Tuttu raivona rokottamattomille, hänen oma leikkauksensa siirtyy sairaaloiden kuormituksen vuoksi
On jo pitkään muutenkin odottanut omaa leikkaustaan. Vaikuttaa suoraan hänen työkykyynsä.
Kommentit (790)
Vierailija kirjoitti:
Asia ei ole niin yksinkertainen. Toivottavasti leikkaus ei ole seurausta omien elintapojensa välinpitämättömyydestä.
Voisi samalla arvioida ne muutkin siellä jonossa, ketkä häntä ennen pääsevät, että mikä syynä heillä. Sen jälkeen kaikki muutkin sairaalahoitoa vaativat. Rokottomattomat ei ole ainoa potilaslähde ja varsinkin jos kuuluu riskiryhmään, kaikkia ei voi syyllistää.
Minun leikkaukseni ainakin oli ihan omaa syytäni ja johtui elämäntavoistani. Jospa olisin osannut elää toisin , en olisi leikkauta tarvinnut, enkä toistakaan joka on tulossa aikanaan.
Mikäli en olisi ikinä mennyt töihin, niin en olisi olkapäitäni rikki saanut, tuskin ne elämäntapatyöttömällä olisi miksikään mennet koko ikänäni.
Mutta ei, valitsin elämätavakseni töissäkäymisen ja työn teon, jonka seurauksena jouduin olkapää leikkaukseen ja parin vuoden sisään toisenkin.
Elintavathan ne on useinmiten syynä koska ovat työperäisiä vammoja , kulumia, repeämiä.
Täissäkäynti kun on useimmille se elintapa, jolla toimeen tullaan.
Mitääntekemättöät sitten voi huudella elintapojen perään, kun itselle ei mitään vaivaa tule, kun muut elättää, eikä itse vaivaudu töitä tekemään.
Kyllähän tuo on huomattu, nykyisin on elintapana monellakin elämäntapatyöttömyys, kun ei mitään tee, niin ei mitään satukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Espanjassa koronapassi sai lähdön kun todettiin passin syrjivän ja rikkovan ihmisoikeuksia. Näin täällä Suomessakin kuuluisi toimia. Muistakaa antaa äänenne aloitteelle.
Älä levitä väärää tietoa, kyllä se koronapassi siellä Espanjassa on. Käytössä mm. Ravintoloissa, baareissa ja kuntosalilla.
Ei se koronapassi ole käytössä läheskään kaikilla alueilla Espanjassa. Ystäväni mukaan heidän alueellaan ei ole käytössä koronapassia ravintoloissa, baareissa eikä kuntosaleillakaan. Virallinen tieto vahvistaa saman:
https://finlandabroad.fi/web/esp/ajankohtaista/-/asset_publisher/TV8iYv…
Päivitetty 3.11.2021
Espanjan hätätilan päätyttyä itsehallintoalueet vastaavat rajoituksista
Espanjaan 25.10.2020 julistettu hätätila on päättynyt 9.5.2021. Hätätilan päätyttyä vastuu rajoituksista on siirtynyt kokonaan itsehallintoalueille. Rajoitukset vaihtelevat autonomiasta riippuen, joten seuraa oman itsehallintoalueesi tiedotusta. Eri itsehallintoalueiden rajoitukset koottuna(Linkki toiselle verkkosivustolle) löytyvät esimerkiksi RTVE:n sivuilta (espanjaksi).
Itsehallintoalueet voivat mm. päättää rajoittaa liikkumista alueelle ja alueelta pois itsehallintoalueen sisällä. Toisin sanoen, autonomiat voivat eristää pienempiä alueyksikköjä autonomian sisällä. Alueet voivat lisäksi päättää yöllisistä liikkumisrajoituksista ja kokoontumisrajoituksista, ja niillä voi olla voimassa myös muita rajoituksia esim. aukioloaikoihin ja täyttöasteisiin. Ei-välttämättömien palvelujen sulkemisaikaa on voitu aikaistaa. Koronapassi on käytössä joillakin alueilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole rokottamattomien vaan niiden jotka hankkivat matkustelemalla ulkomailta variantit Suomeen. Ja Suomen päättäjien jotka jo ennen koronaa pitivät minimissä tehohoidon kapasiteetin
Aivan, päättäjillä on ollut pian kaksi vuotta aikaa korjata sairaanhoidon kapasiteettia. Mutta ei. Kätevästi sitten yrittävät siirtää syyttävää sormea rokottamattomiin.
Ei oo ehtiny ku pitäny sopii Voguen ja muiden lehdistön kanssa vähän kansikuvia.
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Siis ei tietenkään tuo tuttusi, mutta...
