Minua surettaa, kun kukaan ei halua jutella kanssani joulutraumoista. Oliko teillä kaikilla onnelliset joulut lapsena?

Joulupukki traumatisoi.

Ei ole traumoja jäänyt, mutta oli niin erilaista kuin nykyisin. Olen siis vanha ihminen. Lapsien odotettiin aikuistuvan varhaisemmin kuin nykyään. Ajateltiin, että joulu on enempi lasten juhla ja lapsille ostettiin lahjoja, tosin paljon vähemmän kuin nykyisin. Muistan kun olin 14 vuotias, niin äiti sanoi, ettei viitsi ostaa enää lahjoja kun olen jo melkein aikuinen. Sisarelta sain kuitenkin myssyn lahjaksi, etten ihan ilman lahjaa kuitenkaan jäänyt.

Riidat jouluna traumatisoi.

Y H Y Y Y ON NIIN ITKUINEN JA PAHA OLO KUN KIPUILEN JOULUTRAUMOJEN KANSSA EIKÄ KUKAAN VÄLITÄ JA VANHEMPANI OLIVAT NARSISTEJA Y H Y Y Y 😩😫😩😫😭

narsistit pilaa just joulun kiukuttelemal ja huutamalla ,juhlien pilaaminen on just yksi narsismin tunnusmerkki.

Mun äiti ylisuoritti ja sitten aina tapaninpäivänä riehui ja huusi ja raivosi. Sitä pelkäsin joka joulu. Ei alkoholia.

Mieheni äiti kuoli hänen varhaislapsuudessaan eli taaperoiässä. Mieheni ei ollenkaan ymmärtänyt, miksi äitinsä oli hylännyt hänet. (sukulaiset kertoneet hänen kyselleen kovasti äitiään) Tuo tapahtui jouluna. Siis se kuoleminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

A) Minulla oli onnelliset joulut aina.

B) Miksi joku haluaisi kuunnella päättymätöntä märehtimistä lapsuutesi onnettomista jouluista?

Et ole näköjään oppinut empatiaa, vaikka sinulla on ollut onnelliset joulut.

Jaa, että on empatiaa kuunnella toisen vinkumista lapsuuden traumoista? Kannattaa mennä hoitoon, jos on pääss jotain vialla.

Joulutraumat oli lähinnä sitä, että vanhempaa siskoa ooteltiin, koska ensin heidän oli käytävä siellä sen miehen äidin luona jouluilemassa. Tuli klo 20. Tuli klo 21. Sieltä ne sitten kymmenen jälkeen jo tuli. Siinä vaiheessa oli jo päreet poltettu, väsymys ja tänne ne lahjat kiittimoi. Eli aika vähillä traumoilla selvittiin, vaikka sen lahjojen jaon jälkeen oli vielä syötävä kinkkukin. Nykyään omassa perheessä lahjat jaetaan klo 10 aattoaamuna, on vähemmän stressiä ja enemmän laatuaikaa lahjojen kanssa.

Meillä oli mukavat joulut, ainakin silloin, kun joka toinen vuosi oltiin äidin lapsuudenkodissa. Joka toinen vuosi oltiin sitten isän vanhemmilla, ja äitini ei koskaan tullut anoppinsa kanssa toimeen, joten tunnelma oli välillä vähän kireä. Isäni oli tässä täysin passiivinen, eikä ottanut kantaa.

Tosin ainoa varsinainen ikävä kokemus liittyy joulupukkiin äitini vanhempien luona. Olin 4-vuotias, elettiin 70-luvun puolta väliä. Enoni oli pukeutunut joulupukiksi, hänellä oli sen aikainen muovinen joulupukin naamio, jossa oli parta ja viikset. Ei kuitenkaan muuttanut ääntään, joten pelästyin ihan kunnolla, koska se naamio näytti oikeasti pelottavalta. Olen nähnyt siitä kuvia jälkeenpäin, se on edelleen aika karmea. Rupesin kirkumaan kuin syötävä, eikä enoni voinut muuta kuin ottaa naamion pois. Siinä meni uskoni joulupukkiin. Sen jälkeen olen inhonnut joulupukkia, naamioita ylipäänsä ja klovneja. Kasvomaskit ei kuitenkaan pelota. ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

A) Minulla oli onnelliset joulut aina.

B) Miksi joku haluaisi kuunnella päättymätöntä märehtimistä lapsuutesi onnettomista jouluista?

Et ole näköjään oppinut empatiaa, vaikka sinulla on ollut onnelliset joulut.

Ei asia ole niin, vaan en kestä marisemista. Ei täältä kukaan kuumuitta selviä. Toiset vain luulevat olevansa muihin nähden aina ne kovemmin kärsineet.

Korjaus: kuhmuitta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP, kuinka vanha olet? Pystytkö päättämään itse omasta joulustasi?

Pystyn pystyn, ja nykyisin onkin iloiset joulut. Lapsuuden joulut silti surettavat, kun ne tulevat vääjäämättä mieleen jouluisin. ap

Minullekin joulumuistot aiheuttivat surua ennen, mutta päätös tehdä jouluista mieluisia on auttanut. Ostan aina yhden lahjan itsellenikin ja kerran vietin oikein haaveideni joulun. Sen jälkeen suhteeni jouluun jotenkin normalisoitui, enkä enää muistele menneitä.