun liian vähän ja puhumisesta huolimatta se ei ole muuttunut. päinvastoin, nyt kuukausi ilman seksiä, ja tuntuu, ettei mua enää edes kiinnosta. Seksi hänen kanssaan tuntuu ihan oudolta ajatukselta nyt. En tietäisi oikein miten päin olla..Meneekö tässä loppukin suhteesta? ollaan siis naimisissa, oltu yhdessä vuosikausia eikä lapsia ole. hän sanoo asioita kiukuspäissään, loukkaannun niistä ja otan ne tosisssani. Hän sanoo, että sanoin vaan kiukuspäissäni, eikä tarkoittanut, mutta mun on vaikea uskoa sitä ja unohtaa. Muistan sit kaikki mitä on suustansa päästänyt ja ajattelen että niin hän oikeesti musta ajattelee.
parisuhdeterapia? Vieraalle puhuminen tuntuu ihan kauhealta ajatukselta. Ei auta, vaikka kuinka olisi vaitiolovelvollisuus, se on vaan niin hirveä ajatus puhua vieraalle henk. koht. asioista vieraalle ihmiselle. Pystymme kyllä kahdestaan puhumaan.
Hänen mielestä mun pitää muuttua että hän kykenee muuttumaan. Mä näen asian toisinpäin. Hänen kylmyys ja passiivisuus sekä kova alkoholinkäyttö saa mut kiukustumaan ja olemaan ärtynyt ja pahalla päällä. Hän sitten näkee asian niin, että jos olisin paremmalla päällä se vaikuttaisi hänen käytökseensä minua kohtaan, vähentäisi juomista ja läheisyyttä olisi.
Ei sattumalta olisi saman asian kanssa painineita ja asiansa korjanneita, joilta saisi vinkkejä? Toki muiltakin. Asiallisia kommentteja, kiitos.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmasi on mielenterveydessä ja huonossa itsetunnossa, eikä siitä että haluat seksiä. Kato pelistä, siellä se ongelma näkyy, eikä sejsihaluissa. Et ole rehellinen itsellesi, vaan keksit väärän syyllisen.
Hae lääkitystä.Olen jo terapiassa, siitä ei ole apua. Lääkkeitä söin aiemmin ja niistä ei ollut mitään apua. Kiitos kuitenkin kommentistasi, auttoi minua kivasti eteenpäin.
Koeta hyvä ihminen päästä irti seksihaluihisi kohdistuvasta häpeästä.
Se saattaa tehdä elämästä äärimmäisen ikävän kierteen: seksihalut hävettävät, mutta samaan aikaan haluttaa, ja tuntuu siltä, ettei voi itselleen mitään. Tämä taas hävettää entistä enemmän, ja haluamisesta tulee helposti jopa pakonomaista, koska asiasta ei pääse irti ja se vaivaa jotenkin koko ajan.
Voisitko olla itsellesi armollinen, harrastaa seksiä ja nauttia seksistä joko yksin tai kumppanin kanssa?
Paras tie on hyväksyä itsesi haluinesi ja ajatuksinesi, koska oman ruumiisi ja mielesi muodostama kokonaisuus - sinä itse - on ainoa (ja samalla ainutkertainen) asia elämässäsi, jota et pysty hylkäämään tai vaihtamaan.
Oma kokemukseni (kärsin siis myös eräässä elämänvaiheessani siitä, että koin omat haluni liian hallitseviksi): kun opin hyväksymään seksuaalisen halukkuuteni osana itseäni ja näkemään sen, että tarvitsen seksiä (joko yksin tai kumppanin kanssa), pystyin voittamaan itseni ja - kuin ihmeen kautta, huomasin, että halut eivät enää vie minua, vaan minä pystyn itse vaikuttamaan omiin haluihini.
Kun kerta toisensa jälkeen saa kuulla olevansa vääränlainen, liikaa, haluavansa liikaa jne niin menee usko siihen että ikinä löytäisi ketään. Enkä jaksa loppuelämääni runkata. Sitä tein jo yli kymmenen vuotta edellisessä liitossani. En vaan jaksa tätä enää, en kelpaa kenellekään. Niin miksi turhaan edes yrittää mitään. Aina vaan satutan itseni, minua hyväksikäytetään tai vastaavaa. Miten tällaisen voisi itsessään hyväksyä?