Rokotteet | Lähes joka kolmas perussuomalaisten kannattaja ei aio ottaa koronarokotetta, Halla-aho selittää kriittisellä suhtautumisella ”ylhäältä ohjailuun”: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007790161.html?share=9a0f6225a9b4f…
Et sitte yhtää vanhempaa uutista löytänyt tähän väliin?
Vierailija kirjoitti:
Mulla kanssa sukulaisen glaukooman hoito viivästyi yli vuoden Koronan viemien resurssien takia ja nyt näkökenttä on toisesta silmästä melkein tuhoutunut. Ja nyt taas leikkausta lykättiin kun sairaala on täynnä. Eli huonossa lykyssä sokeutuu tämän takia.
Ymmärrän kyllä, että rokote huolettaa joitain ihmisiä, mutta nyt ei ole täydellisiä vaihtoehtoja tästä vaikeasta tilanteesta selviämiseen, joten mielestäni kaikkien, jotka pystyvät, pitäisi ottaa se rokote.
Tietty ne, jotka oikeasti asuvat jossain erämökissä, eivätkä tapaa ketään tehköön niin kuin tykkäävät.
Vaikka ihan kaikki ottaisi rokotteen, niin sairaita on silti ja terveydenhoito on ylikuormittunut. Syy ei ole rokottamattomissa vaan siinä, että hoitajille ja lääkäreille ei makseta tarpeeksi palkkaa, jotta he haluaisivat olla niin raskaassa työssä. Meillä on koulutettu osaajia alalle, mutta joukkopako on tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Ihme pelleilyä, oli influenssan aikaan enemmän porukkaa teholla ja nytkö muka ei enää mahdu?
Oliko influenssaKAUDEN aikana vai samaan aikaan?
Influenssan ja sen jälkitautien vuoksi ollaan teholle 2-4 päivää. Koronan takia 10-12 päivää.
Korona vaatii tiukemmat eristystoimet jne.
Joten voisitko laittaa vertailun, kuinka monta hoitopäivää teholla ja sairaalassa on hoidettu influenssa- ja koronapotilaita ja mikä on ollut vaadittu hoitajamitoitus, kiitos.
Palataan sen jälkeen asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kanssa sukulaisen glaukooman hoito viivästyi yli vuoden Koronan viemien resurssien takia ja nyt näkökenttä on toisesta silmästä melkein tuhoutunut. Ja nyt taas leikkausta lykättiin kun sairaala on täynnä. Eli huonossa lykyssä sokeutuu tämän takia.
Ymmärrän kyllä, että rokote huolettaa joitain ihmisiä, mutta nyt ei ole täydellisiä vaihtoehtoja tästä vaikeasta tilanteesta selviämiseen, joten mielestäni kaikkien, jotka pystyvät, pitäisi ottaa se rokote.
Tietty ne, jotka oikeasti asuvat jossain erämökissä, eivätkä tapaa ketään tehköön niin kuin tykkäävät.
Vaikka ihan kaikki ottaisi rokotteen, niin sairaita on silti ja terveydenhoito on ylikuormittunut. Syy ei ole rokottamattomissa vaan siinä, että hoitajille ja lääkäreille ei makseta tarpeeksi palkkaa, jotta he haluaisivat olla niin raskaassa työssä. Meillä on koulutettu osaajia alalle, mutta joukkopako on tapahtunut.
<
Tilastot eivät kerro mistään joukkopaosta.
Jos tehohoidossa tarvitaan lisää väkeä, ensimmäisenä voidaan siirtää leikkaussalihoitajia jne. Tästä syystä leikkauksia siirretään, kun tarvitaan toisaalle.
Ei erikoissairaanhoitoon kouluteta ketään päivässä tai kahdessa, hyvä jos täydennyskoulutuksella 1-2vuodessa. Lääkäreillä vielä pidempään.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin yhden sairaalan leikkauksia siirretty ja peruttu, kun henkilökunta on ottanut loparit ja siirtyneet muihin töihin. On siellä toki koronapotilaitakin, mutta se ei ole suurin syy leikkausjonoihin. Vaikea leikata, jos siivoajia ei riitä leikkaussaleja siivoamaan ja hoitajat puuttuu. Kyllä mun leikkausta siirrettiin monta kertaa jo ennen koronaa, kun oli henkilökuntavaje.
Juuri näin. Korona on vain piste iin päälle, ei koko syy, vaikka näin halutaankin viestiä mediassa. Terveydenhuolto on ollut kriisissä jo vuosia. En usko, että esim. syöpäleikkauksia siirretään sen enempää kuin aikaisemminkaan - on niissä aikaisemminkin ollut välillä viivettä. Se mitä tuttavapiirissä on ollut tapauksia, niin nopeasti ovat päässeet leikkaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Siis ei tietenkään tuo tuttusi, mutta...