Älä ajattele noin, hyvä ihminen. Pidä huolta omista rajoistasi, myös itseäsi kohtaan. Älä anna itsesi vihata omaa seksuaalisuuttasi. Sinä olet hyvä juuri tuollaisena.
Minusta sooloseksi on hyvä ja mahtava asia, eikä mikään katkeruuden lähde. Minulla on itselläni edelleen isommat seksihalut kuin puolisollani, joten harrastan sooloseksiä usein.
Ajattelen lähinnä niin, että harrastan seksiä silloin kuin haluan - jos puolisoni on siinä mukana, se on tietysti hieno juttu, mutta harrastan ja nautin joka tapauksessa, vaikka hän ei mukana olisikaan. Hän saa kieltäytyä, ja sekin on ihan ok. Minä voin vain päättää, että minulla on seksiä, en voi päättää sen toisen ihmisen puolesta. Eikä tarvitsekaan.
On kamalaa, jos olet joutunut tuntemaan itsesi vääränlaiseksi. Sinä olet juuri oikeanlainen. Ja voit löytää varmasti myös oikeanlaisen kumppanin, puolison, jos olet rehellinen itsellesi ja avoin kumppanillesi, sekä ennen kaikkea pidät huolta omista rajoistasi ja arvostat omia halujasi. Sinun ei tarvitse - sinä et saa - hyväksyä huonoa kohtelua vain sen takia, että haluat seksiä. Sinun pitää saada sekä hyvää kohtelua että hyvää seksiä: ensiksi mainittua kumppaniltasi, jälkimmäistä sekä kumppaniltasi että itseltäsi.
Voi hyvin. Toivon sinulle parempia aikoja elämääsi. Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enkä minä halujani häpeä, minä vihaan niitä ja ihmisiä jotka ovat minut niiden takia rikkoneet.
Syytät muita, vaikka itselläsi on huono itsetunto. Haluton puoliso on vierittänyt syyt sinulle ja sinä vielä uskot ne. Haluton ja pihtaava osapuoli on se joka parisuhteen on rikkonut ja siten vastatkoon seurauksista. Parisuhde ei ole parisuhde ilman seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä samasta syystä mentiin terapiaan ja seurauksena tuli ero kun sieltä ei mitään muutakaan apua saanut. Yli vuosi siitä ja kaduttaa. Nykyään tiedän että omia haluja on mahdollista vähentää esim lääkkeellisesti, sexpolta yritin apua siihen saada, mutta he eivät korvaansa lotkauttaneet. Sanoivat vaan että minulla on oikeus olla mitä olen ja seurauksena oli sitten ero ja se että elämä meni aivan perseelleen.
Elämä meni perseelleen? Ihan kuin syyttäisit tästä kaikkia muita tahoja kuin itseäsi.
No olisiko mulle enempää vinkkejä mitä tehdä, kuin tuo terapia? Pitäisikö uskoa että hän on vilpitön ja on vaan kiukkuisena sanonut mitä ei tarkoita? Saadaankohan ne ikinä seksielämää takas..nyt ajatus, että pitäis panna, tuntuu niin oudolta. Aikaa on menny viime kerrasta ja ei mitään läheisyyttä. Hän ei siitä kyllä muutenkaan niin välitä, ei ole sellaiseen tottunut.
Ap
AP, jos keskustelu ei teidän kahden välillä yrityksistä huolimatta onnistu, en näe muuta vaihtoehtoa kuin ulkopuolisen ottamisen keskusteluavuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmasi on mielenterveydessä ja huonossa itsetunnossa, eikä siitä että haluat seksiä. Kato pelistä, siellä se ongelma näkyy, eikä sejsihaluissa. Et ole rehellinen itsellesi, vaan keksit väärän syyllisen.
Hae lääkitystä.Olen jo terapiassa, siitä ei ole apua. Lääkkeitä söin aiemmin ja niistä ei ollut mitään apua. Kiitos kuitenkin kommentistasi, auttoi minua kivasti eteenpäin.