Rokotteet | Lähes joka kolmas perussuomalaisten kannattaja ei aio ottaa koronarokotetta, Halla-aho selittää kriittisellä suhtautumisella ”ylhäältä ohjailuun”: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007790161.html?share=9a0f6225a9b4f…
Et sitte yhtää vanhempaa uutista löytänyt tähän väliin?
Kyllä persuista reippaasti yli puolet ottaa rokotteen, jos baariin ei pääse enää ilman passia.
Ystäväni leikkausta (oli auto-onnettomuudessa ja tämä on toinen korjausleikkaus) on myös siirretty nyt kolme kertaa.
Tämä ei ole mikään iisibiisi-juttu perheelliselle ihmiselle, kun joutuu joka kerta järjestämään lastenhoitokuviot uusiksi. Puolisokaan ei pysty kolmivuorotyössään loputtomasti vekslaamaan työvuorojen kanssa.
Samalla kuntoutuminen ja työhönpaluu viivästyy. Silläkin on kustannuksensa yhteiskunnalle. Mutta hei, yksilönvapaus ja silleen!!
Joku rokottamaton irti hengityskoneesta, niin tuttavasi ongelma on ratkaistu.
Ja tälläisiä ”kuole pois” tekstiä kirjoittaa rokotetut :D ei viisautta olla kaikille jaettu
Vierailija kirjoitti:
Tuplarokotettuja on myös teholla ympäri maailmaa. Ja vasta argumentit tänne
Suhteessa vain aika paljon vähemmän.
Pidä mielessä, että kaikissa n.75-85% rokotusiässä olevista rokotettu.
Tyks: tehohoitopotilaista 89 prosenttia rokottamattomia
https://ls24.fi/uutiset/tyksin-tilasto-tehohoidon-koronapotilaista-roko…
Covid patients in ICU now almost all unvaccinated, says Oxford scientist
https://www.theguardian.com/world/2021/nov/23/covid-patients-in-icu-now…
393/626 (63%) cases reported as not having received a COVID-19 vaccine or were not registered as vaccinated on Ireland’s national COVID-19 immunisation system (COVAX).
https://www.hpsc.ie/a-z/respiratory/coronavirus/novelcoronavirus/survei…
94% of its COVID patients in ICU are unvaccinated, Spectrum Health says
https://www.mlive.com/public-interest/2021/11/94-of-its-covid-patients-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole rokottamattomien vaan niiden jotka hankkivat matkustelemalla ulkomailta variantit Suomeen. Ja Suomen päättäjien jotka jo ennen koronaa pitivät minimissä tehohoidon kapasiteetin
Aivan, päättäjillä on ollut pian kaksi vuotta aikaa korjata sairaanhoidon kapasiteettia. Mutta ei. Kätevästi sitten yrittävät siirtää syyttävää sormea rokottamattomiin.
Kapasiteetin kasvattamiseen tarvittaisiin lisää sairaanhoitajia, ja niiden kouluttaminen kestää 3,5v. Eli käytännössä neljä vuotta pitää varata kapasiteetin kasvattamiseen.
Onko tuttusi menossa lihavuusleikkaukseen ja nyt raivoaa kun pelkää että retkahtaa syömään taas ennen kuin mahalaukku pienennetään?
Kuka voittaa jos on vastakkainasettelua, No globalistit ja eliitti
Vierailija kirjoitti:
Miksi hänet pitäisi leikata?mikä häntä vaivaa?
Ei kuuli meille, tulisi vain lisää riekkumista.
Ei tämä hoitajapula ole mikään korona-ajan juttu vaan alasajo alkoi jo yli 10 vuotta sitten. Hävytöntä huudattaa jatkuvasti otsikoita "viimeisestä tehohoitopaikasta" kun ongelma on ollut käsillä jo vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Ja tälläisiä ”kuole pois” tekstiä kirjoittaa rokotetut :D ei viisautta olla kaikille jaettu
Se on sitä parempaa syrjimistä, jota mediaa myöten harrastaa. Olen edelleen varma et noissa rokotteissa on jotain joka tappaa inhimillisyyden ja empatia kyvyn...
Miten ihmeessä se rikkoo ihmisoikeuksia? Yhteinen epidemia tämä on, yhdessä se pitäisi myös taltuttaa. Espanja palaa koronapassiin, ellei ole jo palannut, ihan takuulla. Ottakaa se rokote, se ei teitä tapa, järkeä päähän.