Koeta hyvä ihminen päästä irti seksihaluihisi kohdistuvasta häpeästä.
Se saattaa tehdä elämästä äärimmäisen ikävän kierteen: seksihalut hävettävät, mutta samaan aikaan haluttaa, ja tuntuu siltä, ettei voi itselleen mitään. Tämä taas hävettää entistä enemmän, ja haluamisesta tulee helposti jopa pakonomaista, koska asiasta ei pääse irti ja se vaivaa jotenkin koko ajan.
Voisitko olla itsellesi armollinen, harrastaa seksiä ja nauttia seksistä joko yksin tai kumppanin kanssa?
Paras tie on hyväksyä itsesi haluinesi ja ajatuksinesi, koska oman ruumiisi ja mielesi muodostama kokonaisuus - sinä itse - on ainoa (ja samalla ainutkertainen) asia elämässäsi, jota et pysty hylkäämään tai vaihtamaan.
Oma kokemukseni (kärsin siis myös eräässä elämänvaiheessani siitä, että koin omat haluni liian hallitseviksi): kun opin hyväksymään seksuaalisen halukkuuteni osana itseäni ja näkemään sen, että tarvitsen seksiä (joko yksin tai kumppanin kanssa), pystyin voittamaan itseni ja - kuin ihmeen kautta, huomasin, että halut eivät enää vie minua, vaan minä pystyn itse vaikuttamaan omiin haluihini.
Kun kerta toisensa jälkeen saa kuulla olevansa vääränlainen, liikaa, haluavansa liikaa jne niin menee usko siihen että ikinä löytäisi ketään. Enkä jaksa loppuelämääni runkata. Sitä tein jo yli kymmenen vuotta edellisessä liitossani. En vaan jaksa tätä enää, en kelpaa kenellekään. Niin miksi turhaan edes yrittää mitään. Aina vaan satutan itseni, minua hyväksikäytetään tai vastaavaa. Miten tällaisen voisi itsessään hyväksyä?
Tottakai sä kelpaat, mutta sun kantsii ekaksi päästä sopimukseen itsesi kanssa. Harrastatko liikuntaa? Silläkin voisi olla hyvää vaikutusta sekä psyykkisesti että fyysisesti. Enkä nyt välttämättä tarkoita kuntosalia. Joku runsaasti rasittava laji tai mielenhallintaa vaativa kuten karate.
Plus et varmaan ole maan ainoa suuren libidon omaava henkilö. Ehkä et vain ole löytänyt hyvää vastakappaletta - vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä samasta syystä mentiin terapiaan ja seurauksena tuli ero kun sieltä ei mitään muutakaan apua saanut. Yli vuosi siitä ja kaduttaa. Nykyään tiedän että omia haluja on mahdollista vähentää esim lääkkeellisesti, sexpolta yritin apua siihen saada, mutta he eivät korvaansa lotkauttaneet. Sanoivat vaan että minulla on oikeus olla mitä olen ja seurauksena oli sitten ero ja se että elämä meni aivan perseelleen.
Elämä meni perseelleen? Ihan kuin syyttäisit tästä kaikkia muita tahoja kuin itseäsi.
Tietenkin syytän itseäni. Minun ei olisi missään tapauksessa pitänyt kuunnella näitä ”auttavia” tahoja, ei varsinkaan sitä ihmistä joka mukamas rakasti minua. Siinä meni lopullisesti luotto ihmisiin, itseni mukaan lukien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmasi on mielenterveydessä ja huonossa itsetunnossa, eikä siitä että haluat seksiä. Kato pelistä, siellä se ongelma näkyy, eikä sejsihaluissa. Et ole rehellinen itsellesi, vaan keksit väärän syyllisen.
Hae lääkitystä.Olen jo terapiassa, siitä ei ole apua. Lääkkeitä söin aiemmin ja niistä ei ollut mitään apua. Kiitos kuitenkin kommentistasi, auttoi minua kivasti eteenpäin.
Koeta hyvä ihminen päästä irti seksihaluihisi kohdistuvasta häpeästä.
Se saattaa tehdä elämästä äärimmäisen ikävän kierteen: seksihalut hävettävät, mutta samaan aikaan haluttaa, ja tuntuu siltä, ettei voi itselleen mitään. Tämä taas hävettää entistä enemmän, ja haluamisesta tulee helposti jopa pakonomaista, koska asiasta ei pääse irti ja se vaivaa jotenkin koko ajan.
Voisitko olla itsellesi armollinen, harrastaa seksiä ja nauttia seksistä joko yksin tai kumppanin kanssa?
Paras tie on hyväksyä itsesi haluinesi ja ajatuksinesi, koska oman ruumiisi ja mielesi muodostama kokonaisuus - sinä itse - on ainoa (ja samalla ainutkertainen) asia elämässäsi, jota et pysty hylkäämään tai vaihtamaan.
Oma kokemukseni (kärsin siis myös eräässä elämänvaiheessani siitä, että koin omat haluni liian hallitseviksi): kun opin hyväksymään seksuaalisen halukkuuteni osana itseäni ja näkemään sen, että tarvitsen seksiä (joko yksin tai kumppanin kanssa), pystyin voittamaan itseni ja - kuin ihmeen kautta, huomasin, että halut eivät enää vie minua, vaan minä pystyn itse vaikuttamaan omiin haluihini.
Kun kerta toisensa jälkeen saa kuulla olevansa vääränlainen, liikaa, haluavansa liikaa jne niin menee usko siihen että ikinä löytäisi ketään. Enkä jaksa loppuelämääni runkata. Sitä tein jo yli kymmenen vuotta edellisessä liitossani. En vaan jaksa tätä enää, en kelpaa kenellekään. Niin miksi turhaan edes yrittää mitään. Aina vaan satutan itseni, minua hyväksikäytetään tai vastaavaa. Miten tällaisen voisi itsessään hyväksyä?
Tottakai sä kelpaat, mutta sun kantsii ekaksi päästä sopimukseen itsesi kanssa. Harrastatko liikuntaa? Silläkin voisi olla hyvää vaikutusta sekä psyykkisesti että fyysisesti. Enkä nyt välttämättä tarkoita kuntosalia. Joku runsaasti rasittava laji tai mielenhallintaa vaativa kuten karate.
Plus et varmaan ole maan ainoa suuren libidon omaava henkilö. Ehkä et vain ole löytänyt hyvää vastakappaletta - vielä.
Harrastan kyllä liikuntaa, mutta ei se mitään auta. On vain hetken pakotie itsestäni ja tekemistäni virheistä. Ja kyllä sen olen huomannut ettei minua varten ole ketään, ihan liian monta kertaa tullut satutetuksi ja hyväksikäytetyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä samasta syystä mentiin terapiaan ja seurauksena tuli ero kun sieltä ei mitään muutakaan apua saanut. Yli vuosi siitä ja kaduttaa. Nykyään tiedän että omia haluja on mahdollista vähentää esim lääkkeellisesti, sexpolta yritin apua siihen saada, mutta he eivät korvaansa lotkauttaneet. Sanoivat vaan että minulla on oikeus olla mitä olen ja seurauksena oli sitten ero ja se että elämä meni aivan perseelleen.
Elämä meni perseelleen? Ihan kuin syyttäisit tästä kaikkia muita tahoja kuin itseäsi.
Tietenkin syytän itseäni. Minun ei olisi missään tapauksessa pitänyt kuunnella näitä ”auttavia” tahoja, ei varsinkaan sitä ihmistä joka mukamas rakasti minua. Siinä meni lopullisesti luotto ihmisiin, itseni mukaan lukien.
Taidatkin olla varsinainen mielensäpahoittaja ja marttyyrina yrität kerätä huomiota. Ota itseäsi niskasta kiinni ja ole oman elämäsi herra, eläkä täällä rutkuta. Näitähän suomessa riittää. Aina on jonkun muun vika, kun suksi ei luista.
Enkä minä halujani häpeä, minä vihaan niitä ja ihmisiä jotka ovat minut niiden takia rikkoneet.